Eurooppa Maahanmuutto

Vuotavat EU:n ulkorajat: Euroopan unioniin suuntautuva laiton siirtolaisuus kasvoi neljänneksellä viime vuoteen verrattuna

Kuva vuodelta 2016. Kuva Shutterstock.

Vaikka maaliskuussa laittomat EU:n alueelle saapumiset vähenivätkin edellisestä kuusta, vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana laittomien rajanylitysten määrä kasvoi 26 prosentilla viime vuoteen verrattuna.

Itäisellä Välimerellä nähtiin maaliskuussa puolet koko Välimeren alueen laittomista rajanylityksistä. Laittomat EU:n alueelle saapumiset vähenivät 2300:een, mikä tarkoittaa 38 prosentin pudotusta helmikuusta. Kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yli 10 300 rajanylitystä havaittiin itäisellä Välimerellä, mikä on 5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019 vastaavana ajanjaksona.

Laittomat siirtolaiset itäisellä Välimerellä olivat pääsääntöisesti afganistanilaisia, joita oli noin kolmasosa kaikista siirtolaisista. Seuraavaksi yleisimmät kansalaisuudet olivat syyrialaiset ja turkkilaiset.

Keskisellä Välimerellä laittomien siirtolaisten saapumiset putosivat 200:een eli 88 prosentilla helmikuuhun verrattuna. Vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana laittomia siirtolaisia saapui 3600. Määrä on nelinkertainen vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Kolme yleisintä kansalaisuutta keskisellä Välimerellä oli bangladeshiläiset, sudanilaiset sekä somalialaiset.

Läntisellä Välimerellä laittomien siirtolaisten määrä putosi 450:ään, mikä tarkoittaa yli 60 prosentin pudotusta helmikuuhun verrattuna. Kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana laittomia siirtolaisia saapui läntisellä Välimerellä EU:n alueelle 2800, mikä on noin puolet viime vuoden vastaavasta luvusta.

Läntisellä Välimerellä yleisimmät saapujien kansalaisuudet olivat algerialaiset ja marokkolaiset.

Länsi-Balkanilla havaittiin maaliskuussa 1100 laitonta rajanylitystä. Määrä on 45 prosenttia pienempi kuin edelliskuussa. Kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana laittomien rajanylitysten määrä kaksinkertaistui alueella edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Laittomia rajanylityksiä todettiin kaikkiaan 5700.

Yleisimmät kansalaisuudet alueella olivat syyrialaiset ja afgaanit.

Lähde Frontex.

  • 249
    Shares