Eurooppa

Wienin terrori-isku oli islamistinen – sisäministeri Nehammer: ”Ammuttu terroristi oli ISIS-kannattaja”

Kuva Pixabay.

Viimeisimpien tietojen mukaan kolme sivullista menehtyi Wienin terrori-iskussa eilen illalla. Myös yksi terroristi ammuttiin. Useat loukkaantuivat. Terrori-isku vaikuttaa hyvin suunnitellulta.

Toista terroristia etsittiin Wienissä koko yön ajan. Sisäministeri Karl Nehammerin mukaan ammuttu terroristi oli ISIS-kannattaja.

Wienin poliisipäällikkö Gerhard Pürstl kertoi, että terroristi eliminoitiin klo 20:09 maanantaina eli 9 minuuttia hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Seitsemän poliisia joutui tarttumaan aseisiin. Iskunsa aikana mies käytti valepommivyötä.

Väestöä on pyydetty olemaan varuillaan ja välttämään Wienin keskustassa liikkumista.

4 kuolonuhria ja 20 haavoittunutta

Silminnäkijöiden mukaan useat aseistetut miehet ampuivat ohikulkijoita. Nainen menehtyi vammoihinsa yöllä ja mies oli kuollut jo aiemmin. Tiistaiaamuna kävi ilmi, että isku on vaatinut myös kolmannen uhrin, kun eräs mies on menehtynyt vammoihinsa. Tämän jälkeen isku vaati vielä neljännen kuolonuhrin.

20 ihmistä on haavoittunut, osa vakavasti.

Liittokansleri Sebastian Kurz luonnehti tapausta ”kuvottavaksi terrori-iskuksi”. Hänen mukaansa Itävalta ei taivu terrorin alla ja taistelee päättäväisesti iskuja vastaan.

Lähde Kronen Zeitung.

Päivitetty uhrien määrää 7.11 klo 10:26

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa