Muu maailma

Yhdysvaltojen laiton maahanmuutto alimmillaan 45 vuoteen

Kuva US Navy / public domain
Yhdysvaltojen etelärajalla laiton siirtolaisuus oli vuonna 2017 alimmillaan 45 vuoteen.

Maan rajavalvontaviranomaisen mukaan vuonna 2017, presidentti Trumpin aikana, laiton siirtolaisuus väheni 40% verrattuna Obaman aikakauteen.

Vuoden 2017 pidätysluvut osoittavat selkeästi, että erityisesti etelärajalla presidentti Trumpin sitoutuminen maan rajojen turvaamiseen toimii tehokkaasti, Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuudesta vastaavan viraston DHS:n lehdistösihteeri kertoi.

DHS:n mukaan Yhdysvaltojen tulli- ja rajavartiolaitos CBP pidätti 40 513 henkilöä yksinomaan joulukuussa 2017. Vuoden 2016 joulukuussa pidätettyjä oli 58 412.

Pidätysluvut nousivat jonkin verran vuoden 2017 loppua kohden, ja DHS:n sihteeri Kirstjen Nielsen painottaakin, että maahanmuuttopolitiikka kaipaa uudistamista. Hänen mukaansa loppuvuoden kasvaneet pidätysluvut osoittavat, että “kongressin täytyy ottaa käyttöön vastuulliset amerikkalaisten etua ajavat uudistukset“.

Nykyiset maahanmuuttolakien aukot luovat houkuttimen laittomille siirtolaisille, jotka käyttävät näitä aukkoja hyväkseen päästäkseen nauttimaan anteliaisuudestamme, lehdistösihteeri Houlton totesi.

Asiasta kertoi Washington Examiner.

 

 

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset