Eurooppa Maahanmuutto

YK: Espanja voi ohittaa Kreikan laittoman maahanmuuton kauttakulkumaana

Kumivene Välimerellä. Kuva Flickr

Meritse Espanjaan tai sen Pohjois-Afrikan erillisalueille tunkeutuneiden laittomien maahanmuuttajien määrä on noussut niin paljon, että Yhdistyneiden Kansakuntien maahanmuuttoviraston mukaan Espanja saattaa ohittaa Kreikan toiseksi tärkeimpänä kauttakulkutienä Eurooppaan.

Loppuvuodesta 2016 YK-järjestelmään liitetty Kansainvälinen siirtolaisjärjestö (IOM) kertoo, että Espanjaan saapuneiden maahanmuuttajien määrä on kolme kertaa edellisvuotta suurempi.

”Osa muutoksesta johtuu siitä, että [Espanjan] rannikolle Marokon kautta kulkeva reitti koetaan turvalliseksi tieksi”, sanoi korkea-arvoinen IOM:n tiedottaja Joel Millman.

”On mahdollista, että Espanja ohittaa tänä vuonna Kreikan”, hän lisäsi. ”Jos näin käy, se on iso muutos.”

Lähde: UNICEF, BBC:n kautta (Kartan suomennos: Kansalainen)

Britannian yleisradioyhtiö (BBC) raportoi vuoden alusta lähtien saapuneen 8385 laitonta tulijaa meren yli, kun Kreikkaa vastaavana aikana saapui 11 713. Vuonna 2015 saapui peräti 885 000 ihmistä. Kreikkaan saapuvien määrä on laskenut, koska Euroopan Unioni alkoi maksaa Turkille tehokkaammasta rannikkojen vartioinnista.

Unkarin turvallisuuspäällikkö György Bakondi arvioi Espanjaan saapuneiden kokonaismäärän jonkin verran korkeammaksi, eli 9507 maahanmuuttajaa vuoden 2017 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana.

Uutinen tuli vain päivä sen jälkeen, kun siirtolaisten täyttämä vene vedettiin rannalle Cadizissa järkyttyneiden perheiden katsellessa, kun noin 24 afrikkalaismiestä katosivat sisämaahan ennen poliisin saapumista.

Tällaiset tapaukset muistuttavat lukuisia uhreja aiheuttavien terrori-iskujen mahdollisuudesta. Islamistien on raportoitu suunnittelevan turistirannoille iskuja, jotka olisivat samankaltaisia kuin 38 kuolonuhria vaatinut isku Tunisian Soussessa vuonna 2015.

Jo nyt Etelä-Espanja yrittää estää yhä väkivaltaisempaa aseiden, huumeiden ja tupakan salakuljetusta Marokosta Espanjaan. Poliisi kertoo gangstereiden voittavan tällä hetkellä ”lähes kaikki taistelut”.

IOM ei ole mitenkään vastustanut massamaahanmuuttoa, vaan se on itseasiassa antanut maahanmuuttajille täyden tukensa koko nykyisen kriisin aikana.

”Kun 244 miljoonaa ihmistä on liikkeellä, muuttoliike on väistämätöntä, välttämätöntä ja toivottavaa”, väittää tämä veronmaksajien rahoittama virasto.

Jack Montgomery / Breitbart 11.8.2017

Jakoa

Uusimmat uutiset