Eurooppa Maahanmuutto

Yli 37 000 siirtolaista saapui Välimeren reittejä pitkin Eurooppaan vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana

Kuva Pixabay.

Välimeren kaikki kolme siirtolaisreittiä pysyvät aktiivisina, mutta siirtolaisvirran painopiste on siirtynyt Italiasta Kreikkaan ja Espanjaan.

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön UNHCR:n tilastojen mukaan 37 100 siirtolaista saapui vuoden 2019 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Euroopan unioniin kolmea Välimeren reittiä pitkin Pohjois-Afrikasta ja Turkista. Suurin osa siirtolaisista saapui itäisen Välimeren reittiä pitkin Turkista.

Saapuneista leijonanosa oli Afganistanista, Marokosta, Syyriasta, Malista, Quineasta, Irakista, Kongosta, Palestiinasta, Norsunluurannikolta ja Algeriasta. Siirtolaisista 57 prosenttia oli miehiä, 18 prosenttia naisia ja 25 prosenttia lapsiksi luokiteltavia alaikäisiä.

Espanjaan saapui vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana kaikkiaan 13 300 siirtolaista. Meriteitse näistä saapui 10 500 ja maitse 2800. Espanjaan saapuneista siirtolaisista suurin osa oli Marokosta. Miesten osuus oli 76 prosenttia, naisia oli 12 prosenttia ja alaikäisiä samoin 12 prosenttia.

Italiaan puolestaan saapui meriteitse 2800 siirtolaista, joista miehiä oli 75 prosenttia, naisia 7 prosenttia ja alaikäisiä 18 prosenttia. Italiaan tulleista siirtolaisista suurin osa oli Tunisiasta.

Kreikkaan saapuneiden kokonaismäärä oli 18 400, josta meriteitse tuli 12 900 ja maateitse 5500. Miesten osuus oli 39 prosenttia, naisten 25 prosenttia ja alaikäisten osuus 36 prosenttia. Yleisin lähtömaa Kreikkaan saapuneiden joukossa oli Afganistan.

Samana aikana Kyprokselle saapui 1300 ja Maltalle 1300 siirtolaista.

585 siirtolaisen arvioidaan menehtyneen Välimerelle vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

Vilkkain vuoden ensimmäinen puolivuotisjakso oli vuonna 2016, jolloin Eurooppaan saapui Välimeren siirtolaisreittien kautta yhteensä 235 300 siirtolaista.