Eurooppa Maahanmuutto

Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä

Gunnar Heinsohn

– 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä – näin toteaa saksalainen professori Heinsohn, jota on kutsuttu 21. vuosisadan Karl Marxiksi
Nämä sanat synnyttävät kylmiä väreitä. Tekisi mieli huudahtaa: ”Ei niin voi tapahtua! Ei koskaan!!!” Professori on varmaan viime viikkojen maahanmuuttajatulvasta kertovien tv-ohjelmien säikäyttämä lukutoukka, joka otettuaan pyöräilylasit silmiltään antoi kauhistuneena melikuvituksellisen ja apokalyptisen ennusteensa …

Valitettavasti, kyse on vakavammasta.

Sodan demografia

Ensinnäkin hänen artikkelinsa ”Kuinka paljon afrikkalaisia on pyrkimässä Eurooppaan?” julkaistiin jo 24. kesäkuuta, jolloin pakolaisteema ei ollut vielä juurikaan esillä mediassa ja tv:ssä. Siksi artikkeliin ei kiinnitetty huomiota.

Toiseksi, professori ei ole heikkohermoinen. Jo vuosikymmenien ajan hän on tutkinut tieteellisesti ”sodan demografiaa”. Hän opettaa Bremenin yliopiston lisäksi Liittovaltion turvallisuuspolitiikan akatemiassa Berliinissä ja NATO:n puolustuskorkeakoulussa Roomassa.

Kolmanneksi, jo vuonna 2003 Heinsohn profeetallisessa kirjassaan ennusti lukuisten tilastotietojen, tosiasioiden ja historiallisten viitteiden nojalla nykyisen Afrikan ja Lähi-Idän pakolaisten – likipitäen sotilaallisen – invaasion Eurooppaan, sekä viime vuosien islamistisen terrorin. Vaikka Lähi-Idän alueilla oli silloin rauhallista, eikä ISIS:iä ollut vielä edes olemassa.

Sensaatiomainen kirja oli nimeltään ”Pojat ja maailmanvalta: Terrorin rooli kansakuntien nousussa ja tuhossa” [Söhne und Weltmacht: Terror im Aufstieg und Niedergang der Nationen]. Trendikäs saksalaisfilosofi Peter Sloterdijk kirjoitti esipuheessa: ”Samalla tapaa kuin ”Pääoma” oli marxilaisuuden raamattu, niin samoin Heinsohnin kirja on perusteos uudella alueella, jota voidaan oikeutetusti kutsua demografiseksi realismiksi”. Gunnar Heinsohn on siis uuden tieteenalan perustaja.

Realistiprofessorin varoituksia ei kuitenkaan kuunneltu silloin. Kirjaa ei käännetty englanniksi, eikä venäjäksi. Eikä Heinsohnista ole kuultu nytkään. Sekin on ymmärrettävää.

Kassandran ennustuksista ei ole pidetty millään vuosisadalla. On kuitenkin hienoa, että heitä ei enää polteta roviolla.

Nuorisopullistuma

Mikä on uuden vuosituhannen Marximme ”Pääoman” ydin?

Vielä 12 vuotta sitten vuosisadan alkupuolella Heinsohn varoitti: Eräs Lännen pääuhista jo 21. vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä on Lähi-Idän ja Saharan eteläpuolisen Afrikan ns. ”nuorisopullistuma” (yli 20% väestöstä on nuorisoa, iältään 15-24 vuotta). Vastapainona Itä-Aasian ja latinalaisen Amerikan ”työikäisen ikäluokan pullistumalle” vallitsee Japanissa ja Euroopassa ”vanhuspullistuma”.

Kuten nykyään havaitsemme, niin tästä arabi-afrikkalaisesta ”pullistumasta” on viime kuukausien aikana purskahtanut maahantulijoiden virta Eurooppaan. Kaikki ovat nykyään jo perillä siitä, että valtaosa pakolaisista on nuoria. Se ei ole tavallista sotapakolaisten keskuudessa. Professori oli siis oikeassa.

Tämä on vasta alkua.

”Nuorisopullistuma” kasvaa täyteen mittaansa Afrikassa ja Lähi-Idässä vuoteen 2025 mennessä, kirjoitti Heinsohn vuosisadan alussa. Globaali uhka, jonka tämä tulee synnyttämään muutamien seuraavien vuosikymmenien aikana, voi tehdä XXI vuosisadasta paljon edellistä vuosisataa verisemmän. ”Nuorison liiallinen määrä on melkein aina johtanut verenvuodatukseen ja imperiumien syntyyn tai romahdukseen”. Professori jopa käyttää termiä ”pahanlaatuinen nuorison demografinen prioriteetti”.

Tendenssi väkivaltaan kasvaa niissä yhteisöissä, joissa 15-29 -vuotiaita nuoria on yli 30% väestöstä, hän kirjoittaa. Tässä yhteydessä ei ole oleellista se, minkä nimissä väkivaltaa harjoitetaan: Uskonto, nationalismi, marksismi, fasismi … Tärkeintä on nuorison liiallinen määrä. Se on kuin ruutitynnyri ja riittää tuoda vain palava tulitikku sen luo … ja tavallisesti näin tehdäänkin.

Nyt planeettamme on törmännyt yhtäkkiä islamilaisen terrorin aaltoon. Mistä nämä suuren maailmanuskonnon islamin sotaiset fanaatikot oikein tulivat, ihmettelevät politologit ja yhteiskunta. Legendaarinen brittiupseeri Thomas Edward Lawrence (Arabian Lawrence) ei törmännyt idässä vuosina 1916-1918 islamisteihin, eikä Hitlerin kenttämarsalkka Rommel (aavikon kettu) vuosina 1941-43. Kuitenkin nyt ISIS heittää haasteen Lännelle. Nyt agendalla on valtioiden ISIS-vastaisen koalition perustaminen, samoin kuin joskus aikoinaan luotiin anti-hitleriläistä liittoumaa.

Kuitenkaan ei mitään uutta auringon alla.

Nykyisillä islamisteilla oli edeltäjänsä – kristityt, sanoo Heinsohn. He olivat lähtöisin suuren maailmanuskonnon kristinuskon piiristä.

Kuinka pienet Euroopan maat, alkaen Portugalista ja Espanjasta, kykenivät valtaamaan suuria alueita maailmasta ja pitämään niitä omina siirtomainaan, kysyy professori. Vallitseen erheellinen käsitys, että tämä tapahtui Euroopan silloisen ylikansoituksen johdosta. Tosiasiassa ylikansoitusta ei ollut! Vuonna 1350 Espanjassa oli 9 miljoonaa asukasta. Vuonna 1493, jolloin alkoivat suuret siirtomaiden valtaukset, maassa asui vain 6 miljoonaa henkeä. Eli kolmanneksen vähemmän!

Tällä välin syntyvyys oli kuitenkin noussut jyrkästi espanjalaisissa perheissä: 2-3 lapsesta 6-7 lapseen. Selitys on helppo löytää. Vuonna 1484 Paavi antoi erikoissäädöksen, jonka mukaan syntyvyyden keinotekoisesta estämisestä seuraa kuolemanrangaistus. Rovioilla alettiin polttaa valtaisia määriä noitia ja velhoja. Nykyisin heitä olisi kutsuttu lapsenpäästäjiksi ja kätilöiksi, jotka tiesivät, että ehkäisymenetelmillä voitiin estää raskaus. Säädös oli välttämätön. ”Musta surma” – rutto oli harventanut 14-15 -vuosisadoilla väestön määrän Euroopassa kolmannekseen.

Paavin hätätoimien johdosta keski-ikä, joka oli ollut vuonna 1350 28-30 -vuotta laski vuoteen 1493 mennessä 15 vuoteen. Perheissä alkoi olla liikaa poikia, jotka eivät tieneet, mihin käyttää energiaansa. Syntyi nuorisopullistuma, joka uhkasi räjähtää.

Pojat lähtevät taisteluun

Tämä räjähdysaltis massa toimitettiin ovelasti kauas Euroopan tantereilta. Valtaamaan ulkomaisia siirtomaita Kristuksen, Paavin, Espanjan ja Portugalin kunniaksi. 95% valtaaja-konkistadoreista oli hyvin nuoria. Espanjassa heitä kutsuttiin jopa nimellä ”secundones” – perheen toinen poika. He tuhosivat Etelä-Amerikassa inkojen suuren valtakunnan, sekä muita paikallisia kansoja. Vaikka kristinuskon yksi tärkeimmistä käskyistä on – ”Älä tapa!”, niin nuoret konkistadorit eivät pitäneet syntinä tuhota ja alistaa voitettuja kansoja. Olihan papisto iskostanut heidän päihinsä, että he eivät ole tappajia, vaan oikeuden miekka, jonka velvollisuus oli tuhota pakanat ja syntiset jumalan kunniaksi ja vallanpitäjien luvalla.

Portugalin ja Espanjan esimerkkiä seurasivat myöhemmin Englanti ja Hollanti. Ne perustivat myös siirtomaitaan Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan, Intiaan ja Afrikkaan. Paikalliset pakanat orjuutettiin miekan ja ristin avulla. Lukuisiin Rooman paavin organisoimiin ristiretkiin muslimeja vastaan osallistui muuten paljon nuoria. Historia tuntee jopa lasten ristiretken ja ”paimenten ristiretken”.

Heinsohn kutsui näitä valloittaja-konkistadoreja jopa ”kristianisteiksi”. Nuoriso omaksuu helposti ideologian, joka antaa anteeksi ja vapauttaa heidät kaikesta vastuusta: ”Näistä pyhistä kirjoista, oli se sitten Koraani, Raamattu, ”Mein Kampf”, ”Kommunistinen manifesti” jne., otetaan se, mikä oikeuttaa tavoitteemme. Te tiedätte, että tulette tekemään väkivaltaa, mutta haluaisitte, että omatuntonne ei teitä piinaisi. Te tapatte ideologian puolesta ja siksi te olette pyhimyksiä. Kun nuorison demografinen ylipaino päättyy, niin kiinnostus näitä miljoonina kappaleina levinneitä kirjoja kohtaan katoaa täysin: Kaikki ovat jo perillä siitä, että ideologisen roskan lisäksi, ne ovat muuten vain tyhjää täynnä.”

Myös Lenin oli niin nuori …

On mielenkiintoista katsoa Heinsohnin tieteellisestä näkökulmasta isänmaamme lähihistoriaa. Venäjän imperiumin romahduttivat vuonna 1917 bolshevikit – marxilaiset. Ensimmäisten marxilaistemme – vaikkakin sekavien – joukossa oli valtioneuvoksen poika, Pietarin arvostetun yliopiston opiskelija Aleksandr Uljanov. Hän perusti yhdessä rikkaan kauppiaan pojan, opiskelija Shevyrevin kanssa ”Kansan tahto”-puolueen ”Terroristisen ryhmän”. Uljanov myi kultaisen lukiomitallinsa. Saaduilla rahoilla terroristit hankkivat räjähteitä aikoen räjäyttää keisari Aleksandr III. Pyhien vapauden, tasa-arvon ja veljeyden periaatteiden nimissä tietenkin. Salaliitto paljastui. Viisi terroristi-vallankumouksellista hirtettiin. Vanhin teloitetuista oli vain 26-vuotias. Uljanov oli 21-vuotias. Shevyrev 23-vuotias. Uljanovin nuorempi veli Vladimir (tuleva maailman proletariaatin johtaja Lenin) tuli tutuksi vallankumoustoimien kanssa jo 17-vuotiaana. Samoin myös rikkaan maanomistajan poika Trotski, joka oli tuleva ideologi nimeään kantavalle marxilaisuuden haaralle. Samoin Stalin, jo 16-vuotiaana. Suurin osa Neuvostoliiton johtajista ryhtyi marxilaisiksi jo nuoruudessaan. Silloin Venäjällä vallitsi demografinen buumi. Päästyään valtaan nämä aatteelliset taistelijat, kansan onnellisuuden puolesta, järjestivät ensi töikseen Venäjällä suunnattoman Punaisen terrorin. He käynnistivät verilöylyn!

Ensimmäinen maailmansota, vallankumous, kansalaissota, punainen terrori, kollektivisointi, Gulag, Suuri isänmaallinen sota – näissä tuhoutui kymmeniä miljoonia maanmiehiämme. Syntyvyys laski … 1900-luvun lopulla romahti marxismi-leninismin linnake Neuvostoliitto ja sosialististen valtioiden blokki hajosi. Marxismin aatteille sanottiin viimeiset jäähyväiset. Marxin, Engelsin, Leninin ja Stalinin koottujen teosten miljoonapainoksista tuli makulatuuria.

Jo aiemmin oli romahtanut 1900-luvun hirviömäisin ideologia – natsismi, joka oli tunnettu keskitysleireistä, kaasukammioista ja ”alempiarvoisten kansojen” tuhoamisesta. Sen raamattu ”Mein Kampf” kiellettiin.

Ja, kas! Kuin piru puskista Berliinin muurin kaatumisen jälkeen rauhoittuvassa maailmassa esiin loikkaa islamismi. Uudet terroristit ja suurin osa heistä nuoria … He tekevät taas pahuuksiaan ”pyhän asian” puolesta. Tällä kertaa kyseessä on pyhä taistelu ”uskottomia” vastaan. Kuinka tällaista saattoi tapahtua valistuneella humanistis-demokraattisella 21. vuosisadalla, YK:n ja muiden kansainvälisten kontrollimekanismien aikakaudella, suuren jo 7. vuosisadalla syntyneen maailmanuskonnon islamin suojissa?

Vastaus on yksinkertainen. Sen antoi professori Heinsohn jo ennen ISIS:in syntyä.

Vain viiden sukupolven aikana (1900-2000) muslimimaailman väkiluku kasvoi 150 miljoonasta 1200 miljoonaan henkeen, eli 800%. 1900-luvulla tapahtui väestöräjähdys ja nuorison määrä kasvoi jättimäisesti. Nuoret muslimit myös keksivät islamismin, toteaa Heinsohn.

Lapset teloivat Kiinassa monet hakkelukseksi

Samaan aikaan Kiinassa väestö kasvoi 1900-luvulla 300%: 400 miljoonasta 1200 miljoonaan henkeen. Intiassa – 400%: 250 miljoonasta 1000 miljoonaan. Vielä äskettäin maailma pelkäsi tosissaan keltaista kiinalaista vaaraa. Unohtaen muslimivaaran.

On mielenkiintoista, kuinka toveri Mao vahvisti omaa valta-asemaansa ”kulttuurivallankumouksen” vuosien aikana (1966-1976) hankkiutumalla eroon poliittisista vastustajistaan juuri miljoonien punakaartilaisten (koululaiset, opiskelijat) ja zaofanien (nuoret työläiset) avulla. Nämä nuorisojoukot oli pateettisesti ristitty ”taivaallisiksi vallankumouksen sotilaiksi” ja heille annettiin avoin valtakirja porvarillisten ”demonien ja hirviöiden” ja revisionistien paljastamiseksi, jopa fyysitä tuhoamista myöten. Raamattuna heillä oli toveri Maon Punainen kirja. Kulttuurivallankumouksen aikana miljoonat kiinalaiset [sic, kuolivat?]. Kuten Vysotskij lauloi laulussaan punakaartilaisista: ”Nämä lapset teloivat hyvin monet hakkelukseksi”.

Sitten vuorostaan punakaartilaiset pantiin ahtaalle. Vuonna 1979 Maon kuoleman jälkeen Kiinan johto aloitti syntyvyyttä rajoittavan politiikan: ”Yksi perhe – yksi lapsi”.

Muslimimaissa kukaan ei kuitenkaan rajoittanut syntyvyyttä. Ja tässä tulos …

Pariisin Notre Damen moskeija

Entä Eurooppa? Heinsohnin tieteellisen määrittelyn mukaan se on ”vanhuspullistuman” aluetta. Väestö ikääntyy. Kristinusko menettää asemiaan vuosi toisensa jälkeen. Ja pahinta on, että vuosisadan puolivaiheilla toteutuu Elena Tshudinovan fantasia ”Pariisin Notre Damen moskeija”, joka kirja kirjoitettiin jo vuonna 2005. Professori Heinsohnin tieteellisen bestsellerin jälkeen.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden 2048 Euroopaan, joka on muuttunut Euraasiaksi. Tänne on perustettu sharia-kouluja ja käytössä on kuukalenteri. Paavin Vatikaanin tilalla on kaatopaikka, kuuluisasta Pariisin Notre Damesta on tullut Al-Franconin moskeija.

Myös Heinsohn pitää Euroopan näköaloja murheellisina. Vuosisadan puoliväliin mennessä Eurooppa hautautuu Idän pakolaisten vyöryn alle. Professori kuitenkin operoi vain kuivien lukujen kanssa.

Vuonna 2012 Saksaan muutti 1,1 miljoonaa henkeä, vuonna 2013 1,2 miljoonaa. Maasta lähti kahden vuoden aikana 1,5 miljoonaa henkeä. Saksassa asuu nykyään 82 miljoonaa henkeä. Jos nämä suhteet laajentaa koko EU:n kattaviksi, jossa väestön kokonaismäärä on 507 miljoonaa, niin seuraavien 35 vuoden aikana Eurooppaan voi muuttaa teoreettisesti 250 miljoonaa elintasomaahanmuuttajaa. Tämä määrä riittää ”nielaisemaan” Euroopan vuosisadan puolivälissä.

Gallup-instituutin tekemien mielipidekyselyjen perusteella vuoteen 2050 mennessä jopa 950 miljoonaa Afrikan ja arabivaltioiden asukasta haluaa muuttaa Eurooppaan. Se on neljä kertaa enemmän! Tällaista tulvaa se ei kestä. Kuka muuten tulee kysymään jotakin Eurooppa-vanhukselta?! Vuosisadan puoliväliin mennessä Afrikan väkiluku kasvaa kaksinkertaiseksi: Nykyisestä 1,2 miljardista 2,4 miljardiin henkeen. Jo vuoteen 2040 mennessä väestötieteilijöiden ennusteiden mukaan puolet maapallon alle 25-vuotiaista tulee olemaan afrikkalaisia. Kotimaissaan heitä ei odota hyvä elämä. Voitte kuvitella, millainen aalto tulee tulvimaan Afrikasta ja Lähi-Idästä nykyisin hyvinvoivaan Eurooppaan paremman elämän ja sosiaalitukien perässä?! Ampumatta laukaustakaan Eurooppa tulee antautumaan tälle profeetan vihreän lipun alla kulkevalle jättiläisarmeijalle.

Osoittaakseen väistämättömän edessä olevan antautumisen Heinsohn käyttää termiä ”demografinen häiriötila”. Tällainen häiriötila syntyy, kun maassa on 100 iältään 40-44 -vuotiasta miestä kohden alle 80 iältään 0-4 -vuotiasta poikaa. Saksassa tämä suhdeluku on 100/50, mutta palestiinalaisten (arabien) asuttamalla Gazan sektorilla – 100/464! Afganistanissa – 100/403 ja Irakissa 100/351, Somaliassa – 100/364 …

Joten Saksa ei professorin mukaan kykene vastustamaan muslimimaiden ”nuorison prioriteettia”. Ja Saksa sentään on EU:n veturi. Mitä sanoa muista EU-jäsenmaista!

Heinsohn esittää myös muita Euroopan asteittaiseen muslimeille antautumiseen liittyviä todisteita. Nykyisin 100 iäkästä henkilöä (55-59 -vuotta) kohden Saksassa ja Itävallassa on 70-80 teinipasifistia. Kuitenkin lähitulevaisuudessa jokaista 100 veteraani-ikäistä kanta-asukasta kohden tulee olemaan jo 300-700 raivostunutta ilman koulutusta, tulevaisuuden näköaloja ja selkeitä elämän päämääriä vailla olevaa afrikkalaista.

Tshudinovan romaanissa vastarintaan nousevat ”kristityt partisaanit”, joita johtaa venäläinen Sofija Sevazmiu-Greenberg.

Heinsohn on pessimisti: ”Ketä on jäljellä taistelemaan? Nuoriso on jo siihen mennessä muuttanut muualle”.

Minne? Niihin anglosaksisiin maihin, joihin arabi-afrikkalaisten maahanmuuttajien on vaikea päästä – Australian, Kanadan, Uuden Seelannin linnoituksiin. Tämä prosessi on jo alkanut, kirjoittaa Heinsohn. Saksalaisia, hollantilaisia ja ranskalaisia muuttaa pois maistaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pelkästään Saksasta lähtee joka vuosi 150.000 henkeä ja lisäksi suurin osa heistä menee anglosaksisiin maihin. Kanada, Australia ja Uusi Seelanti ottavat halukkaasti vastaan joka vuosi 1,5 miljoonaa koulutettua maahanmuuttajaa ja tekevät kaikkensa helpottaakseen heidän tuloaan maihinsa.

Pääsääntöisesti matkaan lähtee vain lahjakkaita ja korkeasti koulutettuja asiantuntijoita.

Professori Heinsohn ei tuomitse heitä: ”Ei ole yllättävää, että nuoret työteliäät henkilöt Ranskassa ja Saksassa mieluummin lähtevät siirtolaisiksi. Eikä pelkästään siksi, että heidän harteilleen kuormataan velvollisuus ”elättää” oman maansa ikääntyvä kantaväestö.

Jos otamme 100 20-vuotiasta ranskalaista tai saksalaista, niin 70 heistä on elätettävä 30 saman ikäistä maahanmuuttajaa, sekä heidän jälkeläisensä. Monen on mahdotonta hyväksyä tätä, erityisesti Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Juuri siksi he lähtevät.”

He lähtevät, vaikka Saksassa on 2 miljoonaa avointa työpaikkaa, joihin ei saada työntekijöitä. Samaan aikaan sosiaalitukien saajia on 6 miljoonaa. Saksassa 35% vastasyntyneistä ei ole saksalaisia. 90% vakavista rikoksista tekevät muut kuin saksalaiset. Ranskassa jokaista naista kohden on kaksi lasta, kuitenkin jokaisesta 5 vastasyntyneestä 2 lasta on arabi- tai afrikkalaisnaisten synnyttämiä.

Euroopassa kehitys lähti kulkemaan väärään suuntaan joskus 1980-luvun alussa, toteaa Heinsohn. Vuosien 1990-2002 aikana Saksaan muutti 13 miljoonaa maahanmuuttajaa, joista suurin osa oli ammattitaidottomia työläisiä. Sama tapahtui Ranskassa.

Professorin mukaan pakolaisten rajun tulvan pysäyttämiseksi on pikaisesti poistettava valtion budjeteista elintasomaahanmuuttajien sosiaalitukien aiheuttama raskas taakka. ”On säädettävä laki, jonka mukaan sovitun päivämäärän jälkeen syntyneiden lasten elatuksesta vastaavat hänen vanhempansa, eikä valtio. Kyseessä olisi vallankumous. Kuitenkaan tällaista vallankumouksen tietä ei edes harkita Euroopassa.”

Siksi Euroopassa kummittelee nyt aave – Pariisin Notre Damen moskeija. Ja nuorten maahanmuuttajien määrä Afrikasta ja Lähi-Idästä vain kasvaa. Tämän vuosisadan puolivälissä he muuttavat fantasiatarinan moskeijasta todeksi.

Lue lisää nuorisopullistumasta.

Asiasta uutisoi 10/2015 Komsomolskaja Pravda

Tietoa julkaisijasta

Avatar

Jarkko Jaakola

Vapaan sanan tuki ry
Vastaava päätoimittaja

Kommentteja

Lisää kommentti

  • Pahin uhkamme ovat välinpitämätön keskiluokka, jonka Yle viihdyttää ja pornottaa hengiltä. Heidän lapsensa tulevat kiroamaan heidät, eikä heidän vanhuuttaan kukaan huolla, paitsi islamistit…… Mutta juurihan Yle näytti kuinka mukavaa mummolla oli ohjelmassa.

    • Ei se perussyyllinen ole kuristusuhan alla oleva YLE vaan KAIKKI nuo roskaisat mainoskanavat, jotka työntävät kevyttä kivamukavaa roskaohjelmaa nuorisolle, joka ei vielä pysty henkisesti puolustautumaan. Kaupallinen media tuohoaa kulttuuriamme ja politiikkaamme. Pidä siinä YLE edes jotenkin puoliasi vaikka toimitusjohtajaksikin on väen väkin ajettu kokoomuslainen. Kokoomukselle kun käy mikä tahansa maailman meininkin, sitä parempi mitä suurempi soppa jossain niin pääsevät ruotuunsa, sotimaan ehkä jopa ihan oikeastai ja se se vasta oikeistolaisille on tärkeää …

  • Jos noin käy tulevina vuosikymmeninä köyhtyy Eurooppa merkittävästi ja kaikki sosiaalituet lakkaa.

    Toisaalta maanosan houkuttavuus vähenee, mutta se on myöhäistä ja laiha lohtu, kun kaikki on menetetty.

  • Käytännössä tuon voisi vielä nippanappa kääntää meiän eduksi, mikäli viien vuojen sisään saataisiin vauvabuumi päälle oman kansan kesken… ..siten meillä olisi kotimainen nuor’vastine maahantunkeutuvalle väestönpaljoudelle.

  • Sivistysmaissa syntyvyys on alhainen, ei itsekkyyden takia, vaan epäitsekkyyden. Maailma tukehtuu jo liikaväestöön ja länsimaat tekevät kaikkensa, että väestönkasvu kurjamaissa vain lisääntyy.
    Kohta Eurooppa on täynnä tätä joka puolelta tulevaa liikaväestöä.
    On tehtävä laki, että toisen lapsensa synnyttävät naiset steriloidaan. Maailmalla ei muuten ole toivoa.
    Annan heti rahaa kehitysapuun kun se kohdennetaan syntyvyyden säännöstelyyn.

  • On ennustettu,että idästäpäin maailmanpalo alkaa,enkä tarkoita Venäjää,vaan lähi-itää,siellä on nämä uskonkiihkoilijat ja ydinaseet,että se kokee ja näkee ken elää.Olis aikaasitten,ennenkuin Israil sai pomminsa kehitettyä,estää se,nyt niitä pommeja riittää vähän joka lähi-idänmaissa.?

  • No. Asiaan on perehdytty, mutta vain sen oikealta puolelta, jota kirjoitus edustaa. Aihe on tiukka, ja siihen pitää myöskin Suomen varautua. Mustamaalaus ja syyttelyt eivät tule parantamaan tilannetta. Tulee ristiriita: Osa keskustelijoista ei halua antaa kehitysapua? Osa taas haluaisi apua annettavan. Apu pitää kohdistaa avustettavaan kohteeseen. Silloin on mahdollisuus välttää nykyinen tilanne. Jos länsimaat olisivat pystyneet tukemaan hallitsemiaan siirtomaita samalla tavalla kun ne riistävät niitä, kaaosta ei ehkä olisi syntynyt.

  • Mahdollista, joten tulisi ainakin ottaa huomioon. Muslimimaailma jos mikä on miesten maailma ja uskonto, joten yleistämättäkin:

    Onko sanottava näin: Ääriajattelemattomia, vailla valistusta ja siksi myös vailla järkevää tietoisuutta olevia, aivopestyjä stestosteroiini-idiootteja ei tulisi enää päästää myöskään Eurooppaan.

    Jos ihmiset lähi-idässä ja Afrikassa vaivautuisivat tekemään saman verran elämisensä eteen, kuin täällä pohjoisessa on pakko ollut tehdä, heilläkin olisi huvä elintaso ja valistuneisuus synnyinseuduillaan.

    Tämä edellinen on saatava uppoamaan heidän umpiluisiin kalloihinsa, jos heillä sellaiset on, kuten vaikuttaisi olevan?

    Myönnän tämän olevan karua, mutta järkevä kanta olisi myös, että elintasopakolaiselle maksettaisiin elämistä varten vain saman verran, kuin eläminen etelässä maksaisi.

    Elintasopakolaistenkin kuormittamana yhä kalliimmaksi tulevasta pohjolasta ei saa anttaa elintasopakolaisille kuvaa paratiisista, vaan karu totuus, ettei täällä selviydy matsoilevana sovinistirikollisena ja yhteiskuntakelvottomana parasiittinä.

    Myönnän myös, että tämä tekstini on provosoivakin, mutta reilun meiningin rehdinterävä sanansäilä on paras ase kaikenlaista kelvotonta ketkuilua vastaan.

    Osa tulijoista on onneksi jo tajunnutkin, että heidän on paljon rattoisampaa loikoilla etelän auringossa, pohjoisen pakkaslumen sijaan.

    Paljon vain kuvamateriaalia someen Suomenkin pitkästä kylmästä talvesta, esim. -40 asteesta ja hohtavista hangista.

    Aiempi virheellinen käsitys Suomen jääkathuistakin on syytä palauttaa ja lisätään vielä kansallinen valvollisuus, aikuistumiseen liittyen, avantouinti jääkarhun kanssa.

  • Hallitus aikeissa yhä enemmän eduskunnan suostumuksella lakien avulla viedä suomalaisten vapauden ja tehdä suomalaiset hiljaisiksi. 🙁 – Outoa, että halliltus toimillaan on ollut aiheuttamassa ongelmia, perustuslain vastaisia ongelmia ja kansa on maksumies. Poliitikot ja puolueet kähmineet, mm. sdp Martti Ahtisaari satoja miljoonia kehitysmaatukia sisäpiireilleen. On se niin väärin. Stoppi keinottelulle ja vastuuseen sekasorron aiheuttamisesta, kansalaisten elämän vaikeuttamisesta ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan romuttamisesta. Onko vanhoilla puolueilla enää sijaa tässä tilassa?  

  • Aiheellista pohdintaa. Kaikkien olisi hyvä nähdä asiat laajemmin ja syy-seuraus-suhteet. Ikävä kyllä meille välitettävä viestintä on ”hätä” ja ”suvaitsevaisuus&vastaanottavaisuus”. Mikä on sitten todellinen hätä ja mitä tulee suvaita ja ottaa vastaan. Maailman väkiluku tulisi puolittaa ja siihen ei auta kuin nuke tai maailman laajuinen epidemia. Väkiluku kasvaa räjähdysmäisesti ja ravinto loppuu. Siinä vaiheessa siirrytään aidan vihreämmälle puolelle vaikka väkisin… ja se on karu tosiasia. Kehitysavut eivät saa aikaan kuin lisää nälkäisiä suita ja sen että ne kärvistelevät vielä hetken pidempään ennen kuin massat lähtevät vyörymään.

  • NATO-proffan tiedot vaikuttavat hyviltä. Se ei kuitenkaan selitä sitä, miksi hän kertoo tapahtumista kuin ne olisivat seurausta jostakin Euroopan liiallisesta humaaniudesta, vaan vahvistavat kuvaa NATO:sta ”North American Terrorist Organization”:ina, ovathan NATO-maat pitkälti vastuussa näistä sodista ja levottomuuksista mikä ajaa väestöryhmiä liikkeelle pohjois-Afrikasta ja lähi-idästä – tuntuisi naiivilta ajatella, etteikö tämän koko ”a few stirred up moslems” (-Z. Brzezinski) -probleeman taustalla olisi laskelma siitä, ettei eurooppalaisia ole vielä saatu tarpeeksi pelkäämään islamia ja muslimeita, ja NATOn piti olla heidän ”astinlautansa Eurooppaan” (mikä jälleen Z. Brzezinskin sanoja, tämä muistaakseni jo kylmä sodan aikaan). Tässä luodaan perusteluja väestön yhä tiukemmalle kontrollille luhistuvan kapitalismin elämänlangan pidentämisen toiveissa. Ja tämä artikkeli jää pituudestaan huolimatta siinä määrin ohueksi että ei tainnut olla tarkoituskaan aivan puolueetonta viestintää harjoittaa, vai mitä, toimitus? 😉

    • Artikkeli on suomennos venäläisen lehden Komsomolskaja Pravdan julkaisusta. Lehti on tunnettu siitä, että se ei välttämättä anna kokonaiskuvaa kaikista asioista. Harmi että Heinsohnin kirjaa ei ole käännetty edes englanniksi.

  • Luin tästä uhkasta jo yli kaksikymmentä vuotta sitten kirjasta nimeltä Urantia kirja. Kyseisessä kirjassa on annettu esimerkkejä, miten valtion tulee suojautua heikompirotuisilta. Mitä olen asiaan perehtynyt, niin kaikki näyttää menevän sen kirjan riviväliennusteiden mukaan, koska kestävä kehitys vaatisi erittäin lujaa ja armotonta hallintoa, sillä jokainen ihminen tulee kouluttaa sivistykseen ja jos koulutus ei maitsu, niin joko pakkotyöhän tai nirri pois; sivistys ei koskaan ole geneettistä, eli jokainen ihminen syntyy villinä ja vain sellaiset kansakunnan selviävät, jotka eivät suhtaudu ihmisiin lepsusti …. Siinä kirjassa kerrotan myös, miten viisaassa hallinossa virkamiehille ja poliitikoille ei makseta huippupalkkoja, muta silti niihin pyrkivät kansakunnan parhaimmat aivot, koska on muukin tapa olla rikas kuin raharikas. Suomi ja koko länsimaailma on kusessa siksi, koska poliitikoiksi pyrkivät vain ahneet….

  • Pahalta näyttää….todella pahalta….meidän lapset ja varsinkin lasten lapset tästä saavat kärsiä aikanaan…..nyt on hyttysen ininää nämä meidän yritykset hillitä tätä järjetöntä afrikan ja arabialaisten kansojen muuttamista Eurooppaan….