Eurooppa Maahanmuutto

Aggressiiviset laittomat siirtolaiset vieraista kulttuureista aiheuttavat levottomuutta Malakasassa – kreikkalaiskylän asukkaat vaativat siirtolaisleirin lopullista sulkemista

Kuva Shutterstock.

Malakasan asukkaat ovat järkyttyneitä kahden äskettäin tapahtuneen vakavan sattumuksen jälkeen ja vaativat alueella toimivan siirtolaisleirin välitöntä purkamista ja sulkemista.

Asukkaat ovat joutuneet tämän tästä ilmoittamaan julkisten paikkojen kuten aukioiden, stadionien ja puistojen jatkuvasta ilkivallasta ja naiskuljettajien häirinnästä. Asukkaat ovat järkyttyneitä ja haluavat, että siirtolaisleiri suljetaan lopullisesti.

514 asukkaan kylän on siedettävä päivittäin sellaista, mikä aiheuttaa asukkaille ahdistusta, pelkoa ja epävarmuutta.

Asukkaiden maahanmuutto- ja turvapaikkaministeri Sofia Voultepsille antamassa kirjeessä kerrotaan siirtolaisten tekemistä moninaisista rikoksista kuten varkauksista, ryöstöistä ja ilkivallasta. Siirtolaiset kivittävät vanhuksia pelotellakseen heitä. Kirkoissa siirtolaisilkivalta on jatkuvaa, ja onpa pieni rautatieasemalla sijaitseva Agios Fanourios -kirkko yritetty polttaakin.

Julkisissa tiloissa kuten aukioilla, stadioneilla ja puistoissa ilkivalta on jatkuvaa. Ohiajavia ajoneuvoja häiritään jatkuvasti, varsinkin kun kuljettajana on nainen. Liikennesääntöjäkään ei noudateta, mistä aiheutuu monenlaisia vaaratilanteita.

Asuinalueen hautausmaata ei kunnioiteta ja siellä on nähty varkauksia, vandalismia ja muistomerkkien häpäisyä. Asukkaat eivät koe oloaan turvalliseksi käydessään omaistensa haudoilla.

Asukkaiden sieluihin on juurtunut pelko, ja ennen niin viehättävä kylä avoimine sisäpihoineen muistuttaa nyt sotatoimialuetta piikkilankoineen ja muine esteineen.

Myös riidat ja muut konfliktit ”uskonnollisten ulkomaalaisten” ja paikallisten asukkaiden välillä lisäävät jännitystä ja epävarmuuden tunnetta.

Hygienia- ja kansanterveyssääntöjen noudattamatta jättäminen julkisilla paikoilla on tehnyt Malakasan aukiosta WC:n.

Yhteisön presidentti Konstantinos Litsas tapasi paikallisen yhteisön neuvonantajien kanssa maahanmuutto- ja turvapaikkaministeri Sofia Voultepsin ja vaati leirin välitöntä sulkemista.

– Malakasan yhteisön kärsivällisyyden ja suvaitsevaisuuden rajat on nyt ylitetty, sanoi Konstantinos Litsas

Litsas syytti hallitusta siirtolaisten aikaansaamien ongelmien lakaisemisesta maton alle. Jotta viranomaiset ryhtyisivät viimeinkin toimiin, Litsas on lähettänyt viranomaistahoille valokuvatodisteita rikollisten siirtolaisten ilkivallasta Malakasan asukkaiden kodeissa.

Lähde Ethnos.

Tilaa
Ilmoita
guest
83 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Ylva Johansson näkee tässä kasvavaa rassismia niitä kohtaan, joita ”Eurooppa tarvitsee”! Oletetut rauhanhäiritsijät ovat 8uhreja, jotka ovat kokeneet lähtömaidensa pimeyttä, jota ovat henkensä kaupalla paenneet kohdatakseen vain ”vihaa” ja ”epäluuloa”. Siksi ette heitä päästetä Euroopan avaruustutkimuslaitokseen töihin luvattuihin korkeisiin virkoihin vauhdittamaan ensimmäisen etelä-afrikkalaiseen kirjakauppaan eksyneen mustan negronautin ampumista kuun pimeälle puolelle!

Ilmari

Jos reilun 500 ihmisen kylään tulee vieraasta kulttuurista vaikka vain 10 miestä, on selvää, että ongelmia tulee.

Sampo Maa

Riippuu kulttuurista ja miehistä. Suomalaismiehet irakilaisessa kylässä tuskin aiheuttaisivat mitään ongelmia.

John Quiman

Vääräuskoisen läsnäolo voisi joitakin häiritä.

Kata

Tai sitte ne vaan lyhentyisi jotenkin….kummalla tavalla.

John Quiman

Haluavat vääräuskoisten tietävän, että he ovat päätä pidempiä.

vesku

muistakaa,,,muriaani on Aina muriaani,,,,se nähty ja todettu,,,katsokaa esim. Suomen Rikostilastoja,,,päivittäin,,,

Ruhis

Islam ei ole koskaan yhteensopiva Eurooppaan. Se vihaa kaikkea mitä me arvostamme. Joko on normaali läntinen Eurooppa tai sitten islam mutta molemmat eivät voi olla samassa lauseessa.

Horace Smith

Vähän ihmettelen, että helleeneillä on niin pitkä pinna, ettei ole ottaneet vielä oikeutta omiin käsiin. Tuossa porisee kaikki ainekset siihen, että joku ryöstäjä tai vandaali saa buckshotin persuuksiin, kun joku natiivi saa tarpeekseen.

Ilkka Mänttäri

On tosiasia noin historiassa että ei oikeutta koskaan oteta omiin käsiin se vain palautetaan niistä käsistä johon se on väärillä perusteilla varastettu.

Anonyymi

Ehkä sieltäkin on nuoret miehet ja perheet lähteneet kaupunkeihin. Pari kesää sitten ajelimme Ranskan maaseudulla ja matkan varrelle osui monta pientä kylää; kovin oli hiljaista ja liikkeellä olevat ihmiset kaikki harmaatukkaisia. Ei vanhoista ihmisisistä ole enää vastusta näille barbaareille.

Juha 06

Kiittämättömät nahjukset! Kuka kaipaa tälläistä roskaavaa ja piittaamatonta sakkia omiin maihinsa, sotkemaan ja köyhdyttämään ja kurjistamaan yhteiskuntiaan?

hys...hyss..

Pakolaiset voi rinnastaa Karjalan evakkoihin. Sanoi demaripolitiikko, nainen.

Ilkka Mänttäri

Olipa aika kovaa pilaa. No niinhän se on koko SDP.

John Quiman

Tuo vertaus oli sieltä aivottomimmasta päästä. Pääsee samaan kerhoon Orpon ja Stubbin kanssa ihan kertaheitolla.

Ilkka Forsten

Demaripoliitikkonaisen voi rinnastaa kuolleisiin.

Evakon perillinen

Tarkoitat varmaan aivokuolleisiin?

Ilkka Forsten

Sitäkin.

John Quiman

Henkisesti tyhjä on tosiaan kuollut jo. On enää aatteen liikuttama zombi jäljellä.

Kata

Muuta ko ne demsvainaat vielä pysty äänestämään tuolla rapakon takana että sitkeesti on kynä jääny käteen..tai liimattu kun mullitettiin… 😀

Anonyymi

Ja toisen naispoliitikon (SDP) mielestä turvapaikanhakijat ovat niin hyvin koulutettuja, että voisivat liittyä suoraan Akavaan.

Ilkka Forsten

Siitä voi tulla (v)AKAVA selkkaus ennen pitkää.

Juha 06

Tullaan monen maan kautta Kreikan saarelle asti, esittäydytään ja kansainvälisten järjestöjen toimesta tullaan esitetyksikin turvapaikanhakijoina ja sitten…vaaditaan aggressiivisesti ei vain sitä turvapaikkaa vaan myös pääsyä eteenpäin syvemmälle ja yleensä korkeammalle Eurooppaan, elelemään yhteiskunnan rahoittamana. Sitten kehdataan osoittaa täydellistä haluttomuutta ryhtyä rakentamaan sitä yhteiskuntaa omalta osaltaan. Kaiken huipuksi tehtaillaan rikoksia aseilla, huumeilla, ihmiskaupalla, aiheuttaen tuhoja, ruumiita ja ihmisraunioita.
Tälläinen touhu ja sen salliminen ja edistäminen on saatanasta.

Turvallisuusuhka loppuu siihen

Tulijat tulee pisteyttää ja loput palautettava lähettäjälle.

John Quiman

Ehdottaisin asioiden sujuvuuden parantamiseksi ja yksinkertaistamiseksi helppoa kaavaa: kaikki palautetaan. Vain sellainen joka saapuu viisumin kanssa laillisesti ja laillisia reittejä pitkin, voidaan laskea maahan viisumin voimassaolon ajaksi.

Ilkka Mänttäri

Kiitos. Johdonmukainen ja järkevä ajattelu ei ole Suomesta vielä kuollut, siitä on toki tullut harvinaista. Miten olisi tuollainen ulkoministerin pesti, meidän taviksien takia. Noudattaisit käsitykseni mukaan jopa lakia. Se on paljon enemmän kuin voin ajatella kenestäkään nykyisestä ministeristä. On vaan ”tulkintoja”.

Viimeksi muokattu 2 kuukautta sitten by Galina Manttari
John Quiman

Nykypolitiikasa ministerihommissa pitäisi kestää päivät pitkät kansankusettajia ja jaksaa tapella niiden kanssa. Raskasta olisi ammattivalehtelijoiden seassa.

Lopputulos pisteytyksestä

Eiköhän pisteytyksen jälkeen maahan saapuisi vain kourallinen tulijoita ellei pisteytysjärjestelmää laadi osasto sekopäät, jossa extrapisteitä saa lukutaidottomuudesta, oudosti kadonneista henkilöpapereista, iän saati nimen valehtelu viranomaisille jne..

Ilkka Mänttäri

Kyllä tiedät että näin juuri tapahtuisi, virkamiesmafia tekee mitä haluaa, sitä ei lait sido.

beldar

Jostain syystä yhteen kaupunkiin ei oteta 100 bulldoggia jotka tekevät mitä nyt tekevät. Tai tiikereitä tai leijonia. Ihmiset ovat ymmärtäneet, että tuo olisi huono ratkaisu. No, nyt opitaan sitten näistä uusimmista eläimistä. Luulisi että joku vastuussa oleva tajauaisi tilanteen.

Kaino-Vieno Huttunen

Se, millaista väkeä sieltä tulee tänne, näkyy jo nyt. Mutta uutisoiko media tästä ja ennen kaikkea, yhdistääkö media vaikkapa Ruotsin jengiammuskelut ym. näihin tulijoihin? Ehei, vaan syytä jengirikollisuuteen haetaan kantaväestöstä ja puutteellisesta kotouttamisesta tai rakenteellisesta rasismista. Medialla on keskeinen rooli asioiden ja ilmiöiden taustoittajana. Harvat ihmiset osaavat yhdistellä tapahtumaketjuja ja tehdä loogisia päätelmiä itse. He nojaavat tässä mediaan.

Toisaalta ongelmien kumuloitumista hidastaa se, että maahantulijat jaetaan pienemmissä ryhmissä eri maihin. Tämän vuoksi Itä-Euroopan maat ovat painostuksen kohteena, koska ne eivät suostu taakan (yllättäen käytetään osuvaa ilmaisua) jakoon, mikä hidastaisi ongelmien kärjistymistä lisää.

beldar

Pakolaismusuja pystyi aikoinaan hyvin ottamaan esimerkiksi Kanadaan. Nämä sijoitettiin ympäri tämän ison maan joten heillä ei ollut vaihtoehtona kuin joko täysin sulkeutua tai tulla osaksi maan kulttuuria ja tapoja. Ja kun näin tekivät, jäi tuo uskonto taka-alalle. Tätä kautta heistä sitten tuli ”oikeita” kanadalaisia.
Nykyään jokaisella maahanmuuttajamusulla on kädessään laite, josta pystyy kuuntelemaan/katselemaan musumaan imaamin sanomaa lähes taukoamatta. Ja heitä on Länsimaailmassa nyt niin paljon, että he lähes väkisin joutuvat paikkaan, jossa on paljon musuja. Ja jos joutuvat johonkin pikkukylään, niin hakeutuvat paikkaan jossa on paljon musuja.
Entä ne ”maltilliset” musut? No juu, onhan heitä. Laita koko pakka musuyhteisöön ja katso kuinka paljon he vaalivat länsimaisia tapoja.
Nykyään ei ole olemassa ”maltillisia musuja”. Joko olet musu tai et.

Eka Kettunen

Missä siirtolaisleiri, siellä ongelma.

Ilkka Mänttäri

Veikkaanpa että monet näistä kaupunkien ja maiden johtajista eivät juurikaan ole kysyneet ihmisiltä kantaa tähän maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottamiseen. He perustavat näkemyksensä kävellä kansalaisten yli samaan kuin Tytti Tuppurainen, eli siihen että meillä on edustuksellinen demokratia ja se oikeuttaa kävelemään diktaattorin ottein tavallisten ihmisten yli mitään kysymättä.

John Quiman

Nykyisin eurooppalaisilla hallituksilla, melkein kaikilla, on hillitön himo rahdata ”siirtolaisia” paremmaksi kastiksi Eurooppaan. Touhun perusteet ovat naurettavat, eivätkä kestä vähäistäkään päivänvaloa hajoamatta. Niiden kulkeminen vapaina tuottamassa tuhoa kaikkialla on myös järkiriman alittamista niin, että parhaat limboajatkin olisivat kateellisia. ”Siirtolaisten” tekoja salataan ja niistä valehdellaan positiivisten mielikuvien luomiseksi täysin vailla mitään moraalia.

Tuollaista hullunmyllyä on näkynyt aiemminkin, kun jonkin ideologian hurmoksessa ihmisiä johdetaan kauniilla puheilla totalitarismin kavalaan ansaan, josta ei enää pääse ulos.

Kumma, että kansalaiset eivät tajua, vaikka kaikki tapahtuu silmien edessä ja on täysin nähtävissä. Tekeekö koronahysteria kansalaiset niin pelokkaiksi, että tartutaan epätoivoisina hallituksiin oljenkortena ja hallitukset saavat touhuta mitä huvittaa, eikä kansan enemmistö välitä, koska vain korona pelottaa. Sitten ei todellisia uhkia enää nähdä.

Vaikuttaa siltä, että koronahysteriaa lietsotaan, jotta diktaturian askelten ääni ei kuuluisi.

Kata

Niin totta,niin totta…”slow descent to communism..”sanotaan jenkeissäkin.Kaikki oli nähtävissä ja sitten tipahti taivaalta ”korona” niin sopivasti .Taustalla hässittiin ihan muuta kun ihmiset jumitettiin koteihinsa pelkäämään ulosmenoa koska kuolee heti…jos vain vilkaiseekin ohimennessään vastaantulijaa.Vaikka olisi 5 maskia niin uutiset kertoivat että ei sekään mahdollisesti auta..
Ihmiset jäivät koteihinsa töihin jos mahdollista..ja se paluu voi olla aika järkky kun näin kauan on mennyt.
Tämä koko homma haisee…mutta ELVYTETÄÄN muita…
!

John Quiman

Hysteerisesti pelkäävät hyväksyvät mitä tahansa, kunhan uskotellaan, että se suojelee.

Vaikka tosiasioilla voidaan perustella, että ei ole juurikaan syytä pelätä, ei se hysteeriseen tehoa. Valtamedia pitää huolen siitä, että pelkoa lietsotaan, eikä se ole edes laitonta. Jos olisi laitonta, riittäisi todistusaineisto laittamaan suuren määrän valtamedian johtajia ja toimittajia laskemaan tiilenpäitä.

Esim. Israelissa uusimmat korona tartunnat, vakavat tapaukset ja kuolemat koskevat melkein pelkästään rokotettuja. Valtamedian kirjoituksissa tämäkin olisi rokottamattomien syytä, mikäli siitä kirjoitettaisiin. Sen lisäksi saavat lukematoman monet rokotteiden seurauksena aika pian vakavia vammoja eliniäkseen tai yksinkertaisesti kuolevat niihin. Pitkäaikaisista vaikutuksista ei ole vielä tietoa, mutta erään asiantuntijan mukaan on tutkimuksissa havaittu, että mRNA-rokotteet saavat kehon muodostamaan mikroskooppisia verihyytymiä, jotka tulevat aiheuttamaan sydänongelmia ja kuolemia pitemmällä aikavälillä. Tämä ilmiö havaittiin 60 prosentilla rokotetuista. Muitakin haittoja on kerrottu tulevan, kuten esim. imuunisysteemin heikkenemistä, joka johtaa lääkeriippuvuuteen tai kuolemaan.

Näitä ei kansalle kerrota, vaan painostetaan monin tavoin ottamaan niitä mRNA-rokotteita, jotka ovat kokeellisia rokotteita. Tätä, että ne ovat kokeellisia rokotteita, ei myöskään kerrota. Lisäksi haluavat rokottaa lapsia, joiden kohdalla ei ole edes teoreettista hyötyä rokottamisesta, mutta on jo havaittavissa elinikäisiä vammoja ja kuolemia seurauksena. Siitäkään ei pihahdusta kuulu valtamedian suunnalta. He uhraavat lapsetkin moraalittoman politiikan vuoksi. kaiken lisäksi haluavat uskotella, että ovat hyviä ja suvaitsevaisia ihmisiä, jota he eivät ainakaan ole.

Horace Smith

”Hysteerisesti pelkäävät hyväksyvät mitä tahansa, kunhan uskotellaan, että se suojelee.”

Erittäin hyvin sanottu. Itseä ärsyttää suunnattomasti maskivouhotus. Maskista tuli jossain kohtaa taikakalu koronaa vastaan.
Jotkut ovat maskiensa kanssa niin hysteerisiä, että ajavat autolla yksin rätti naamalla. Joka päivä näkee ihmisiä, jotka kulkevat ulkona yksin, kävellen tai pyörällä rakkaan maskinsa kanssa.

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun katselen porukkaa, jotka suurella huolella asettelevat rättiä naamalleen, ja olevat siten (omasta mielestään) Parempia Ihmisiä.

Tosin sen rätin asianmukainen käyttö onkin monilla täysin hukassa. Pahimmillaan näin kahvilassa kun maski laitettiin naamalta pöydälle, ja siitä takaisin naamalle. Vastaavaa näkee jatkuvasti. Mielestäni se kertoo siitä, maskia käytetään vain koska suositus, käyttötavoista viis.

Pelottelusta pahin esimerkki oli ylen uutisissa. 12 vuotias poika sanoi rokotteesta jotta ”pitää se ottaa, ettei kuole”. Voi saa…na.

Itse kieltäydyn kategorisesti maskin käytöstä. En laita hyödytöntä hengityksenestäjää naamalleni teatterin takia.

Ilkka Mänttäri

Se rätti on riski. Siihen jää niin paljon bakteereita että keuhkot eivät välttämättä siitä selviä. Kun tuollainen bakteerilinko on suun edessä niin ei siitä hyvä seuraa. Ei niitä kuitenkaan vaihdeta viiden minuutin välein. Se on yksi teorioista Espanjantaudin tappavuuden suhteen. Ei ne virukset mutta oma typeryys.

Viimeksi muokattu 2 kuukautta sitten by Galina Manttari
Ilkka Forsten

Oikea tapa käyttää maskia on kun syö sen läpi hernekeittoa ja juo kokkelipiimää sottaamatta mitään. Kyllä siinä vähintään puoli maapalloa pelastuu, tai ainakin se sossuille rakas Afrikka.

Ja totta, ihmiset ajaa kotteroillaan rätti naamalla, välillä kaivetaan nenää liikennevaloissa, ja taas rätti naamalle. ” Olen hyvä ja kuuliainen alamainen, en uskalla sanoa että minua liriteään öögaan.” Haluan pelastaa mitä pelastettavissa on, eli ei mitään kun samaan aikaan rajat ON JA PYSYY AUKI mille tahansa hampparilaumalle, joka köh köh tuo mukanaan vähintään tuberkuloosin.

Ilkka Mänttäri

Ei ole pandemiaa. Jos sellainen halutaan muutetaan määritelmiä ja juuri niin on tehty. Kuolleisuusluvut todistavat tuon. Ei muutosta kausiflunssaan.
Tämän eniten käytetyn koronatestin kehittäjä sanoi että sitä ei ole kehitetty tähän tarkoitukseen, koronavirus monine muunnoksineen on aina ollut ihmisten keskuudessa.
Testi antaa vääriä tuloksia suurissa testausmäärissä, etenkin jos niitä toistetaan. Joku hyötyy tästä rokotevouhotuksesta.
Herää kysymys ketkä ihmiset vaikuttavat WHO:n linjauksiin. Bill Gatesiin en oikein paljon luottaisi, tiedämme kuitenkin että valtamedia nielee kaiken.
Sitten herää kysymys ketkä hyötyvät tästä poliittisesti.

John Quiman

Koska on nähtävissä, että askelet johtavat tämän hälyn taustalla kohti kontrolliyhteiskuntaa ja ihmisten oikeuksien vähentämisen suuntaan, on mitä ilmeisintä, että ollaan matkalla kohti ns. suvaitsevaisten ideologista diktaturiaa. Se on näkynyt muutenkin, mutta tämän hälinän varjolla on kasvatettu askelten pituutta.

Diktaturian ei tarvitse olla aseistettujen miesten uhan ja kurin alla olevaa painostusta. Diktaturialle riittää, kun saavat muokata lasten mielen jo varhain mielensä mukaan ja estävät muilla keinoin vapaan keskustelun eli demokratian romuttamisen. Diktaturiahan on siitä, että tietty henkilö tai joukko hallitsee kaikkia mielensä mukaan. Olennaisinta ei ole se, että millä tavalla se tapahtuu.

Gates ja monet muut rikkaat hyötyvät rahassa. Dollari siirtyy köyhemmän taskusta heidän taskuihinsa. Poliitikot ovat superrikkaiden juoksupoikia, sillä rahalla saa ja ideologialla pääsee. Poliitikot voisivat pysäyttää myös superrikkaat, mutta ovat ihastuneempia ajatukseen, että saavat etuja, kuin ajatukseen, että toteuttaisivat sitä, mitä heidän tulisi toteuttaa ja mihin valatkin velvoittavat.

Viimeksi muokattu 2 kuukautta sitten by John Quiman
Kata

Niin USAssakin on jo ”President Snow”…käykö Hunger Games toteen jää nähtäväksi.
Jännää että Jennifer Lawrence onkin suuri suvakki…siis vain ”näytteli” juu osaansa. 😀

John Quiman

Aika härskiä propagandaa tuo 12-vuotiaan ”pitää se ottaa, ettei kuole”. Yle on aina ollut propagandaväline, mutta nyt se on härskimpi kuin koskaan.

Unohtavat kertoa lapsista, jotka ovat saaneet vakavia vammoja tai kuolleet noihin rokotteisiin. Rokotuksen väitettykin hyöty on pienempi kuin vahingot.

Ilkka Mänttäri

Tuo valikoiva uutisointi ja asioiden unohtaminen on nyt vain saanut mittasuhteet että YLE:n uutisiin aika harva suhtautuu vakavasti, ja hyvä niin. Kyllä se siitä muuttuu mutta täytyykö sitä tukea veronmaksajien rahoilla. Olisikohan oikea ajatus että keskittyisivät siihen misä ovat aika hyviä.Tuomaan elokuvia ja tv-sarjoja. Tekstitykset ovat kohdallaan, vaikka englantia puhunkin on jotenkin helpompaa lukea tekstit koska olen niin tottunut siihen, sitä se ikä teettää. Aika nopeasti kuitenkin herään jos joku virhe tapahtuu, se toki on harvinaista, hyviä tyyppejä ovat nämä kääntäjät. Se on aina ollut vähätelty puoli YLE:n toiminnassa. Ei meidän tarvitse elättää Suomalaisia kirjeenvaihtajia koko maailmassa. Tietoa kyllä on mutta se kaikki ei ehkä ole virallisen suomen hyväksymää., siksi tuo virallinen suomi täytyy saada niin pieneksi kuin mahdollista. Voihan se olla että näkemykseni muuttuu kun saan tuota ikää jonnekkin sadan vuoden paikkeille tai sitten ajattelen niin että itse tämän haudan kaivoitte joten koittaka elää siinä.

John Quiman

Vaikka tässä poistopäässä alkaa vähitellen ollakin, on huoli jälkipolvien tulevaisuudesta ihan normaalia. Nuoret saattavat ajatella tekevänsä jotain mahtavaa, kun tekevät tyhmyyksiä ja voivat uskoa luovansa loistavaa tulevaisuutta, kun tosiasiassa ovat menossa metsään niin, että rytisee. Ilman muuta se herättelee halua vähän hillitä hulluuden riemukulkua. Jos ovat hyvin sitkeinä pyrkimässä rotkon reunan yli, eivät taatusti kuuntele, jolloin opetus jää luonnon omaksi asiaksi. Valitettavaa, mutta ei ensimmäinen kerta maailman historiassa.

Viimeksi muokattu 2 kuukautta sitten by John Quiman
Kata

Kyllä,tämä on NIIN härskiä ja näyttää siltä että verkkouutiset on valjastettu tähän propagandaan täysillä.Joka toinen juttu koronasta ja jotain positiivista rokotteista.Siis oliko 300 ”tapausta”..ja maa on” neljännessä aallossa” voihan vattu!Ja 12v vanhoille kokeet joskus syksyllä…”Pfizer- ja Moderna-yhtiöt aloittivat lapsia koskevat kokeensa maaliskuussa.”KOKEENSA!!!!
Instassa oli juttu kun demoratsit lensi D:C.iin,ilman maskeja ja taatusti rokotettuja ja miten kävikään…viidellä tartunta…mites se rokote toimiikaan??VAI oliko ottaneet ”rokotteen”..toisesta koneesta lensi ulos nainen jolla oli trump-maski että sellaista KONTROLLIA!
Miten hitossa tämä homma etenee näin?

John Quiman

Turha kysyä mieten tämä homma näin menee, sillä ei tässä hourulassa saa järjellisiä vastauksia sen enempää kuin näe järjellisiä tekojakaan.

Kata

https://www.verkkouutiset.fi/alle-12-vuotiaille-koronarokote-ehka-loppusyksysta/#2283a895
”Aloittavat lapsia koskevat kokeensa”…järkyttävää…

Ilkka Mänttäri

Ihmiset unohtavat että tämä ralli alkoi kun yhdysvalloissa lakia muutettiin niin että lääkeyhtiöt eivät enää ole vastuussa haittavaikutuksista. Enää ei tarvinnut tehdä vuosia kestäviä kokeita lääkkeen haitoista, ne voitiin tehdä tavallisilla ihmisillä laskemalla lääke markkinoille. Sillä tiellä mennään. Oletteko nähneet uutisia esim. koronarokotulksiin kuooleista tai vammautuneista ihmisistä. Aika hyvin tuo valtamedia kaiken sensuroi.

John Quiman

Ei ole valtamediassa näkynyt sanaakaan rokotekuolemista, etenkään niiden kuolemien suurista lukumääristä. Ei myöskään ole varoitettu selvästi vakavista haittavaikutuksista, jotka tekevät invalidiksi lopuksi ikää.

Eikä ole kerrottu, että lasten rokottaminen on täysin hyödytöntä koronaa ajatellen, mutta varsin haitallista lapsille. Tulee elinikäisiä vammoja ja kuolemia.

Kata

Instassa on näitä vammautuneita joskus rebsien taholta esiin tuotuna.Hermostollisia häiriöitä,kuolleita sun muuta.Aivan käsittämätöntä!Miksipäs muuten se ovelta ovelle-kampanja?Milloin on näin käynyt aiemmin…?Siis länsimaissa?Kiinan ”raskaustarkastajat” oli jo aika karua.

Ilkka Forsten

Olen tässä jo pitkään kirjoitellutkin siitä miksi päättäjät ei hiisku sanaakaan siitä että ROKOTETUT ovat sairaaloissa letkut nenässä, ja ne jotka ovat eläneet ihan ilman hysteriaa, ei pode mitään.

Ilmari

Tämä on täyttä valhetta. Rokotetut eivät ole sairaalassa. Kotona minäkin tätä kirjoittelen.

John Quiman

Ilmari ei kai ymmärrä luettua ihan niin kuin se tulisi ymmärtää. Forsten ei tuossa tietenkään tarkoittanut jokaista rokotettua. Se on täysin ymmärrettävissä, ellei ole saanut tartuntaa nykyajan ”suvaitsevaisten” ajattelutavoista.

Ilmari ei näköjään tiedä, että esim. Israelissa nykyään melkein kaikki koronatartunnat, sairastumiset ja kuolematkin kohtaavat henkilöitä, jotka ovat tuplasti rokotettuja. Näin kertovat Israelin hallituksen omat lähteet. N.s valtamedia ei toki kerro ja siksi Ilmari uskoo mitä uskoo.

Ilkka Mänttäri

Tuossa itänaapurissa, kun sitäkin vähän tunnen, sanoi eräs yliopiston tutkija että parissa vuodessa tapahtuu aika kova harvennus ihmisissä jotka tämän nk. rokotteen ovat ottaneet. Kaiken ei tarvitse tapahtua heti. Totesi myös että sanon tämän henkeni kaupalla. No sitten tapahtui heti. Seuraavana päivänä oli tapettu.

John Quiman

Oikean tiedon levittäminen on näköjään vaarallista. Tuolla tasolla oikean tiedon puhumiseen ei enää käytetä pelkästään leimakirveitä. Aikamoinen peli.

Hän tuskin tarkoitti venäläistä rokotetta, sputnikkia, vaan puhui mRNA-rokotteista?

Ilkka Mänttäri

Puhui kaikista koronarokotteista, myös venäläisestä.

Viimeksi muokattu 2 kuukautta sitten by Galina Manttari
John Quiman

Tuo hämmästyttää, sillä mRNA-rokotteet ovat ihan toisenlaisia ja juuri niistä varoittelevat lukemattomat tiedemiehet. Venäläinen Sputnik on perinteisen rokotuksen tyyppinen ja siksi se on pienempi riski. On rokotteisiin ennenkin kuollut porukkaa ja pahoja vammoja tullut, mutta mRNA-rokotteet ovat haittoejn kohdalla ihan omaa luokkaansa. En ole kuullut Sputnikin haitosta, vaikka kyllä sitä siellä täällä on käytetty.

Ilmari

Miten tämä aivopieru liittyy pakolaisleirin ongelmiin?

John Quiman

Missä kohden siinä lukee, että se liittyy pakolaisleirin ongelmiin? Päättääkö Ilmari, että mistä täällä saa kirjoitella ja missä yhteydessä? Saa se olla mielestäsi aivopieru ja varmaan onkin, koska et kai tiedä muuta kuin valtamedian luoman valheellisen kuvan todellisuudesta.

Ilmari

Kun jutussa puhutaan pakolaisleiristä, ei luulisi olevan kovin vaikeaa pysyä asiassa

John Quiman

Asoita, jotka liittyvät kokonaisuuteen, voi tarkastella laajemminkin, jotta käsitys kokonaisuudesta tulisi esille. Monet asiat riippuvat toinen toisistaan ja silloin olisi liian kapea-alaista tuijottaa orjallisesti vain yhteen yksityiskohtaan.

Vaikeaa varmaan tajuta, jos ei halua joidenkin asioiden nousevan esille. Niinhön se valtamediakin toimii, että sivuutetaan johonkin asiaan vaikuttavia seikkoja ihan vaan siksi, että niistä ei haluta puhua.

En tosin koe mitään tarvetta kysellä Ilmarilta, että mitä asioita saa sanoa ja missä yhteydessä. Ilmari saa itse yrittää päätellä miten on mahdollista, että nuo asiat liittyvät toisiinsa.

Ilkka Forsten

Nyt kansalle syötetään tuubaa, jossa sanoman sisältönä on että mikäli meillä oli vielä ennen kesää NIIN vaarallinen korona , että 45 sekunnin oleskelu ” saastuneessa ilmassa vei hengen, niin nyt tartunta saadaan alle sekunnissa, HAH HAH HAH HAHHH HAHAHHHH… Niin varmaan, laittakaa nyt jo kahdestoista maski naamalle ja älkää vaan menkö äänestämään yhtään mitään, siihen voi kuolla. Sitten tulee se viides, kuudes, seitsemäs, kahdeksas ja lopulta sadaskymmes aalto, jolloin ulos ei saa mennä lainkaan ilman yhdinsäteilyltä suojaavaa pukua, mutta matut voi yhä notkua ostoskeskuksissa ilman ensimäistäkään rättiä naamalla, ja groomaus jatkuu.

Ilkka Forsten

Meillä on nyt meneillään korona-aallon neljäs vaihe, hui sentään, sillä sen täytyy merkitä sitä että entistä useampi kehari on saatava suomeen työvoimavajetta paikkaamaan., sillähän se koronakin taltuu köh köh köh, mina ola albaani köh köh, tyo sujua köh köh köh.. Köhimällä köh..

Ruottin tie

Siellä ollaankin sitten oltu Ruotsin tiellä näköjään. Sekin maa täysin menetetty, taitaa Suomi kanssa olla menossa samaa tietä.

Ani

Kysymys päättäjille: anteeksi, kuka se tässä turvapaikkaa tarvitsee?

John Quiman

Aikanaan ne päättäjät juoksevat pitkin ja yrittävät löytää turvapaikkaa kansan vihalta.

Ilmankos ne pelkäävät kansan vihaisen puheen nousua.

Ilmankos ne pyrkivät tekemään lakeja, joiden mukaan vihaiset puheet ja hallitusten ideologisten pyrkimysten vastustaminen on laitonta.

He tietävät, että sananvapaus on heidän pyrkimyksilleen vaara. He tietävät olevansa katalia pettäjiä ja pettureita, joita kansa ei sääli, jos kansa saa tietää.

Viimeksi muokattu 2 kuukautta sitten by John Quiman
juu

Kyllä on 2000-luvulla maailma pilattu, missä tahansa ois ennen tommoset saanu lähtöpassit tavalla tai toisella, eikä olisi paljon poliitikoilta kyselty.

Ilkka Forsten

Yleensä lähtöpassit olisi tullut sillä toisella tavalla. Nyt odotetaan taas vaalipetosta jossa vihersosialistinen koaliittio saavuttaa murskaavat 0.05% voiton pahoista äärioikeiston voimista. Lehdistö pääsee taas kirjoittamaan ulkomaille asti kuinka suomen kansa on hienoa, meillä on nuori ja kaunis pääministeri, jota KAIKKI halusivat valtaan. Demokratia toteutui, kommunistit ja itukommunistit yhdistävät koko maailman osaamisen, eli tuodaan afrikka ja lähi-itä eurooppaan pakistanilaisiakaan unohtamatta. Schengenalueen maat on nykyään paljon laajemmalla kuin ennen, sen tästä voi päätellä, mutta koska tuo päätös laajenemisesta tehtiin ja koska siitä äänestettiin onkin vaikeampi selitettävä.

Ilkka Mänttäri

Muistakaa aina että EU:n laki ei ole Suomen lain yläpuolella. Jos ne ovat vastakkain Suomen laki on se mitä tulee noudattaa. Käsitys siitä että EU olisi jotenkin Suomen perustuslain yläpuolella on meidän omien poliitikkojen luoma ja täysin väärä. Meillä näitä Tuppuraisia, Henrikssoneja, Niinistöjä, joku saatta jopa olla presidentti ja lakimies, riittää.

Irmeli

No voi eikö Ylva ole vielä näitä palleiroita huomannut. Kyllä ne pitää jakaa ympäri EU maita nämä ihanat kansatalouden nostajat, voimavarat ja lasten siittäjät….Kuten olemme mainoksista saaneet nähdä, nykyään on aina suomineidon kainalossa on joku rodullistettu..Miks ei muuten ole koskaan tummaa naista ja vaaleeta miestä?? Ai niin se loukkaa näitä palleoiroita heidän naiset eivät ole jaettavissa. Vaikka itse haluaisivat, niin siinä voi lähteä henki jos mökkitieä juoksisi tumma tyttö vastaan vaaleaa suomipoikaa…Onko se muuten dna:n mainos, mulla nimittäin kääntyy kanava kun se tulee …Asiasta toiseen, niin niska perseotteella jokainen ulkomaalinen rikollinen ulos Euroopasta…paattiin istuun ja merelle, sinne mitä tulikin. Mitään eikä yhtäkään oikeutta ole tulla tänne riehumaan ja kukkoilemaan..Nämä on niin äärimmäisen röyhkeitä..Eikä kukaan pistä vastaan se on kaikken kuvottavinta, että annetaanko noille riehujillle ja raiskaajille ja ryöstelijöille tosta vaan koko Eurooppa, tekemättä mitään. Ihmettelen suuresti että noin väkivaltaisia mieslaumoja päästetään yleensä Eurooppaan, mitä tarkoitusta varten, haluisin kysyä, missään hädässä he eivät ole, me pikemminkin.

Kata

Juu DNA vaihtuu kohta juurikin mainoksen takia!Ällöttävää!Miten nää sortuu nää yritykset tähän pazkaan,luulevatko että tuo pieni röyhyvähemmistö pitää ne pystyssä?EI PIDÄ!

Ilkka Forsten

Hyvä kuva, mutta aita on liian matala eikä siinä taida olla sähköä ?

Kata

Kivoja naapurinpoikia, odottavat kokkaus-ja pelihetkikavereita….

Sampo Maa

Joo, jos noista naamoista voi mitään päätellä, niin sen, etteivät ne rehellisen työn perässä ole. Näyttävät enempi epärehellisen työn moniosaajilta.

John Quiman

Pahanilman linnuille pitäisi olla häkki, jossa on myös katto, jotta häkistä ei lennellä ulos.

Kata

Voi surseenpeti tätä touhua!Joka puolella vandalismia ja kanta-asukkaiden pelko lisääntyy!Ja niin mitäpä sannoo Ylväyrzyläänzelätyttitutti!Ynnä muut puliveivarit.Viikarit ja maakarit!Millä oikeudella tuhoatte ihmisten turvalliset elinmahdollisuudet omassa maassaan??Kuka ne oikeudet antoi?Tuskin mikään normi-ihminen on tämän takana!
Mie vaan kysyn!
On se jännää että sattumoisin tuli korona ja lockdownit,Joe muka voitti vaalit,sitä ei usko edes hapankaalit.Invaasiot Eurooppaan jo aiemmin ja nyt USAaan jatkuva virta tuntemattomia ympäri maailmaa.Kuka ne elättää,no tiedämme kyllä mutta MIKSI?
Kaikenlaista kaaosta..tarkoituksella.Rokotepassit ja hiamerkit?

Ilkka Forsten

Minulla ei ole mitään hiamerkkiä vastaan, jos siinä on kotka ” symbolin” päällä ja se ommellaan asetakin vasempaan hiaan olkapään ja kyynerpään väliselle osalle. Näin oli korpraalillakin ja hänen uskollisimmilla miehillään.

Kata

Niiin kyllä mutta kun ei ole rokotepassia niin tuskin tuohon asemaan pääsee ilman satuhassia…ja se olis taas vihreää siirtymää johon ei ota osaa kukaan järkipää.

John Quiman

Näillä viherpioneereilla ei taida olla vielä muuta yhteistä tunnusmerkkiä kuin äärettömän tyhmät jutut.

Ilkka Forsten

Silakkaliike keloapina ja Rasmus… Siinä kulminoituu älyn nykytila.

John Quiman

Ihan tarkoituksella, sillä jos ei olisi tarkoituksella, ei siitä valehdeltaisi kansoille päin naamaa, eikä tulijoiden rikoksia salattaisi ja tulijoiden aiheuttamat kustannuksetkin osattaisiin laskea.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa