Eurooppa Politiikka

Ruotsi: Härnosandin kunta heikentää vanhustenhoitoa voidakseen kustantaa pakolaisten ylläpidon

Kuva Pixabay.
Ruotsalainen Härnosandin kunta on käyttänyt jo kaikki pakolaisille osoitettu valtionavut, ja nyt kunnan vanhukset joutuvat maksumiehiksi.

Yksi Norrlannin vanhimmista kaupungeista, vuonna 1585 perustettu 25 000 asukkaan Härnosand on käyttänyt jo valtion pakolaisten ylläpitoon vuodelle 2018 osoittamat varat, mutta pakolaisten aiheuttamat menot eivät suinkaan ole vähentyneet, päinvastoin.

Kunta on käyttänyt koko valtion osoittaman summan, 100 miljoonaa kruunua, ja lisäksi se on joutunut lainaamaan 20 miljoonaa kruunua voidakseen hoitaa kuntaan saapuneiden pakolaisten aiheuttamat velvoitteet.

Tulevaisuus näyttää yhtä synkältä kuin nykytilanne, ja kunta on siksi päättänyt säästötoimenpiteistä talouden tasapainottamiseksi.

Saadakseen kuntaan virranneiden maahanmuuttajien aiheuttaman taloudellisen aukon paikatuksi, kunta säästää vanhainkoti Ugglaniin kohdistuvista menoista muun muassa lakkauttamalla erityisasunnot sekä 9 lyhytaikaiseen asumiseen tarkoitettua paikkaa, lopettamalla hoitajien yövuorot, jättämällä vammaishoidon kaksi virkaa täyttämättä, lakkauttamalla kahdesta vanhusyksiköstä ruokasalit sekä lakkauttamalla vanhusten ilmaiset päivämatkat aktiviteetteihin.

Sosiaalidemokraattien kunnanvaltuutettu näkee tulevaisuudessa myös valon pilkahduksia.

– Nuorten ihmisten sisäänmuutolla on positiivinen vaikutus, sosiaalidemokraatti Fred Nilsson muistuttaa.

Uusimmat uutiset

Liity kannattajajäseneksi