”Annecy vastustaa fasismia, se on solidaarisuuden kaupunki”, François Astorg twiittasi viime kuussa vastauksena kansallismielisten...
Tagi - Ruotsi
Ruotsin maahanmuuttopolitiikan uudistuksissa painotetaan aiempaa enemmän kielitaitoa sekä maan kulttuuriperinnön ja tapojen arvostamista. Ruotsin...
Lapset ovat noin kolmevuotiaita, ja ainakin kaksi heistä on hengenvaarallisessa tilassa. Ainakin yhdeksän ihmistä, mukaan lukien seitsemän pientä lasta ja...
Doku-verkkosivusto kertoo, että ISIS uhkaa Ruotsia Rasmus Paludanin koraanin polttamisen jälkeen. Islamilainen valtio levittää propagandaa mediakanava Al...
Noin miljardi ihmistä köyhistä maista muuttaisi kotimaastaan, mikäli se on mahdollista, kertoo kansainvälinen Gallup World Poll- kysely. 10 000 000 ilmoitti...
Jordbruksverket, eli maatalousvirasto vastaa maanviljelyksen ja muun maatalouden edellytyksistä Ruotsissa. Vuonna 1991 perustettu virasto antaa kaikille...
Kiinalaisyhtiö Geely osti ruotsalaisen autonvalmistaja Volvon vuonna 2010. Viime aikoina on herännyt huoli ihmisten tarkkailusta älyautoissa. Uusissa autoissa...
Viranomaiset uskovat, että jengisodan kierteen tukahduttaminen on tärkeämpää kuin kansalaisten huoli yksityisyyden loukkaamisesta. Tukholman poliisi ilmoitti...
Angela Merkelin maahanmuuttopolitiikka oli katastrofi, mutta nyt EU yrittää selviytyä massamaahanmuuton seurauksista pakollisten siirtolaiskiintiöiden avulla...
Kokaiinin salakuljetus ja käyttö leviävät Euroopassa, ja eteläruotsalaisen Helsingborgin sataman uskotaan olevan kokaiinin salakuljetuksen merkittävä keskus...
Osa Euroopan maista on innostunut ydinvoimasta. Jotkut taas, kuten Saksa, eivät ymmärrä sen hyötyjä. Hyvin pitkään viivästyneen suomalaisen ydinreaktorin...
Maahanmuuttajajengit ja niitten väkivalta on tähän saakka ollut pääasiassa suurkaupunkien ja eteläisen Ruotsin ongelma. Ruotsin jengit ovat levinneet Etelä...
Vuokra-asuntotalo Malmössä on asetettu muuttokieltoon siihen kohdistettujen ampuma- ja räjähdeiskujen vuoksi. Poliisi epäilee iskujen kohteena olevan talossa...
Ruotsi haluaa ”korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia kilpailukykynsä parantamiseksi”. Ruotsin hallitus on sopinut nostavansa vähimmäispalkkarajaa...
Suomen ja Britannian välinen kehitysyhteistyösopimus on lähes valmis. Suomalaiset tiedotusvälineet uutisoivat nyt, että Yhdysvallat saa sen nojalla oikeuden...
Lähinnä muslimimaista kotoisin olevat maahanmuuttajat kotoutuvat huonosti Ruotsiin. Maahanmuuttajanaisten elämää kontrolloidaan ja heitä vastaan käytetään...
Varusmieheksi Ruotsin puolustusvoimiin pääsy vaatii selviämistä fyysisistä sekä psykologisista testeistä, ja lisäksi sotilaskokelaan älykkyys mitataan...
Ruotsin poliisiylijohtaja Anders Thornberg varoitti, että viranomaisilla ei yksinkertaisesti ole resursseja torjua nopeasti kasvavaa jengisodan uhkaa koko...
Ruotsi purki puolustuskykyään Kylmän sodan loputtua 1990-luvun alussa. Ukrainan sodan ja lähestyvä Natojäsenyyden myötä Ruotsin puolustusvoimat rakentaa...
Kurdien terroristijärjestö PKK on vuosikymmeniä käynyt sotaa Turkin valtiota vastaan. Sotaa ei käydä vain Turkin Kurdistanissa, vaan PKK:n toiminta Ruotsissa...