Eurooppa Politiikka

Tsekin entinen presidentti Václav Klaus: Nyt on aika erota EU:sta

Václav Klaus, Tsekin presidentti 2003-2013.
Tsekin entinen presidentti Václav Klaus kehottaa maataan eroamaan Euroopan unionista.

Suurta arvostusta nauttiva Tsekin entinen presidentti Václav Klaus sanoi kesäkuun 13. päivänä pitämässään puheessa, että hänen maansa tulisi erota EU:sta.

Hän piti puheensa Euroopan komission aloitettua rikkomusmenettelyt Unkaria, Tsekkiä ja Puolaa kohtaan maiden kieltäydyttyä ottamasta vastaan pakolaisia EU:n pakolaisten uudelleensijoitusohjelman mukaisesti.

Vastustamme EU:n päätöstä aloittaa lakitoimet Tsekin tasavaltaa vastaan maamme kieltäydyttyä hyväksymästä Brysselistä saneltua pakolaisten uudelleensijoitusohjelmaa. Vastustamme yritystä rangaista meitä ja pakottaa meidät kuuliaisiksi.

Niille, jotka eivät ole vielä huomanneet, Euroopan komissio on nyt paljastanut sen johtajien todelliset aikeet, sekä Tsekin tasavallan todellisen aseman EU:ssa. Tämä on ennennäkemätön asia, ja me vastustamme muukalaisten pakkosijoittamista maahamme.

Me vastustamme maamme muuttamista monikulttuuriseksi yhteisöksi, missä tulisimme näkemään sopeutumattomia yhdyskuntia, kuten Ranskassa ja Britanniassa. Massamaahanmuuton myötä tuleva päivittäinen terrorismi on myös mainitsemisen arvoinen. Me emme ota huomioon perustelua, että meidän vain ”täytyy tehdä se”, jotta voisimme olla osa EU:n ydintä.

Toki voimme osallistua päätöksentekoprosesseihin, mutta totuus on, että me emme tee päätöksiä. Läsnäolollamme Brysselissä ei ole todellista tarkoitusta. Ääntämme ei kuulla. Tehdyt päätökset eivät ole ”meidän toiveidemme mukaisia”, vaan ”meitä koskevia”.

Emme anna kiristää meitä EU-tukien loppumisella. Me emme tarvitse niitä, ja itse asiassa, emme edes halua niitä. Vastustamme maksujamme Brysseliin, kuten myös tukia Brysselistä. Vastustamme EU:n vahingollisia määräyksiä kaiken kaikkiaan ja sitä, kuinka meidät pakotetaan ottamaan ne vastaan.

Kaikesta tästä johtuen, on vain yksi mahdollinen ja tarpeellinen lopputulos: on aika alkaa valmistelemaan irtautumistamme EU:sta. Vain siten voimme pelastaa esi-isiltämme perimämme maan. On velvollisuutemme säilyttää se yhtenäisenä ja ehyenä tulevia sukupolvia varten.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa