Eurooppa Rikos

Tukholmassa suurta huomiota herättänyt joukkoraiskaus

Perjantai-iltana tehtiin Tukholman kupeessa Järfällassa paljon huomiota herättänyt joukkoraiskaus.

Tapahtumien kulku alkoi selvitä iltayhdeksän aikaan, kun sivullinen löysi kuntopolun viereisestä pensaikosta hysteerisen naisen. Huonokuntoinen nainen toimitettiin sairaalaan ja poliisi eristi nopeasti alueen teknistä tutkintaa varten.

Uhrin mukaan kolme noin 15-20-vuotiasta ”tummahipiäistä” miestä tarjosi hänelle liftikyydin mopedilla. Kyyti päätyi kuitenkin syrjäiselle kevyenliikenteen väylälle, jossa miehet raiskasivat naisen. Teon jälkeen miehet pakenivat mopedeilla Tenstan suuntaan radan varren kävelytietä.

Tapahtuma on herättänyt raivoa Järfällassa. Kaupunkia on piinannut viime syksystä alkaen systemaattiset naisten ahdistelut, raiskaukset ja raiskauksen yritykset. Eritoten juuri nyt tapahtuneen puskaraiskauksen tapaiset teot ovat lisääntyneet merkittävästi sen jälkeen, kun kuntaan perustettiin viime syksynä kolme yksintulleiden turvapaikanhakijalasten asumisyksikköä. Paikalliset kertovat, että ahdistelutapaukset ovat sen jälkeen lisääntyneet.

Järfällalaiset vanhemmat naiset perustivat keväällä oman katupartion, jonka avulla yritettiin turvata mm. nuorten tyttöjen koulumatkaa. Lisäksi naiset partioivat kuntopoluilla ja muutenkin yrittävät varoittaa nuoria tyttöjä ahdistelijoista. Naiset esimerkiksi liimailevat varoitustarroja pahimpiin ahdistelupaikkoihin.

Poliisi ei ainakaan lauantaipäivän aikana ollut ottanut ketään kiinni teosta.

Jakoa

Uusimmat uutiset