Eurooppa Maahanmuutto

Uppsalalainen tyttö käyttää lenkkareita päästäkseen paremmin karkuun seksuaalista ahdistelua

Kuva Sean Biehle / Wikimedia Commons / CC BY-SA 2.0

Ruotsalaisen Uppsalan keskustassa tytöt joutuvat jengien – usein uusruotsalaisten – seksuaalisen ahdistelun uhreiksi. Eräs tyttö sanoo käyttävänsä lenkkikenkiä päästäkseen ahdistelijoita karkuun.

Uppsala on Ruotsin neljänneksi suurin kaupunki ja sijaitsee noin 70 kilometriä pohjoiseen Tukholmasta. Kaupunki on tunnettu Ruotsin ja Pohjoismaiden vanhimmasta yliopistosta sekä Pohjoismaiden suurimmasta tuomiokirkosta. Nykyään kaupunki tunnetaan myös tyttöjen seksuaalisesta ahdistelusta.

Lenkkareiden avulla pääsee paremmin karkuun ahdistelijoita

Kaupungin keskustassa tytöt joutuvat usein uusruotsalaisten jengien seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, kertoo Expressen.

14-vuotias tyttö – sanotaan häntä Emelieksi – kertoo käyttävänsä aina lenkkikenkiä palatessaan kotiinsa. Lenkkareiden avulla hän pystyy juoksemaan paremmin karkuun ahdistelijoita.

Kerran hänen odottaessaan kotiinsa menevää bussia, hänet ympäröi iso poikajoukkio. Hän istui pysäkin penkillä, kun molemmille puolille ja hänen eteensä ilmestyi poikia.

– He koskettelivat hiuksiani ja jalkojani ja sanoivat minulle asioita, joita en ymmärtänyt, Emelie kertoo.

– Pelkäsin kamalasti ja käskin heitä monta kertaa lopettamaan, mutta he eivät kuunnelleet. Kaikki on kamalaa. Tämä on niin väärin. En koe olevani turvassa, hän sanoo.

Emelie ei ole tuntemuksineen yksin. Myös hänen kaverinsa kokevat olonsa turvattomaksi ja välttävät ulos menemistä, sillä he pelkäävät joutuvansa jengien iskun ja seksuaalisen häiriköinnin kohteeksi.

Uppsalan katukuva on muuttunut, eikä suinkaan parempaan suuntaan

Yläkouluikäisistä tytöistä vain 19 prosenttia kokee olevansa turvassa kaupungin keskustassa. Vuonna 2013 vastaava luku oli 45 prosenttia.

– Nuoret yksinäiset ryhmissä kuljeskelevat miehet ovat muuttaneet Uppsalan katukuvaa merkittävästi. Nuoret miehet ilman työtä. He hyökkäilevät tyttöjen kimppuun. Puristelevat takapuolesta ja kommentoivat, sanoo Daniel Larsson, Uppsalan poliisipäällikkö.

Seksuaalista häirintää on kaikkialla yhteiskunnassa, mutta tämän ryhmän kanssa joudumme toimimaan ehkä hieman toisella tavalla, sosiaalidemokraattien kunnanvaltuutettu Erik Pelling sanoo.

– Mahdollisesti täytyy järjestää Ruotsiin tuleville kursseja normeistamme, hän selvittää.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa