Eurooppa Maahanmuutto

Yhdysvaltalainen professori: Ruotsissa on käynnissä historiallinen demografinen kokeilu

Kuva Shutterstock.

Professori Sheri Berman sanoo, että Ruotsissa on käynnissä ennen näkemätön demografinen ja kulttuurinen muutos. Mullistuksen aiheuttaja on massamaahanmuutto, mikä saattaa aiheuttaa yhteiskunnallista levottomuutta.

Columbian yliopiston poliittisten tieteiden professori Sheri Berman on tutkinut Ruotsin yhteiskuntaa 1980-luvulta alkaen. Hänen mukaansa Ruotsissa on käynnissä koko maailman mittakaavassa ennen näkemätön yhteiskunnallinen muutos, kertoo Svenska Dagbladet.

– Nykyään yhteiskuntanne näyttää dramaattisesti erilaiselta. Maanne on täysin toinen. Ruotsin viime vuosien aikana kokema demografinen muutos on uskomaton.

Professorin mukaan mopeasti tapahtuva yhteiskunnallinen mullistus ei välttämättä tule sujumaan kivutta.

– Historia ei tunne tapauksia, joissa tällainen muutos olisi tapahtunut ongelmitta. Demografinen kokeilu on historiallinen.

Homogeenisessa yhteiskunnassa on helpompaa

Berman näkee, että Ruotsin kulttuurin ja etnisen yhtenäisyyden tuho voi uhata demokratiaa, sillä väistämättä osa ruotsalaisista tulee nousemaan barrikadeille puolustamaan identiteettiään.

Sheri Berman. Kuva Boston University Center for the Study of Europe / Flickr / CC BY-SA 2.0

– Ei ole epäilystäkään, mitä homogeenisempi yhteiskunta on, sen helpompaa tulee olemaan. Ryhmiä on vähemmän, ja erot ovat pienempiä, on helpompaa luoda sosiaalisen solidaarisuuden tunne.

Demografisesta muutoksesta ja sen mukanaan tuomasta identiteettipolitiikasta saattaa olla seurauksena jopa demokratian vaarantuminen.

– Identiteetin suhteen on vaikea tehdä kompromisseja, ja se tekee ihmisistä suvaitsemattomampia, koska se asettaa heidät puolustuskannalle.

Myös Ruotsissa, kuten kaikkialla Euroopassa, kulttuurinsa ja identiteettinsä säilyttämistä haluavien kansalaisten määrä kasvaa koko ajan. Demokratiassa muutokset saattavat kuitenkin ottaa aikaa.

– Ranskan vallankumousta voidaan pitää eurooppalaisen demokratian alkupisteenä, mutta se teki tuloaan 150 vuotta. Monet eivät muista, kuinka pitkä ja vaikea tie oli, toteaa Berman.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa