Eurooppa Maahanmuutto

Puola rakentaa muurin

Puolan raja. Kuva Shutterstock.

Puola aikoo estää muurilla Afganistanin, Afrikan ja Lähi-idän siirtolaisten laittoman maahantulon Valko-Venäjän kautta.

Puola seuraa Unkaria, Liettuaa ja Kreikkaa sekä monia muita maailman maita rakentamalla ”muurin” pysäyttämään pääosin Afrikan, Lähi-idän ja Etelä-Aasian siirtolaisten vyöryn naapurimaa Valko-Venäjän kautta.

Unkari oli ensimmäinen muurin rakentaja vuoden 2015 siirtolaiskriisin aikana. Maa sai teolla niskaansa leppymättömän, siirtolaisuutta edistävän Brysselin vihat.

Vuonna 2015 Kreikka ei vielä nähnyt muurin rakentamista tarpeelliseksi mutta tuli toisiin ajatuksiin vuonan 2020, kun Turkki alkoi ajamaan laittomia siirtolaisia rajalle.

Pieni Liettua, EU:n rajavaltio jonka asukasluku on alle kolme miljoonaa, sai kärsiä samanlaisesta lähinnä irakilaisten laittomien siirtolaisten avulla suoritetusta ”hybridihyökkäyksestä” Valko-Venäjän taholta.

Nyt Puola, myös EU:n rajamaa, kärsii yhä enemmän samasta ongelmasta. Valko-Venäjältä rajalle saapuneet laittomat siirtolaiset ovat saaneet Puolan harkitsemaan fyysisen esteen rakentamista rajalle.

– Valko-Venäjän rajalle rakennetaan uusi 2,5 metriä korkea aita, ilmoitti Puolan puolustusministeri Mariusz Błaszczak sosiaalisessa mediassa.

– Enemmän sotilaita osallistuu rajavartiolaitoksen auttamiseen, hän sanoi viitaten sotilashenkilöstöön, joka on jo lähetetty Valko-Venäjän rajalle auttamaan laittomien siirtolaisten pysäyttämistä.

Puolustusministeri kertoi ilmoittavansa pian yksityiskohdat.

Lähde Breitbart.

Tilaa
Ilmoita
guest
42 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Minä vaan

Ei meillä ole mitään hätää pääsemme covidleirille turvaan.

vesku

vaihteeksi blokattiin,,, julkisuudessa olleet , todelliset luvut,,,käsittämätöntä,,, sanalla ,,,REHELLISYYS JA AVOIMUUS,,, KÄSITTÄMÄTÖNTÄ,,,

mutka matkaan

Afganistanista lennätetään satamäärin tuoretta sotakokemusta Suomeen, joten kyllä siihen joukkoon ihan hyvin parikymmentä matalan profiilin jihadistiakin mahtuu.

murre riepunen

Järki palailee hiljalleen…joillekin, toisaalla loputkin haihtuu unelmien mukana taivaan tuuliin, unelmahöttöön sotkeutunut suomen eliitti haaveilee edelleen toteutumattomasta pumpuliin kietoutuvasta kansasta. Vihapuheen vangiksi joutunut rahvassa unelmoi ajasta jolloin totuuden sai sanoa joutumatta käräjille, ilmastohysteriaa mm. Yle on masinoinut siinä määrin, että sairaalat, muut hoitopaikat ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia hoidetaan jo urakalla.
Kabulin kenttä suljetaan, jolloin sitä kautta Suomeen tulevien jono katkeaa, mutta Haavistolla on ässä hihassa, suunitelmissa maita pitkin ohjailla halukkaat tänne, kiiru tulee siinäkin, muurit ja natolanka, sekä konetuliaseet rajoilla hankaloittaa työvoiman saantia maahamme.

Markku Nieminen

Maailman väkiluku on jo lähes 8 miljardia!
Valkoisten osuus on vajaa 20 % siitä ja vähenee vauhdilla. Eli, valkoinen rotu on uhanalainen maailmassa, ja tarvitsee juuri tällaisia, ja muitakin voimakkaita suojelutoimia jo YK;kin mukaan, ettei se häviä maapallolta parissa kolmessakymmenessä vuodessa.

John Quiman

Älkäämme pelätkö ja huolehtiko. Kyllä muutamat tuhannet viimeiset valkoiset laitetaan reservaattiin ja jätetään ehkä rauhaan.

Minuhe Kerettiläinen

Perustetaanko me sitten kasinoita, ja juodaan tulivettä?

Lieväasteinen

Emme. Tuleva šaria kieltää tuliveden ja rahapelit.

Minuhe Kerettiläinen

Pahus.

Kaino-Vieno Huttunen

Ehkä Kreikka, Liettua, Puola ja Unkari tulevat säilymään. Mutta Kabulin kautta evakuoidaan afgaaneja 19 000/päivä. Lennätetäänkö ne suoraan Eurooppaan? Hki-Vantaan jne. ympärille pitäisi myös pystyttää muuri.

Kata

82000 lennätetty USAaan,4000 heistä amerikkalaisia.Suuria on kaikki suurlähetystöt sun muut työpaikat.

Jussi Hämäläinen

Liekö muuri sitten erilainen värkkikalu Euroopassa kuin onkaan USA:ssa?
Kun Trump rakenteli muuria, se oli kauhistuksen hirmuisuus ja hyvin rumasti tehty. Taitavat Euroopassa rakentaa nämä tarpeellisiksi ja tehokkaiksi havaitsemansa muurit jotenkin sitten paremmista aineista?

Kata

Sekin vain yhtä provoa koska O-bama jatkoi muuria kauas merelle ettei sieltäkään pääsisi maahan.Mutta se lefties-mieli on vain täynnä raivoa kaikkia muita kohtaan.
Ja jotkut eivär haluaa kuulla eikä nähdä kuin ideologiansa.Kuten meilläKIN.

Hätätila tai väärinymmärrys

Itä-Euroopan maissa valitaan itse keiden kanssa maataan asutetaan.Miten nerokas päätös. Se on siinä.

Timppis

Liian matala aita

John Quiman

Aivan, saattaa Allah päästä aidan yli lentävällä matolla.

Kahden ja puolen metrin aita kuulostaa kyllä matalalta. Ei tarvitse kovin pitkiä tikkaita, jotta pääsee yli, vaikka olisi piikkilankaakin. Hidastaa hieman, mutta ei pysäytä.

Puolueeton

Entiset itäblokin maat osaavat puolustaa ja hallita kansalaisiaan. Maan valloittamiseen on saatu riittävä opetus viimeisten 70 vuoden aikana. Opetus viittaa siihenkin, elleivät saa itse päättää valtionsa asioista, tulevat jättämään EU:n. Tuskin EU pystyy lisäämään houkuttelevaa rahoitustaan tiittäviä määriä.

Meillä toisin

Tämäpä oli hyvä uutinen. Valitettavasti meidän surkea hallitus pitää ovet auki kaikille, eikä toimi näin.

On ne vaan niin sekaisin

Virheet vähintään haaveilee ratikasta matumaihin.

Tuunanen

Erittäin kannatettavaa toimintaa. Näin toivoisi kaikkein Euroopan maiden tekevän. Ongelmat pidettävä loitolla raja-aidalla.

p.grandell

muuta kuin laittavat tilauksen rautaruukille monta kilometriä ”natolankaa” se on halpaa ja pysäyttävä,

Huru-ukko

Eipä siinä auta aidat eikä aidanseipäät kun niitä rahdataan afganistanista lentäen tänne.

Fat I M Diarra

Näitä hyvän mielen uutisia on todella ilo lukea! 🙂

Seuraava vaihe onkin sitten alueelle jo laittomasti päässeiden kiinniottaminen ja pois potkiminen.

Hekku

Ja isommat invaasiot hoituu jalkaväen ”kevyillä” ja ”raskailla”. Tukea tarvittaessa muilta a-lajeilta.

ro1

Minne pois potkiminen?Liettua ei saanut potkittua yhtään karvahandua Valkovenäjälle!Eikä saa potkittua Polakkikaan! Näin se vaan menee. Kas kun eu:ssa on niinkutsutut IHMISOIKEUDET!!!! HEH HEH HEHEE…

Kata

https://www.youtube.com/watch?v=6mxqC9SiRh8
Tuo pitäs lähettää nössipojalle.Pikkuaatu voi mikä ällötys!
Ja kannattaa katsoa muidenkin jos ette ole nähneet.Lapset saavat siis nyt ”annoksiaan”…

Ilkka Forsten

Jos valtio pakottaa kansaa johonkin, kuten rokotuksiin mistä ei ole ollut sanottavaa hyötyä mutta haittaa kylläkin, kyseessä ei ole mikään päivänvaloa kestävä asia.

Nyt seuraamme annetaanko matulapsille sama rokotus vai saako heidän vanhempansa määrätä mitä tehdään. Jos saa, niin sitten aloitetaan kapina jo huomena. Vit****aa tuo Ohisalon Marinin ja muiden vouhkaaminen.

Kata

No just kun katoin tuon kesäkuussa tehdyn videon niin en voi käsittää että se yhä jatkuu ja jopa lapsille!Ei jumankauta mitä sairasta pelleilyä ihmisten elämillä!Miksei lopetettu kuten se sikarokote kun sivuvaikutusilmoituksia alkoi tulla satoja.Nyt on Fimealla jo tuhansia ja kuulemma yli 8000 odottaa käsittelyä!
Saapas nähdä selviääkö ikinä annettiinko ”kaikille” lapsille!

Kyllä,nämä ministerimme ovat ihan sekosakkia ja tuo pulleropoika oikea pikku hitluri.

Lieväasteinen

”…tuo pulleropoika oikea pikku hitluri”

”Babyface” kokeilemassa Baby Docin saappaita. Pahoittelen kryptattua viestiä. Turvaudun (kömpelöihin) vertauskuviin.

Viimeksi muokattu 3 kuukautta sitten by Lieväasteinen
litteä kuu

Rokotteet ylipäänsä ovat olleet merkittävä edistyaskel taistelussa monia vakavia tauteja vastaan.
Aiemmillakin rokotteilla on varmaan ollut ihan vastaavia haittavaikutuksia kuin koronarokotteilla, mutta ennen yksityisillä kansalaisilla ei vaan ollut keinoa levittää tietoa tai huhuja niiden haitoista. Onneksi.

John Quiman

Koronarokotteiden haittailmoituksia on Suomessa tullut jo enemmän kuin kaikista aemmista rokotteista yhteensä.

litteä kuu

Tieto lisää tuskaa. Kun ei ollut tietoa, ei ollut tuskaa.

Tiedettiin vain niiden tautien tuottama tuska.

Kata

https://youtu.be/6mxqC9SiRh8
Millään ”rokotteilla” ei ole ollut tällaisia sivuvaikutuksia…katoppa ja mieti jos sulla on lapsia…Nämä ns rokotteet ovat yhä ”experiment vaccines””in emergency use”,Pfizer sai äsken oikeutuksen yli 16v rokottamisiin mutta..jos sillonkin saa tartunnan,levittää yhä koronaa ja pitää olla maski…siis mitä?
Tämä rokote ei ole kuollutta virusta vaan piikkiproteiinia ja se monistuu ihmisessä.Milloin minnekin kehon osaan.Sydän on pettänyt monella.
Venäläistä rulettia?

Ilkka Mänttäri

Ei kestänyt kantti katsoa koko videota, mutta tarpeeksi.

John Quiman

Oli videolla politiikan uhreja, mutta eivätpä politiikan määrääjät niistä piittaa ennen kuin kansa nousee kapinaan.

Kata

Ymmärrän.Kolmessa osassa katoin itekkin,nääs itketti.

John Quiman

Ei kannata tunteilla. Siinä helposti sokeutuu. Kannattaa tarkastella kylmän viileästi. Silloin näkee paremmin sen mikä on. Se ei ole kylmää luonnetta, vaan rauhallisuutta asian tarkastelussa ja tosiasioihin keskittymistä. Vain sillä tavalla voi maksimoida kykynsä nähdä ja tehdä.

Kata

No mie ajattelen tuota omaa 12v lapsenlasta….helevetti mie haluan että heillä ei ole mitään pelättävää kuten ei ollut omillanikaan.
Nämä hihhulit tuhoaa kaikkea!

https://www.instagram.com/tv/CTA20FwjlZ8/?utm_source=ig_web_copy_link

Nyt alkaa olla mitta täysi siellä ja täällä….Upea nainen ja tuo ällö huokailija ukko just go to hell…

Viimeksi muokattu 3 kuukautta sitten by Katariina Pihl
John Quiman

Tuo nainen piti hienon puheenvuoron.

John Quiman

Ei hallitus hukkaa aikaa mokomaan turhaan tietoon, sillä ylijumalainen tieto tulee ideologian keskuksesta, korkeimman totuuden lähteiltä, Klaus Schwabin toimistosta. Sieltä tulevat ohjeet hillotolppien runsaudelle ja hyvän ihmisen maineelle sekä paikka Voguen sivuilla ja Time-lehden kannessa.

https://www.vogue.com/article/millennial-prime-minister-leading-finland-through-crisis
Katsokaa ja kadehtikaa ylvään sankarin karismaa punaviheriäisillä laseilla.

Kata

Emmie voi ennää kattoa,katoin jo kerran… 🙁