Kotimaa Maahanmuutto Politiikka Rikos

Hallitus tehostaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaa

Maahanmuuttajakatujengiläisiä. Kuva: Kuvakaappaus: YouTube.

Hallitus teki tänään periaatepäätöksen poikkihallinnollisesta toimenpideohjelmasta, jolla ehkäistään ja torjutaan nuoriso- ja jengirikollisuutta. Ohjelma sisältää toimia nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi, rikoskierteen katkaisemiseksi, rikosten selvittämiseksi, rikosvastuun toteuttamiseksi ja rangaistusten kiristämiseksi. Toimenpiteitä on yhteensä 43.

– Hallitus tunnistaa nuorten väkivallan lisääntymisen ja katujengit vakavaksi ongelmaksi. Ongelman ratkaisemiseksi hallitus toteuttaa laajan joukon sekä kovia että pehmeitä toimenpiteitä. Muutokseen otetaan mukaan koko yhteiskunta, lähtien kotien ja vanhempien kasvatusvastuusta sekä syrjäytymisen ja syrjinnän vastaisesta työstä aina kotoutumis- ja maahanmuuttopolitiikkaan saakka, kertoo oikeusministeri Leena Meri.

Viime vuosina nuorten ja erityisesti alle 15-vuotiaiden rikollisia tekoja on tullut poliisin tietoon entistä enemmän. Erityistä aihetta toimenpiteille antavat tilastoidun väkivaltarikollisuuden kasvu ja nuorten aikuisten muodostamat paikalliset katujengit. Nuorten hyvinvoinnissa ja rikollisuudessa on myös nähtävissä polarisoitumista.

Tavoitteena katkaista nopeasti alkamassa oleva rikoskierre

Lasten ja nuorten rikollisuuden ehkäisemisessä mahdollisimman varhainen reagointi on ensisijainen lähtökohta. Tämän vuoksi ohjelman toimenpiteillä tuetaan lapsia, nuoria ja perheitä jo varhaisessa vaiheessa. Nuoret huomioidaan myös rikosprosessin aikana ja sen jälkeen. Vanhempien kasvatusvastuuta vahvistetaan ja lisäksi nuorten ja huoltajien vastuuta rikoksella aiheutetuista vahingoista lisätään.

Nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuminen ja ehkäiseminen tehokkaasti edellyttävät viranomaisten välistä moniammatillista yhteistyötä ja tiedonvaihtoa. Ohjelman tavoitteena on tunnistaa nuoren alkamassa oleva rikoskierre ja katkaista se nopeasti, tutkia ilmi tulleet rikokset tehokkaasti ja saattaa rikoksentekijät vastuuseen. Rikosprosessin tehostamiseen on useita eri toimia. Ohjelmaan sisältyy myös lainsäädäntötoimia, joilla muun muassa kiristetään katujengeihin liittyvien rikosten rangaistuksia. Nuorten rikosseuraamuksiin lisätään velvoittavuutta ja esimerkiksi nuorisorangaistuksen käyttöä lisätään.

Ohjelma sisältää myös toimia, joilla ehkäistään nuorten katujengeihin liittymistä yhteisöissä ja alueilla. Lisäksi ohjelmassa kiinnitetään huomiota tutkimustiedon hyödyntämiseen ja vaikuttavien toimintamallien ja hyvien käytäntöjen jakamiseen kunnille ja hyvinvointialueille.

Lisätietoja:

ministerin erityisavustaja Annika Hoffrén, p. 050 301 6399, etunimi.sukunimi@gov.fi
osastopäällikkö Ville Hinkkanen, p. 0295 150 165, etunimi.sukunimi@gov.fi
neuvotteleva virkamies Saija Järvinen, p. 0295 150 352, etunimi.sukunimi@gov.fi

Valtioneuvoston päätökset

Toimenpideohjelma nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi

Nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuminen ja vähentäminen

Oikeusministeriö

Tilaa
Ilmoita
4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kauko Aalto

Tuskinpa tämä mitään merkitsee, koska jos, jotain pitäisi saada aikaan se merkitsisi monikulttuuristen, mutta mono uskonnollisten heittämistä ulos maasata. Mutta odotellaan kun ainut ratkaisu on enää ruuti.

Vappu Simanen

      Mitä vikaa nykyisessä rikollisten koulutusjärjestelmässä on? Vankilathan ovat tunnetusti rikollisten korkeakouluja, siellä he oppivat alan uusimmat metkut ja pystyvät erikoistumaan kukin siihen tehtävään, mihin kukin parhaiten soveltuu.

John Quiman

Tuskin keksivät mitään toimivaa niin kauan kuin eivät kykene kohtaamaan todellisia syitä. Tyypillistä suvakkipolitiikkaa, etä ollaan tekevinään jotain ja puhutaan kansalle kauniita, mutta ongelmaa ei ratkaista, koska sitä ei haluta edes nähdä.

Ismo Meinander

Erittäin kannatettava aloite, mutta en voi välttyä ajatukselta, että tämä on kosmetiikkaa ja hoitaa oiretta sairauden juurisyyn sijaan, mikä on monikulttuurisuus ja -etnisyys muiden muassa. Näitä muita syitä on myös lukuisia, joista vähin ei ole perheen ja yhteiskunnan yleinen hajaannus.

”Perheen ja avioliiton käsitteen sekä vanhempien auktoriteetin puute ja rappeutuminen nykyisellä ajalla on yksi nuorempien sukupolvien kasvavan rikollisuuden yksi olennaisimpia tekijöitä.” – Julius Evola, Tiikerillä Ratsastaminen