Kotimaa Rikos Uutiset

13-vuotias tyttö puukotti 14-vuotiasta poikaa hengenvaarallisesti

Kuva: Wikimedia Commons /(CC BY-SA 4.0) / Santeri Viinamäki.

Helsingin poliisin nuorisoryhmä tutki epäiltyä tapon yritystä, joka tapahtui Vesalan peruskoulussa 8. maaliskuuta. Teosta epäillään 13-vuotiasta tyttöä.

Teko tapahtui kotitaloustunnilla, jossa oli paikalla toistakymmentä oppilasta. Poliisi epäilee, että puukotukseen käytetty veitsi oli peräisin kotitalousluokan laatikosta.

Epäilty iski 14-vuotiasta poikaa kerran isolla keittiöveitsellä kylkeen. Tämän jälkeen epäilty luopui veitsestä ja jäi istumaan luokkaan, josta opettajat veivät hänet pois.

Uhri sai hengenvaaralliset vammat, mutta on toipumassa.

– Meille on selvinnyt esitutkinnassa, että epäilty oli miettinyt puukotusta jo jonkin aikaa. Hän oli esimerkiksi kirjoittanut netissä kiinnostuksestaan puukottaa joku, jotta pääsisi laitokseen tai vankilaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.

Tutkinnassa esiin tulleiden seikkojen perusteella tyttö oli ensin miettinyt, että hän puukottaisi erään toisen luokkalaisensa. Hän kuitenkin muutti mieltään tunnilla.

– Teko tapahtui täysin yllättäen. Puukotusta ei edeltänyt esimerkiksi sanaharkka. Poliisin tiedossa ei ole, että epäillyllä olisi ollut riitaa tai muuta kaunaa uhrin tai kenenkään muun kanssa, sanoo tutkinnanjohtaja Forss.

Poliisi suorittaa esitutkinnan alle 15-vuotiaiden epäiltyjen kohdalla tarvittaessa. Nyt tutkitun epäillyn puukotuksen esitutkinta ei etene syyttäjälle tai käräjäoikeuteen. Sosiaaliviranomaiset vastaavat jatkotoimista.

Valmistunut esitutkintamateriaali on kokonaan salassa pidettävää julkisuuslain perusteella.

9 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Eka Kettunen

Jopa lapset ja nuoret tietävät nykyisin ettei mielenterveyspalveluiden piiriin ihan helpolla pääse.

Ilkka

Entäs etnisyys, onko sekin taas salassapidettävää ?

John Quiman

Muistellen vanhoja hyviä aikoja, jolloin etnisyyttä ei paljon tarvinnut miettiä. No, oli mannet, mutta ei niiden etnisyyttä salailtu.

Ilkka

Se siinä onkin erikoista. Eikö se ole rasismia ruokkivaa kun koko ajan yritetään peitellä tekijän etnistä taustaa, minusta on ? Kaikille on käynyt jo selväksi kiertoilmaisujen merkitys, toisin sanoen ihmiset käsittävät kyllä totuuden, mutta se lisää ärsytystä ettei sitä voi sanoa suoraan. Rasistiksi nimittely liitetään osaksi asiaa jos uutista kommentoi sanomalla mitä taas kerran yritettiin peitellä.

Eikö se ole nykylain mukaan rikos jos huutaa toistuvasti jonkun olevan rasisti, vaikka asianosainen ei tee muuta kuin toteaa faktat. YLE:n puoleltahan aina julistetaan miten faktat tarkistetaan ennen uutisointia, ja sitten uutisessa ei ole faktoja lainkaan, mikä johtaa siihen että joku sanoo suoraan mitä on tapahtunut ja kenen toimesta. Siinä vaiheessa muka tapahtuu vääryys, toiseuttaminen, etninen profilinti ja mikä lie. Ei se voi olla laitonta tai rikos kun julkituo totuuden. Jos media ei voi poliittisen painostuksen takia sanoa totuutta, jonkun muun on se tehtävä, ja silloin ei ole kyse rasismista, kyse on oikeista tapahtumista ja henkilöistä niiden oikeilla nimillä.

Se on kantaväestön toiseuttamista / syyllistämista jos rikoksen tekijä kuvaillaan niin ympäripyöreästi että syntyy vaikutelma ” suomalaisesta ” henkilöstä. Suomalaisuus ei ole mikään myyntiartikkeli, eikä lahja joka voidaan luovuttaa kenelle tahansa. Suomalaisuus on yksi etnisyys muiden joukossa, ja siten yhtä arvokas kuin mikä muu tahansa. Kaikkien listaaminen suomalaiseksi. Halventaa oman etnisyytemme arvoa, sillä lapsikin tietää ettei pikimusta äijä ole Kuopion Korhosia, tai sandaalit jalassa läpsyttelevä geelipää alunperin Espoolainen pizzayrittäjä. He eivät ole sitä koskaan, ei silloinkaan kun kukkahatut myöntävät kansalaisuuden, sillä edellä mainituilla ( kukkahatuilla ) ei ole mitään valtuuksia määritellä suomalaisuutta koskemaan jokaista värikartan sävyä. Tämä 👳🏿‍♂️ ei ole tämä. 👨🏻

John Quiman

Kansalaisuuden myöntäminen ei muuta kansallisuutta.

Itse asiassa aika heikkoa, että virherhörhöt haluavat pitää suomalaisina ketä vaan maahan tullutta elättiä. Normaalia on, että suomalaista, joka muuttaa Ruotsiin, pidetään ruotsinsuomalaisena, amerikkaan muuttanutta pidetään amerikansuomalaisena. Ja tätä normaalia noudattaa mediakin, kun kyse on ulkomaille muuttaneista suomalaisista. Vaan, kun Suomeen tulee Abdullah tai Gambian insinööri, haluaa media käsitellä heitä suomalaisina, eikä suomenirakilaisena tai suomengambialaisena.

Mitä rasismiin tulee, on media hyvinkin rasistinen, koska ne toimivat eri tavalla, jos kyseessä on henkilö, jonka ihonväri on tummempi. Tämähän on juuri sitä rasimia oikean määritelmän mukaan.

Ilkka

Kannattaa muistaa myöskin kuinka Karl Fazer yhä ja aina puheissa on Saksalainen joka tuli suomeen, tai Finnlayson, joka oli muistaakseni Skotlantilainen. Heistä käytetään alkuperämään mukaista etuliitettä, mutta kun väritys vaihtuu astetta tummempaan on kaikki välittömästi suomalaisia. Fazer ja Finnlayson toivat mukanaan työtä joka hyödytti uuden kotimaan tarpeita, eikä se ollut vähäistä. Jos puhe kääntyy jossakin vaiheessa Tataareihin, joita on helsingissä vähemmistönä, ( jäänne venäjänvallan ajalta ) heidätkin muistetaan nimetä alkuperänsä mukaan. Miksi siis kaikki muut tänne tulleet täytyy vuosikymmentenkin jälkeen aina mainita alkuperän mukaan, jos nykyiset tulijat ovat automaattisesti suomalaisia ?

Ei se että heiluttaa suomen lippua kädessään ja esittää seuraavansa jääkiekkoa leijonapaita päällä, muutta lähtökohtaa miksikään. Se voidaan aina todentaa jos ei muuten, niin visuaalisesti tai DNA perimää seuraten. Vantaalle syntynyt Somali on aina somali, hän ei ole miltään osin suomalainen. Hän voi oppia suomen kielen, mutta on yhä afrikan sarvesta kotoisin. kansalaisuuden saanti oli ennen työn takana, kirjaimellisesti. Nyt sen eteen ei tarvitse tehdä mitään, tai korkeintaan kertoa kuinka kotimaan olosuhteet on hankalat. Tuloja liian vähän ja elämä kallista. Ei sitä pidä korjata sillä että kantaväestön elämästä tehdään kallista, ja selitetään että kunniavelkamme vaatii tätä. Mitään kunniavelkaa ei edes ole. Se on pelkkä demarien ( Tuomiojan ) lanseeraama lause mille ei löydy historiallista perustetta.

Jos Kustaa Waasan aikaan Ruotsi suurvaltana havitteli siirtomaita afrikasta, sillä ei ole mitään tekemistä suomalaisten kanssa. Me olimme silloin ruotsin alamaisia joilta ei kysytty mielipidettä, ja vaikka olisi kysytty, sillä ei olisi ollut päätösten tekemisen kanssa mitään merkitystä. Sitä paitsi, mikään kansainvälinen laki tai suositus ei vaadi korjaamaan monen sukupolven takaisia virheitä. Japanin pääministeri sanoi hyvin kun Kiinan hallitus vaati korvauksia toisen maailmansodan ajalta, ettei tällä sukupolvella ole vastuutta aiempien teoista, joten turha pyydellä yhtään mitään.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka
John Quiman

Tuo ”olemme velkaa” on pelkkää poliittista puppua. Suomalaisilla ei edes ole mitään siirtomaa- tai orjien pitämisen rasitteita, edes hyvällä mielikuvituksella. Suomalaisilla olisi sen sijaan saatavia, koska suomalaisia on aikoinaan viety orjiksi suuria määriä kansakunnan kokoon nähden ja sen lisäksi on oltu milloin Ruotisn ja milloin Venäjän lypsettävinä kuin siirtomaa konsanaan.

Eipä sitä velkaa ole niilläkään kansoilla, joiden esi-isät ovat joskus harrastaneet orjakauppaa, pitneet orjia tai siirtomaita. Jostain syystä missään yhteydessä suvakit eivät puhu siitä, että valkoisten orjakauppa ja orjien pitäminen oli aika lyhytaikainen ja määriltään vaatimaton juttu, verrattuna orjuuden historiaan maailmassamme. Eikä siitäkään, että nimenomaan valkoiset lopettivat orjuuden ja kävivät vielä Pohjois-Afrikassa tuhoamassa orjamarkkinat. Orjia on pidetty kaikkialla ja eurooppalaisiakin otettiin miljoonamäärin orjiksi, kun pohjoisafrikkalaiset ryöstelivät Eurooppaa aikoinaan.

Suvakkien huvittavin ryhmä, jolle kuulemma olemme velkaa, ovat somalit. Somalit eivät ole olleet orjia, mutta ovat itse pitäneet orjina bantuja, eivätkä lopettaneet sitä itse, vaan Somalian orjien pitämisen ja orjakaupan lopettivat italialaiset joskus 40-luvun tienoilla.

Moni muistanee sen somalitytön, joka kertoi videolla pokkana, että somalit ovat orjina rakentaneet Helsingin keskustan vanhat talot ilmaiseksi ja siksi heillä on oikeus hajottaa ne.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
John Quiman

Kansalaisuuden saaminen oli ennen tosiaan vaikeaa ja harva sen sai, jos oli muualta kuin länsimaista.

Tunsin 80-luvun alussa Tukholmassa yhden Pakistanista kotoisin olevan putiikin pitäjän. Hän oli asunut aiemmin vuosikausia Suomessa, puhui hyvin suomea ja oli Suomen kansalainen.

Hän kertoi huvittuneena, että kun hän meni laivalla Suomeen, kyseltiin passia. Hän näytti Suomen passin ja passin tarkastaja pyöritteli sitä käsissään tovin, katseli pakistanilaista, katseli passia. Lopulta passin tarkastaja kysyi häneltä, että mistäs sinä tämän olet saanut.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
John Quiman

90-luvun alussa eräs virolainen saapui laivalla Tukholman satamaan, kun oli juuri tullut matkustelu mahdolliseksi. Hän käveli vähän matkaa satamasta ja tuikkasi puukon satunnaisen vastaantulijan sisuksiin ja jäi odottelemaan kiinnijäämistä. Hänen motiivinsa oli päästä ruotsalaiseen vankilaan. Tuuri ei kuitenkaan ollut ihan toivotunlainen, sillä aika pian sen jälkeen Ruotsi ja Viro sopivat, että virolaiset rikolliset lähetetään Ruotsista Viron vankiloihin.