Eurooppa Muu maailma Politiikka

Latvian ulkoministeri: Länsimaista kalustoa lähetettävä Ukrainaan – ratkaiseva ajankohta on koittanut

Latvian ulkoministeri Edgars Rinkēvičs (CC BY-NC-ND 2.0) Kuva: Flickr.

Kehittyneempien länsimaisten laitteiden lähettäminen Ukrainaan merkitsisi eskalaatiota, joka todennäköisesti herättäisi Venäjän raivon.

 

Riika rohkaisee länsiliittolaisia kouluttamaan Ukrainan joukkoja kehittyneillä länsimaisilla aseilla ja jopa lähettämään länsimaalaisia hävittäjiä, kun liittolaiset suunnittelevat, miten aseistaa Kiovaa pitkällä tähtäimellä, Latvian ulkoministeri sanoi torstaina.

Edgars Rinkēvičs vakuutti, että Ukrainan kumppanit ovat lämmenneet ajatukselle, joka olisi tuntunut mahdottomalta vielä kolme kuukautta sitten.

”Uskon, että on olemassa ratkaiseva ajankohta tehdä asioita, joita emme luultavasti voineet tehdä kuukausi tai kaksi kuukautta sitten”, ministeri sanoi Politicon haastattelussa.

Viime päivinä Saksan kaltaiset maat ovatkin muuttaneet aiempaa vastustustaan lähettää Ukrainalle merkittävää koulutusta vaativaa kalustoa. Berliini on ilmoittanut antavansa Ukrainalle nykyaikaisia saksalaisia panssarivaunuja. Suurin osa ukrainalaisista sotilaista on koulutettu Neuvostoliiton sotilaallisella kalustolla. Samaan aikaan maat, kuten Yhdysvallat, Ranska ja Kanada, toimittavat Ukrainalle myös raskaampia aseita sodan mahdollisesti pitkittyessä.

Rinkēvičsin mukaan nyt ymmärretään, että länsi on ”pitkäaikaisessa tilanteessa”.

Jos länsimaiden kehittyneemmänkin kaluston – erityisesti hävittäjien – toimitukset lisääntyisivät merkittävästi, se merkitsisi samalla länsimaiden sotilaallisen tuen lisääntymistä. Tämä on jo suututtanut Kremlin ja saanut presidentti Vladimir Putinin uhkaamaan vastatoimilla.

Rinkēvičs väitti, että tuen lisääminen Ukrainalle on välttämätöntä.

”Ukrainan armeijan varustaminen sekä aseistaminen uudelleen, ukrainalaisten sotilaiden kouluttaminen käyttämään länsimaista kalustoa: lentokoneita, panssarivaunuja, panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja ja tykistöjärjestelmiä”, latvialainen ministeri sanoi. ”Tämä on strateginen tavoite, koska me kaikki ymmärrämme, että Ukraina tarvitsee vahvan armeijan myös tulevaisuudessa kaikissa mahdollisissa tilanteissa”, Rinkvičvić sanoi.

Latvia tukenut Ukrainaa raha-avustuksella

Pitkäaikaisen latvialaispoliitikon mukaan ajattelutavan muutos on seurausta sekä siviileihin kohdistuneista julmuuksista julkaistusta kuvamateriaalista. Samalla Kiovan kumppanit ”näkevät, että Ukraina kykenee puolustamaan itseään”.

“On ymmärretty, että emme voi oikeastaan luottaa diplomaattisiin ponnisteluihin”, ministeri sanoi. ”Saadaksemme aikaan todelliset neuvottelut, Ukrainan on onnistuttava”, hän lisäsi.

“Ukrainan tukijoiden on tehtävä enemmän”, hän sanoi. Ja vaikka hän myönsi, että Latvia ei voi lähettää lentokoneita tai panssarivaunuja, niin maa on jo antanut Ukrainalle yli 220 miljoonaa euroa apua.

Latvian ministerin kommentit tulivat päivä sen jälkeen, kun Britannian ulkoministeri Liz Truss oli kehottanut liittolaisia tehostamaan asevarustelua Ukrainassa muun muassa tarjoamalla lentokoneita.

”Ukrainan sota on meidän sotamme – se on kaikkien sota, koska Ukrainan voitto on strategisesti välttämätöntä meille kaikille”, Truss sanoi puheessaan. ”Raskaat aseet, panssarivaunut, lentokoneet – kaivaudumme syvälle varastoihimme ja lisäämme tuotantoa. Meidän on tehtävä kaikki tämä.”

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on ilmoittanut, että nämä toimitukset ovat tehneet sodasta Naton ja Venäjän välisen välitystaistelun.

Länsimaiset virkamiehet torjuvat syytöksen.

”Ei ole mitään välityssotaa”, sanoi latvialainen Rinkēvičs. ”Yksittäiset jäsenvaltiot tietenkin toimittavat tarvittavaa kalustoa. Näemme, että yhä useammat löytävät keinoja, miten lähettää panssarivaunuja tai tykistöjärjestelmiä, ja mielestäni tämä on oikein.”

 

Lähde: Politico

27 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Rudi

Ilmapiiri vaikuttaa täällä meillä sellaiselta että eikö meiltä voisi lähettää osan Horneteista asialle? Sillähän saattaisi olla myönteisiä vaikutuksia sille että kaikki natomaat nostaisivat peukkua jäsenhakemuksellemme.

juha II

Baltian hullut sytyttävät WWIII:n kuten muslimit poliisiauton!

finne igen

Latvian on helppo esittää tälläisiä järjettömyyksiä ilman vastuuta kuolleista ukrainalaisista! Sodan pitkittäminen on ainoastaan USA:n etu ja Euroopan maat tulevat olemaan tämän proxy-sodan todellisia maksajia. Taloudelliset vaikutukset EU:lle aiheuttavat teollisuudelle jo nyt nostavia kustannuksia ja tuotannon alasajoa. Miksi kukaan ei kysy suoraan yksinkertaista kysymystä: Miksi Minsk 1 ja Minsk 2 eivät lopettaneet Ukraianan agressiota jo vuosi sitten?
Miksi haluamme sodan laajenevan paikallisesta Luhanskin ja Donbassin pommituksista suursodaksi? Haluammeko me suomalaiset vuodattaa verta USA:n järjestämässä sodassa?
finne igen

Natoon

USA ei hyökännyt Ukrainaan! Ainoastaan Venäjä yksin hyökkäsi sinne ja alkoi tappamaan, ryöstämään ja raiskaamaan ukrainalaisia. Venäjä yksin laajensi sodan heti sen alussa 24.2. suursodaksi koskien koko Ukrainaa. EU on kustantanut jo Venäjän sodan ostamalta siltä öljyä, kaasua ja kivihiiltä miljardilla per päivä, mutta kohta loppuu EUn rahoittama teurastus.

Muistellaampa

Taisi olla niin että Donetsk ja Luhansk aloittivat tykitulen. Ja vasta muutaman päivän päästä tuli Venäläisiä joukkoja. …jos oikein muistan..

jegros vekkuli

Vai sodan pitkittäminen on USA:n etu, se ei ole yhtään siis ukrainalaisten etu jotka venäjä suunnittelee asimiloivansa, hävittävänsä, venäläistävänsä, kansanmurhaamiseksikin tuota kutsutaan. Ja miksi ne venäläiset vapauttajat on niin kovasti pommittaneet paikkoja joissa on venäläisiä ”vapautettavia” jotka ei jostain syystä halua tulla vapautetuiksi vaan taistelevat ukrainalaisten rinnalla vastaan? Ja älä sinä puhu meistä suomalaisista, me suomalaiset halveksimme kaltaisiasi.

Jallu

Selvähän se, että Putleria ottaa pattiin, kun Ukraina pystyy pistämään hanttiin ja jopa voittamaan suurvalta-armeijan osastoja. Putinin ja Lavrovin mielestä nyt ei oikeus tapahdu. Ukrainalaisten pitäisi olla valmista tykinruokaa tai antautua ehdoitta. Noh siviilien osalta tykinruokana oleminen on toteutunut, joten Putin ja Lavrov voivat puristella onnellisina muniaan ja juhlia 9. päivä suurta voittoa Ukrainan siviileistä.

Vyörytys toimii

Helppohan sitä on huudella kolmannessa persoonassa ja vaatia muita tekekemään jotain. Baltian maita pelottaa että jos syttyy sota euroopassa niin Venäjä tekee taas kerran polun niiden yli. Ja näin varmasti käykin NATO-maiden osalta. Venäjä valvoo omaa etuaan ja minimoi vastapuolen hyökkäyksen puhdistamalla maat NATO-joukoista.

Sen sijaan se, auttaakö romun ja miesten rahtaaminen Ukrainan konfliktiin, se onkin ihan toinen juttu. Tietyissä osissa maata Venäjällä on miehiä vain puolet vastapuolen joukoista. Joissain paikoissa vain 1/3-osa. Silti ne vyöryttää koko ajan eteenpäin. Niiden taktiikka on ”pomminvarma” ja lisäjoukkojen tuominen tai lisäaseistuksen tuominen paikalle vain pahentaa Ukrainan tilannetta. Ja tuhoaa lisää ihmisiä.

Kun mietitään sitä mistä kaikki johtui niin täytyy sanoa että Zelensky kylmästi uhrasi oman maansa ja sen kansan täysin turhaa. Allekirjoitti hyökkäyskäskyn 2021 ja siten itseaiheutti konfliktin. Vielä kun antoi Azov:ille ja Aidanille tukea niiden Donbasin ja Luhanskin autonomisten alueiden kansanmurhalle ja alueloukkauksille, niin pikkuhijaa ärsytyskynnys kasvoi. Eikä lantiselle maailmalle tai YK:n jäsenille sopinut että Venäjä tunnusti Donbasin ja Luhanskin omiksi kansantasavalloikseen. Mikä on sallittua ja suoraan YK:n säännöistä.

Ja kun sitten Venäjän erikoisoperaatioissa lähdettiin häätämään vieraan vallan sotilaita ja keskeyttämään kansanmurha, niin siitäkös läntiset vallat suuttuivat.

Mielenkiintoista on että Ukrainalta tai länsiliittoumalta ei tule kuin väittämiä, uhkauksia, vaatimuksia, lavastetuja videoita/valokuvia ja huhupuheita. Mutta Venäjältä tulee tapahtumista videoita. Siitä ei esim. puhuta mitään että EU:n ja USA:n sotilastarkkailijat eivät löytäneeet sotarikosta ”sairaalan pommituksesta”, rautatieaseman pommituksesta (se oli muuten Ukrainalaisten tekosia), ohjusiskusta kerrostaloon (ukrainalaisten tykistö vähän missasi) tai joukkoteloituksista (ensin tarkkailijat menivät kylien läpi, ei ruumiita, Kaksi päivää myöhemmin ruumiit löytyivät pääkaduilta). Entäs ne suuret joukkohaudat? No, ne on niitä kuolleita palkasotilaita. Mutta koska ne on tunnuksettomia kavereita, niin äkkiäkös niille lyödään Ukrainan hihamerkki ennen valokuvat ottoa. Toisissa kuvissa ulostulleet suolet ovat punaisia vielä kahden päivän päästä, mikä on mahdotonta. Ja Zelensky vain kitisee ja vaatii. Se ei puhu omista kenraleistaan tai sotajoukoistaan mitään. Koska sotaa sielä johtaa ja koordinoi BlackWater ja CIA:

Median tehtävä on tehdä rahaa sodalla. Ja siinä se on onnistunut länsimaissa hyvin. Täytyy vain toivoa että euraavaa Voitonpäivän Paraatia ei pidetä Helsingissä tai Tampereella.

Ilmari

Minkä hyökkäyskäskyn Zelensky allekirjoitti? Donbass ja Luhansk kuuluvat Ukrainaan. Ei kukaan voi hyökätä omaan maahansa.

Vyörytys toimii

Donbas ja Luhans julistettiin autonomisiksi alueiksi vuonna 2014. Venäjä tunnusti ne itseäisiksi valtioiksi 2022 jolloin YK:n sopimusten mukaan niistä tuli itsenäisiä valtioita. Tämän jälkeen Ukraina aloitti viikon kestäneet tykkitulen Donbasiin ja Luhanskiin ennenkuin ne vastasivat takaisin ja rupesivat vyöryttämään omia maa-alueitaan itselleen takaisin.

Zeenykyn presidentillinen määräys oli 127/2021 23.2.2021 jolla se komensi joukkonsa hyökkäämään Venäjälle. Venäjä siis katseli touhua ensi vuoden ennenkuin ärsyyntyi. Tuo presidentillinen määräys löytyy varmsti jos viitsit etsiä.

jegros vekkuli

Oliko tuossa mitään totta? Venäjä lähti hävittämään ukrainaa ja suunnitelmat on jopa venäjän uutistoimistojen mukaan ukrainan kansan hävittäminen ja venäläistäminen.
”Ja kun sitten Venäjän erikoisoperaatioissa lähdettiin häätämään vieraan vallan sotilaita” Siis lähtivätkö venäläiset sotilaat tekemään itsemurhan ukrainan maaperälle?
zardex, juha, Juha II ja tämä on varmaan oikeasti yksi ja sama henkilö.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Tuskin on sama . Monet asioista tietävät , kuten itsekin, voisi tuon saman kirjoittaa, mutta en jaksa teidän reikäpäiden takia uhrata aikaani . Menkää takaisin lukemaan yle, is, il, ect…propagandaa

Vyörytys toimii

Heh, palataampa tosiasioihin kronlogisella tasolla.

Kun Putin allekirjoitti Donbasin ja Luhanskin itsenäisten valtioiden tunnustukset. Sen jälkeen se allekirjoitti niiden kanssa keskinäset avunanto sopimukset. ja kun Donbas ja Luhansk pyysivät apua ukrainalaisten (azov, aidan ja amerikkaliaset) häätämistä valtioidensa alueilta, Putin vastasi positiivisesti.

Ei voi kuin ihmetellä miten suomalaisilla on tapana kieltää tosiasiat. Ja vaikka näyttää faktatkin valokuvina tai videoina, niin silti kielletään se mikä on tapahtunut jos se ei sovi oman maailmankuvaan. Niinkuin esim. Krimin kansanäänestys. Montako sataa vaalitarkkailijaa sielä oli? Kuinka monta ilmoitusta vaalivilpistä tuli? Krimiliset saivat itse päättää liittyisivätkö en Venäjään vai Ukrainaan. Jossa vaihtoehtoisesti Ukraina-valinnassa Turkilla olisi ollut historialinen oikeus vaatia aluetta itselleen.

Ja juuri tällaiset, tosiasiat kieltävtä, ihmiset usein ovat koulujen opettajia. Miten ne voivat opettaa kun eivät itsekkään teidä mitä on tapahtunut?

Horace Smith

”Ja vaikka näyttää faktatkin valokuvina tai videoina, niin silti kielletään se mikä on tapahtunut jos se ei sovi oman maailmankuvaan”
Ryssän toimittamat videot ja valokuvat on tottakai aina luotettavia eikä niitä tietenkään manipuloida. Se ei myöskään koskaan ikinä valehtele tai muunna totuutta omiin tarkoitusperiinsä sopivaksi. Krimiä voi soveltaa jokaiseen maahan. Putleri voisi kysyä Suomessa asuvilta venäläisiltä, haluatteko liittyä Venäjään, ja vastausten perusteella hyökätä tänne. Vain totaalisen mielisairas voi ajatella noin. Jos sota anteeksi, sotilaallinen erikoisoperaatio, on niin hyväksyttävä, mihin tarvitaan laki, jolla sodan arvostelija voidaan sulkea vankilaan. Miksi sodasta ei saa puhua sen oikealla nimellä?

Ainoa 100% varma fakta on nyt se, että Putin on omalla toiminnallaan ajanut Venäjän tilanteen, jossa se on menettänyt jo muutenkin vähäisen luottamuksensa, uskottavuutensa, (myös armeijan osalta) ystävänsä, tuhonnut taloutensa ja valtavan määrän omia sotilaita sekä kalustoa ja pakottaa Suomen ja Ruotsin Natoon. Kaikkea tätä ja paljon muuta ihan itse aiheutettuna. Kuinka noin omasta mielestä meni?

jegros vekkuli

Minä kirjoitin juuri sopimuksen jonka mukaan omistan sinun omaisuutesi, viitsitkö lähettää ne mulle vai joudunko hakemaan? Voin ottaa mukaan vihreisiin haalareihin pukeutuneita miehiä jotka todistavat sopimuksen päteväksi ja kaikki täällä läsnäolevat on jo myöntänyt sopimuksen olevan täysin legiimi.

Oikeus ja kohtuus

Venäjä on kuin Rooma joka tuhoutui koko alue on muiltakansoilta ryöstettyä maata joka tullaan jyvittämään alkuperäisille omistajakansoille se on oikeus ja kohtuus.Yksi raakalaiskansa on haalinut kolmanneksen maapallon maa-alasta itselleen eikä sekään noille riitä ahneella on p..kanen loppu.

Vyörytys toimii

Itse asiass Rooma romahti veroihin. Sen hallintakoneisto oli niin suuri ja raskas että josain vaiheessa kävivain selväksi että vaikka koko Roomat kaikki tulo kannettaisiin veroina, se ei olisi riittänyt.

Ja nythän meillä on oma ”rooma”. EU.

Puolueeton

EU:n talouden ja yhteiskunnallisen politiikan hoito ei toimi kuten pitäisi. Siksi johtajistoa sota kiinnostaa liikaa, jotta oma poliittinen toiminta ei paljastuisi ja asema heikkenisi. Yhdysvaltojen politiikka on vielä pahemmassa tilassa, joten sillekin sota Euroopassa toisi apua taloudellisen romahduksen uhatessa ja dollarin katoamiseen maailman valuuttana.
Jos Suomi anoo pääsyä Natoon, olemme samassa Euroopan sotaloukussa vihollisvaltio Venäjän naapurina. Meillä on toisena naapurina puolueeton Ruotsi, josta meille ei ole vuosikymmeniin mitään turvallisuus uhkaa. Itänaapurina on Venäjä, josta uhka on suuri, ellemme osaa olla nöyränä hyvissä väleissä ja turvata Venäjän 1300 km rajan, mikä ei paljoa vaatisi puolueettoman Ruotsin kaverina. Jäsenyys aivan selvästi Venäjän vihollisen Naton kanssa on suuri uhka Venäjälle, joten se on mahdollisimman huono valinta Suomen poliitikoilta.

finne igen

Hienoa huomata järjen ääntä myös täällä sillä Nato-kiimaisten puheet osoittavat heidän toimivan juuri siten kuin CIA:n käsikirjoitus tarkoittaa. Venäjän vastaisuudella ja huutelemalla herjoja aiheutetaan ainoastaan sotapsykoosia! Nato-trolleilla on hyvin vähän tietoa, mutta aktiivisuutta sitäkin enemmän.
finne igen

jegros vekkuli

Jossain vaiheessa unohdat vaihtaa tuon nimimerkin itsellesi vastatessa…

jegros vekkuli

Tämä oli todella älykästä päätelmää saattaa pitää paikkansa, harvoin kukaan noin hyvin tajuaa näillä palstoilla.

Natoon

Sinä jaat Kremlin kanssa samat huolet!

Kata

 ”Meillä on toisena naapurina puolueeton Ruotsi, josta meille ei ole vuosikymmeniin mitään turvallisuus uhkaa.”
Tästä olen kyllä eri mieltä.Ruotsi kuljetti etelä-Ruotsista 35000 ukkelia Suomen rajalle,tyyppejä joista kukaan ei oikeasti tiennyt yhtään mitään(ei edes Nerg)ja turvallisuus on laskenut kuin lehmän häntä.
Nämä 7 vuotta ovat muuttaneet Suomen luonnetta turvallisesta maasta kohti sekasortoista maata ja muutamien puoltamaa turvattomuutta.Agendat määrää.
Ruotsi hoiti aatulle malmit puoleettomasti ja meille elätettäviä hamaan tappiin,puolueettomasti?Toki sippilän kutsusta mutta silti…kaikki olisi pitänyt jättää Ruotsin rajalle!
https://www.youtube.com/watch?v=m5NhFR7xfcM

Pää,olkapäät.peppu,varpaat….kiesus sentään… 😀 Mutta kaikki olis voinu palauttaa…niiiiin…mutta ko bisnes tuli kuviin…

Puolueeton

Ei niitä Ruotsista ilman lupaa kysymättä tuotu, tulosta oli sovittu sisäministerin kanssa. Eivätkä vieraat Ruotsiinkaan noin vain tulleet. Sekin oli järjesteltyä tuloa.

Kata

Turvallisesta maasta ei voi tulla turvapaikanhakijoita..sitä haetaan ensimmäisestä maasta mihin tullaan vaikkapa Euroopassa mutta näille ei edes Ruotsi kelvannut koska hulppea omakotitalo houkutti Suomessa.Ja laukunkantajat!Ja suvakit kyltteineen!
https://www.aljazeera.com/news/2015/9/5/finnish-pm-offers-his-home-to-asylum-seekers
Schengen menetti tarkoituksensa puhumattakaan Dublin sopimuksesta minkä sössötti tuossa videolla Sippiläkin.

finne igen

Hyvin sanottu, Ruotsi on hyötynyt kaikista muiden käymistä sodista jo 1810-luvulta lähtien ja siksi Ruotsi tulee edelleen jäämään ulkopuolelle Natosta. Nuo 35000 ukkelia olivat kokoomuksen Petteri Orpon lahja Etelärannan työantajille ja sulostuttamaan SPR:n vanhempaa naisedustajien joukkoa. On mukavaa paistaa pullia ja leipoa yhdessä!
Suomessa on jo viides kolonna vihollistaistelijoita ja vuoteen lämmittäjiä kun Suomi-poika lähtee sotimaan USA:n sotia ja hyökkii kohti Moskovaa!
finne igen

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Komppaan👍