Eurooppa Rikos Uutiset

Ruotsi: Ruokakauppiaita uhkaillaan

Kuvituskuva. Pixabay, Pacto Visual

Elintarvikkeitten hinnat ovat nousussa myös Ruotsissa. Syyksi kerrotaan Venäjän ja Ukrainan välinen sota. Ruotsissa leviää myös huhu, että ruokaa myyvät kauppiaat nostaisivat hintoja tarpeettoman paljon.

Elintarvikekauppiaat torjuvat syytökset hintojen liiallisesta nostosta. Heidän mukaansa elintarvikkeitten tuottajahinnat ovat nousseet enemmän kuin kuluttajahinnat.

Hintojen nousu on aiheuttanut uhkan elintarvikekauppiaille, kertoo ICA-ketjun turvallisuusosasto.

Useita ketjun kauppiaita on viime aikoina uhattu kuolemalla, ja nimitelty muun muassa ”verenimijöiksi”, jotka rahastavat ihmisten hädällä. Uhkauksia ja nimittelyä on tapahtunut niin työpaikoilla työaikana, kuin öisinä soittoina kotiin.

Sosiaaliseen mediaan on kirjoitettu esimerkiksi ”On aika hirttää jokainen ahne ICA-kauppias” ja ”Kaikki tämän (hintojen nousun) takana olevat ahneet hiton siat pitäisi ampua”.

ICA-ketjun turvallisuusosasto on lähettänyt varoituksen mahdollisesta väkivallasta kaikkiin ketjun kauppoihin.

Väkivallan uhka on pieni, mutta se on olemassa, muistuttaa ICA.

Suomen ruokakaupoissa ei vielä ole raportoitu lisääntyneestä uhkailusta tai väkivallasta.

Lähde SVT

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Marko Kyllönen

Täälläkin tarvii näköjään nykyään kirjautua että voi mitään kommentoida. Mikäs siinä muuten, mutta tässä meidän oikeusvaltiossa ja demokratiassa ”väärinajattelijoita” vainotaan.
Eli sanotaan vaan että monikulttuurisuus on rikkaus ja Ruotsi maailman turvallisin maa, vaikka joka yö räjähtelee ja joku ammutaan kadulla..

Toni Lajos

Olemme viime vuosikymmeninä eläneet mässäillen ja ylensyöntiä harrastaneet, meidän köyhyyden alimmalla rappusella hoippuvan on ilo katselle paremman kansanosan luisuvan rupusakkien joukkoon, oppivat per…le.
Ruoka kallista, höpö..höpö etelänmatkalle aikova ei tingi hinnasta, uuden talon ostoa pohtiva olisiko 4 makuuhuneen talo liian pieni, meille kahdelle.

John Quiman

Jos tuntuu siltä, että jonkin lajin kauppiaat ottavat kamalia voittoja, voi ryhtyä toimeen itse ja perustaa kauppa, joka ei ota kovian hintoja ja menestys on taattu.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
Marko Kyllönen

Tai sitten voit perustaa närpiöön tomaattiviljelmän, ja sitten ensimmäisen sähkölaskun jälkeen katella että vihreä siirtymä tuli ennen kuin oli tomaatit vihreitä.

Ilkka

Elvis kuulemma kasvattaa luomuherneitä Pälkäneellä. Hän ei siis ole kuollut vaikka näin väitetään.

Ilkka

Uhkailusta ei ole raportoitu, mutta hinnoista kyllä.