Eurooppa Historia Kotimaa Politiikka Uutiset

Ruotsi: Skellefteån sairaalaan muistolaatta suomalaisveteraaneille- aiempi varastettiin

SA-kuva. Ruotsin Punaisen Ristin lääkäri ja sairaanhoitaja Savonlinnan sotilassairaalassa 1940.

Lauantaina 27.4. vietetään veteraanipäivää, jolla muistetaan Suomen sodissa palvelleita. Talvi- jatko- ja Lapin sotaan osallistuneita veteraaneja on elossa noin 2 000, ja heidän määränsä vähenee päivittäin. Sotaveteraanien keski-ikä on 99 vuotta. Suomen viranomaisten laskelmien mukaan viimeinen Suomen sotiin 1939-45 osallistunut veteraani kuolee 2030-luvulle tultaessa.

Lähes 25% elossa olevista sotaveteraaneista on myös sotainvalideja. Sotaleskiä, ja veteraanien puolisoita sekä leskiä on elossa noin 6 500.

Suomi sai runsaasti apua Ruotsilta erityisesti talvisodassa, mutta myös jatko- ja Lapin sodassa. Muun muassa suuri joukko rintamalla haavoittuneita suomalaissotilaita sai hoitoa ja kuntoutusta Ruotsin sairaaloissa.

Perjantaina 26.4. Skellefteån sairaalassa paljastettiin muistolaatta kunnioittamaan kaupungissa hoitoa saaneita suomalaisia sotilaita. Aiempi laatta varastettiin vuonna 2021. Vastaavia muistolaattoja löytyy sairaaloista eri puolilta Ruotsia.

Skellefteån sairaalan laatan on kustantanut Sotainvalidien Veljesliitto.

Lähde SVT

Tilaa
Ilmoita
4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ruoste Iskee

Vai sai Suomi ruotsilta apua sodissa. Kyllä on aika hillonut aivot pahasti.
Suomi sai apua Virolta, Puolalta ja Saksalta, nuo oli ne maat jotka taisteli Suomalisten rinnalla ja moni antoi hengensä sitä tehdessään. Ruoris ei ole sotinut omia sotiaan, ne on sotineet suomalaiset. Ruotsi kohteli kuin rottia Suomesta tulleita sotapakolaisia.

Marko Kristian

Kuten demareista jo aikoja sitten ehdotettiin, niin kohta voi veteraanien tuet siirtää isis”veteraaneille”, sikälimikäli ei sotaa heti tule että saadaan uusia veteraaneja.

Johan ne ”uudet veteraanit” saa nytkin suomalaisilta ihan hyviä korvauksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/irakilaiskaksosten-epaillaan-valmistelleen-vakivaltaiskua-supoa-vastaan-miehet-vaativat-jattikorvauksia-kotietsinnasta/8926314#gs.7zyjwc

Ilkka Manttari

Uskomatonta. Demareiden todellisuudentaju se vaan sukeltaa syvemmälle ja pohjaa ei näy.

Ruoste Iskee

Sotaveteraani nimityksen sai vuosia sitten rauhanturvaajat. Tuolloin olotila oli se että otti niin päähän että löin nyrkin seinänläpi ja kuljin kipseissä lähes 2 kuukautta.