Kotimaa Politiikka Uutiset

Sinimusta Liike: Tuemme hallituksen eroa vaativia mielenosoituksia

”Suomalaiset tarvitsevat päättäjät, jotka tekevät töitä oman kansansa hyväksi ja välittävät sen hyvinvoinnista. Nykyhallitus on osoittanut monin tavoin, että se toimii suomalaisvihamielisesti omaa kansaansa vastaan. Sinimustan Liikkeen mielestä järjestelmäkriittiset kansanliikkeet edesauttavat nykyisen poliittisen keskustelun monipuolistumista, jota puolueemme pitää toivottavana kehityksenä.”

Sinimustan Liikkeen kannanotto:

Tulevalle viikonlopulle on tekeillä potentiaalisesti suuri mielenosoitus, jossa vaaditaan hallituksen eroa. Tapahtuman sosiaalisen median sivuille liittyi vain muutamissa päivissä kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Onko tapahtuma loppupeleissä suuri ja onnistunut tai ei kumpaakaan näistä, pelkästään sen näkyvyys eri medioissa, sekä valtavaksi räjähtänyt suosio sosiaalisen median alustoilla kertoo jotain olennaista.

Suomen nykyhallituksen politiikka on ollut huomattavan suomalaisvastaista. Tavallisen työläisen arki on muuttunut vaikeammaksi ja kalliimmaksi, kun hallitus lainsäädännön voimin on asettanut rajoitteita ja nostanut elämisen kustannuksia. Kunnianhimoisen ilmasto- ja energiapolitiikan nojalla hallitus ajaa kotimaisen tuotannon ahtaalle ja verottaa niin ammatti- kuin yksityisautoilunkin kuoliaaksi. Yrittämisen kustannusten kasvu siirtyy väistämättä kuluttajahintoihin. Polttoaineiden verottaminen rankaisee kohtuuttomasti pienituloisia ja haja-asutusalueilla asuvia, joille oma auto on välttämätön työssäkäyntiväline, eikä sähköautoon ole varaa. Me kannatamme myös vihreää siirtymää, mutta luonnollisin keinoin. Sen sijaan että verotamme kaikkia polttoaineita rankalla kädellä, tulisi uusiutuvien polttoaineiden käyttöön kannustaa huomattavilla verokevennyksillä.

Viimeisen kahden vuoden aikana hallituksen ylläpitämä koronapolitiikka on vaikeuttanut tuntuvasti suomalaista elinkeinoelämää ja pakottanut monet kotimaiset yritykset sulkemaan ovensa. Viimeisimmän lakiuudistuksen myötä suomalaisten oikeus tehdä työtään on alistettu ylikansallisten yritysten mielivallalle.

Hallituksen politiikka rikastuttaa globaaleja yrityksiä kiinalaisista tuotantolaitoksista suuriin ulkomaisiin lääkejätteihin samaan aikaan, kun se ajaa Suomea ja sen kansaa köyhyyteen.

Suomalaiset eivät ole tunnettuja siitä, että he nousisivat barrikadeille vähäisin perustein. Maan mielenosoituskulttuuri suhteessa lähestulkoon mihin tahansa muuhun maahan, on olematonta.

Nykyhallitus näyttää toimillaan muuttaneen tilannetta merkittävästi. Hallituksen toimia kritisoivia mielenosoituksia järjestetään ympäri Suomen ja niihin osallistuu koko ajan suurempia ihmismääriä. Ilmiö ei tapahdu turhan takia, vaan se on tavallisten suomalaisten reaktio hallituksen toimiin. Kansanliikkeet kertovat, että suomalaisten mitta alkaa olla täynnä.

Sinimustan Liikkeen mielestä hallituksen politiikka on niin epäonnistunutta ja omaa kansaansa alistavaa, että on täysin aiheellista vaatia hallituksen eroa.

Olemme mielenosoittajien tukena ja jaamme saman agendan: hallituksen on erottava! Suomalaiset tarvitsevat päättäjät, jotka tekevät töitä oman kansansa hyväksi ja välittävät sen hyvinvoinnista. Nykyhallitus on osoittanut monin tavoin, että se toimii suomalaisvihamielisesti omaa kansaansa vastaan. Sinimustan Liikkeen järjestelmäkriittiset kansanliikkeet edesauttavat nykyisen poliittisen keskustelun monipuolistumista, jota puolueemme pitää toivottavana kehityksenä.

Sähköisen kannattajakortin voit allekirjoittaa osoitteessa https://puoluerekisteri.fi/puolue/26

11 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
murre riepunen

Hallituksen pikaiseen eron vaatimukseen voi hyvin yhtyä, kuuluumatta mihinkään liittoon, yhdistykseen tai järjestöön, ihan tavallisen kantasuomalaisen karvakorvan kanta kyseiseen asiaan.

Tomppa

Marinin hallitus on pelkkä sätkynukke Maailman talousfoorumille. Saarikko ja Marin kuuluvat sen Globaalit nuoret johtajat -koulutukseen ja toimivat täysin sen ehdoilla Suomen kansasta välittämättä.

Kansalainen

Hyvä Sinimustat. Kiitos selkeästä ja kannustavasta kannanotosta.
Kannatus palaa takaisin.

Minä jätinkin VKK:n taakseni jonka hallitus on sabotoinut ja hyökännyt kansan liikehdintää vastaan jo periaatetsolla. Ano Turtiainen vielä perään haukkuu YouTube videollaan koko kansan lyttyyn kaikenlaisine alatyylisine ilmaisuineen kuin pahimman sortin öyhöttäjä. Ei jatkoon.

Kulkekaamme me kirkkaasti näkevät kirkasta tulevaisuutta kohti.

Kiitos kaikille ketkä jaksavat yrittää ja tekevät sitä kannustaen ja positiivisella asenteella.
Jatkamme tavoitteen saavuttamiseen asti.

Gallupit

Valitettavasti kansalaiset viimeisimmän gallupin perusteella haluavat maksaa polttoaineista vieläkin enemmän. Johdossa joku Kokoomus (Taantumus), sekä SDP. Voiko olla typerämpää äänestäjää kuin Suomalainen. Äänestetään vain aina samaa Kokoomusta, SDP ja Keskusta, sitten valitetaan kun alamäki jatkuu.

John Quiman

Ihminen helposti ajattelee, että ei koske minua polttoainevero, koska minulla ei ole autoa. Ei tule ajatelleeksi, että korkea polttoainevero vaikutaa kaikkeen. Bussi maksaa enemmän ja yhtälailla ranskanpulla kaupassa maksaa sen vuoksi enemmän, koska se ei kävele sinne kauppaan itse, vaan kuljetetaan autolla, joka liikkuu sillä kalliilla polttoaineella.

ike

Jos joku vielä kannattaa nykyhallitusta niin kertokaa minulle, ja miksi. Tyhmyyttä ei oteta lukuun.

Ilkka Forsten

Jätit pois sen oleellisimman syyn. Tyhmyys selittää kaiken.

Kata

Niinpä…”tyhmyys tyhmän tyhmentää” sanoi Forrest Gumpin äitikin.Pitää paikkansa.

John Quiman

Ideologinen sokeus, poliittinen uskonto selittää paljon. Se tosin on tyhmyyden yksi muoto.

Runtiti-pou

Ei ole vaihtoehtoa. Kaikki puolueet samaa sontaa. En tietenkään äänestänyt, mutta jos olisi pakko, niin en kyllä yhtäkään sionistipersupuoluetta äänestäisi koskaan

Ruupo Kustaa

Paras hallitus ikinä kansalaisille, Afrikkalaisille ja Arabialaisille kansalaisille. Toteuttaa sitä kommunistiveisun sanomaa, että kansat on veljet keskenään. Veisussa luvataan että huomenna jo veljeiltäs. No jos hallitus eroaisi, niin sitten ottaisi kokoomus vetovuoron ja tarjoilisi samaa paskaa eri paketissa. On tarjolla huono ja vielä huonompi hallinto, on ollut kyllä jo pitkään