Eurooppa Urheilu ja liikunta

Suomen menestys Markkasen harteilla

Kuva: pixabay.com
Parhaillaan käynnissä olevissa koripallon EM-kisoissa Suomi ei lukeudu, edes korisfanaatikkojen silmissä, ennakkosuosikkien listalle. Merkittävin syy on maajoukkueen aloittavan viisikon ja niin sanotun ”kuudennen pelaajan” taso, joka on liian kaukana eurokoriksen huippumaista. Suomi pystyy pyristelemään isojen maiden pelinopeudessa mukana aika ajoin, mutta suurin osa ottelusta on väsyttävää perässä juoksemista. Huipulla erot luontaisen taitotason ja opetellun tekniikan välillä ovat pieniä, mutta Suomi näyttää kotisohva-analyytikon silmään jäävän aina sen yhden napsun verran jälkeen. Suomen vahvuudeksi jää vahva joukkuehenki, yhtenäinen ulkoa opittu pelitapa ja työmoraali, kuten jokaisessa pallopelimaajoukkueessa niin jääkiekosta jääpalloon.
Susijengin mahdollinen menestys EM-kisoissa perustuu muun joukkueen kellon tarkkaan suorittamiseen ja kaiken yläpuolelle nousevaan Lauri Markkaseen, jolta odotetaan jokaisen tiukan ottelun ratkaisemista. Markkasen hyökkäyspään osaaminen on parhaimmillaan kiitettävää NBA-tasoa, mutta toisaalta puolustuspään pelaaminen ei edes parhaimmillaan yllä tasolle, jolla käännetään ottelun suuntaa. Eurokentillä Markkaselle jää tilaa ja aikaa tehdä pisteitä läpi ottelun aina pelin ratkaisuhetkiin saakka.
Kisojen ensimmäisen ottelun Suomi hävisi Israelille jatkoajalla lukemin 87-89, Markkasen tehtyä 40% Suomen pisteistä. Toisessa ottelussa Puola ei onnistunut tarjoamaan vastusta ja Markkasen saldo hyökkäyspäässä jäi pienemmäksi, vaatimattomamman peliajan ansiosta. Puola oli vastaantulija ja Susijengi onnistui parantamaan pelin joka osa-alueella verrattuna Israel-otteluun. Puola kaatui vakuuttavasti 89-59. Tänään, 5.9., vastaan asettuu Serbia, joka lyö pöytään Suomea laadukkaamman materiaalin, Nikola Jokić ja Vasilije Micić vain pari nimeä mainitakseni. Suomi lähtee kisojen kolmanteen otteluun altavastaajana ja ilman paineita, jatkopaikka lohkosta on saavutettavissa ilman Serbia-voittoakin.
Siinä missä Markkanen on pelaajiston ainut supertähti, löytyy valmennuksesta pelaajina meritoituneita entisiä huippuja. Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko toimivat nuoren ja peliin dynaamsesti reagoivan päävalmentajan Lassi Tuovin apuvalmentajina. Tuovi, 35, tuli Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajaksi viime vuonna Henrik Dettmannin tilalle joka valmensi Susijengiä vuodesta 2004 lähtien. Nuoresta iästään huolimatta Tuovilla on jo yli kymmenen vuoden kokemus valmentamisesta niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Loput Suomen alkulohko D:n ottelut:
5.9. Serbia-Suomi
6.9. Tsekki-Suomi
8.9. Suomi-Hollanti
14 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka Forsten

Sanoisin että Suomen menestys on pikemminkin ” Eurosen ” harteilla sillä ” Markkasesta ” luovuttiin aikoja sitten.

juha II

Ja Suomi menestyi Markan aikana!!!

Joku tolkku

Markkoja ei enää ole, Markkanen siis vaihtakoon nimensä Euroseksi.

heee

Eläimiä ei pitäisi millään muotoa yhdistää urheiluun. Polvistelkoot team finlandina blm ym. terrorijärjestöjä.

Typeriä nimiä

Kuka näitä typeriä nimiä keksii? Huhkajat, susijengi, helmarit jne… Voiko lapselliempia nimiä olla? Miksei A-maajoukkue kelpaa? Miksi pitää olla lellikkinimiä?

Armis

kuten ”helmarit”. helmikanat?

Pihkakorven Pillerinpyörittäjät

Jonkin naisten lentopallojoukkueen nimi voisi olla moniselitteinen ”lepakot”

Ilkka Forsten

Niitä voi edustaa Cheerleader ryhmä nimeltään hattarakanat.

Ilkka Forsten

Helmikanat, tai vesiyhtiö ” kelmihanat. ”

Sodoma & Gomorra

Naarasleijona on ihan virallinen eläinmaailman termi, mutta nimikonsulentit eivät sentään sellaista uskaltaneet ”naisleijonille” antaa.

Ilkka Forsten

Lälly yhteiskunta edellyttää lällyjä nimiä. Olihan Lahden Reipaskin olemassa, mutta sitä nimiteltiin lahden riettaaksi ja nyt se on Pelicans.. Lintu jota ei ole edes suomen luonossa valittiin kuvaamaan joukkuetta.

Armis

Voi pahna sokeutta tai agendaa. Siellä pelaavat kaikki ansiokkaasti.

kolme pistettä

Nykyään ollaan kylläkin jo Eurosessa, mikä estää ulkoisen devalvaation toisin kuin 90-luvun lamassa.

Pihanurmikot kynnetään perunamaiksi kuten 1950-luvulla.

Ilkka Forsten

Näkisin parempana vaihtoehtona että hankitaan lammas. Se nyhtää ruohot ja sen voi syödä syksyn tullen. Hyvin ympäristöystävällinen ja luomu vaihtoehto vai mitä ? Siitä saa villaa, ja hyvä soittimentekijä kyhää helposti lampaan viulun iltapuhteinaan. Mikäli kyseessä on pässi, siitä saa käyrätorvet. Sen lisäksi keitetty lampaan pää on hyvä keskustelukumppani, se antaa yhtä hyviä vastauksia kuin Maria Ohisalo tai Sanna Marin siitä riippumatta, ollaanko oltu bileissä vai ei. Jos lammas synnyttää ollessaan ruohonleikkuri, saadaan takuulla pehmolambia mihin voi pyyhkäistä perperinsä ehtoopuolella.

Uunissa kuivatetuista lampaan papanoista saa ekohauleja syksyn sorsastukseen, nyt kun lyijyhaulit on kielletty ja on etsittävä korvaavia materiaaleja. Kuivaksi uunitettu papana läpäisee varttisen mäntylaudan kuin tyhjää, toisin kuin rautahauli joka ei uppoa edes vesimeloonin kuoren läpi viidestä metristä.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten