Eurooppa Muu maailma Politiikka

Ukrainan ja Venäjän neuvottelut Valko-Venäjän rajalla alkavat

Valko-Venäjän rajalla. Wikimedia Commons.

Valko-Venäjän rajan tuntumassa käydään neuvotteluja. Ukrainan Zelenskyi ei odota neuvotteluilta paljon, mutta sanoo tekevänsä kaikkensa rauhan puolesta.

 

Ukraina ja Venäjä aikovat tavata ja neuvotella Ukrainan ja Valko-Venäjän rajalla maanantaina.

Noin kello 10.30 Suomen aikaa Ukrainan presidentin kanslia kertoi, että heidän delegaationsa oli saapunut kokouspaikalle.

Venäjän delegaatioon kuuluva Vladimir Medinski sanoi Venäjän televisiossa, että Venäjällä on tavoitteena päästä Ukrainan kanssa sopimukseen ”konfliktin” lopettamiseksi, kertoi uutistoimisto AFP.

Medinskin mukaan neuvottelut alkavat todennäköisesti kello 12 paikallista aikaa eli kello 11 Suomen aikaa.

Ukrainan parlamentin lausunnon mukaan neuvottelujen pääaiheena on välitön tulitauko ja venäläisjoukkojen vetäytyminen Ukrainasta.

Valko-Venäjän ulkoministeriö tiedotti aiemmin maanantaiaamuna, että kaikki on valmiina Venäjän ja Ukrainan delegaatioiden välisiin neuvotteluihin.

Ei liian suuria odotuksia neuvotteluille

Uutistoimisto Reuters kertoi sunnuntai-iltana, että Ukrainan ulkoministeri oli saanut vakuudet siitä, että Valko-Venäjä ei osallistu sotaan neuvottelujen aikana. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi keskustelleensa Valko-Venäjän Aleksandr Lukašenkon kanssa sunnuntaina.

”Sanoin hänelle (Lukašenkolle), etten halua ohjusten, lentokoneiden tai helikoptereiden lentävän Valko-Venäjältä Ukrainaan. En halua, että Valko-Venäjältä tulee joukkoja Ukrainaan. Ja hän antoi minulle vakuudet näistä asioista. Sanon kuitenkin suoraan, kuten aina: En todellakaan usko, että tämä kokous tuottaa tuloksia, mutta antaa heidän yrittää”, Zelenskyi sanoi puheessaan Telegramissa.

 

Lähde: AFP, Aamulehti

10 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
ike

Anteeksi että poikkean vähän aiheesta mutta kun olen tuollainen aika epäortodoksinen tuumailija. Siihen toki liittyy että Venäjä voi myös kiristää energialla. Olisikohan aika ottaa nuo euroopan käyttämättömät luonnonvarat takaisin käyttöön. Kivihiili ja turve, käsittääkseni niitä kyllä riittää. Terveisiä vaan vihervasemmiston ekoterroristeille. Tukisi myös euroopan köyhiä maita kuten puolaa ja suomea.

Kata

Samaa mieltä!Tekopyhät lässytykset nyt hiiteen ja rationaalisuus peliin!

Arvo

Ehdottomasti pitäisi ottaa vaikka ryssät ei vielä kiristäsikään energialla. Nythän esim. polttoturvetta korvataan venäläisellä hakkeella ja näin mekin tuemme ukrainalaisten tappamista rahoittamalla kansanmurhaajan sotakoneistoa.

Ilkka Forsten

Saksa voisi nyt käynnistää ydinreaktorinsa, sillä muuten tässä käy taas niin että me maksamme niksmannien kulut, kun Sanalle kerrotaan että teillä on ylimääräistä rahaa joka pitää lahjoittaa ” hätää kärsiville.” solidaarisuuden osoituksena. Kun annatte meille kymmenen miljardia, niin saatte kymmenen vuoden päästä takaisin 1.5 miljardia, tämän parempaa tarjousta ette löydä, ja sanna ilahtuu kovin tästä hyväntahdon eleestä, selittäen suomen kansalle että me emme voi kieltäytyä kun artikla numero sössön söö ja direktiivi halivilivoo on allekirjoitettu, ja olemme ratifioineet molemminpuoliset avustussopimukset.

Itsekäs ei saa olla, se on äärioikeistolaista ajattelua ja hyvin vahingollista EU:le. Annamme Ukrainallekin peräti 150 000 kiväärinpatruunaa, jolla ei suoraan sanottuna ole mitään merkitystä sodan kannalta, sillä muutama kymmenen äijää roiskii ne arolle puolessa päivässä. Siis oikeasti.

John Quiman

Ei tuo neuvottelu anna mitään muuta kuin jonkinlaisen alun neuvottelemiselle. Venäjä ei ole vielä valmis vetäytymään ehdoitta.

pää määrää

Donbassin sodan tulee loppua ja etnisille venäläisille oikeudet päättää alueen asioista ja Natokiimalle loppu. Seuraa rauha. USA ei sitä hyväksy.

John Quiman

On ukrainalaisten asia päättää miten haluavat maataan hoitaa ja keiden kanssa haluavat leikkiä.

Arvo

Sotiminen loppuu venäläisiltä siinä vaiheessa kun kansa tai armeija ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja pistää Volodjan pois päiviltä. Muuten kansanmurhaaja johtaa oman kansansa Pohjois-Korean kaltaiseen eristykseen ja kurjuuteen.

Pate

John Quiman, mistä mediasta kuulit tuon minkä omana mielipiteenäsi toistit?

John Quiman

Hatustani sen nostin, ihan omasta hatustani.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman