Eurooppa Uutiset

Viro suhtautuu rauhallisesti kaasuputken rikkoutumiseen

Kuva: Wikimedia, Eesti Gaas, Liivalaia

Virossa Baltic Connector -putken rikkeeseen on reagoitu kaasun jakeluvarmuuden kannalta rauhallisesti siitä huolimatta, että viime aikoina putkessa on kulkenut kaasua yksinomaan Suomesta Viroon päin.

Eesti Gaasin johtaja Margus Kaasik kertoi Ärileht-lehdessä, että Eesti Gaas saa kaasua myös Liettuan Klaipedan varastolaivasta sekä Latvian Inčukalnsisin maanalaisesta kaasuvarastosta. Tarvittaessa Eesti Gaas voi hankkia kaasua myös Keski-Euroopasta pitkin Liettuan ja Puolan välistä kaasuputkea. Suomessa Eesti Gaas toimii nimellä Elenger.

Suomen hallituksen ilmoitus Baltic Connectorin mahdollisesta sabotoinnista tuli Virolle yllätyksenä

Vaikka Baltic Connectoria operoivat molemman maan siirtoverkkoyhtiöt yhdessä, on epäilyn kaasuputken rikkeen tahallisuudesta tuonut esiin vain Suomi. Vielä maanantai-iltana Viron yleisradioyhtiön pääuutislähetyksessä kerrottiin, että Viron merivoimat on jo tutkinut putkea eikä mikään viittaa putken tahalliseen rikkomiseen. Merivoimien mukaan sabotaasin jäljet olisivat tulleet siinä vaiheessa jo esiin.

Vaurioita tarkasteltaessa näyttää siltä, ​​että joku tai jokin olisi repinyt putken sivulta, sanoi merivoimien komentaja Jüri Saska ERR:n haastattelussa. -Se näyttää  siltä, ​​että se on vedetty yhdeltä puolelta, kuin kasteluletku olisi juuttunut jalkasi taakse ja olet vetänyt sen perässäsi, kuvaili Saska.

– Maanantaiaamusta lähtien olemme olleet erittäin tiiviissä yhteistyössä Suomen laivaston kanssa. Työnjako on ollut sellainen, että Suomen puolella on pääosin käsitelty Balticconnectorin tarkastusta, koska tämä tapaus on todennäköisesti Suomen talousvesillä ja olemme keskittyneet pääasiassa Elisa-viestintäkaapeliin. Saska ei lähde spekuloimaan mitään, ennen kuin vaurio on tutkittu.

Viron hallitus järjesti tiedotustilaisuuden eilen Baltic Connectorin mahdollisesta sabotaasista ja Venäjän mahdollisesta osallisuudesta siihen tunti sen jälkeen, kun Suomi oli aloittanut omansa.

Virossa haluttiin ensin kuulla, mitä Suomella on asiasta kerrottavana.

Viron Eleringin varovaisuutta asiassa on lisännyt se, että sen tulkinnan mukaan Baltic Connectoria ja sen rikettä koskevista yksityiskohdista voi tiedottaa vasta sen jälkeen, kun niistä on annettu pörssitiedote.

Kaasua myydään kaasupörssissä markkinahintaan, mihin Suomen ja Viron välisen kaasuputken vaurioituminen jollain aikavälillä voi vaikuttaa.

9 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Peter Kreisler

Virossa ei anneta lausuntoja ennen kuin asiaa on tutkittu, Suomessa syyllinen löytyy jo ennen asian tutkimista. Olisikohan suomalaisilla aihetta itsetutkiskeluun tai vaikkapa asioiden tutkiskeluun ennen syyllisen julkistamista.
Tapauksesta tulee mieleen Päivi Lipposen rasismisyyttelyt suomalaisia kohtaan kun ulkomaalaisten ravintola poltettiin. Myöhemmin kun asiaa tutkittiin olivat maahanmuuttajat syyllisiä tuhotyöhön.
Mutta mitäpä asioita tutkimaan kun kansa hyväksyy minkä tahansa valheen kunhan syyllinen on oikeasta suunnasta.

Pekka Viherä

Erikoista on, että vuoto havaittiin juuri silloin kun merivesi oli huippukorkealla, Haminassa merivesi oli liki 1,2 metriä normaalia korkeammalla. Alueella vesi ei voi nousta näin korkealle ilman voimakkaita virtauksia Inkoon ja Paldinskin välisellä kapealla kaistalla, jossa putki makaa pohjalla. Parissa päivässä vesi oli noussut Haminassa 50 cm.
Kaasuputki painaa vedessä ehkä 50 kg/m, joten meriveden virtaus voi sitä liikuttaa ja aiheuttaa havaitun vuodon esimerkiksi hitsausauman repämässä.

John Quiman

Tuskin, eikä se merivesi virtaa niinkään pohjalla, vaan enemmän pinnalla, kun vesi pakkautuu lahden pohjukkaa kohden. Veden virtausnopeus ei ole järin suuri, eikä se liikuttelisi mitään, mikä on kiinni jollain lailla. Uskonet, että rakentajat ovat ymmärtäneet, että jossain määrin meressä on virtauksia. Putken ympärillä on betonia ja kiviä.

Peter Kreisler

Pohjan muoto saattaa aiheuttaa hyvinkin nopeita virtauksia kun olosuhteet muuttuvat, onnettomuuksia tapahtuu vaikka kuinka haluaisimme niiden olevan poliittisesti orientoituneita.

John Quiman

Olipa syy mikä vaan, ei se ole jokin seikka, joka on tiedetty koko ajan. Merissä on aina virtauksia, eikä sen suhteen ole mitään yllätyksiä.

Ilkka

Nyt vaan tulee mieleen kysymys. Miten kaikki putket repeilevät tai katkeavat kuin tilauksesta juuri tänä aikana.

John Quiman

Ilmastonmuutos on vaikuttanut merivirtoihin ja veden kovuuteen.

Ilkka

Hyvä että muistutit minua ilmastonmuutoksen osuudesta. Aivan oikein, suuri määrä hiilidoksidia ilmakehässä sekä liian vähäinen jakeluvelvoite ovat jälleen näyttäneet kuinka punavihreä politiikka olisi sittenkin ollut pelastus. Jos bensiini maksaisi nyt 3.50 € litra, ja kuukauden kuluttua 4.50 ehtien vielä jouluksi yli kuuden euron litrahintaan, olisi putketkin pysyneet ehjinä. Vielä varmemmin ne olisivat ehjiä jos olisimme hypänneet venäläisen punakoneen kelkkaan, nauttineet YYA sopimuksen rippeistä ja jättäneet menemättä natoon. Olisimme voineet lakkauttaa ilmavoimat, kuten Li Andersson kerran ehdotti parhaana rauhantyönä ja ilmastotekona, niin voisimme nauttia siitä näytöksestä kun Suhoi – 33 kiitää ylitsemme pommit telineissä siltä varalta että vastustamme tsaarin aikeita valloittaa koko maailma.

Nyt oikeistolainen hallituksemme, joka ei saa tehdä edes yhtä täyttä työpäivää ilman demarien itkupotkuraivaria, syyllistyy vielä rasismiin joka lisää vedenkin kovuutta. Huomasin asian kun puutarhaletkun läpi ei tullut tippaakaan vaikka hanat olivat selällään. Jotain vaikutusta saattoi olla muutamana yönä olleilla pakkaslukemilla, joka ei toisaalta ole mahdollista sillä ilmastohan on lämmennyt esiteollisesta ajasta laskien jo astekaupalla. En siis voi luottaa mittareihin jotka näyttävät jotain, sillä poliittinen mittari on ainoa suvaittava mittausväline. Ja sehän onkin jo mitannut PS:n kannatuksen olevan lähellä pohjakosketusta. Outoa että kansa joka halusi vain muutama kuukausi sitten vaihtaa punavihreät pois vallasta, onkin nyt kovalla innolla haluamassa heitä takaisin. Asian vahvistaa YLE:n tekemä gallup joka tietää päivästä toiseen kertoa että hallitus on epäonnistunut tehtävissään. Joudun toki kysymään missä he ovat epäonnistuneet, kun mitään ei saisi edes tehdä ? Jos kerrrotaan että työllistämme ihmisiä, se on syrjimistä, ja jos sanotaan ettei työllistetä, syrjimme työllistymiseen halukkaita kuten somaleita. Oli kuulemma pöyristyttävää kun PS:n edustaja sanoi että opiskelijat jotka ovat talousahdingossa, voivat kuitenkin käyttää rakennekynsiä, ja kalliimpia vaatteita mihin kansanedustajilla olisi varaa, joten opintotukia saatetaan käyttää hiukan eri tarkoituksiin mihin niitä on anottu. ” köyhää ” ei saa kolhia, joten jatkakaamme rakennekynsien parissa sosiologiksi kouluttautumista, Heistähän saattaa myöhemmin tulla Tampereen yliopiston tutkijoita, ja silloin miehilläkin on jo omat kuukautisvaivansa mitä seuraa menopaussi, ja känkkäränkkä.

Ilkka

Niin, repihän savipohja Estoniankin kyljet auki virallisen selityksen mukaan.