Eurooppa Politiikka

EKRE:n jäsenmäärä kasvoi yli tuhannella vuonna 2021 – kansalliskonservatiivinen puolue on Viron ainoa kasvava parlamenttipuolue

Viron konservatiivisen kansanpuolueen logo / Wikipedia, CC BY-SA 4.0, DJ Sturm

Viron konservatiivisen kansanpuolueen EKRE:n (Eesti Konservatiivne Rahvaerakond) jäsenmäärä oli vuoden 2021 lopussa 10 094. Se on nyt jäsenmäärältään Viron kolmanneksi suurin puolue. EKRE oli ainoa Riigikogussa edustettu puolue, jonka jäsenmäärä kasvoi viime vuoden aikana.

Vuoden 2020 lopussa EKRE:n jäsenmäärä oli vajaa 9 000. Jäsenmäärän nettonousu oli vuoden 2021 aikana 1 178. Puolueeseen on liittynyt enemmänkin uusia jäseniä, sillä luku on nettoluku, josta on vähennetty jäsenet, joiden jäsenyys päättyi vuoden aikana.

Suurin osa EKRE:n jäsenmäärän lisäyksestä tuli vuoden ensimmäisellä puoliskolla, jolloin puolueella oli jäsenhankintakampanja, jolla se houkutteli uusia jäseniä televisiomainoksissa ja sosiaalisessa mediassa. Tammikuussa Virossa oli hallituskriisi, jonka seurauksena EKRE pudotettiin hallituksesta ja reformipuolue nousi hallituksen vetäjäksi. EKRE on tämän jälkeen pärjännyt mielipidetiedusteluissa ja jäsenryntäys kertoo omaa kieltään siitä, ettei sen pudottaminen hallituksesta tarkoittanut kansan luottamuksen menettämistä.

Viron keskustapuolueen jäsenmäärä oli vuoden päättyessä 14 360 ja markkinaliberaalin reformipuolueen jäsenmäärä 10 929. EKRE:stä on näin ollen tullut näiden Viron vakiintuneiden valtapuolueiden rinnalle kolmas yli 10 000 jäsenen puolue. Neljänneksi suurimmalla puolueella, keskustaoikeistolaisella Isänmaalla oli 7 689 jäsentä ja sosiaalidemokraateilla 5 172.

Viron parlamentissa Riigikogussa on vain viisi puoluetta. Parlamentin ulkopuolisista puolueista vain liberaali Viro 200 -puolue nosti jäsenmääräänsä. Viime lokakuun kuntavaaleissa Viro 200 sai ensimmäiset kunnanvaltuutettunsa. Puolueen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 827. Vihreiden jäsenmäärä oli 896. Viron agraarisen vihreän puolueen Viron tulevaisuuden puolueen (Eesti Tulevikuerakond, TULE) jäsenmäärä oli 798.

Siinä missä Suomessa jokainen puolue ylläpitää omaa jäsenrekisteriään ja ilmoittavat jäsenmääränsä sillä tarkkuudella ja silloin kun haluavat, Virossa puolueiden jäsenluettelot ovat julkisia. Virolaiselle viranomaisverkkosivulle on koottu jokaisen puolueen tarkat, ajantasaiset jäsenmäärät ja jäsenluettelossa ilmoitetaan jokaisen jäsenen nimi, syntymäaika ja jäseneksitulopäivä. Näin ollen Virossa julkiset tiedot puolueiden jäsenmääristä ovat reaaliaikaisia, täsmällisiä ja vertailukelpoisia.

Lähteet: ERR (1, 2), E-äriregistri

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

YLE:ssä happamat akat haukkua räksyttävätkin jo kuin lintukoirat-.

Ilkka Forsten

On epäkorrektia puhua happamista akoista. Pitää kertoa naisoletettujen kasvojen Ph arvoksi 5.7 eli lievästi happaman puolella olevaksi. Näin emme sorru sovinismiin, emmekä kuulosta oppimattomilta peräkylän moukilta. Lopputulemahan on joka tapauksessa sama, tasa-arvo, sekä muut näkökohdat tulee huomioiduksi, kirkuminen jää vähemmälle ja voimme jatkaa mekkoeinarina olemista joka tyydyttää kaikkia osapuolia.

Naisia emme ole, miehiksi emme tule, olkaamme siis muunsukupuolisia aina sen mukaan mitä kuuleva taho halua. Tämä edistää paitsi yleistä suvaitsevaisuutta, sekä globaalia suuntausta kohti eunukkien valtakuntaa, niin myöskin rehellistä ja avointa tulevaisuutta jossa kukaan ei tunnusta mitään, mutta kaikilla on mielipide jostain joka ei ole mitään koska sitä ei tunnusteta.

Yksinkertaistaen, huumorin kukka on kaunis mutta ei kasva kaikkien kedolla. Lupiinit tulee tässä tapauksessa unohtaa, koska ne ovat vieraslajeja. Koiranputki ja putkiaivot sekä ylipieneen pärekoppaan ahdettu minäkuva pönkittäköön sinunkin tulevaisuuttasi, sillä ethän halua erota joukosta ? ( Jouko voi toki ottaa eron sinusta, mikäli ei pidäkään mekostasi. ) Jos näin ikävästi kävisi, ( Jouko ottaisi eron ) voit luottaa siihen ettei Pekka Haa, haa, haa,hatsiiii… hylkää sinua koska kuulut samaan runk****srinkiin mikäli asut Espoossa tai sen lähialueilla. Itse asun kehäkolmosen ulkopuolella ja välttelen parhaani mukaan tilanteita etten joutuisi sen sisäpuolelle.

Ostin jopa auton joka sallii etupyörien kääntymisen ainoastaan oikealle, ( puoluekantaa noudattaen, ) ja siksi että kääntyminen vasemmalle, vaikka vain vahingossa, veisi minut punavihreään kuplaan josta seuraa, että kupla otsassa kasvaa nopeammin kuin covid-19 omikron ehtii sanoa päivää. Riskini saada lopullinen variantti on sikälikin suuri, että autoni on avomallia, joten en millään pysty noudattamaan koronarajoituksia ruuhka-aikoina. Lätyn edessä pakolliseksi luokiteltu Kiinalaisvalmisteinen vaippa fuskaa kuin skottilaisen muusikon säkkipilli, soitettaessa minuuttivalssia puolen minuutin nopeudella. Olen myöskin taipuvainen jättämään vaipan pois, sillä hampurilaisen syönti drive-inn jonossa näyttää suoraan sanottuna typerältä sen kanssa, enkä pidä lisämausta mikä pakostakin tunkeutuu makunystyröilleni. Ikäväkseni on sanottava ettei hampurilainen kaikilla mausteilla, vaipan läpi syötynä, ole häävi kokemus. Se on kuin öylätin mätystely ripillepääsyn hetkellä, jolloin ei tiedä laittaako pastori kielen päälle muuta kuin palan märkää pahvilaatikkoa, ja tarjoaa ryypyksi jotain elintarvikevärillä höystettyä ruumiinpesuvettä.

Alan olla väsynyt, sen huomaa kirjoitukseni sisällöstä, joten minulla on kaksi vaihtoehtoa vaikuttaa asiaan. Juoda kolme litraa mustaa sumppia, tai mennä seinähirsien kanssa samaan asentoon. Näin ikämiehenä, tai viralllisesti miesoletettuna laitan mekon siististi viikattuna kaappiin, potkaisen korkkarit pois jalasta ja nakkaan peruukin hattuhyllylle. Sitten laitan kuorintavoidetta kasvoille, ja sipaisen kevyen yömeikin pintaan, jolloin olenkin valmis menemään vaimoni Joukon viereen, ja niin nukumme onnellisesti kohti huomista. Mitä se tuokaan tullessaan, hi hi hiii, enpäs kerrokaan.

Ilkka Forsten

Olettaisin Viron käytännön julkisista puoluerekistereistä sekä jäsenmääristä olevan lähtöisin ajatuksesta, ettei kommunistit pysty rakentelemaan huuhaa todisteita, joilla voitaisiin vaatia taas kommunismia maan viralliseksi aatteeksi.

Tuumailija

Missä sitä olikaan läpinäkyvyyttä hallinnossa? Suomessa tuo on vain korulause kun halutaan väistää vastuuta ja peitellä rötöksiä.