Kotimaa Politiikka Uutiset

Elokapinan mielenosoitus voi aiheuttaa merkittävää haittaa

Elokapina on ilmoittanut poliisille osoittavansa mieltä useampana ajankohtana toukokuussa. Mielenosoitus perjantaina 6.5. saattaa aiheuttaa merkittävää ja pitkäaikaista liikennehaittaa Helsingin keskustassa.

Elokapina on tehnyt poliisille mielenosoitusilmoituksen, jonka mukaan he osoittavat mieltä Simonkadun ja Mannerheimintien risteyksessä perjantaina 6.5. kello 16−21. Elokapina on kertonut verkkosivuillaan palaavansa tuolloin Mannerheiminteille, Kaivokadun ja Postikadun väliselle osuudelle. Paikka ei poliisin näkökulmasta ole mielenosoitukselle sopiva, vaan sille on osoitettu paikka Kansalaistorilta.

− Poliisi neuvottelee mielenosoituksen järjestäjän kanssa, jotta mielenosoituksesta ei aiheutuisi kohtuutonta häiriötä muille kaupunkilaisille. Jos mielenosoitus toteutuu olennaisesti lain vastaisena, vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai estää liikennettä, poliisi voi puuttua tilaisuuden kulkuun, antamalla ohjeita ja määräyksiä tai viimekädessä päättämällä mielenosoituksen, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.

Poliisin tehtävänä on turvata mielenosoittajien ilmaisunvapaus sekä yleinen järjestys ja turvallisuus. Mielenosoituksen keskeyttäminen ja päättäminen arvioidaan aina tilannekohtaisesti. Poliisin ohjeet ja tarvittaessa määräykset, sekä niiden toimeenpanemiseen käytettävät keinot, perustuvat tilanteen mukaiseen kokonaisarvioon. Poliisi pyrkii aina ensisijaisesti neuvottelemaan järjestäjän kanssa tilanteen ratkaisemiseksi.

Poliisin tiedote

34 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Matti

Hei MIKÄS IHME SE ON ETTÄ PÖLVÄSTIT OSOITTAA MIELTÄ KUN KERRAN NALLE WÄÄLRUUS ON YKSI HEITÄ TUKEVA TAHO IHME JUTTU KUN VEROTTAJA EI OLE KIINNOSTUNUT NALLEN AFÄÄREISTÄ VAIKKA SVENSSONIT KYLLÄ VEROTTI KUNNOLLA MUTTA ILMEISESTI ON JÄÄNY EGEJÄ TASKUN POHJALLE NYT SUOMEN VEROTTAJA 100% TILAISUUS OTTAA NALLELTA LUULOT POIS
KUTEN MUUTAMALTA MUULTAKIN PERINTÖ ÖYKKÄRILTÄ KUTEN VEROHALLINNOLLA TAPANA DUUNAREIDEN KANSSA

😂😂

Ilkka Forsten

” Poliisi neuvottelee ”…. Niinpä tietenkin, onhan kyseessä rikkaiden penskojen sosialistileikki eikä sitä saa estää, ihmisoikeudet ja sössön söö…

Tiku

On nämä ihan pihalla tästä todellisuudesta. Luuleeko nämä paukapäät, että ihmisillä on juuri nyt päällimmäisenä huoli jostain kyseenalaisesta teoreettisesta sääilmiöiden muutoksesta?

Värkit ei voi hyvin

Se nähdään on siinä että jos niillä olisi hyviä ideoita, niin kansa seuraisi niitä ilman mitään mielenosoituksia. Mutta kun niiden ideat syntyvät perätilassa, niin eihän niitä kukaan halua.

Ja miksi aina ne vaativat että muiden pitää ruveta elämään niiden määräysten mukaan? Eihän ne edes itse el omien määräystensä mukaan.

Minun puolestani istukoon kylmällä kadulla vaikka aamuun asti. Hiiva voi hyin ja virtsateitulehdusta pukkaa.

Jouni

Poliisi varoittaa :
” Koska emme hoida työtämme ja tehtäviämme niin siitä voi aiheutua massiivista haittaa kansalaisille.”

Ymmärrän, aivan loogista. Ei vittu, emme elä todellisuudessa!

ike

Elokapina olisi vitsi jos se ei olisi niin haitallinen ja tietämätön porukka.

Ali

Minä aion osoittaa mieltä kesällä ,joka viikonloppu grillin äärellä,,,ja makkaraa ja lihaa paistan,en kasveja,,,ja lämmitän saunan 7 kertaa viikossa,ja se lämmitetään puilla,,ja savu nousee taivaalle, oi niitä siunattuja päästöjä!! Oonkohan minä putinisti, kun näin teen?
Kun elonkapinalliset tukkii tiet,niin se ok,,,mutta jos joku muu sen tekee,niin ne on venäjä venäjä trolleja,,,putinisteja,,hitlereitä,,ja mitä lie rikollisija.
Toivon hauskaa rauhaisaa kesää,,,niin elokapinallisille kuin muillekkin  kapinallisille,ja tietenkin kaikille tämän hyvän lehden lukioille.

ike

👍

Loppuu ne rahat täälläkin

Samat sanat. Tänä kesänä käryää. Ja ei vaikuta hyttysen p..kan vertaa. Kiina lisää hiilen käyttöä massiivisesti. Tälläinen 5,5 miljoonan pikkuvaltio, EI voi pelastaa maailmaa. Ei vaikka Greta kuinka raivoaisi. Tai elättää loputtomiin Afrikkaa ja eteläeurooppaa. Velaksi.

ike

Samoin saksa mutta meillä toistaiseksi mennään näillä vihervasemmiston säännöillä. Veikkaan kyllä että ääni muuttuu kun ihmiset oppivat lukemaan ja alkavat ymmärtämään lukemansa.

Hh1488

Mä ostin just dodge ramin, usein istuskelen autossa käytän autoa tyhjäkäynnillä ja kuuntelen musiikkia, kyllähän siinä bensaa palaa kun 7 litrainen kone, mutta eipähän ole massista kiinni😁

ike

😂😂😂

Rudi

Ei paljon muuta musiikkia tarvii kun isolohko antaa komppia.

Ilkka Forsten

Niin se on. Naaraat lirittää hunajaa kun testosteronin sävyttämä äänimaailma täyttää tienoon. Se on oikeasti ihan he******n mahtavaa kuunneltavaa. Siihen ei kyllästy. Lähes suorat hormit pakosarjoista perään jymisee niin että koko ympärillä oleva ilma väreilee.

Ilkka Forsten

Hävisit tämän erän, minulla hyrskyttää päivittäisessä ajossa 7.5 litrainen, ( 460 cid V8. ) Keskikulutus pyörii siinä 22 litran kohdalla / 100 kilometriä, ja enemmänkin saa helposti kulumaan kun ylläpitää ” kiirettä liikennevaloista toiseen. ) Eikä ole massista kiinni minullakaan. On herttaisen yhdentekevää mikä maailma ja ilmasto on joskus sadan vuoden kuluttua, se on mikä on, ja ratkaistakoon silloiset kelopainat ongelmansa. Minä haluan elää nyt, sillä käsittääkseni olen saanut vain yhden elämän siinä kuin toisetkin. Keloapinat ei määrää koska liikun ja millä, eikä ituhippien lahko sanele yhtään mitään siitä mitä syön, juon tai millä liikun ja koska.

Kun tyhmät penskat jotka ei tienaa latiakaan omaa rahaa, eikä kykene kantamaan mistään vastuuta yrittää sanella minulle kuinka saan elää, se on sodanjulistus johon vastaan omalla tavallani. Kun tarpeeksi ärsyttävät saatan aloittaa ” erikoisoperaation ” joita tapahtuu muuallakin. Vatipäät voi yrittää laittaa kampoihin, mutta siinä tulee pipi päähän ja luut rutisee. 2500 kiloa terästä ei juurikaan saa kolhuja kun ajaa reilusti yli nillittäjistä. En minä välitä muista kuin muillakaan ei tunnu olevan syytä välittää minusta. Tasapeli, tyydytään siihen.

Eka Kettunen

Tyypillinen elokapinoitsija asuu kivitalossa, johon on käytetty betonia, rautaa, tiiliä, laastia sun muita paljon energiaa vaatineita materiaaleja. Rakennukset lämmitetään venäläisellä kivihiilellä.
Liikkuminen tapahtuu linja-auton, metron ja ratikoiden avulla ja joskus käytetään taksia kun kunto loppuu bileillan jälkeen.
Asfaltilla päällystetyt tiet pidetään puhtoisina ja katuvalot palavat pimeän aikaan ympäri vuoden.
Ruoaksi popsitaan kaukomailta fossiilisia polttoaineita käyttävillä laivoilla ja lentokoneilla kuskattuja kasviksia ja hedelmiä. Näiden tuotteiden viljelyä varten on kaadettu sademetsää satojatuhansia hehtaareja.
Sähköhärpäkkeitä löytyy joka lähtöön Iphonesta ja kiukaasta lähtien tiskikoneeseen asti.
Vettä läträtään sumeilematta ulkomaalaisten merkkivaatteiden pesuun ja ties millä kemikaaleilla höystettyjen hiusvärien huuhteluun.
Mamma och pappa betalar jos sakkoja napsahtaa tai muutoin rahat loppuvat kesken.

Melkoisen tekopyhää porukkaa koko elokapinoitsijoiden sakki, kehtaavat vielä häiritä tavan ihmisten liikkumista ja työllistää poliisia !

Juha

Jep aivan. Täytyisi enstalvena keskuslämmitys kieltää kaikilta ilmastouskovaisilta.

Tämä merenpinnan nousu on ollut perinteinen ilmastouskovaisia pelottava asia. Silti ilmastouskovaiset asuvat ökytaloissa meren rannalla.. esim Obama Marthas Vineyardissa ja Stubb Westendissä. Myös ilmastosta ”huolestunut” Jorma Ollila (Shellin ex hallitusjåsen) asuu Westendissä. Jos todella uskoo, että napajäiden sulaessa merenpinta nousee niin merenrantakämppä on aika huono idea.

Huru-ukko

Ei ne kuule niitä ulkomaisia lapsityövoimalla teettetyjä riepuja pese, ei suinkaan. Käydään zalandon ym. nettisivuilta tilaamassa uusia ryysyjä!

Kivapuhetta

Aivan. Ja kuinka ollakkaan. Kiinan massiivisten päästöjen sekä lapsityövoimaa käyttäen, olemme vihreitä. Suomalaiset kärsikööt nälkää. Meillä on ideologia. Vihreä siirtymä. Maksoi mitä maksoi.

Ilkka Forsten

Suvi Auvinen betalar.. On itse kehuskellut sillä. Meni näet julistamaan että hän itse ei osallistu kelopainoiden touhuun, se olisi haitallista, mutta hän kiihottaa penskoja kapinoimaan ja lupaa maksaa niiden sakkoja.. Kuulostaako siltä että suoraselkäinen aatteen ihminen on taustalla, vai ,kuulostaako siltä että limanuljaska kommunisti käyttää kakaroita hyväkseen ?

metsäläinen

Katselin tuota elokapinan merkkiä että siinä on jotain tuttua symboliikkaa. Mutta sehän on venäjän Z-sotatunnus lisätynä viivalla. Aina ne jäljet johtaa samalle ”sylttytehtaalle”.

Juha

Elokapina on foliohattuista putiniZmia

Ilkka Forsten

Siis Zylttytehtaalle..

juu

Jos ne IPCC laskelmat pitää paikkaansa? ( Tiedemiesten ilmastomuutosväittely osoittaa, että IPCC:n väitteet ilmastomuutoksesta ovat kelvottomia. Tuhannet tiedemiehet eri puolilla maailmaa ovat kyseenalaistaneet IPCC:n ilmastomallit ja laskelmat, mutta silti raportteihin tukeudutaan joka puolella maailmaa. )
http://www.maaseutumedia.fi/tiedemiesten-ilmastomuutosvaittely-kyseenalaistaa-ippcn-raportit/
Mutta jos ne siis pitäisi paikkaansa, niin koko maailman lähes 8mrd ihmisen vaikutus ilmastonmuutokseen olisi 3-4%, ja siitä 3-4%:sta suomalaisten osuus olisi 0,12%.
Kannattaisiko noiden aivopestyjen keksiä jotain muuta tekemistä?

Juha

Ilmaston lämpenemiskusetus alkoi 1980 luvulla ja vuoteen 2000 mennessä maapallon kaikki rannikkokaupungit olisivat pitäneet olla veden vallassa napajäiden sulaessa.

2007 Al Gore sai Nobelin palkinnon illastokusetuksesta ja lausui kuuluisan ennusteen että arktisen alueen napajää sulaa 2013 kesällä. Ei tapahtunut.

12 vuotta sitten Heidi Hautala sanoi, että lapsemme ei tiedä mitä lumi on.

Kyllä tiedämme mitä lumi on. Ilmatieteen laitoksen mukaan viime talvi oli ennåtysluminen koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Satelliittimittausten mukaan maapallon keskilämpötila on sama kuin 40 vuotta sitten kun mittaukset aloitettiin. Kevät on ollut kylmä ja kylvöt ovat viivästyneet sekä Euroopassa että Pohjois Ameriikassa. Syysviljat menehtyivät lähes totaalisesti koko Suomessa kylmän ja lumisen talven johdosta. Viime kesänä kasvukausi Pirkanlaalla oli 115 päivää. Syyskuun 4s alkoivat pakkaset.

Ihmisiä on kusetettu 40 vuotta ja niitä tullaan kusettamaan.. siis ilmastokusettamaan seuraavat 40 vuotta kun ilmastouskovaisia on niin helppo kusettaa. Pitäkäähän ilmastohörhöt maski naamalla että ei tule kusta päähän kun teitä taas kustaan silmään.

Rudi

Uhkilla on aina hallittu. Ilmaston muuttuminen on ollut maapallon peruskauraa koko sen historian ajan mutta nyt siitä on saatu tehtyä uhka, ja ihmisen tehtävä olisi jotenkin vakioida sen lämpötila. Ei ole helppo keissi.

ike

Olet asian ytimessä.

Ilkka Forsten

Fakta numero yksi. Maapallon pohjoisnapa siirtyy koko ajan kohti etelää. Se ei ole ollut karttapohjoisen kanssa pitkään aikaan yhtäpitävä. Fakta numero kaksi. Maapallon magnettikentät siis vaihtuvat, joka vaikuttaa merivirtoihin. Fakta numero kolme. Merivirrat säätelevät ilmastoa, jolloin merivirtojen muutokset magneettisten napojen siirtymän takia muokkaavat sateita ja kuivuutta / kuumaa ja kylmää ilmamassaa. Fakta numero neljä. Tätä ei haluta huomioida, koska siihen ei poliittinen puolue pysty vaikuttamaan mitään, eikä sen varjolla voi verottaa suomen kansaa banaanivaltioksi. Fakta numero viisi. Vi****n tyhmät äänestäjät antavat kaiken aikaa uskotella itsellen satuja jostain mihin he eivät voi vaikuttaa, ja täten ylläpidetään loputonta kierrettä maailmanlopun pelotteella. Fakta numero kuusi. Totuutta ei kerrota, sillä ilmastohysterian kautta saadaan synnytettyä pahivipäisten kansalaisten lauma joka on vedätettävissä mihin tahansa. Fakta numero seitsemän. Jos totuus kerrottaisiin, vähenisi vihreiltä välittömästi mahdollisuudet ylläpitää totalitarismiaan, ja psyykenlääkkeiden käyttö vähenisi puolella, Fakta numero kahdeksan. Olette sikatyhmiä jos taas äänestätte ne samat nillittäjät valtaan. Fakta numero yhdeksän, te olette sikatyhmiä. Fakta numero kymmenen, minä olen kaikkia muita viisaampi, koska sikatyhmässä seurassa on helppoa olla viisas. Ottakaa siis opiksi.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten
Maila Laukas

Näiltä otuhipeiltä voisi kyllä ottaa yhteiskunnan sossu- ja Kela-tuet pois! Lapselliset tyttöset ei älyä (huumeet tuhonneet heidän pikkuisia aivoja?), että jos haluaa osaltaan vaikuttaa ympäristökysymyksiin sen sijaan, että istuu toimettomana ja haittaa aiheuttaen ajoradoilla, niin kannattaisi mennä takaisin koulun penkille ja opiskella tekniikkaa ja alkaa kehittämään ympäristöystävällisiä teknologioita tai mennä töihin cleantech-alan yrityksiin.

murre riepunen

Neuvottelut yleensä etenee toivotulla tavalla käytettäessä, kumiluoteja, tainutuskranaatteja, pamppuja, kyynelkaasua, myös massiviset joukkopidätykset pariksi viikoksi hiljentää vastaan napisevat risuparrat melko tehokkaasti.

Kessu

Kuva kertoo kaiken puolestaan. Näitä m. atupatjojako minun pitäisi mahdollisena kriisiaikana puolustaa?

LegionsOfSatan6666

saattaa olla, että huomena ne vammaset ei istu siellä kovin kauaa, ainakaan ilman kaasunaamareita

Jussiboy

Heh heh, ilmastotieteilijöiden valiojoukko se taas täällä öyhöttää. Hyvä, elokapinalaiset jatkakaa samaan malliin. Suurimmassa osassa autoista, jotka Helsingin keskustaan ajavat, on vain kuljettaja. Ei niitä siellä tarvita. Ammattiliikenne ja hälytysajoneuvon ovat erikseen mutta niille löytyy kyllä reitit.

Kata

😀 Get woke go broke.Everything woke turns to sh*t….

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Kata