Eurooppa Politiikka

Geert Wilders voittoon Alankomaissa

Kuva: Pixabay

Euroskeptiseksi populistiksi kutsuttu Geert Wilders on luvannut hollantilaisille eroavansa Euroopan Unionista sekä kieltävänsä moskeijat.

Geert Wildersin johtama oikeistolainen PVV saavutti vaalivoiton Alankomaissa. Puolue saavutti vaaleissa 37 paikkaa. Määrä on noin kaksinkertainen verrattuna puolueen edelliseen tulokseen vuonna 2021. 

Politicon mukaan Wildersin voitto tulee mahdollisesti tuomaan suuria muutoksia Alankomaiden politiikkaan. PVV:n mahdollisuus saada enemmistö parlamentissa on kuitenkin epäilyn kohteena. Esimerkiksi vaaleissa toiseksi tullut vihervasemmistolainen liittouma on kieltäytynyt yhteistyöstä PVV:n kanssa. 

Wilders on ilmoittanut halunsa tukahduttaa maahanmuutto Alankomaissa sekä investoida rahaa maan kansalaisiin ja parempaan turvallisuuteen. Hän on myös kutsunut muita puolueita mukaan yhteistyöhön, jotta maan ongelmiin löydettäisiin ratkaisuja. Wilders on jopa ilmaissut olevansa valmis tekemään kompromissin liittyen radikaaleimpiin islamia koskeviin kantoihin. 

Maahanmuuton lopettamisen lisäksi Wilders on valmis hakemaan eroa Euroopan Unionista. Hän on pitkään kannattanut niin sanottua “Nexit” äänestystä. 

National Postin mukaan paikallinen äänestäjä Barbara Belder kuvaa Wilderin voittoa selkeänä signaalina siitä, että hollantilaiset haluavat muutosta maan politiikkaan. 

Lähde: Politico, National Post 

2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Toni Lajos

Etenkin Ylellä ollaan syvästi pahoillaan PVV:n vaalivoitosta, vaisua on uutisointi, kuten valtamedia muutoinkin maassamme, uutisointi painottuu mieluummin itkuun purskahtelevien ja loukkaantujien nimilistaan, joka päivittäin elää….

Jouko

Hollanti on entinen suurvalta ja maassa on ollut lähes aina liberaali politiikka. Fiksua ja varsin kielitaitoista porukkaa ovat hollantilaiset. Nyt on sielläkin ääni kellossa muuttumassa.
Syy : Ihmiset läpi Europan ovat läpeensä kyllästyneittä nykymenoon. Kuka ihmettelee ?