Kotimaa Politiikka Talous

Hyvinvointialueet tekevät miljardeilla julkisia hankintoja – Kilpailun lisääminen tehostaisi hankintoja ja toisi säästöjä

Kuvituskuva: Pixabay (CC0-lisenssi).

Sote-uudistus loi Suomeen 21 uutta hankintayksikköä, joiden toimintamenoista yli 40 prosenttia kuluu ulkopuolisiin hankintoihin. Kaikkiaan hyvinvointialueet tekevät ulkopuolisia hankintoja yli kahdeksalla miljardilla eurolla. Julkiset hankinnat kilpailutetaan, mutta kilpailu on hyvin vähäistä: hankintoihin tulee keskimäärin vain 2,7 tarjousta. Kilpailun lisääminen tehostaisikin hankintoja merkittävästi.

VATT:n (Valtion taloudellinen tutkimuskeskus) tuoreessa raportissa on tutkittu kilpailun määrää vuoden 2016 sote-hankinnoissa. Raportin kirjoittajat ovat Turun yliopiston taloustieteen professori ja VATT:n johtava tutkija Janne Tukiainen, Turun yliopiston tutkija Susmita Baulia sekä valtiovarainministeriön johtava erityisasiantuntija Juri Matinheikki.

”Vuoden 2023 alussa aloittaneet hyvinvointialueet ovat jatkossa Suomen merkittävimpiä julkisten hankintojen kilpailuttajia. Tutkimustuloksemme osoittavat, että kilpailu hankinnoissa on vähäistä. Tarkasteluvuonna 2016 kilpailutuksiin tuli keskimäärin vain 2,7 tarjousta”, kertoo Janne Tukiainen.

”Suomessa julkisissa hankinnoissa kilpailun määrä on yleisestikin vähäistä, eivätkä sosiaali- ja terveyspalvelut poikkea tästä. Havaitsimme, että 55 prosenttiin sote-hankintojen tarjouspyynnöistä tuli keskimäärin alle kaksi tarjousta”, Tukiainen täydentää.

Kilpailun lisäämiseksi raportissa esitetään neljää politiikkatoimea kilpailun lisäämiseksi ja hankintojen tehostamiseksi.

Markkinavuoropuhelua ja hankinnoista tiedottamista tulisi lisätä

Kilpailun kannalta on keskeistä, että mahdollisimman moni potentiaalinen tarjoaja on tietoinen tulevista kilpailutuksista. Lisäksi hyvinvointialueen on hyödyllistä tietää millaisia tavaroita ja palveluita tarjoajat pystyvät toimittamaan, jotta he voivat määritellä hankinnan kriteerejä. Tätä parempaa tiedon kulkua voidaan edistää markkinavuoropuhelulla.

Hankinnan kriteerejä pitäisi yksinkertaistaa

Hankinnan kriteerien yksinkertaistaminen saa potentiaaliset tarjoajat todennäköisemmin jättämään tarjouksen. Kriteerien yksinkertaistaminen pitää tarjoajan osallistumiskustannukset pieninä ja kannustaa lähtemään tarjouskilpailuun. Tiedon kerääminen, omien kustannusten laskeminen ja tarjouksen laatiminen aiheuttaa kuluja. Näiden kustannusten alentamiseksi olisi tärkeää tehdä tarjousten laatimisesta mahdollisimman helppoa ja antaa tarjoajille riittävästi tietoa kohteesta.

Hankintoja kannattaisi osittaa nykyistä enemmän

Hyvinvointialueiden kannattaisi osittaa hankintojaan, koska alueet ja hankinnat ovat kooltaan niin suuria. Hankintojen suuri koko sulkee pois pienempiä yrityksiä. Tähän viittaa se, että kunnat saivat enemmän tarjouksia kilpailutuksiin kuin sairaanhoitopiirit, jotka vastaavat kooltaan sote-alueita. Tosin tulokset hankintojen osittamisen vaikutuksesta olivat paikoin ristiriitaisia.

Yhden tarjouksen saaneet hankinnat tulisi uudelleen kilpailuttaa

Tulisi selvittää mahdollisuus pakottaa sote-alueet lisäämään kilpailua sääntelyn avulla. Esimerkiksi yhden tarjouksen kilpailutukset voitaisiin vaatia uudelleenkilpailutettavaksi. Vuonna 2016 sote-kilpailutuksista 15 prosenttia oli tällaisia yhden tarjouksen hankintoja. Tällainen sääntely voisi laskea hankintahintoja aiemman tutkimustiedon mukaan jopa kymmeniä miljoonia euroja.

”Yhden tarjouksen hankintojen uudelleenkilpailuttamisvelvoitetta kannattaisi pilotoida valikoiduilla alueilla jo nykyisen lainsäädännön piirissä. Näin saataisiin arvokasta tietoa sen toimivuudesta ennen lainsäädäntöprosessin aloittamista. Tässä tarvitaan tiivistä yhteistyötä niin alueiden, ministeriöiden kuin tutkijoidenkin kesken” sanoo valtiovarainministeriön johtava erityisasiantuntija Juri Matinheikki.

Aineisto ja jatkotutkimuksen mahdollistaminen

Tutkimuksen aineistona käytettiin Cloudia-järjestelmällä tehtyjä kilpailutuksia. Tämä järjestelmä kattoi vuonna 2016 noin 30 prosenttia kaikista kilpailutuksista.

Raportissa suositellaan voimakkaasti kansallisen hankintatietopankin rakentamista ja tilastoinnin parantamista. Se mahdollistaisi kilpailutusten vaikutusten pidemmän aikavälin hyötyjen tarkastelun.

19 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Jonni

”Hyvinvointialue,” on siinäkin irvokas nimi. Miettikää vähän ennenkuin keksitte tällaista tuubaa. Miksei voi olla sairaanhoitoalue, tai vähintäänkin terveydenhoitoalue.

Anomaster

Eivät ne hoida terveyttä, vaan keskittyvät sairaudenhoitoon, koska sillä tienaa paremmin. Tienaa huonosti, jos ihmiset eivät sairasta niin paljon.

Janne E.

En näkisi tätä hankintoihin liittyvänä ongelmana, vaan tutkimukseen liittyvänä. Paljon käytetään rahaa kyllä, mutta oliko tutkijat missään kohtaa yhteydessä niihin tavarantoimittajiin, jotka joutuvat kirjoittamaan nimensä hankintasopimuksiin ja hyväksymään niiden yksipuolisesti sanellut ehdot? Ei se luksusta ole todellakaan, kuten jossain mainittiin. Se, että ei synny kilpailua johtuu tarjouspyynnöistä ja joskus se on hyvä asia. Miksi kilpailuttaa jotain jos tiedetään, että markkinoilla on yksi tuote, joka täyttää tarpeet tai on samanlainen kuin edelliset hankitut. Julkisten varojen tuhlaamista on kilpailuttaa aivan kaikki.
Suomi ei ole järin vauras maa ja ehkä jossain vaiheessa uskalletaan avata keskustelu siitä, miksi julkisella puolella lomia on 1,5 kertaa enemmän ja tehokkuuslukuja ei saada ylös, vaikka työhyvinvoinnin edellytykset ovat olemassa. Ei tätä maata säästämällä pelasteta.

juha II

SOTE on yhä persaukinen kepun VIRKAPAIKKA HIMMELI, jossa ISTUVAT jos jonkinlaiset ”kalkkunat” ja ”suokukot” valamassa KALLIISIIN virkatuoleihinsa takamuksiensa MUOTTIA!!! Toivottavasti järki voittaa mässäiln halun, sillä ergonomia on se TÄRKEIN laatukriteeri ”RÄNKYN” hankkimisessa. Mutta, jos HÄNTÄLUUTA pakottaa niin MEDIHELI lennättää PRAKTIIKKAAN ”kiirreellisenä hätätapauksena”!!!

Eka Kettunen

Ensin niitä lääkäreitä ja hoitajia tarpeeksi. Laitteet ja tilat tehokäyttöön, eikä seisoteta niitä tyhjän pantteina. Keskinäiset poliittiset riitelyt pois sairaanhoitopiirien kesken. Palvelusetelit käyttöön koko maahan. Kun homma on saatu pyörimään, niin niitä johtajia joutaa sitten vähentää.

juu

Jos joku on irvokasta, niin se että ruvetaan tässä tilanteessa käyttämään alueista nimeä ”hyvinvointialueet”, suoraa veetuilua ihmisille.
Täälläkin vaihdettiin terveyskeskuksen nimeksi terveys ja hyvinvointikeskus.
Jonkun vaivan takia kun sinne yrittää niin nauretaan että ei onnistu ei ole aikoja.
Paikanpäällä käydessä odotusaulassa on semmoset parisataa afrikkalaista ja muutama suomalainen mummo.

Jukka

Lääkärin aikaa en ole saanut yli vuoteen. Hammaslääkäriin pääsin kolme vuotta sitten. Näin Espoossa! Onkohan mun nahka liian vaalea!

Jussiboy

Ei terve tarvitse lääkärin aikaa turhaan.

Jukka

Vi…tustako tiedät, olisinko tarvinnut lääkäriaikaa. Enköhän tiedä itse parhaiten!

Jukka

Sinä ainakin tarvitset, kallonkutistajalle ja pian!

Jussiboy

Nyt tuli kerrottua muunneltua totuutta tai sitten ihan piruuttani noin kirjoitit.

Sake

Mikä nettitohtori tai ennustajaeukko sinä kuvittelet olevasi kun tiedät tarvitseeko joku lääkäriaikaa vai ei?

Makke

Jussiboy tarvitsee kiireelisen ajan psykiatrille, vai pitääkö se olla lastenpsykiatri?

Rahan haaskaukselta haiskahtaa

Mihinkä niitä miljardeja nyt yhtä äkkiä tarvitaan? taas haaskataan rahaa kankkulan kaivoon.

Missä perusteet

Tätä minäkin olen ihmetellyt, että mihin sitä rahaa nyt yht-äkkiä lisää tarvitaan. Meillä on ollut samat potilaat, samat hoitajat, samat rakennukset ja samat velvoitteet tähänkin asti. Vuodenvaihteessa pienemmistä yksiköistä vain muodostettiin isompia. Ja yhtäkkiä tarvitaan rahaa miljarditolkulla enemmän.

Mihin perustuu tämä rahamäärän kasvu?

Julkisesti on alettu syyllistämään kansalaisia, mutta eivät kansalaiset vuodenvaihteessa muutaneet radikaaliti elintottumuksiaan. Ja jos muuttivat, niin talouden kiristymisen vuoksi eivät ainakaan huonompaan. Keskikalja-sukupolvi meillä on ollut ja se on yhä edelleen.

Mutta ehkä se on vain sitä ”korkeampaa matematiikkaa” jossa ei kappalemäärillä pärjää. Kun pitää lähestyä nollaa ja ääretöntä.

Hillotolppia tolla vaan rakennetaan

Niin säästöjä ja parempaa palvelua luvattiin (siihen en itse uskonut) ja nekin oli taas tyhjiä lupauksia.

Janne E.

Yksi tarve liittyy siihen, että viimeisen vuoden aikana on kaikki kustannukset nousseet useampia prosentteja, jopa kymmeniä.

stetsonlogi

Hyväveli järjestelmä tarvitsee yhteiskunnan varoja maksaakseen palkkiot hyville veljilleen. Kepu halusi tätä mallia juuri sen takia, että saa tarjota suojatyöpaikkoja isoilla palkkiolla puolueen jäsenille, veronmaksajien piikkiin. Hallinnon ylläpitoon ne menee tässä maassa kaikki lantit, kansalaisista vee veisataan

Joku tolkku

Saa nähdä milloin on ensimmäiset hyvinvointialueen johtajat syytteessä siitä, että on menny omat ja julkiset rahat sekaisin.