Kotimaa Politiikka

Kansalaisaloite Suomen Nato-jäsenyyden äänestyksestä on kerännyt yli 50 000 nimeä

Kuva: Flickr.

Vaadittujen kannatusilmoitusten määrä tuli täyteen alle viikossa.

 

Kansalaisaloite Suomen Nato-jäsenyyden kansanäänestyksestä on kerännyt yli 50 000 kannatusilmoitusta. Tarvittava määrä allekirjoituksia täyttyi alle kuudessa päivässä.

Kansalaisaloite pantiin vireille maanantaina 21. helmikuuta.

Aloitteessa esitetään, että Suomen Nato-jäsenyydestä järjestetään perustuslain mukainen neuvoa-antava kansanäänestys. Kansalaisaloitteen perustelut ovat seuraavat:

“Itämeren alueen kiristynyt turvallisuustilanne edellyttää, että Suomi sitoutuu pysyvästi keskinäiseen puolustusyhteistyöhön Suomen keskeisten kumppanimaiden kanssa”, aloitteessa kirjoitetaan.

Perusteluissa huomautetaan, että useimmat Suomen keskeisistä kumppanimaista ovat Naton jäseniä ja että yhteensä 21 Euroopan unionin maata on myös puolustusliiton jäseniä.

“Katsomme, että jäsenyys Natossa vahvistaisi nykytilan juridisesti sitovasti ja edistäisi merkittävästi Suomen kykyä puolustautua ulkoisia uhkia vastaan”, kansalaisaloitteen perusteluissa kirjoitetaan.

Kun 50 000 nimeä on saatu täyteen, kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn.

 

Lähde: Iltalehti, Kansalaisaloite.fi

32 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Tuo aloite saattaa kelvata ”nirsoille” poliitikoillemme, eikä tämä myöskään nyt ole ”Putinin trollien” hybridisotaa!

Herra auttaa

Koko tämä NATO vs. Venäjä on pelkkää teatteria. Kuten politiikka suurelta osin muutenkin. Samoja saatananpalvoja vapaamuurareita ovat kaikki johtajat niin idässä kuin lännessäkin. Yhteen hiileen puhaltavat ja tavoitteena fasistinen Uusi Maailman Järjestys. Jos ette huomanneet, niin Australian hallinto jo möläytti, että heillä on UMJ jo voimassa. Kanadan hallinnon toimet rauhallisia mielenosoittajia vastaan ovat myös kaikkea muuta kuin demokratiaa.
Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia ja tämä koko Ukrainan sota-näytelmä käynnistettiin vain siksi, että saadaan ihmisten huomio pois rokotehaitoista ja niistä johtuvista kuolemista. Kaikkialla maailmassa ylikuolleisuus on tilastojen mukaan todella suurta. Suomessa on kuollut näin paljon ihmisiä viimeksi sotavuosina. Tästä faktasta ja varsinkin sen syystä on valta-valemedia hyvin hiljaa. 
Suomen kohtalo ei riipu NATOsta tai Venäjästä tai muustakaan turhasta. Suomen kohtalosta päättää yksin Luoja, Kaikkivaltias Raamatun Jumala. Jos Hänet lopullisesti hylkäämme ja unohdamme, niin Suomen kohtalo sinetöity. Nyt on aika mennä polvilleen ja tunnustaa syntisyytemme ja rukoilla armoa Jumalalta. Aivan kuten sotavuosina presidentti Kyösti Kallio rukouksessaan kehotti. Tuolloin kansa rukoili armoa polvillaan ja Jumala kuuli sydämestä tulleet rukoukset ja Suomi pelastui. Suomen pelastuminen oli täysin Jumalan ihme ja armoa. 
Mutta kun sota oli ohi, ja jälleenrakentaminen alkoi ja maksettiin sotakorvaukset jne. , niin Jumala taas unohtui ja alettiin ajatella, että ”me tehtiin tämä ihan itse”. Synti alkoi rehottaa ja ihmiset unohtivat Herran yhä enemmän ja synnin tie alkoi houkuttaa. Suomi on tällä hetkellä pakanamaa. Kirkolla ei ole merkitystä, koska se opetukset ja julistus on Raamatun vastaista: julistetaan vain rakkautta ja synti ja sen seuraukset on kokonaan unohdettu. Kirkkoon kuuluminen ja kaste ei merkitse mitään eikä pelasta ketään. Ainoastaan oman syntisyyden tunnustaminen ja parannuksen teko ja henkilökohtainen usko Herraan Jeesukseen pelastaa. Kuten Jeesus itse sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”. 
Huuda hädän päivänä Herraa avuksesi, niin Hän kyllä kuulee ja auttaa. ”Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut. Niin myös sinun perhekuntasi.”
Uskonnot johtavat kaikki saman jumalan, saatanan syliin. Ainoastaan Usko Jeesukseen pelastaa. Uskonnot taakoittavat ihmistä ja vaativat suorituksia. Usko Jeesukseen on Jumalan ilmainen lahja, ilman mitään omia tekoja, yksin armosta. Sinun ja minun osa on ainoastaan uskoa ja ottaa vastaan.
Ihmisen sielu on ikuinen. Voit itse valita missä ikuisuutesi vietät. Taivaan kodissa, Luojasi yhteydessä tai helvetin tulessa. 
Rakas ystävä, valitse elämä, valitse Jeesus!

Ilkka Forsten

Minkä numeron foliohattua sinä pidät ? Kunnioitan kyllä vakaumustasi, mutta elämän realiteetit on mitä on. Ilmoitat kaksi vaihtoehtoa sielun loppusijoitukseen, mutta sanoisin nyt näin maallikkona että jos Venäjä saa vallan, siinä ei ole jäljellä enää muuta kuin se kerubien grillijuhla.

Nationalisti

Kansalaisten koronakiima on nyt vaihtunut Nato-kiimaan, onhan valtamedia toki lobannut Natoa vuosikaudet, mutta viime aikoina erityisen aggressiivisesti.
Kansa on sen verran älyvapaata, etteivät he kykene rationaaliseen ajatteluun tässä tai missään muussakaan asiassa, he menevät
täysin hypetyksen mukana.

Natolle, sekä muille globalisteille on sanottava ehdottomasti EI!
Naton perusarvoihin kuuluu nationalismin vastustaminen, mitäs luulette, jos Suomeen joskus aikanaan saadaan aidosti kansallismielinen hallitus, niin mikä on globalistien reaktio siihen?

Lieväasteinen

Mm. Puola, Unkari, Tšekki, Slovakia, Viro, Latvia, Liettua ovat NATO-maat. Ovatko nekin globalistisia suvakkiloita? Ja Unkarilla, Tšekillä ja Slovakialla oli samalla hyvät välit Venäjään.

Nationalisti

Nato ei ole niin yksiselitteinen asia kuin se monelle massahysterian mukana menevälle tällä hetkellä näyttäytyy. Mitä syvemmälle mennään kohti globalismia, niin sitä vähemmän olemme itsenäisiä.
Esimerkiksi jo Obaman presidenttiaikana alettiin lobbaamaan sitä, että mm. Virosta on saatava monikulttuurisempi.
Viro ei ole ainakaan toistaiseksi mädätetty niin kuin monet muut länsimaat (Suomi, Ruotsi, Tanska jne), koska nämä viimeksi mainitut maat antavat huomattavasti paremmat sosiaalietuudet kuin Viro, joten siksi ne ovat kohdemaana houkuttelevampia.
Nato on hyvin pitkälti Jenkit, en halua millään muotoa olla tukemassa sionistisia sotia, niiden aiheuttamia pakolaiskriisejä ja ajamassa Jenkkien intressejä, kuten en myöskään halua millään muotoa tukea mitään ryssähallintoakaan.

Herra auttaa

NATO ja jenkkiarmeija on pankkiirien työkalu. Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia.

Ilkka Forsten

Obama ei ole enää USA:n Presidentti, eikä nykyinenkään ole siellä kuin tämän yhden kauden. Trump ei lobbaillut kennellekään kestävyysvajeen paikkaajia. Jos siis päätät olla ulkopuolinen, sinulle jää käteen kortti nimeltään Venäjä. Sen kääntöpuolella on tsaari Putinin kuva, jota voit kumartaa pitkään ja hartaasti jolloin tuet mitä tahansa kriisiä missä tahansa, ja et saa sanoa mitään poikkipuolista menettelystä.

Jallu

Kyllä hämmästyttää tämä vetoaminen siihen, että nyt kriisin aikana ei pitäisi liittyä Natoon. No milloin helvetissä olisi se aika? Toisaalta nämä samat horisevat, että Suomi ei ole missään akuutissa kriisissä ettei sen takia tarvitse liittyä. 10 vuoden päästä ihmetellään, että olisi pitänyt liittyä ja ihmetellään sitä tietysti venäjän kielellä. Nyt kadutaan kun ei liitytty 1990-luvulla. Kyllä nyt on nimenomaan se aika, jolloin pitää liittyä Natoon ja toivottavasti Ruotsin kanssa saman aikaisesti.

jari vuori

Täytyy YMMÄRTÄÄ, että tämä ”nato” mikä sitten lienee(Yhdysvallat) on sotaisa sotilasliitto, joka on ja on ollut entisen Neuvostol. ja nykyisen venäjän arkkivihollinen, ja jos suomi on niin tyhmä ja joku osa suomen kansasta, että liittyvät tähän SOTILASliittoon tilanne muuttuu siihen että olemme tuolloin Venäjän vihollismaa, tällä hetkellä olemme puolueton maa kuten Ruotsi. Media vouhottaa voimalla natokiimassaan johdattamalla ajattelemattomat kansalaiset natotuhon tielle, pitää pysyä kaikesta tällaisesta irti. Nyt näyttää olevan samanlaiset IKL:n tyyliset valtaustunteet päässä kuin oli 1941, silloin opittiin kova läksy mutta nyt on jopa tämä suomen päämieskin ajamassa samaa kiihkoa käyttämällä natoa oppikirjana

Ilkka Forsten

Me emme ole puolueeton maa. Koko sotilaskalustomme on muutettu NATO yhteneväksi jo kolmenkymmenen vuoden ajan, ja lisää muutetaan. Ruotsin puolueettomuus oli vitsi jo viime maailmansodan aikana, ja he ovat pidempään nojanneet kaiken sotilaallisen toimintansa sen varaan että NATO auttaa kun rysähtää. Suomi ei ole valtaamassa mitään, NATO ei tarkoita Vienankarjalan palautusaikeita eikä kannaksen valtaamista. Vaikka emme kuuluisi millään tavalla jenkkien koaliittioon allekirjoitusten muodossa, me olemme takuuvarmasti lännen puolella mikäli tarve tulee. IKL oli aikansa tuote, joten ei nyt vedellä lipaston laatikosta mitään punakantista sotamatriisia, jossa kerrotaan miten puna-armeijan ilmavoimat tuhosivat kolmeen kertaan suomen lentokaluston, omien menetysten ollessa puupotkuri ja pätkä aaltopeltiä. Ja jos esitykseni nauratti lopun osalta, niin voin sanoa että itämeren laivastolle kuuluneen sotilaslennoston virallisessa ” muistelmassa, ” se kolmeen kertaan tuhoaminen tulee ilmi. Joku näet laski yhteen paljonko meillä oli lentokoneita, ja vertasi sitä venäläisten ilmoittamaan pudotustilastoon, jolloin tulos oli kuvantunlainen.

Samaisen lennoston taktinen pommitusrykmentti kuulemma pommitti Helsingin soraläjäksi, josta sankareille myönnettiin ansiomerkkejäkin kunnes tuli päivä jolloin valvontakomissio saapui kyseiseen paikkaan, ja se ei ollutkaan soraläjä. ( Tokihan tiedämme että Somalit rakensivat helsingin ) joten emme ota sitä kunniaa pois heiltä. Nopeita olivat verrattuna nykyisiin kuhnureihin, ja kannattaa muistaa että ensimmäiset somalit tuli suomeen vasta yhdeksänkymenluvun alussa. Kävin lapsena linnanmäellä, eli puhutaan jotakuinkin 1960 ja 1970 lukujen taitteesta, ja yllätys yllätys, helsinki oli kuin olikin jo olemassa. Mistähän ne hottentotit sinne oli tulleet ahertamaan, kun nykysomalien historiassa kaupunki valmistui parikymmentä vuotta myöhemmin ?

Kuten huomaat, näillä asioilla on vähintään kaksi puolta, ja mitä tulee siihen NATO:n puoleen, jenkit ei ole kertaakaan pommittaneet suomen maaperää mutta punakoneet on.

Ilkka Forsten

Muuten hyvä mutta mitä se Ruotsi siellä tekee ?

Piikkilampaat

Kun Suomi olisi natossa ja venäjä hyökkäisi maatamme kohtaan, luuletteko että nato tulisi puolustamaan, ei tulisi.
Miksikö ei, no, ei naton johdolla ole halua synnyttää kolmatta maailmansotaa.
Joko tajusitte?

Puolueeton

En kannata aloitetta tässä vaiheessa. Asiasta ei tulisi päättää poliittisen kriisin aikana, jolloin kansan mielipiteet ovat muuttuneet.
Äänestys tulisi järjestää sopivana hetkenä, kun kansalaisille on selvinnyt tosiasiat liittymisen eduista ja haitoista. Näinhän kansalaisten enemmistön mielipide tulisi selväksi.
Liittymisen eduista tulisi olla täysi takuu, johon ei paperille kirjoitettu teksti riitä. Haitoista jo tietää sen, että se voisi Ukrainan esimerkin vuoksi johtaa sotaoperaatioon jopa todennäköisemmin. Onhan Venäjälle tärkeä kulttuurikaupunki Pietari 50 km Suomen rajasta. Kaupunki pysyi valloittamattomana 2. maailmansodassa venäläisten sinnikkyyden johdosta. Tämä kuvaa kaupungin merkitystä Venäjällä.

Pysytään puolueettomina

En minäkään. Pysytään puolueettomana kuten tähänkin asti. Jolloin me voidaan myydä Valion tuotteita kuten ennenkin. Ja välittää varaosia läntisiin tuotteisiin. Mutta kun tätä eivät meidän päättäjämme ymmärrä. No, ehkä me vain ollaan tultu puusta alas myöhemmin kuin muut.

Ilkka Forsten

Ensimmäisen kerran kuulen väitteen että raejuustolla voitetaan suurvalta.

Puolueetonko

Tässä se nähdään miten venäläiset valehtelevat, että muka Pietari Suomen rajasta 50km päässä. No katsokaa karttaa niin Nuijamaalta on ainakin 150km Pietariin. Venäjähän ei ikinä taistelemalla selvinnyt tuolle rajalle vaan rajan paikka sovittiin rauhanneuvotteluissa just sen takia, että Suomi ei pysty uhkaamaan sieltä Pietaria. Älkää nyt ryssät tehkö noin helppoa syöttöä lapaan.

Ilkka Forsten

Jos natolla olisi tarve hävittää Pietari maailmankartalta, se pystyy tekemään homman Norjasta käsin. Ei niiden tarvitse tulla meidän itärajalle mutta tästä huolimatta kannatan liitännäisyyttä. Se kun voi olla myöskin niin että Venäjä saa päähänsä siirtää oman länsirajansa ruotsiin. Jos emme kuulu natoon, niin tämä voi jopa tapahtua, mutta jos kuulumme, sitä ei tapahdu.

Jarmo

Natoon liittyminen vaatisi (koko Euroopalta) energiapolitiikkaa joka ei ole TÄYSIN RIIPPUVAISTA Venäjästä.
Venäjällä on hana josta kääntämällä Eurooppa menee kiinni.

Jarmo

Venäjän poistaminen SWIFT-maksujärjestelmästä kääntää tuon saman hanan kiinni: Jos raha ei liiku yhteen suuntaan ei öljy/kaasukaan liiku toiseen.

Just joo...

Eipäs käännä. Sen jälkeen vaan ”automaattiset tilisiirrot” käsitellään yksi kerrallaan keskuspankkien välityksellä. Ja kuten Suomessakin aikoinaan, maksun perille menoon kuluu helposti se 2vk.

Juha

Mannerheim päiväkäsky 14.3.1940 ”Valitettavasti ei suuriarvoista lupausta avusta, minkä länsivallat antoivat, voitu toteuttaa, kun naapurimme itsestään huolehtien kielsivät joukoilta oikeuden läpikulkuun.”

Zelensky videopuhe 25.2.2022:”Kuka on valmis taistelemaan rinnallamme? En näe ketään.”

ja kenen vika?

Ja Zelensky ei halua antautua niin kauan kunnes venäläiset ovat saaneet sen kiinni. Siihen asti se uhraa kansaansa eikä välitä sen kärsimyksistä. Jos se olisi ollut viisas valtionpäämies, niin se olisi eilen, Venäjän tulitauon aikana, ähtenyt Minskiin rauhanneuvotteluihin. Mutta ei. Kasaarien jälkeläinen haluaa että kaikki tuhotaan.

Eikä alunperinkään kysymys ollut mistään muusta kuin että Ukrainan armeija lopettaa Donetskin ja Luhanskin pommittamisen ja kansanmurhat. nyt venäläisen pelikirjan mukaan maahan työnnytään niin pitkälle että ne aneleat armoa. Ja sitten vetäydytään pois. Zelensky tietää tämän ja siksi viekä kukkoilee.

Arvo

Ukrainalaisilla ei ole mitään hävittävää, Venäjä tuhoaisi heidät kansanmurhalla joka tapauksessa. Nyt Ukraina saa kaikki sympatiat puolelleen maailmalta ja Venäjä kaiken ansaitsemansa halveksunnan alistuttuaan tuollaiselle eläimen tasolle. Toivottavasti jatkossa Venäjä saa saman kohtelun kuin Pohjois-Korea.

Ilkka Forsten

Kim Jong Putin..

abc

”…kiristynyt turvallisuustilanne edellyttää, että Suomi sitoutuu pysyvästi…”
Vaan kuka ulkopuolinen Suomea sitoutuisi puolustamaan?

Arvo

Sitä on vaikea sanoa mikä olisi toteutuma sitoutumisen suhteen, mutta ainakin saataisiin paremmat työkalut, jolla saataisiin maamme hinta hyökkääjälle mahdollisimman kalliiksi ruumiskasoissa mitattuna.

Puolueeton

Tässäkin on se ongelma, että noita aseita ei saa ilmaiseksi. Siitä pitäisi olla maininta liittymissopimuksessa, koska joutuisimme puolustamaan Nato aluetta.
Kaikkia aseita saa rahaa käyttämällä. Lentokonekauppa on epäilyttävä sijoitus ja sen merkitystä pitäisi nyt selvittää Ukrainan sodassa. Onko Ukrainan lentoaseella ollut mitään merkitystä? BUK torjuntaohjuksia on ammuttu, koska yksi osui Kievin kerrostaloon.

Tyhjän saa pyytämättäkin

Ikävä kyllä ne ruumiskasat olisivat meikäläisiä. Miten puolustautuisit seitsemän kertaa äänen nopeudella kulkevaa ohjusta? Kun siihen ei ole koko maailmassa torjuntalaitetta.

Meidän ei nimenomaan pidä liittoutua länteen vaan pysyä puolueettomana maana kuten nyt olemme. Jostain syytä ruotsalaiset ovat aina fiksumpia tällaisissa asioissa kuin me. Nekin jo kuukausia sitten ilmoittivat etteivät liity NATO:on. Vaikka niillä on Norja, jonne pääsee maata pitkin pakoon.

Ja mitä me saisimme sillä kahdeksan miljardin vuosimaksulla NATO:sta? Me saisimme OSTAA aseita ja ammuksia. Pistettäisiin edes teistömme kuntoon tai pienennettäisiin tuloveroa silläkin rahalla.

Kata

No mitään vastinetta tuskin on EU tuestamme Italiaan ja Espanjaan?Yli 6 miljardia harakoille…plus kaikki muu raha jota kylvämme ympäriinsä maailmalle?Jotain vastinetta?Loppuiko kirgiisien tupakointi?Muun muassa….
Paljonko annetaan tiestön kunnostamiseen autoverosta? Niinpä!

Arvo

Nyt just Ukraina peräänkuuluttaa niitä puuttuvia aseita ja ammuksia mitä eivät ehtineet saada. On aika mielenkiintoista nähdä miten noilla yliääniohjuksilla eivät osu kohteisiinsa ja Venäjän ruumiskasat vaan kasvavat ja hyvä niin. Eipä näytä olevan Volodjalla paraatimarssi Ukrainaan vaikka ukrainalaiset selvästikin lähtivät takamatkalta puolustautumaan kansanmurhaa vastaan.

Ilkka Forsten

Ja niillä on ennen kaikkea Suomi puskurivaltiona, siksi ne leikkii rohkeaa. Norjaan ne lähtee heti kun punakone näkyy aluevesirajan sisäpuolella.