Kotimaa Politiikka

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hoitajien painostaminen rokotuksiin vaarantaa terveydenhuollon kantokyvyn eikä estä viruksen leviämistä

Kuva: pixabay

Eduskunta käsitteli tänään hallituksen esitystä koskien hoitajilta edellytettäviä rokotuksia. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen kritisoivat tapaa, jolla hallitus yrittää painostaa rokottamattomia hoitajia.

”Perussuomalaiset kantavat vakavaa huolta terveydenhuoltojärjestelmämme kantokyvystä. Niin kantoi hallituskin aikaisemmin, kun hoitajia painostettiin töihin lepoajoista ja vuosilomista välittämättä sekä kiireettömän hoidon määräajoista luovuttiin valmiuslailla. Nyt hallitus on kuitenkin valmis sulkemaan jopa 55 000 sote-alan ammattilaista pois töistään puutteellisen rokotesuojan perusteella”, Juvonen, Juuso ja Reijonen kuvailevat tilannetta.

Perussuomalaiset esittivät valiokunnassa suunnitelmia pakkorokotuksista hylättäväksi ja esitti tilalle henkilöstölle pikatestejä.

”Nostimme esiin asiantuntija-arviot siitä, että myös rokotettu voi kantaa virusta, tartuttaa ja saada itse tartunnan. Itse asiassa oireettomat ja diagnosoimattomat tartunnat ovat vaarallisimpia, koska ilman testausta henkilö voi omasta tartunnastaan tietämättä tartuttaa muita. Koronapassi ei suojaa ketään tartunnalta, vaan luo väärää turvallisuuden tunnetta. Ainoastaan koronatestit tuovat varmuuden siitä, kenen on turvallista työskennellä hauraiden potilaiden ja asiakkaiden kanssa”, Juvonen, Juuso ja Reijonen kritisoivat.

Perussuomalaiset tulevat esittämään joulun jälkeisen tiistain (28.12.) täysistunnossa hoitohenkilökuntaa rokotuksiin painostavan hallituksen esityksen hylkäämistä.

60 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
kasimir

Pistäkääs merkille ensi kerralla kun katsotte tv-uutisia, joissa näytetään videoklippiä rokotustilanteesta, että kuinka ne rokotteen antajat ovat aivan järjestään mamuja tai mustia! Ei-kantiksen näköisiä siis. Kiinnitin tähän huomiota parisen kuukautta sitten ja sen jälkeen olen nyt liki päivittäin todistanut tätä absurdia ilmiötä ja suoraa propagandaa. En ole siis oikeasti tainnut nähdä yhtä ainutta kertaa ”perinteisen kantiksen” näköistä sairaanhoitajaa rokotetta antamassa. Myös se rokotteen saaja on näissä inserteissä ihan suhteettoman usein ei-kantis. Ja ei ole yksi ja sama video/insertti, jota iltauutiset kierrättää.

Siellä on ollut mustaa mieslääkäriä, mustaa naista, arabinnäköistä hoitajaa – miehiä ja naisia. Tätä ei voi olla enää huomaamatta kun uutisista välittyvä kuva poikkeaa niin rajusti todellisuudesta. Meillä on Suomessa joku max 4% arabeja ja mustia eli niitä pitäisi näkyä kerran 25:ssä klipissä – tai oikeastaan tätäkin harvemmin koska mamut ovat aliedustettuina työelämässä. Puhumattakaan hoitotyöstä. Ei niitä paljoa ole niitä ei-valkoisia joilla on pätevyys antaa rokote. Ehkä pari promillea kaikista hoitajista joilla siis on oikeus/pätevyys rokotteen antamiseen. Tuo pistää silmään väkisinkin.

Joku unelmoitsija voisi päätellä, että ”onpas mamut työllistyneet hyvin hoitoalalla” ja muutenkin kunnostautuneet kaikessa positiivisessa kun niitä näkee ihan koko ajan – ja siis aivan naurettavan yliedustettuina – antamassa kontribuutiotaan Suomelle. Milloin ovat antamassa rokotetta, milloin koodarina jossain IT-firmassa. Uutistoimitus oikein hakemalla hakee esim sairaaloissa sen yhden ainoan tumman kaverin kuviinsa. Varmaan kyselevät ihan erikseen siellä sairaalassa että onko täällä yhtään mamua jota voitais filmata. Luulne että asia on ihan oikeasti näin.

Voisi sinisilmäisempi suomalainen nielläkin tämän propagandan ja kuvitella että emme tosiaan pärjää ilman näitä ammattilaisia ja työvoimapulan paikkaajia. On kyllä helkkarin läpinäkyvää ja sairasta mielikuvien muokkausta medialta. Täysin valheellinen kuva on annettu ”objektiivisessa mediassa”. Jos näitä mamuja näytettäisi mediassa positiivisessa valossa esim hoitamassa vanhusta about kerran kuussa niin se menisi läpi muitta mutkitta koska tiedän että näitä yksittäisiä integroitumistapauksia toki löytyy. Ja osaisin olla iloinen yksittäisen ”kunnon mamun” rehdistä työstä, mutta nyt katson pahalla silmällä täysin viattomiakin mamuja jotka kenties puhuvat täydellistä suomea ja painavat pitkää päivää niska limassa koska tiedän, että näitä hyviä mamuja käytetään kiiltokuvina eli pelinappuloina suvakkien agendassa. Meinaa aidosti tulla oksennus, sen verran ällöttävää tämä pakkosyöttö. Eipä ole muuten koskaan tarvinnut tehdä tätä valkopesua vietnamilaisille tai eurooppalaisille mamuille koska näistä ei ole ”vääriä” tai ikäviä mielikuvia. 

Ilkka Manttari

Kiitos. Olipa hyvä havainto.

Kata

Kyllä tosiaan..olipa sitten silmälasit,puurolusikka tai mikä muu mainostarina niin perheessä on taatusti yksi ”parempi henkilö”,aina nykyään.
Toisaalta naurattaa nuo mainostoimistot jotka siis syöttävät tätä näkymää…kiesus miten tekopyhää mutta niinhän nämä taustalla hääräilijät ovat!
Mutta karma voi iskeä joskus takaisin aika näyttävästi…https://www.foxnews.com/politics/democratic-congresswoman-defund-police-carjacked-in-crime-surging-philadelphia
Ei ne silti opi mitään…varmaan ryöstäjillä ollut nälkä ja rätsismiä kokeneet ja… hohoho.

Ilkka Forsten

Nykyisten mainosten vakiokaava. Hyvinvoiva ylemmän keskiluokan perhe, jossa ISÄ on musta, tai arabi. ÄITI valkoinen ja penskat mulatteja. Pihalla seisoo uudenkarhea Audi ja joka paikka kiiltää kuin keisarin palatsissa.. Ihanko on sitä mitä todellisuus vastaa, vai sanoisinko että propagandalla mennään ? Ärsyttää ihan helv****i tällainen lumemaailman esittäminen, ja kuten sanoin, se perheen ISÄ ON AINA hottentotti, eli valkoisen matupatjan nylkyttäjä.. Saksalaisilla oli olemassa asiaa kuvaava sana, Raschensande..

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Ilkka Forsten
Kata

Näin se on ja totta,ärsyttää niin per*****sti mutta uskon joillain tahoilla olevan suorastaan kehrääviä mirrejä.
Se on mute aina ja asiaa jääkaapille kun mainokset lähtee pyörimään…muuten tulee 🙁

Historix

Saman huomion olen tehnyt. Varsinkin tällä viikolla ilmiö on näkynyt taajaan kaikissa tv:n uutislähetyksissä ja alueuutisissa. Tämäkin on osaltaan esimerkki siitä, miten pitkälle eliitin valtamedia on valmis menemään valehtelussaan. EU, maahanmuuton rikkaus, ilmastonmuutos, vihreä siirtymä, äärioikeiston uhka, koronatoimet – kaikki silkkaa propagandaa ja valehtelua. Ja kansa uskoo kaiken tuon, siitähän puoluekannatukset kertovat.

Tuumailija

Onneksi ei ole tullut pahoitettua mieltä enää 30 vuoteen. Vuonna -95 havahduin tv:n ääressä siihen että sieltähän tulee tuutin täydeltä pelkkää sontaa, sellaista en kotiini halunnut ja nurkkajumala ulkoistettiin välittömästi, eikä takaisin ole tullut, mieli on pysynyt parempana tuon jälkeen.

Historix

Päädyttiin keväällä 2001 samaan ratkaisuun ja töllö lähti. Siihen aikaan oli vielä televisolupatarkastajia. Heitä kävi vähintään kerran vuodessa ihmettlemässä ovella, ettähän te nyt oikeasti ole telkkarista luopuneet? Kyllä oltiin ja elämänlaatu parani. Vähemmän aivopesua teki ihmeen hyvää!

Ilkka Manttari

Persujen tapa on kyllä toimia toisin julkisuudessa kuin äänestyksissä. En minäkään ole vaatimassa pois hallituksen ministereitä jotka eivät tiedä mitään asioista joista puhuvat. No leikki leikkinä, heille ei pitäisi antaa mitään oikeuksia ja pois kaikista julkisista viroista. Vankilaan tai kansaneläkkeelle koko porukka. Se on suunnillen sama asia, pientä tuntumaa miten ihmiset elävät.

Heikki A.

Kahden rattaan persut eivät näköjään edes tiedä ja ymmärrä PCR:ää tai muita valetestejä. Puhuvat ”testeistä” joita käyttävät diagnooseina sekä toisena sortovälineenä.

Ottaako muut kuin persut persun vakavasti?

Vanhempi setä

Niin, tuo kolmen perussuomalaisen kansanedustajan lausunto oli puolittain totta.
Alkuosa meni ihan oikein, ja huolta kannettiin ihan perustellusta syystä. Lopussa mentiin kuitenkin metsään, kun annettiin ymmärtää että PCR-testit ja niiden antama tulos olisi muka luotettava. Asiahan nimenomaisesti ei ole näin, vaan PCR-testit ovat erittäin epäluotettavia. Jopa kyseisen testin suunnittelija itsekin on todennut, että kyseistä testiä ei ole edes tarkoitettukaan käytettäväksi tällaisiin tilanteisiin.

kovat, rajut ja viimesijaiset

Uudet rajoitukset:

– Ravintolat menevät 24.12. alkaen kiinni kello 22.
– 28.12. alkaen ravintolat on suljettava kello 18.
Noin lievien rajoituksien on pakko olla jokin vitsi kun ottaa huomioon koronarajoitukset muissa Euroopan maissa.

Ilkka Manttari

Noilla vaan ajetaan kansa alas. Ei siinä kukaan kysele kansantalouden perään, siihen ei päättäjillä ole eväitä, neuvonantajista huolimatta. Itse en tiedä kuinka moni noista neuvonantajista tai asiantuntijoista on täysillä matkassa. Voitaisiin aivan hyvin heittää noppaa ja tulos voisi olla parempi. Täytyi vielä tulla korjaamaan. Ehkä voitaisiin pelata Afrikan Tähteä joka nuoruudessani loi minulle jonkinlaisen realistisen kuvan afrikasta joka vaan iän myötä vahvistuu. 😂

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
Kata

On melko haikeaa kun keskustelut täällä ovat muuttuneet ns kansallismielisten toistensa syyttelyksi ja sehän on taas erävoitto kokkareille ja demareille,jopa virheille.
Kyllä jos halutaan että Suomi on Suomi ja kotimaamme niin rivejä pitäisi tiivistää ei haastaa riitaa vaikka näkemyseroja onkin.
Itsekin toki ihmettelin etteikö persuilla ollut eriävää mielipidettä perustuslakivaliokunnassa tähän pakkopiikittelyyn..suurin ongelma on ettei meillä ole perustuslakituomioistuinta.Nyt samat janttarit jotka istuu Eduskunnassa leikkii myös ”tuomioistuinta”,todella outoa että sitä ei haluta perustaa kuten muissakin maissa.Korruptio…?
Tiihonen,Ano ja muut …heillä on jykeviä mielipiteitä mutta sillä ei vielä muuteta mitään vaikka saisikin hitokseen ääniä.Mutta jos kansallismieliset puhaltaa yhteen hiileen niin se voi olla että eduskuntapaikat lisääntyy jotta voisi toimia toisin kotimaan hyväksi.
Tämä kuulostaa samalta kuin kokkareilla…kolme jäsentä ovat erilaisia ainakin puheissaan mutta silti tausta on sama kuin ennenkin heillä…eli mitä nämä kolme voivat yksin muuttaa?

Mutta tämä mitä nyt Kansalaisen kommentteja luen on aika surullista.Ei tällaiset repivät kirjoitukset auta yhtään mitään.
Pelkkää suunsoittoa.

Historix

Kata on aivan oikeassa. Sitä paitsi mahdollisuudet muuttaa nykykehitystä parlamentaarista tietä vähenevät koko ajan. Meidät on johdatettu sellaisiin kansallisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita ei kohta enää ole mahdollista ratkaista ns. sivistyneesti. Poliittiset kommentaattorit maailmalla kirjoittavat jo meitä pidemmällä näissä samoissa ongelmissa olevien suurten maiden hajoamisesta. Ranska, USA, Ruotsi, Saksa, Benelux-maat. Ranska ja USA ovat sisä- ja väestöpoliittisesti matkalla kohti liittovaltion hajoamista, ellei peräti sisällissotaa. Jakolinjat ovat karmaisevat: eliitti väkivaltakoneistoineen ja heitä tukevat maahan tunkeutuneet kehitysmaalaiset massat vastaan kansallismieliset kantaväestön edustajat. Siinä välissä tämä aivoton poliittinen karja sitten mölisee, miksei töllöstä enää tule tanssia tai lätkää?

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Historix
Kata

Niin totta.

Ilkka Forsten

Tuo sama ilmiö toistuu aina kun jotkin vaalit on tulossa, josta teen johtopäätöksen että mollaajat ovat todellisuudessa pelkkiä trolleja. Parasta olisi jättää niiden komentit noteeraamatta.

Ei se voi olla sattuma että ajankohta kolahtaa aina samalle janalle vaalien kanssa. Jos joku on oikeasti kansallismielinen, hän ei aloita mitään pask***nheitto kamppanjaa sillä kaikkien pitäisi tietää miten tärkeää on olla samaa mieltä, eikä jakaa voimia kinasteluun sitä onko joku olevinaan enemmän isänmaallinen, ja onko jollakin poliitikolla huomattavasti paremmat argumentit.

Ano Turtiaisen yhden miehen, tai nykyään kahden koaliittio ei ole millään tavalla se joka ratkaisee maan tulevaisuuden. He ovat osa kokonaisuutta, ja jos minulta kysytään niin pidän tarjotuista mielipiteistä, mutta samalla tiedostan kuinka vähän heillä on minkäänlaista potenttiaalia muuttaa asioita. Ensisijaisen tärkeää olisi koota voimat yhteen. Jos kansallismielisten ihmisten kyky toimia yhteisen asian puolustamiseksi menee poteroista huuteluksi, siitä hyötyy juuri ne joille en haluaisi antaa yhtään pistettä.

Kata

Täyttä asiaa!

Opossumi

Sanoit että ei pitäisi mollata, ja heti mollaat Turtiaista, joka on aloittanut uuden puolueen valeoppositio, Israelin asialla hääräävän persuleirin vastapainoksi.

Ilkka Forsten

En mollannut, vaan kerroin ettei yhden tai kahden miehen puolue pelasta tätä maata.

Ilkka Manttari

No valiokunnissa kaiken äänestyskäyttäytymisen mukaan persut ei ole se puolue joka ajaa suomalaisten asiaa. Ajavat nyt omaa asiaansa, kiios nykyisen johdon. Kyllä Turtiainen on ainoa vaihtoehto. Toista mahdollisuutta tuskin tulee. Mennyt liian selkäytimeen tuo poliittinen peli. Täytyy olla aika kovaa tuo poliittinen peli kun jopa hyviä ihmsiä pystyvät korruptoimaan. No vähän ajaatukset harhailevat. Taustalla pyörii teksti tv. Uutinen että kolmas rokotus suojaa myös uusinta koronavarianttia vastaan, no olisi kiva tietää onko tuosta tutkimustuloksia vai onko tuo vain toimittajan mielipide, kuten Ylellä yleensä.

Ilkka Forsten

Israelissa on meneillään jo neljäs rokotuskierros, mitähän varianttia sillä torjutaan ? Tähän asti KAIKKI viralliset tahot on esittäneet vain sanamuotoja, Oletamme, luulemme, todennäköisesti, mahdollisesti, otaksuttavasti ja ilmeisesti, eli mitään sellaista ei sanota että nyt jotain on oikeasti saatu kohdalleen.

Noin vertailun vuoksi mainittakoon että kausinfluenssarokotteen kohdalla sanotaan aineen toimivan, ja se myöskin toimii. Niin pitkään kun mennään oletamme, luulemme tai otaksumme pohjalta, en usko tämän rokotteen toimivuuteen. Ja kuin pisteenä kaikelle, hallitus on ilmoittanut muistaakseni Krista Kiurun suulla, että tämä tulee jatkumaan ainakin kaksi, ellei kolme vuotta..Jokohan on rokotteet ostettu ja sovittu Pfizerin kanssa yksikköhinnat sekä selitys mitä vastaan ne on ” kehitetty ? ”

Kiurun näkemyksen mukaan tuolloin on saavutettu auttava laumasuoja, joten uskallanko ääneen ajatella että koropassin saa silloin heittää nurkkaan, vai onko sitä säilytettävä tulevan kriisin varalta ? Minulla ei sitä ole, eikä tule, kuten ei myöskään rokotteita, sillä olen ajatellut kuolla luonnollisen kuoleman enkä hallituksen tarjoaman eutanasian kautta.

Ilkka Manttari

Niin totta 😂

juu

sori vaa mut en tuu ikinä äänestämään persuja

Hei, silmät auki

Sama täälä. Persut on pettäneet suomalaiset niin monta kertaa hillotolppavuoroaan odotellessa että edes Väyrynen ei siihen pysty. Jo Soini äänesti aina EU:ssa esitysten puolesta tai sitten tyhjää (eli puolesta). Ei koskaan vastaan. Jo silloin näkyi se mihin suuntaan Persut vie Suomea. Ja Jussi perässsä hyvänä kakkosena.

Jos joku vielä luulee että Persut ajaa suomalaisten tai Suomen asiaa niin on todella naivi.

Ilkka Forsten

Kerro meille kuka sitä ajaa ? Jos sinulla on hyvä vaihtoehto niin mietitään yhdessä onko se sittenkään niin hyvä ?

Vanhempi setä

Olen samoilla linjoilla Ilkka Forstenin kanssa tuossa edellä.

Vaikka persuilla onkin omat ongelmansa, niin karu totuus on se, että mitään parempaakaan vaihtoehtoa ei ole tarjolla. Eikä ole kovin järkevää ruveta äänestämään jotain vieläkin huonompaa vaihtoehtoa tai jättää kokonaan äänestämättä vain sen takia, että saa sanoa äkäkutti persuille…

(Tämä oli tilanne vielä muutama kuukausi sitten. Nyt asetelma on kieltämättä jonkin verran muuttunut VKK:n perustamisen ja vahvistumisen myötä sekä persujen yllättävänkin lepsuksi osoittautuneen koronapolitiikan seurauksena. Eli VKK:n houkuttelevuus on päivä päivältä kasvamassa, ja persujen houkuttelevuus vastaavasti laskusuunnassa.)

Ilkka Manttari

Jos vaihtoehdot ovat: Hyppäänkö vähän matalampaan kaivoon vai syvempään kaivoon, ajatus alkaa olla haluanko kuolla nopeammin vai hitaammin. Persut on aika nopeasti ajautunut pois linjoiltaan. Kai Halla-aho sen ymmärsi. Kaappaajia on aina.

Ilkka Forsten

Terveisiä vihreiden puoluetoimistoon, joko olette päättäneet montako Irakialaista tai somalia on vielä saatava Espooseen että jengirikollisuus kunnolla roihahtaa. Älkää vaan sanoko että olette isänmaallisia..

Ilkka Manttari

Ennakkoasenteellisuus on aika paha lähtökohta asioiden ymmärtämiseen, saattaisit oppia jotakin jos alkaisit ajatella. No, persut on kompuroinut, toinenkin vaihtoehto on.

juu

Persutkin puhuu yhtä ja tekee toista.
Mitäs siellä perustuslakivaliokunnassa päätettiin? Persujen siunauksella päättivät pakkorokotus on ihan ok

Vanhempi setä

Kieltämättä tuo persujen lepsuilu perustuslakivaliokunnassa oli melkoinen rimanalitus!

Eikä selitykseksi kelpaa edes se kulunut fraasi, että ”perustuslakivaliokunnassa ei politikoida, vaan siellä käsitellään ainoastaan sitä, ovatko lakiesitykset perustuslain mukaisia”. Tällaiset lausunnot ovat pelkkiä juhlapuheita, eivätkä vastaa todellista tilannetta alkuunkaan. Todellisuudessa kaikki muutkin tekevät perustuslakivaliokunnassa poliittisia päätöksiä ihan jatkuvasti, eivätkä he näe asiassa mitään väärää. Niinpä on todella typerää toimia itse päinvastaisella tavalla ja jättää tällainen tilaisuus hyödyntämättä.

Ilkka Manttari

Suomessa tarvittaisiin todellakin perustuslakituomioistuin. Ei pukkia kaalimaan vartijaksi.

Vapaamuurari 33

”Koronapassi — hyödyllinen, turha vai vaarallinen?”

Riippuu varmaan mistä suunnasta ja miltä kantilta asiaa katsoo.. Jos asiaa katsoo ison rahan omistajien vinkkelistä ja heitä kaihertavasta moraalisesta kysymyksestä: ”Mitä tehdä ihmisille jotka eivät tuota tulevaisuuden yhteiskunnalle juuri muuta kuin hiilidioksidia ja paskaa”?

https://www.magneettimedia.com/lantinen-liittouma-hyokkayssuunnitelmissa-venajalle-suomen-turva-on-liittoutumattomuus

”Rakas ystävä,

Koin syksyllä pienimuotoista mielihyvää lukiessani uutisia erään Puolustusvoimien kapteenin palvelusrikossyytteestä, jossa kuvailtiin kyseisen sankarin epäasiallista, mutta erittäin värikästä kielenkäyttöä. Vaikka en työpaikkakiusaamista hyväksy missään muodossa, on tuolle sanasepolle annettava erityismaininta poikkeuksellisen luovasta ilmaisusta, jolla hän alaisiaan solvasi. Hän oli muun muassa kuvaillut miespuolista yhteysupseeria seuraavilla sanoilla: ”persaukinen idiootti, joka tuottaa vain hiilidioksidia ja paskaa”.

Lausahdus hiilidioksidin ja paskan tuottamisesta jäi pyörimään ajatuksiini. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon hyvin kummallisia asioita ja näin syksyn mittaan palaset ovat alkaneet loksahtelemaan paikoilleen, juurikin tuon lauseen ympärillä.
”Heidän, joiden nähtiin tanssivan, arveltiin olevan hulluja niiden mielestä, jotka eivät kuulleet musiikkia.” – Friedrich Nietzsche

Tulevaisuus on jännä käsite. Se voi olla nanosekunnin päässä oleva seuraava hetki, tai se voi olla joskus seuraavalla vuosituhannella. Suurimmalla osalla meistä tulevaisuus-sana ei kuitenkaan päässä piirry aikamääreenä, vaan jaksona, jolloin elämä ja asiat ovat muuttuneet merkittävästi. Se mikä tästä tekee entistä mielenkiintoisempaa on se, että näin ajateltuna tulevaisuus on koko ajan lyhyemmän aikamääreen päässä.

Siinä missä vuonna 8000 ennen ajanlaskun alkua elänyt ja kalliomaalauksen intohimokseen tunnustava Mammutinluu-Mauri ei juurikaan huomaisi arjessaan eroa, vaikka siirtyisi 1000 vuotta ajassa eteenpäin, olisi vuonna 1013 jKr. elellyt ja hallinnut Paavi Benedictus VIII ollut kovin hämillään, jos hänet olisi siirretty 1000 vuotta eteenpäin vuoden 2013 Himos Juhannusfestivaaleille katsomaan, kun allekirjoittanut koittaa pysyä mekaanisen rodeohärän selässä vaaleanpunaisiin mikroshortseihin ja Maison Margiela tekomajavaturkkiin pukeutuneena. Yhtään vähäisempi shokki ei olisi myöskään tuolle vuonna 1900 päivänsä päättäneelle Nietzschelle, mikäli hän saapuisi aikakoneella vuoteen 2021, jossa hänelle kerrottaisiin, että meistä jokaisella on kädessämme laite, jolla on pääsy lähes kaikkeen maailman tietoon ja kulttuuriin, mutta käytämme sitä pääasiassa tuottamaan mikroskooppisia hyväksynnän tuntemuksia täysin tuntemattomille puolialastomille lukiolaistytöille toisella puolella maailmaa.

Analoginen maailma, siis se, mihin kuuluu potkurikoneet, viisarikellot, sanomalehdet, traktorit, pilvenpiirtäjät ja panssarivaunut kehittyi kiihtyvällä vauhdilla sitä mukaan, mitä enemmän koulutettuja ihmisiä oli saatavilla teollisuuden ja yhteiskunnan palvelukseen. Mielikuvissamme tukeudumme monesti vielä siihen harhaan, että kehitystahti olisi edelleen jotenkin yhtä ennustettavaa. Mutta asia minkä monesti unohdamme, on se, että emme elä enää pelkästään analogisessa, vaan myös digitalisessa maailmassa, jonka kehitysvauhti on eksponentiaalista. Se muutos, mikä aiemmin otti tapahtuakseen 10 vuotta, ottaa enää vain vuoden. Ja se määrä muutosta mitä tapahtui nyt kuluvan vuoden aikana, saattaa ensi vuonna tapahtua parissa viikossa.

Eräs ystäväni kertoi minulle perjantaina 18.12. illanistujaisissa pitäneensä minua viimeisen vuoden aikana seonneena foliohattuna, kun olin pitkin kesää ja syksyä jakanut ystäväporukkamme whatsapp-ryhmään näkemyksiäni liittyen aikamme ilmiöihin, etenkin erääseen passiin. Viime päivinä tapahtuneet ja mediassa näkyneet asiat olivat kuitenkin avanneet hänen silmiään ja hän totesi ”kyllä sä olit ollut sittenkin ihan oikeassa kokoajan”. Hän ei ollut yksin. Vastaavia tunnustuksia olen viimeisen kuukauden aikana saanut noin puolelta tusinalta tuttaviani, joiden kanssa aiheista on tullut väännettyä pitkin vuotta. Ehkäpä hulluus tarttuu? Eilen sain kuitenkin kyseisen tunnustuksen virallisesti myös ministeritasolta, kun Krista Kiuru ilmoitti tiedotustilaisuudessa, että k-passi ei liity enää mitenkään epidemian hallitsemiseen, vaan se oli sovittu jo kauan aikaa sitten lanseerattavaksi taudeista huolimatta. Kiurua tosin pidin itsekin jo hulluna, joten ehkäpä tämä todisti asian. Olen hullu, ja pian olet sinäkin.

Nietzschen lainaukseen palatakseni, on aika avata hieman tätä musiikka, jonka kuulen, jotta tekin pääsette paremmin pureutumaan hiilidioksidin ja paskan avaamaan ihmeelliseen maailmaan. Ja toki myös liittymään meihin hulluihin.

Maailmankuvani muuttui vuonna 2015 totaalisesti, kun luin erittäin mielenkiintoisesta Wait but why? -nimisestä blogista tekoälyn mukanaan tuomasta vallankumouksesta (linkki löytyy lähdeluettelosta postauksen jälkeen). Sitä ennen tekoäly oli näyttäytynyt minulle lähinnä jonkun kaukaisen tulevaisuuden asiana, joka ehkä Terminaattori-elokuvista tuttuun tyyliin päättää päivämme, tai sitten Star Trek -elokuvista tuttuun tyyliin ohjailee kiusallisiin sosiaalisiin tilanteisiin joutuvia droideja, jotka eivät sen kummemmin maailmaa muuta.

Lähes pienen kirjan mittaisen artikkelisarjan tuosta blogista luettuani, ymmärsin, että tuo tulevaisuus tulee olemaan hyvin, hyvin pian. Pidän edelleen ihan kohtalaisena saumana, että tuo tekoäly meidän päivämme päättää, ja vaikka näin ei kävisikään, niin elämä ja maailma sellaisena kuin sen nyt koemme, ei tule jatkumaan. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että 2030-luvulla juuri kenelläkään meistä ei tule olemaan enää työtä. Jokainen ammatti tullaan korvaamaan lähivuosina tekoälyllä, algoritmeillä ja robotiikalla. Nyt ehkä ajattelet, että eihän tämä koske minua olen nimittäin toimitusjohtaja/lääkäri/juristi/(lisää tähän haluamasi korkeakoulututkintopohjainen ammattiryhmä). Työni on aivan liian monimutkaista ja mukautumista vaativaa koneen hoidettavaksi. Tässä olet kuitenkin valitettavasti väärässä, sillä juuri nuo työt ovat perus kokoonpanotyön jälkeen seuraavana tulilinjalla. Ja itseasiassa pitkin nenänvartta katsomasi Lauri-liittymämyyjä ja OnlyFans-Oona ovat viimeisiä ammatinharjoittajia, joita tekoäly ei vielä syrjäyttänyt, sillä ihmisten välinen vuorovaikutus tulee varmasti olemaan yksi vaikeimmin korvattavista asioista. Lääkärin, hallintojohtajan ja juristin työt sen sijaan saattavat olla taputeltu jopa jo viiden vuoden kuluttua, ainakin valtaosin.

Ellemme kollektiivisesti koko planeetan kesken nyt päätä, että laitetaanpa tekoälyhommat jäihin, on täysin väistämätön asia, että 2030-luvun maailma on meille todella erikoinen paikka. Tämän tietää myös kaikki maailman merkittävimmät poliittiset päättäjät ja suurimpien yritysten johtajat. Heillä onkin yhteinen foorumi, jossa tulevaisuutta maalataan ja suunnitellaan. Tuon foorumin nimi on Maailman Talousfoorumi ja siihen ja sen alajärjestöihin kuuluu lähestulkoon koko EU eliitti. Meiltä Suomesta mm. Pääministeri Sanna Marin ja Valtiovarainministeri Annika Saarikko, eli kaksi tällä hetkellä Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisinta ihmistä. (Linkki Ylen juttuun aiheesta lähdeluettelossa)

Minkälaista tulevaisuutta kyseinen organisaatio meille eurooppalaisille sitten maalailee? Vaikutusvaltainen tanskalaispoliitikko Ida Auken kirjoitti blogitekstin muodossa hyvin mielenkiintoisen artikkelin Maailman Talousfoorumin vuoden 2030 tulevaisuudenvisiosta talouslehti Forbesin verkkosivuilla. Tuo kannattaa käydä itsekin lukemassa (linkki jälleen lähteissä), mutta tiivistän sen olennaisimmat pointit tähän:

-Juuri kukaan meistä ei enää tee työtä, sillä tekoäly ja robotiikka on poistanut tarpeen tehdä työtä
-Energia on lähes ilmaista, samoin tarvikkeet, liikkuminen, majoitus, ruoka yms.
-Et omista enää juuri mitään, et kotia, autoa, vaatteita, ruuanlaittovälineitä et mitään. Nämä kaikki ovat jatkossa palveluita, joihin sinulle annetaan pääsy tai oikeus käyttämiseen. (Huomaa, annetaan oikeus. Sinulla ei ole oikeutta, vaan se myönnetään jos ehdot täyttyy).
-Shoppailua ei enää tarvitse harrastaa, sillä algoritmi valitsee puolestasi, mitä tarvitset. Monesti algoritmi tietää jopa paremmin mitä kaipaat elämääsi, kuin sinä itse.
-2030-luvun kaupunkilainen kokee välillä hieman ärsyttäväksi, että hänellä ei ole lainkaan aitoa yksityisyyttä. Hän ei voi mennä mihinkään rekisteröitymättä. Hän tietää, että jossakin kaikki mitä hän tekee, mitä hän ajattelee tai mistä hän haaveilee, tallennetaan. Hän kuitenkin toivoo, ettei kukaan käytä sitä häntä vastaan. Huom. alleviivattuna: ”Toivoo”.

Meille siis lupaillaan aika mukavan kuuloista tulevaisuutta. Vähän jokainen meistä saa toimia oloneuvoksena ja elää yltäkylläisyydessä, kun kaikki tarvikeet ja palvelut ovat lähes rajoittamattomasti saatavilla. Näinhän siinä väistämättä käykin, kun kaikkea on saatavilla mielin määrin, eikä vastineeksi tarvitse tehdä mitään, jolloin raha menettää olennaisimman merkityksensä. Siis jos palveltuita tosiaan on saatavilla mielinmäärin. Se toki edellyttää sitä, että raaka-aineita ja energiaa on lähes rajattomasti, mikä on ehkä mahdollista jossain kohtaa.

Mutta kaksi asiaa tuosta tulevaisuuden kuvasta herättää mielessäni kysymyksiä. Ensimmäinen näistä on se, että jos sinä et enää omista kotiasi etkä juuri mitään muutakaan, niin kuka ne omistaa? Ja kuka omistaa palveluita tuottavat robotit ja tekoälyn?
Ja toinen kysymykseni on se, miksi sinulla ei voi olla yksityisyyttä, onko muka sinun ajatuksesikin tunteva algoritmi välttämätön ehto, että tulevaisuutemme voi toimia yhteiskunnassa johon työnteko ei enää kuuluu?

Vastaus: palvelut ja tuotantovälineet tulisivat omistamaan globaalit suuryhtiöt, jotka ovat nyt jo hyvin pienen ryhmän omistuksessa. Käy vaikka itse kirjoittamassa Yahoo Financeen Googlen, Facebookin, Amazonin tai vaikkapa Coca-Colan nimi hakukenttään ja katso Holders-välilehdeltä, ketkä ovat suurimmat omistajat. Ne ovat kaikissa samat ja itseasiassa noista suurista omistajista kaksi suurinta omistaa erinäisten viritysten kautta myös nuo pienemmät suuromistajat. Tilannehan ei toki varsinaisesti muuttuisi nykyisestä, sillä sama hyvin hyvin pieni eliitti omistaisi kaiken, kuten omistavat nyttenkin. Merkittävä ero kuitenkin on se, että tuo eliitti tarvitsee sinua tänä päivänä kuluttajana ja työvoimana. Huomisen yhteiskunnassa sinua ei tarvita enää kummassakaan roolissa, hoitavathan koneet, tekoäly ja algoritmit kaikki työt.

Mutta missä roolissa sinua sitten tarvitaan? Tuo on erittäin hyvä kysymys. Sillä tänään tuotat työpanoksellasi ja osallistumisellasi yhteiskuntaan yhteistä hyötyä, mutta huomenna tuottamasi hyvä onkin koneiden tuottamaa. Sen jälkeen sinä tuotat enää vain kahta asiaa: hiilidioksidia ja paskaa.

Totalitaarisissa kollektivistisissa yhteiskunnissa, kuten Neuvostoliitossa, Pol Potin Demokraattisessa Kamputseassa ja kestosuosikki Pohjois-Koreassa osa kansasta on aina niin sanotusti ”laitettu fileiksi”. Syy fileoimiseen on vaihdellut. Neuvostoliitossa siihen riitti se, että jonkin alueen asukkaat nähtiin tai epäiltiin olevan ei-kollektivismin henkeen sopivia, Pol Potin maalaisromantiikkaan perustuvassa kommunistiutopiassa viholliseksi nähtiin puolestaan korkeakoulutetut, joten lääkärit ja opettajat laitettiin keskitysleirien kidustuskammioiden kautta teloitettaviksi. Teloitukset suoritettiin puolestaan luotien säästämiseksi kuokilla (yök). Pohjois-Koreassa kuolemantuomion on viimeaikoina saanut mm. Squid Game -sarjan salaa levittämisestä (ymmärrän täysin) sekä Kimin suosiman taikaesityksen kritisoinnista.

Vaikka tässä Mark Zuckerbergia lainatakseni ”uuskommunistisessa” maailmanjärjestyksessä ja sen paraikaa käynnissä olevassa lanseerauksessa ei vielä ketään olekaan teloitettu, on muita kollektivismille tyypillisiä toimia alettu jo lanseeraamaan, nimittäin vapauksien riistoa. Muistatko vielä menneisyydestä, sanotaan vaikkapa viime kesältä, kun sinulla oli oikeus tehdä periaatteessa mitä vaan, mitä ei erikseen oltu kielletty laissa tai pidetty sosiaalisesti täysin epäsopimattomana? Esimerkiksi nähdä ystäviä, liikkua julkisilla kulkuvälineillä, treenata, tehdä töitä, käydä kaupassa ja syödä ravintolassa. Tuota kutsutaan vapaudeksi. Tänään sinä et saa mennä ravintolaan tapaamaan ystäviäsi, vuokrata suksia Levillä ja ihan pian et edes mennä töihi, ilman että sinulle on myönnetty EHDOLLINEN LUPA. Tuo on perustavanlaatuisesti merkittävä muutos yhteiskunnassamme. Vapaasta yhteiskunnasta, jonka puolesta esi-isämme ovat vuodattaneet verta ja taistelleet satojen vuosien ajan, on tullut lupayhteiskunta. Nyt ehkä ajattelet, että mitäpä tuosta, otan ne pari piikkiä ja kaikki jatkuu normaalisti. Ja jos tulee jotain muuta, niin tottelen silloinkin. Historia on kuitenkin kanssasi eri mieltä. Nimittäin yhden ainoata kertaa ihmiskunnan historiassa ei ole nähty kollektivismiin ja vapauksien rajoittamiseen perustuvaa vallankumousta, joka ei olisi lopulta syönyt omia lapsiaan. Joka ainoa kerta hallintokoneisto on kääntynyt omia kannattajiaan vastaan ja jopa puolue-eliittiä on puhdistettu omiensa toimesta. Vaikka tänään myöntyisit passin ehtoihin, niin ei ole mitään takuita, haluatko tai edes voitko myöntyä niihin enää vuoden tai kahden päästä. Ja sitten olet ulkona yhteiskunnasta, joka sinun suostumuksellasi on rakennettu niin, että et voi olla enää minkäänlainen osa sitä ilman passia.

Neuvostoliitto tappoi aikoinaan kymmeniä miljoonia kansalaisiaan. Niin suuren määrän, että siitä voidaan esittää vain arvioita. Konsensus kuitenkin lienee, että kokonaisluku on jossain 10 – 100 miljoonan välillä. Eikä Neuvostoliitto ole tässä yksin, vaan totalitaristiset maat ovat aina tappaneet merkittävän osan kansastaan. Näin on pakko tehdä, sillä kaikki eivät halua olla samassa muotissa ja yhdessä muotissa oleminen on kollektivistien juttu. Yksi asia on kuitenkin aina suojannut osaa kansasta – heitä on tarvittu pyörittämään yhteiskuntaa, taloutta ja armeijaa. Mutta mikä suojaa sinua, rakas hiilidioksidin ja paskan tuottaja, kun 10 vuoden päästä työsi hoitaa tekoäly ja turvallisuutta valvoo dronet? Kenties se, että teit aina niin kuin käskettiin, etkä mukissut vastaan? Hiljaiset hyväksyjät ja järjettömyyksien tottelijat ovat olleet kaikkien ihmiskunnan historian suurimpien vääryyksien mahdollistajia, joten eiköhän siitä porukasta hankkiuduta eroon heti, kun sille ei enää ole käyttöä.

Palataan hetkeksi vielä tuohon 2030-visioon, johon kuului se, että sinusta ja toimistasi kerätään kaikki data. Vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaalit ratkaistiin keräämällä dataa noin 50 miljoonalta Facebook-käyttäjältä. Datan avulla oli mahdollista analysoida ihmisten äänestämiskäyttäytymistä ja kohdistaa mainonta heihin, jotka oli mahdollista saada äänestämään Trumpia, mutta jotka muuten olisivat ehkä äänestäneet hänen vastaehdokastaan. Kun ulkopuolinen yhtiö pystyy vaillinaisen Facebook-datan avulla päättelemään äänestämiskäyttäytymisesi, niin ymmärrät varmasti, että kun sinusta kerätään aivan kaikki mahdollinen data, niin tuon datan omistava taho pystyy analysoimaan sinut niin tarkasti, että he tietävät tulevat ajatuksesi ja aatteesi jo ennen sinua. Kiinassa tätä tehdään jo nyt ja pian täälläkin. Passijärjestelmä ei vielä kerää sinusta dataa, mutta siihen se tullaan liittämään piakkoin. Israelissa, tuossa passin lanseerauksen koelaboratoriossa, on jo koekäytössä sovellus, joka kerää datan liikkumisestasi. Ihan vain, että voidaan seurata tartuntaketjuja. Ainahan näille jutuille hyvä syy löytyy. Passinkin piti vielä lokakuussa ehkäistä tartuntojen määrää, mutta nyt perjantaina Kiuru tunnusti sen olleen vain jekku 🙂

Kun kansalaisten lupa- ja seurantajärjestelmä, jonka ensimmäinen vaihe on tämä k-passi, on lanseerattu täydessä mitassaan, niin sama taho, joka myöntää sinulle kansalaispalkkasi (olethan työtön), luvan liikkua ja tavata muita ihmisiä, ruokkii ja majoittaa sinut, sekä huolehtii terveydestäsi, tuntee ajatuksesi paremmin kuin sinä itse. Tämä sama taho myös valvoo turvallisuuttasi droneillaan (poliisit ja sotilaatkin ovat jo kortistossa). Ja sinä annat tälle taholle vain hiilidioksidia ja paskaa kiitokseksi. Mitäpä veikkaat, onko tulevaisuutesi tällä pallolla kovin valoisa?
Jos passin kehityskulkua ei pysäytetä nyt, niin pian sitä ei enää edes voida pysäyttää. Sen jälkeen vapaa kansalaisyhteiskunta jää pysyvästi historian kirjoille (olettaen, että historiankirjoja vielä saa olla).

Kiitos että jaksoit lukea tämän loppuun. Ja anteeksi, että luit, sillä nyt sinusta on jäänyt jo datajälki joka osoittaa, että ymmärrät totalitarististeen kontrolliin perustuvan digiyhteiskunnan vaarat ja todennäköisesti syyllistyt ajatusrikoksiin, jotka johtavat siihen, että menetät kansalaisoikeutesi. Sori sori sori 🙂
Tämän kirjoituksen on kirjoittanut liikaa vapaa-aikaa omaava, entinen lupaava hiukkasfyysikon alku ja nykyinenkin wikipedia-, historia- ja tiedeaddikti, joka onnistui elokuussa katkaisemaan lepakkonuha-tartuntaketjunsa pikatestin avulla niin varhain, että kyseinen köhä tarttui vain hänen kissalleen. Molemmat voimme hyvin ja otamme mielellämme vastaan sekä fanipostia että vihapuhetta niin digitaalisessa kuin analogisessa muodossa.

Tätä teosta saa jakaa, kopioda ja mielellään väittää vaikka omaksi tekeleeksi, mitä tahansa. Pääasia että viesti leviää ja saadaan lisää hulluja tanssahtelemaan kanssamme :)”

Kata

No kiitosta tästä!Ei voi sanoa kuin että täyttä asiaa ja samat on olleet ajatukset nykymaailmasta ja tulevaisuudesta.Melko avoimestihan sitä nollausta runnotaan eteenpäin mutta ei ihmiset jaksa välittää.Kuten sanoit,otetaan passi toisensa perään kunhan sitte on vähä aikaa ”turvassa”.
Onneksi kuiten joitain hyviä asioita vielä tulee eteen kuten Sniffing Joen BBB kaatuminen ja Elon Muskin valiseminen Vuoden Henkilöksi….Muskin silmät ovat avautuneet ja näin kävi myös Manchinin kun torppasi järkyttävän BBB hulluuden.

https://brownstone.org/articles/elon-musk-person-of-the-year-radicalized-by-lockdowns/

Kata

https://www.foxnews.com/world/south-african-omicron-peak-recent-drop-covid-19-cases

Että Kiuru se varmaan livertää taas että kaikki,varsinkin rokottamattomat,lukkojen taa…

Ilkka Manttari

”Missä roolissa sinua sitten tarvitaan.” Rokotuskattavuuden vaatimus vastaa tuohon kysymykseen. No aika pitkä mielipiteeksi. Luin koska oli pelkkää asiaa. Voisin moneenkin asiaan kommentoida mutta asioiden toistaminen ei juuri mitään muuttaisi.

Juha

Hoitajat tanssivat jo vuonna 2012. Omituinen juttu.

https://www.brighteon.com/d692fbdc-c253-45dc-a892-3d3c2496a314

Ihmettelin

Se mikä pisti silmään tossa Lonton avajaisissa oli se että ompas vavalla isot rinnat. Pervoa sekin.

Kata

https://www.instagram.com/p/CXt5OyuJMtc/?utm_source=ig_web_copy_link

Joe manaa ja samaa oli verkkouutisissakin…täysin kajahtanutta touhua.Kyllä taas pelko nostaa pösilöyttä ilmaan…

Eka Kettunen

Testaaminen on ainoa varma keino estää tartuntoja, esimerkiksi vapailta töihin palatessa ja vaikka muutaman päivän välein. Mutta nähtävästi se on liian kallista touhua, muualle rahaa kyllä riittää yllin kyllin.

Toivottavasti ne sosiaali-ja terveysalan työntekijät jotka pakotetaan irtisanoutumaan pääsevät muualle töihin, löytyyhän monelta kokemusta muilta aloilta ja kuulemma Suomessa vallitsee huutava työvoimapula.

Pakkorokottajat pitäkööt piikkinsä, sillä ensi vuonna niille löytyy taas varmasti käyttöä.

Opossumi

Miten testaus voi olla varma keino, kun testaus on todettu täysin epäluotettavaksi, myös sen keksijän toimesta? Nyt ovat vielä lisänneet epävarmuutta kotitesteillä, joissa vielä entisestään lisätään epävarmuustekijöitä.

Ilkka Manttari

Meillä on nyt niin pihalla oleva poliittinen johto että jotenkin ajattelevat että kun laitetaan pakkorokotuksia niin sitten se työvoimapula terveydenhoitoalalla helpottaa. Mielenvikaista porukkaa.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
Tuumailija

Joka kerta persut esittävät asioita hylättäväksi jälkikäteen, vaikka perustuslakivaliokunnassa heitä istuu kolme ja olisivat voineet torpata koko asetuksen lähtökuoppiin.
Mitä nämä kolme sitten tekivät koko käsittelyssä, tuijottoivat kuin mykkä v….a kun paperit vilisti edessä, olivat mykkyydellä lyötyjä eivätkä saaneet sanaa suustaan?

Aina voi jälkikäteen esittää mitä vain, mutta koska muu porukka on enemmistönä niin se on aivan sama kuin tuuleen huutaisi, yhtä paljon vaikutusta.

Ossi Tiihonen nosti kytkintä PS:ta ja liittyi VKK riveihin.

Puolueeton

Muidenkin aktiivisten ja älyllisten persujen tulisi ryhtyä tarvittaviin toimiin. Miksi tässäkin asiassa pitää politikoida, kun voisi tutustua tilastoihin ja havaita, etteivät rokotukset todennäkoisesti estä tartuntoja. Pitää toimia tietojen pohjalta eikä suvaitsevaisen politiikan avulla.
Tilastokeskuksen tiedot näyttävät että viikosta 24 (kesäk.14) kuolintapaukset ovat ylittäneet viikon keskikuolleisuuden sadalla kuolemalla tähän päivään saakka. Siis yhteensä yli 2500 ylimääräistä kuoleman tapausta keskiarvoon nähden. Luulisi tämän olevan kiireistä kerrottavaa eduskunnassa ja pyrkiä selvittämään kuolleisuuden ylikasvun syyt.
Toinen aktiivisen tarkastelun kohde olisi, miksi ikäluokkien koronaan kuolleitten määriä salataan. THL kertoo salaamisen perusteeksi yksityisyyden suojan. Miten yksityisyys pääsisi esiin, jos ilmoitetaan kuolleitten määrä eikä nimiä? Luultavasti eduskuntaan on valittu typeyksiä, joita kiinnostaa vain politiikan sanapaukuttelu eikä asiaan perehtyminen. Luultavasti ei ole edes riittävää älyä selvittää tilastotietoja, johon riittäisi lukion hyvät lukion matematiikan tiedot (laudatur lyhyt matematiikka).
Kansalaiset: Kun äänestätte ensi kerralla, puolue ei ole tärkeä. Tärkeää on äänestää riittävän älyn ja koulutuksen omaavia eduskuntaan. Ei keskikokoisen yrityksen johtoakaan valita naaman tai julkisuuden perusteella. Viime vaaleissa persuillakin oli älykköjä, mutta eivät saaneet ääniä. Puolueet eivät älypäitä suosi.

Kata

https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26

Koko tilanne eilen.Kyllä siellä on yli 80v myös.

Ilkka Forsten

Ja Lahdessa kolme kokoomuslaista nosti kytkintä ja lähti PS:n riveihin. Ei sinne vajausta synny vaikka sitä varmaan toivot ?

Timppis

Kokomustalaista,hui hai

Tuumailija

Millä perusteella minä sitä toivoisin? Ainahan tilaisuuden tullen puolueiden ovet käyvät ja väki vaihtaa konttoria, takin puolta ja lipun väriä, kuka milläkin perusteella.
Ossihan lähti sen vuoksi että häneltä vietiin mahdollisuus osallistua kuntavaaleihin vain asiallisen näkemyseron vuoksi. Julkisesti pesut vastustavat koronapassia ja virallisesti kannattavat, Ossi pysyi tuossa ensimmäisessä kannassa myös kulissien takana.

Cletus McMeatus

Liian vähän, liian myöhään. Mutta kai jokunen pölvästi nyt rahoittuu kun luulee persujen olevan huolissaan suomalaisten puolesta.

Mulle riittää akkavalta

Ja toinen juttu, että ämmät siellä riitelee.

Tom

Yksi mielipide
Ilmoitin tänään PS puolueelle, että en enää äänestä heidän edustajiaan.
Aion nyt kannattaa VKK: ehdokkaita.
En silti toivo että PS hajoaa.

Kun olemme tilanteessa että vanhat puolueet ja etenkin heidän johtajansa Kokoomuslainen Orpo, sosialistien Rotta-marin ja mätisäkki kiuru, keskustan pölhöt sekä vasemmiston kommunistit ovat omaksuneet oman yhteisen kansandemokratian jossa muiden kuin oman ringin (reiän) kanssa ei neuvotella mistään, milloinkaan.

Meidän muiden olisi syytä saada aikaan kolme puoluetta joilla olisi edustus parlamentissa, ja sitä myöden meillä olisi toisia puolueita joiden kanssa voimme neuvotella julkisuudessa.

Laaki

Nää on olleet hiljaa silloin kun olisi ollut aika puhua. Nyt persuja pelottaa Tiihosen lähtö ja kuinka moni äänestäjä vaihtaa hänen mukana leiriä.

pää määrää

Jos tuo on totta, persutkin on puolue, jolle puolueen etu on tärkeintä.

Ilkka Forsten

Tuleeko koskaan mieleen että niiden lähtijöiden motiivina saattaakin olla toive paremmasta hillotolpasta, eikä siitä että nyt mennään tekemään kansan hyväksi jotain historiallista ?

Timppis

Niin ja tilalle tulee kokomustalaisia niin mikäänhän ei voi mennä v..uiksi,eihän?

Ilkka Manttari

No v..ksihan se menee koska kokoomus on vihervasemmistolainen puolue.😊

Ilkka Forsten

Arvasin että haluat jänkätä loputtomiin, mutta sen verran vastaan ettei ne entiset kokoomuslaiset ole tuomassa kokoomuslaista mallia PS:n puolelle. Jos näin oletit, siinä olet väärässä.

Ilkka Manttari

Oletuksena: Kaikissa puolueissa on ihmisiä jotka ovat huolissaan suomen puolesta. Nuo toimintatavat vain vähän vaihtelevat. Joidenkin mielestä on hyvä katkaista liikenne istumalla ajoradalla ja se on joidenkin mielestä hyvä juttu.On sitten puolueita jotka ovat saaneet kannatusta ja luulevat että voivat ratsastaa kaksilla rattailla. Ei toteudu. Persut on nyt veitsenterällä. Heillä on ollut monta paikkaa joissa olisi voinut toimia oikein. Ei ole toimittu, joten suunta on alaspäin. VKK nousee.