Eurooppa Politiikka Uutiset

Ruotsin ilmatorjunta kattaa 5% maan pinta-alasta

Pixabay

Ukrainan sota on osoittanut vahvan ilmatorjunnan merkityksen, sanoo ruotsalainen sotilastieteitten tutkija Oscar Jonsson.

”Sanoisin, että ilmatorjunta pitää tällä hetkellä Ukrainan voimissaan”, Jonsson  kuvaa tilannetta.

Ukrainan ilmatorjunnan arvioidaan olleen Euroopan vahvimpia jo Venäjän hyökkäyksen alkaessa vuonna 2022.

Ruotsin Television ilmatorjunnan asiantuntijalla teettämän tutkimuksen mukaan Ruotsin ilmatorjunnan tilanne on toinen. Tällä hetkellä Ruotsin puolustusvoimien ilmatorjuntakyky pystyy suojaamaan noin 5% maan pinta-alasta. Tämä vastaa noin yhtä Ruotsin lääniä.

Ruotsilla on käytössään yhdysvaltalainen Patriot-ilmatorjuntajäsrjestelmä, jota pidetään eräänä maailman parhaista. Patriot kykenee torjumaan sekä sotilaskoneita että ballistisia ohjuksia.

Ruotsissa nimen Ilmapuolustusjärjestelmä 103 nimellä saanutta Patriotia on kuitenkin Oscar Jonssonin mukaan liian vähän koko maan suojaamiseen.

”Ilmatorjunta kykenee suojaamaan esimerkiksi Tukholmaa ja Göteborgia, mutta silloin ydinvoimalat, Malmö, Norrlanti  tai Arlanda jäävät ilman suojaa”, Jonsson kommentoi SVT:n tutkimusta.

Hänen mukaansa mahdollisessa sodassa edessä olisi kova priorisointi: Mitä turvataan ilmatorjunnalla ja mitä ei.

Oscar Jonssonin mukaan Ruotsin voimalaitokset, sairaalat ja siviilien asunnot olisivat sodassa Venäjää vastaan vihollisen mahdollisia kohteita.

”Kaikki suojelun arvoinen Ruotsissa on Venäjän asejärjestelmien tavoitettavissa”, Jonsson arvioi. ”Paljon tosin riippuu siitä, onko kyseessä Ruotsin ja Venäjän välinen sota, vai Naton ja Venäjän, mutta koko Ruotsi on iskujen kantaman sisäpuolella”.

Ruotsin hallitus panostaa voimakkaasti ilmatorjuntaan, mutta hankinnassa olevat ilmatorjuntajärjestelmät aiotaan korvamerkitä suojaamaan sotilaskohteita.

Ruotsin vihreät haluaa Ruotsin hankkivan vielä enemmän ilmatorjuntaa.

”Näyttää siltä, että tällä hetkellä emme kykene suojaamaan koko Ruotsin väestöä, ja yhteiskunnan siviili- infrastruktuuria”, perustelee Ympäristöpuolueen kansanedustaja Emma Berginger.

Ruotsin pääministeripuolue Maltillista Kokoomusta edustava puolustusvalmiusryhmän puheenjohtaja Jörgen Berglund toppuuttelee ajatusta ilmatorjunnan lisähankinnoista.

”Ruotsin eduskunnan enemmistö- seitsemän puoluetta- on eri mieltä”, Berglund sanoo.

Hänen mukaansa Ruotsilta puuttuu ilmatorjunnan lisähankintojen vaatima huolto-ja käyttöhenkilöstö. Pelkkä laitteitten hankinta ei riitä.

”Voimavaroja ilmatorjunnan lisähankinnoille ei yksinkertaisesti ole”, Jörgen Berglund summaa.

Ruotsi purki puolustuskykyään 1990-luvulla Kylmän sodan päättymisen jälkeen, ja pyrkii nyt rakentamaan sen uudelleen. Ilmatorjunnan lisäksi myös muut puolustushaarat vaativat investointeja.

Mahdollisessa sodassa muut Naton jäsenmaat saattavat lähettää ilmatorjuntajoukkoja suojaamaan Ruotsia.

Lähde SVT

Tilaa
Ilmoita
7 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Marko Kristian

Puolustus on toki tärkeää ja pitää varautua mihin vain, mutta venäjä ei ole kyllä natoa vastaan hyökkäämässä, sen sijaan joku muu taho sen sodan voi eskaloida. Sitä kai tämä jatkuva sodanlietsonta tarkoittaa.

Ilkka Manttari

Juuri näin eihän Venäjällä edes rahkeet siihen riittäisi, ilman ydinaseita. Jos taas käyttäisi edes taktisia sellaisia se vetäisi itsensä sellaiseen kansainväliseen boikottiin että sieltä ei olisi paluuta, ainakaan muutamaan sukupolveen. Se myös ymmärtää että Nato ei ole uhka. Näin käy kun sekoitetaan ulko- ja sisäpolitiikka. Venäjällä eliitillä on pelko että myös kansa huomaa tuon, sen takia tämä jatkuva propagandan vyörytys. Vallassa halutaan pysyä, vaikka pakolla. Siinä mielessä ei juuri poikkea muistakaan kehitysmaista.

Kääpä

Venäjä on syyttänyt Suomen paljon ennen mitään sotaa Ukrainassa.. milloin lapsikaappauksista milloin Suomessa olevien venäläisten kaltoinkohtelusta,jne. ennen tuota.. ”mainilan laukaukset” Minkä Stalin lavasti tapatamalla tuhansia omia kansalaisiaan. Mitä vain keksitään venäjällä että voitaisiin hyökätä muihin maihin ja varastaa maa-alueita. Ei ole tarvinnut olla natossa että ryssä on kiihottunut, se virus noilla on veressä.

Ooppel Kuski

Tamponeita ei ole tarpeeksi edes 5% börjen asevoimista.
Patriot ampuu 2-3 ohjusta per maali mikä tarkoittaa että kun droneja pörisee parikymmentä niin siinä torjuntaohjukset loppuvat hyvin nopeasti.

Jarno Tuominen

Ruotsilla on käytössään yhdysvaltalainen Patriot-ilmatorjuntajäsrjestelmä, jota pidetään eräänä maailman parhaista. Patriot kykenee torjumaan sekä sotilaskoneita että ballistisia ohjuksia.näinköhän?Irakin Sodan aikaisessa propagandassa tuloksia ylistettiin hyviksi ja puhuttiin 90–96 % prosentin osumatarkkuudesta. Kymmenisen vuotta sodan jälkeen puolustusministeri William S. Cohen totesi ohjustorjunnan epäonnistuneen. Erään tutkimustoimiston mukaan Patriotin torjuntaluotettavuus oli yhdeksän prosenttia. Kongressin selvityksessä vain yhden Patriotin todettiin varmasti tuhonneen Scud-ohjuksen.tämä ollut tiedossa,jo pitkään.enemmän hyökkäys ase kuin puolustus järjestelmä.

John Quiman

Ruotsin aiemmin vahvat puolustusvoimat ovat näköjään kutistuneet melkein kokonaan pois.

Kääpä

Mites luulet että Suomessa, turha kuvitella että olisi yhtään asiat paremmin.