Eurooppa Kulttuuri Maahanmuutto Rikos

Saksa: Transnainen pahoinpideltiin raitiovaunussa – tekijät 12-16-vuotiaita nuoria

Kuva: (Wikimedia Commons CC BY-SA 4.0).

Bremenin poliisi on antanut tietoja erääseen transnaiseen kohdistuneista hyökkäyksistä. Hyökkääjien sanotaan olevan 12-16-vuotiaita, heillä on tummat hiukset ja tumma ihonväri.

Tällä hetkellä Bremenin poliisi antaa väkivallantekijöille vielä viimeisen mahdollisuuden suojella itseään: Turvallisuusviranomaiset kehottavat nuoria ilmoittautumaan, ennen kuin heitä joudutaan tarvittaessa jahtaamaan julkisesti, ja heistä julkaistaan kuvia kaikkialla.

Tähän asti poliisi on ollut vaitonainen yksityiskohdista. Poliisit kävivät läpi raitiovaunukameran videomateriaalin. Nuoret voi tunnistaa kuvista.

Viidentoista nuoren joukko kävi 57-vuotiaan transnaisen kimppuun raitiovaunussa, kutsuivat häntä ’vitun transuksi’ ja repivät peruukin hänen päästään. Yksi joukkoon kuuluneista löi häntä sitten nyrkillä kasvoihin, ja muut joukon jäsenet kannustivat häntä.

Vasta kun muut matkustajat ryntäsivät transnaisen avuksi ja puuttuivat asiaan, he päästivät hänet irti ja pakenivat raitiovaunusta Schwankhalle-pysäkillä toistaiseksi tuntemattomaan suuntaan.

57-vuotias transnainen vietiin sairaalaan vakavien kasvovammojen vuoksi, mutta hän on sittemmin päässyt kotiin.

Syyttäjänvirasto ja poliisi etsivät nyt teini-ikäisiä väkivallantekijöitä omien arkistojensa avulla, mutta eivät vielä halua antaa julkista etsintäkuulutusta. Tämä johtuu siitä, että etsittyjen henkilöiden henkilökohtaiset oikeudet painavat – viranomaisten mukaan jopa silloin, kun rikosta epäillään kiireellisesti.

Lähde: Bild

34 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Rape

Toiset mielisairaat hakkaa toisia mielisairaita, tällaiseksi feministit on halunnut maailman. Naisilta äänioikeus pois niin asiat korjautuu.

otto suni

Mielisairaat todellakin hakkaavat toisiaan, mutta pahinta on se tosiasia, että EU:ta johtavat mielisairaat. Katsokaa von der Leyenin kasvoja kuinka hän kiihoittuneena selvittää kädet heiluen uusia loisteliaita päätöksiä ajaa eurooppalaiset kurjuuteen.
Musulmanit tulevat pian heittelemään näitä LGBGQ ihmeitä alas korkeista rakennuksista jotta heille jäisi aikaa kääntyä.

Kata

Emme me kaikki naiset ole femakoita…joten?Noissa femakoissa kun pyörii ”ukkeleita” pilvin pimein ja yhtä pimeitä kuin ne oletetut matamitkin!Kynnet lakassa ja punaa huulillaan he mantrojaan julistaa!

Fixit!

Kuinkahan pian meilläkin on näitä muslimeja, jotka eivät suvaitse erilaisuutta? Ainakin itse pelkään, että tämä kulttuurin kukinta on jo meillä…

Yrjö

Tämä kulttuurien sekoittaminen on juuri se asian ydin. Muslimikulttuurissa ei suvaita erilaisuutta ja naiset ovat verhottuja kaapuhin. Tämä kulttuurien sekoittaminen on jo aikaan saanut sen, että meillä naisten pitää jo tarkkaan miettiä, miten pukeutua ja kenen kanssa mihinkin aikaan uskaltaa liikkua.
Eli olemme jo islamisoituneet. Kohta on kaikilla kaapu päällä.
Sukupuolia taas on kaksi. Mies ja nainen. Mutta mies voi pukeutua naiseksi ja nainen mieheksi, jos sillä tavalla tuntee olonsa hyväksi. Mutta kohta heilläkin on kaapu päällä.

Jussiboy

Kuinka se muslimien suvaitsemattomuus on erilaisempaa kuin teidän suvaitsemattomuus? Ei tarvitse kovinkaan montaa kommenttia lukea, kun lietsotaan jo kaikenlaista esim. transihmisiä tai feministejä kohtaan. Se on pahimmanlaatuista kaksoisviestintää.

kainuun transumg

Saksassa käyvät lomalla monet
https://pasteboard.co/ssov2rhfOeKR.jpg

John Quiman

Kuinkahan paljon tuo tapahtuma oli seurausta nykyisen sukupuolipolitiikan ahkerasti tuputtavasta touhusta?

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
juha II

Joo. Ei se vain tahdo natsata islamin usko ja läntinen ”sukupuoltensekoitus”, jossa normi (alkukristillisyys) kristytyilläkin on kuitenkin VAIN sanomista. Ja eivätpä ne niin mitään sanokkaan kuin ottavat loparit valtionkirkosta, jonne ei voi edes enää lapsiansa viedä. Miksi maksaa kirkollisveroa kun päivän epistolan voi nähdä ilmaiseksi pride päivänä.

Ruotsissa mieshomoparit ovat ahtaalla ”uusruotsalaisten” ahdasmielisyyden takia. Somalit hakkasivat vuosi sitten pariskunnan pahanpäiväisesti juna-asemalla. Tällainen ristiriitatilanne on Ruotsin kaltaisessa monikultissa ja liberaaliyhteiskunnassa melkeinpä ylitsepääsemätön. Mutta vain melkein, sillä arabit ja mustat voittavat aina kun poliisin täytyisi käydä epämukavuusaluueelle, joka vastaa virtuaalisesti nk. ”haavoittuvaa aluetta”. Muslimit kyllä osaavat ”eheyttää” homot varsin yksioikoisella tavalla heittämällä heidät korkean rakennuksen katolta maahan. Kuulemma homoseksuaali ”paranee taudistaan” ilmalennon aikana kunnes osuu maahan.

John Quiman

Joskus 60-luvulla Ruotsi oli tunnettu vapaamielisyydestään seksuaalisten suuntautumisten suhteen. Sitten suvaitsevaiset, joista suuri osa on juuri noita sukupuolitoiminnoiltaan poikkeavia, halusivat kasvattaa ruotsalaista suvaitsevaisuutta äärisuvaitsemattomilla oikeauskoisilla. Nyt sitten ihmettelevät, että kuinka tässä näin kävi.

Ilkka Forsten

Painakaa ne henkilökohtaiset olkeudet sinne mihin ei aurinko koskaan paista, ja laittakaa nokimaamat julkisesti hirteen niin katsotaan kuinka kauan kiinnostaa ” asylum” pelleily.

Timppis

Transu sai maistaa äänestyskäyttäymisensä hedelmiä.kannattiko???sitä saa mitä tilaa.

John Quiman

Kompastui sateenkaarilippuun.

Kata

https://www.instagram.com/p/CiT41lsNbAi/?utm_source=ig_web_copy_link

Tuossa niitä on ja lapsukaiset vanhempien avustuksella dräggishowhun koska on ihqua…on maailma seonnut ja ei tämä hyvin pääty missään.

Timppis

Kävi kuitenkin tuuri ettei saanut ilmaista lentotuntia meinaan etta yksi kerta riittää sen jälkeen on yleensä täysverinen keijukainen.

Euroopan iltarusko

Niggerivesselit varmaankin vaan hoiteli henkisiä kasvukipujaan.

Vankilan muurit eivät kuulemma ihmistä paranna, mutta työleirin piikkilanka-aita saattaisi sen hyvinkin tehdä.

murre riepunen

Etsittyjen henkilöiden ( kyttyröiden ) oikeudet ovat niin painavia ettei tuntomerkkejä voi julkisuuteen antaa, noh..johan on painavat syyt, toki meilläkin ollaan samoilla linjoilla, myös etninen profilointi on pannassa.

Minervan Pöllö

Poliisi pysäytti räppäri Mustan Barbaarin äidin ja siskon katuprostituutiovalvonnassa – KHO:n mukaan kyse etnisestä profiloinnista

Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että päätöksen myötä poliisin on muutettava toimintatapojaan. Eli kaksoisstandardivaltuutetun

 näkemyksen mukaan ainoastaan valkoihoisia voi pidättää, koska heitä eivät koske etninen profilointi, sama asia on kyseessä, kun N-kirjain ihmisten valvontakamerakuvia ei julkaista.

 

ike

Meillä on epätasa-arvovaltuutettu! Meidän pitäisi sallia etninen profilointi, myös virallisesti, vai onko se jotakin jonka poliisi voi itse kääntä pois päältä kun haluaa, en usko. Profilointi perustuu poliisin kokemukseen ja jos se osoittaa että joku ryhmä on yliedustettuna rikoksissa niin on oikein että se myös on sitä valvonnassa.

John Quiman

Juutinrauman sillalla tarkistettiin ulkomaalaisten papereita, jotta voitaisiin pysäyttää paperittomien ja muuten ei-toivottujen maahantulo Ruotsiin. Poliisit kyselivät papereita ulkomaalaisen näköisiltä, niin johan suvakit pillastuivat, että etnistä profilointia. Niinpä poliisi pakotettiin kysymään papereita pellavapäiltäkin, koska ei saanut päätellä ulkomaalaisuutta ihon värin perusteella. Kyseessä oli käytännössä afrikkalaisten ja lähi-idästä tulleiden valvonta, mutta piti kysellä papereita myös ilmiselvästi ruotsalaisilta ja tanskalaisilta, josko vaikka olisivat laittomia maahantulijoita afrikasta.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
Kata

Suvakkius onkin laardimaista tekopyhyyttä.Oikein tirisee niiden ikenistä…yök.

Jussiboy

Samanlaista tekopyhyyttä on myös näiden ns. ”kansallismielisten” vohkaaminen pride-tilaisuuksista ja sateenkaarilipuista. Partisaanilehti oikein palkitsee sankariviitalla näitä sateenkaarilippujen repijöita ja polttajia. Vandaaleita kaikki tyynni, eivät tarvitsisi muuta kunnon selkäsaunan, muka niin puhdasotsaisia kansallismielisten urhoja, pikkusieluisia ja harhaanjohdettuja miehen kuvatuksia vain he ovat

Kata

Oivoi siekö oot taas heränny valittaan?Vissiin sulla ei ole lapsia kun niin näitä hörselöitä puolustat.
Ihan sama vaikka kulkisivat riikinkukkoina(ei valtateillä) mutta ei lapsille näitä tarvitse todellakaan tyrkyttää!Child abuse!Trans -sitä sun tätä ja lapsi alkaa uskomaan että pukusuolia on 137 kun ei vaan ole!
Ja että on normaalia lapsen antaa rahaa paksulle miesnais-jotain puolialastomalle kuvatukselle!Hyi hitto!Ameriikan mallia ei tarvi toistaa ja sielläkin on jo syynissä kunnolla!Lapsia pitää suojella ja antaa heidän kasvaa aikuisiksi ja sitten olkoon vaikka vilttitossuja jos haluaa mutta ilman mekkalaa! Värkätköön kodeissaan niin tekee heterotkin!

Ja eikös nuo päällekäyjät olleet vandaaleita muualta vai miten se meni?

Minervan Pöllö

Eikö poliisin mukana voisi aina kulkea palkattu ja erehtymättömästi valkoihoinen: harjastukka, punaniska ja pottunokka.  Erehdysten välttämisen maksimoimiseksi hän voisi survoa suuhunsa HK: sinistä ja huuhdella sitä alas kebardilla, (näinhän meitä N- kirjainihmiset ja I-kirjain uskontoa harjoittavat voivat täysin ilman minkäänlaista edesvastuuta nimitellä ja kuvailla) kyseisellä tavalla toimivalta virkamieheltä poliisi aina ensin kysyisi paperit, ennen kuin suorittaa hänelle todellisuudessa määrätyn tehtävän

 

Eka Kettunen

Nämä kaksi kulttuuria eivät tule mahtumaan samaan raitiovaunuun, eivät edes samaan maahan.

Poliisilla on tapansa mukaan TAAS höpö höpö selityksiä, sillä jos kyseessä olisivat olleet saksalaiset pottunokat, niin kuvat olisi julkaistu välittömästi.

Yllätys, yllätys, nuorisojengi TAAS asialla ja kun TAAS on noin monta tekijää, niin TAAS kaikki pääsevät kuin koirat veräjästä.

Voi tätä rikkautta….TAAS.

Fixit!

Juu, kyse nuorisosta, ei siis mamuista… heh”

John Quiman

Nii, kuten ennenkin, tällä ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa. Suvakkien logiikan mukaan millään, mitä maahanmuuttajat tekevät, ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajien kanssa, ellei se ole jotain positiivista.

Eetee

Afrikkalaista rikkautta mielisairaalle… Uutisoidaan suomessa: Uusnatsit hakkasivat transhenkilön

Ilkka Forsten

Odotellaan vielä vähän aikaa kun kantaväestön elämä alkaa kurjistua totaalisesti, niin sitten on aika laittaa tummat ja puolitummat hevon vi***uun niin euroopasta kuin suomestakin. Sitähän jo viisaammat povailevat että jatkuva inflaation kasvu ja elämisen kalleus tulee synnyttämään sisäisiä levottomuuksia, joita ei voi pysäyttää vetoamalla kansalaisten tottelevaisuuteen. Se tullaan näkemään tällä menolla. Vieläkin viisaammat näkevät yhtymäkohdat 1920 luvun saksaan, josta tuli lopulta ihan muuta kuin suvaitsevaisten tyyssija.

Ennakoin tulevaa ja käytän jo nyt mustaa T-paitaa jossa on SS – Divisioona Charlemagnen kilpitunnus ja sanat, Meine Ehre Heist Treue. Kuningas Charlemagne ( Kaarle suuri ) oli se joka laittoi muslimeille lähdöt euroopasta, minkä jälkeen kamelikuskit pysyvätkin välimeren eteläpuolella vuosisatojen ajan. Charlemagne oli syntyjään saksalainen, joskin siihen aikaan saksa kuului Frankkien valtakuntaan ja sitä kutsutiin itä frankiksi, kun taas ranskan alue oli länsi frankkia.

Kun SS – Charlemagne perustettiin 1941 siihen liittyi heti noin 7500 miestä, ja huippuvuonna 1944 luku oli 11.800 äijää, kaikki etnisiä ranskalaisia. On turha puhua ettei mitään sellaista voi enää tapahtua, eihän sen pitänyt olla mahdollista silloinkaan.

Fixit!

Suositan lukemaan kirjan ”punanatsi”, jossa sosialistinen juristi kertoo historiastaan ss-joukoissa ja sen jälkeen.

John Quiman

Suvakit uskovat voivansa pakottaa kaikille suvaitsevaisuutta tavalla, jossa jotain ryhmää suositaan toisen ryhmän kustannuksella. Vetoavat ”velkaan”, joka puolestaan perustuu valheeseen, suureen valheeseen ja kanta-asukkaiden kusetukseen.

He ovat luoneet räjähdysalttiin yhteiskunnan ja edelleen kasvattavat painetta.

Kuulemma kaikkien tulisi sopeutua. Etuja saava ryhmä elää kanta-asukkaiden kustannuksella, eikä se ryhmä edes harkitse sopeutumista. Kanta-asukkaat ovat turhankin maltillisia ja koettaneet sopeutua, mutta heillä maltti katkeaa koska tahansa, kun tulee jokin sytyke, joka laukaisee kiukun padon, jota on pidätelty hammasta purren. Suvakkien valheen teho lakkaa, kun kiukku purkautuu. Sitten saavat kyytiä kanta-asukkaiden kustannuksella etuja kahmineet ja myös suvakit, jotka pettivät kanta-asukkaita rumilla valheillaan.

Vasta sen jälkeen alkaa tulla rauha ja kanta-asukkaat saavat takaisin yhteiskuntansa, jonka ovat itse rakentaneet omalla työllään ja loiseläjät ovat poissa.

Piikkilampaat

Trans”mikä”??
On olemassa vain mies ja nainen, kaikki muu on mielisairautta.

John Quiman

Sukupuolioppi, jota nyt syötetään on vassuvalhetta, jonka tarkoitus on rikkoa yhteiskunnan perustat, jotta vassuja ohjailevat voimat voisivat luoda totalitaristisen yhteiskunnan. Jos he onnistuvat, lentävät suvakkiagitaattorit ensimmäisenä kuopien pohjille ja peitetään hiekalla ennen kuin muita aletaan harventaa.

Piikkilampaat

Täsmälleen noin.