Kotimaa

STT:n Tuukka Tervonen syytti Toni Jalosta väärin perustein kirjastohäiriköinnistä – rikosilmoitus tehty

Helsingin keskustakirjasto Oodin edessä pidettiin 1.7. mielenosoitus pikkulasten groomausta vastaan. Kuva: Kansalainen.

Helsingin keskuskirjasto Oodin edessä järjestettiin 1.7.2022 mielenosoitus, joka vastusti kirjastossa pidettyä drag queenin satutuokiota alle 5-vuotiaille lapsille. Tapahtuman ohessa kirjastossa tapahtui järjestyshäiriötä, josta valtamediassa syytettiin väärin perustein kansalaisaktivisti Toni Jalosta.

Toni Jalonen kertoo Twitterissä tehneensä rikosilmoituksen toimittaja Tuukka Tervosesta, joka kirjoitti STT:lle mustamaalaavan uutisen. Uutinen oli otsikoitu ”Helsingin keskustakirjasto Oodin häiriköinnin taustalla ilmeisesti entinen perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtaja”. Jutussa perusteena tälle syytökselle käytettiin sitä, että Jalonen oli pitänyt aikaisemmin puheenvuoron Oodin edustalla järjestetyssä mielenosoituksessa.

Hyvän journalistisen tavan vastaisesti Tervonen ei kysynyt Jaloselta kommenttia ennen uutisen julkaisua. Näin ollen Jaloselle ei annettu mahdollisuutta kertoa hänen poistuneen paikalta kauan ennen häiriöitä. Hän ei myöskään ollut tapahtuman järjestäjä, eikä yllyttänyt ketään muutakaan häiriökäyttäytymiseen.

Uutista korjattiin kaksi tuntia myöhemmin toisen toimittajan toimesta Jalosen soitettua toimitukseen, mutta Tervosen kirjoituksen vuoksi hänen nimensä on yhdistetty tapaukseen valheellisin perustein. Jalonen kertoo Twitterissä myös tekevänsä Tervosesta kantelun Julkisen sanan neuvostoon.

34 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Rakel

Se Toni Jalonen olisi syytä pitää piilossa tai laittaa johonkin kuurille. Hirveätä katsoa mokomaa heikkoa ja löysää vätystä esittämässä jotain kansallismielistä miestä julkisilla paikoilla. Hävettää.

Kata

No tuo Tuukka ei ookkaan heikko ja vätys voihan Rakel Riepu 😀 Oikein miehekäs vässykkä onkin!Tai ”oletettu”,them,they? 😀
Kansallismielisyys on siis hävettävää julkisilla paikoilla mutta lapsille jonkun queerin lässytystä milloin mistäkin,niin se on sopivaa?Ei kuule ole!

Niin hävettää,lasten puolesta ja suututtaa miten aikuiset ovatkaan menneet sekaisin kaikista sukupuolistaan!

Antakaa lasten olla lapsia!

Kata

https://www.instagram.com/p/Cfgg4cVOpq8/?utm_source=ig_web_copy_link

Tässä yksi esimerkki vasureiden maailmasta.Niin päälleliimattua pashaa.Kristityn rukoileminen on karmeaa kun taas tenaville seksiopetusta ja twerkkausta baarissa on ihan ok.
Oksettavaa.
Sodomaa ja Gomorraa pukkaa!

Lieväasteinen

Kristityn rukoileminen on karmeaa, mutta muslimin ihqua.

Kata

Näin on asiat nyt ja nämä sekopäät vastuussa.

Kukahullu

Jostain syystä ei yllätä Suomen oikeusjärjestelmäksikin kutsutun soemiteatterin toiminta. Rikosta ei nähdä siellä, missä sellainen oikeasti on, jos uhri ei täytä valtaapitavan mieltymyksiä. Toisaalta rikos on siellä, missä sitä ei oikeasti ole, jos syytetty ei täytä valtaapitävän mieltymyksiä tai ”uhri” edustaa jotakin sopivaa valtapervertikon mieltymysten tai valtapiiria.

Kukahullu

Jostain syystä ei yllätä Suomen oikeusjärjestelmäksikin kutsutun sormiteatterin toiminta. Rikosta ei nähdä siellä, missä sellainen oikeasti on, jos uhri ei täytä valtaapitavan mieltymyksiä.

Toisaalta rikos on siellä, missä sitä ei oikeasti ole, jos syytetty ei täytä valtaapitävän mieltymyksiä tai ”uhri” edustaa jotakin sopivaa valtapervertikon mieltymystä tai valtapiiriä.

juu

Kun syyllinen tiedetään niin kyllä se rikoskin keksitään.
Hiukan huvittaa tämä vasemmistolainen länsi, kun käytännössä tekevät saman mistä muita (venäjä, unkari, turkki jne..) syyttävät.

otto suni

Useimmat haluavat puolustaa aina Frankfurtin koulukunnan linjauksia koska he edustavat hyviksiä el kipapäisiä, mutta jos haluaa tarkastella asioita oikein niin voi todeta, että kaikessa on takana ”Portnoyn Tauti” teoksen kirjoittajan tavoin olleet rotujen sekoituksen tukijat! Koko LGBT liike on niin sairas, että jokaisen terveen heteron pitäisi vielä tajuta, että valtio missä tärkeät turvallisuuteen liittyvät sopimukset, kuten sopimus Turkin kanssa tekee henkilö joka kuuluu juuri tähän Pride-joukkoon. Lasten käyttö tälläisessä pervoilussa on äärimmäisen sairasta ja ainoa keino asian muuttamiseksi on viedä ”saunan taakse” ja antaa yhdeksänmillin buranaa!

jep

STTkin on yksi objektiivisen tietotoimiston irvikuva. Göbbelsin Jooseppi sopisi johtoon, jos olisi vielä maisemissa.

Pride prise

On jotenkin noloa
katsella kuinka onnessaan YLEN uutis ankkurit
ja journalistit ovat
kun Pride Vihdoin on taas käynnissä
3 vuoden** painajaismaisen** tauon jälkeen
Ehkä taas YLE ankkurit ja ylen journalistit
voivat pukeutua työpäivän jälkeen SM Nahkaan ylpeinä
Kävellen Tai pyöräillen Yleltä kotiin Pridenä
Ylen ylpeyden -yksi maksu-mies vielä hetero

Pride prise

Tervonen on kai itse homo
tai sen johtopäätöksen voi tehdä aikas herkästi hänen jutuistaan
ilman faktoja väittämällä vain
että Tervonen on
transu pervo valehteleva ääri vasemmisto journalisti homo

juu

Noloa katsella myös kun täällä pitkä partainen karvanen ukko kulkee kukkakuvioidussa minihameessa ja naisten topissa ja korkokengissä.
Ei siinä mitään kulkekoon missä vaatteissa vaan, mutta turha luulla että pystysin olee nauramatta kun vastaan tulee 😀

Ajomies

On toi uutisointi nykyään niin viallista, että kovempia rangaistuksia lehdistölle ja valtamedialle asetettava. Ihmisten maineita pilataan kuin liukuhihnalla oletus pohjalta.

Tuumailija

JSN on tämän konklaavin (valtamedian) puolestapuhuja, joten se ei puutu omasta mielestään hyvän tavan mukaisiin uutisiin.
Sama kioski maksoi vehkoon oikeudenkäyntikulut Lokka vs. vehkoo tapauksessa, todennäköisesti maksaa myös seuraavan asteen käsittelyn jos sinne asia hyväksytään.

Piikkilampaat

Kaikki jotka puoltaa tuota mielisairaiden pitämää ”satutuokiota” ovat bedofiileja joka ikinen.

Pride prise

normaalia kasvatusta
isä haluaakin olla nainen
isä iskee naisena miehen
joka on oikeasti nainen
jolle ollaan tehty sukupuolen korjausleikkaus naisesta mieheen
joka palvelee ISÄN miehen tarpeita
homo-sexuaalisutta kuitenkin naiseksi **muuttumalla**
eli todella terve kasvu ympäristö lapsille kissoille ja koirille
nämä kaikki kuuluvat siinä ympäristössä
15 vuoden jälkeen homo vähemmistöön
eli jopa kissat lesboilevat koirien kanssa
ja koirat homoilevat kissojen kanssa

Ilkka Forsten

Mutta mitä tekee perheen hamsteri. Tämä jäi nyt painamaan mieltäni ?

Kata

😀

kun aivot kertovat** ihan muuta***

on suhteellisen sairas sukupuolen vaihdos kuvio
kun valtamediassa **kaksi miestä **
ovat muuttuneet **lesbo pariskunnaksi**
miettikää oikeasti mitä se vaatii
ja järkyty

Anja

saksia ja partaveistä..eri päihin..

Timppis

Se on jäänyt vahingossa lattian ja kokolattiamaton väliin.mutta siellähän se on turvassa homokissoilta ja koirilta.

Jegros

Ja kaikki jotka puolustaa ryssien natseja lasten pyllyissä ioperaatiota ovat joukkopedofiilimurhaajien puolustajia.

Hh1488

Melko sekavaa,ryssien natseja?tarkoitatko nyt ukrainalisia?

Kata

Mallia on otettu USAn demsuilta!Hyviä oppilaita miten valheella ratsastetaan!Uskomatonta ja jatkuu vaan vaikka esimerkkejä on joka puolella eli kun pitää valehdella niin tietävät tekevänsä väärin näiden lastenkin suhteen.

Tuumailija

Sääliksi käy lapsia, kun edelliset kaksi sukupolvea ovat ryssineet kasvatuksessa, saavat kärsiä vanhempiensa ja isovanhempiensa virheistä täysin syyttä.

Tulevaisuudessa tulee olemaan hyvä ammatti mt-alalla, asiakkaita kasvatetaan nyt runsain määrin.

Kata

Valitettavasti olet varmaan oikeassa.

sairasta faktaa H toiminnasta

joo korkokengissä peruukki päässä oleva huulipunattu mies
toinen mies kakkosessa
heilutellee kiveksiään 4 vuotiaan lapsensa nenän edessä
kastellen samalla ylen euroviisuja
kertoen että se on nykyään pimppi koska minusta tuntuu
että se on
ja sinustakin lapseni sen pitää olla pimppi
vaikka isä survoo kohta pimpillään jaskaa eli äitipuoltasi
tiukkaan anukseen
heti sen jälkeen kun jaskalta tulee minun piiip,,,,,,,

kun aivot kertovat** ihan muuta***

Jenni Haukion voisi viedä UKK instituuttiin
ja pistää hänelle aisti sensori kypärän päähän
kun hänelle näytetään homo pornoa
Niistä aivo liike käppyröistä me nähtäisiin kuinka
normaalina tämä pride maskotti
lemmikkiensä touhuja pitää
Jorma nuolee Mattia sieltä
Haukion aivokäppyrät huutavat apua
koska se on hänestä epänormaalin vastenmielistä
siis hänen aivonsa toimivat normaalisti
Siis tämän testi voisi tehdä kaikille pride kiimaisille
että kansa näkee heidän aivojensa läpi mitä mieltä he oikeasti ovat
faktisesta jokapäiväisestä fyysisestä homoilusta
homo pride perheissä’

Nationalisti

Hyvä homma! Tervonen on mitä ilmeisimmin tehnyt artikkelin pelkästään mustamaalaamistarkoituksessa, faktat ei pahemmin valtamedian toimittajia ole ennenkään kiinnostanut.

Käykäähän katsomassa minkälainen tyyppi kyseinen Tervonen on, pelkästään kuvat kertoo kaiken oleellisen.

Lieväasteinen

Onko uskoa/luottamusta Demlandian oikeuslaitokseen? Toki pitää aina yrittää, mutta tässä tapauksessa yrittänyttä laitetaan ja voi olla lähes varma, miten tuomioistuin asian ratkaisee ja kumman osapuolen hyväksi.

Lieväasteinen
Kata

Voihan kieli vyön alla eiku… 😀

Tuumailija

Samankaltainen vassari ”valittiin” suur-jyväskylä lehden päätoimittelijaksi ja kyllä huonojen artikkelien taso laski lisää huomattavasti.

Tämä antaa viitteitä siitä kuinka tasokas on isolla rahalla pyörivä keskisyöpä….ei kun keskisuomalainen. Copy paste uutisissa on näille se ”leivän” lähde.