Kahvin hinta on noussut runsaasti kuluvana vuonna. Syynä pidetään sään ääri-ilmiöitä ja ilmastossa käynnissä olevaa muutosta, joka vaikeuttaa kahvin viljelyä. Kahvin hintaa nostavat myös pörssikeinottelijat, jotka pitävät raaka-aineita, kuten kahvia, kullan veroisena rahan turvasatamana, jossa sijoitus on turvassa.
”Kahvin hinta perustuu kysyntään ja tarjontaan”, sanoo Kaffa Roastery- yhtiön johtaja ja perustaja Svante Hampf. ”New Yorkin pörssin arabica- kahvin hinta tuleville kahvitoimituksille toimii yleensä pohjana arabica- lajikkeen hinnoille. Laadusta ja kahvista riippuen maksetaan laatupreemio sen päälle”.
Hampfin mukaan kahvin hinta olisi nyt alhaisempi ilman kahvilla keinottelevia spekulantteja.
Hänen mukaansa kahvin viljely vaikeutuu entisestään kahvin viljelylle otollisten alueitten kuumetessa.
”Kahvi kasvaa korkealla päiväntasaajan molemmin puolin, ja kun nämä alueet kuumenevat liikaa, ei ole paikkaa, minne viljelmät voisi siirtää”, arvioi Hampf.
Paulig-yhtiön kaupallinen johtaja Pia Teir pitää korkeaa kahvin hintaa hyvänä kahvin tuottajille.
”Korkea hinta rohkaisee viljelijöitä investoimaan tuotantoon, kestäviin viljelykäytäntöihin sekä innostaa uusia ihmisiä kahvinviljelyn pariin”, pohtii Teir.
Sekä Svante Hampf että Pia Teir uskovat suomalaisten jatkavan kahvin juontia hinnan noususta huolimatta. Suomalaiset vaihtavat kahvinsa edullisempiin merkkeihin, ja kiinnittävät huomiota kahvihävikkiin. Keitetty kahvi juodaan loppuun, eikä kaadeta viemäriin.
”Kahvimme myynti on noussut tänä vuonna, vaikka taloustilanne on suhteellisen huono Suomessa juuri nyt”, kehuu Paulig- yhtiön Pia Teir. ”Kahvin kulutus on pysynyt jo pitkään Suomessa vakaana, ja kahvi on vahvasti osa suomalaisten arkea ja kulttuuria. Emme näe tämän muuttuvan tulevaisuudessa”, Teir toteaa.
Black and strong – just how I like my slaves! 🙂
Kahvi on todellista mustaa kultaa – ei öljy! Tosin kahvin juomiseenkin liittyy alkemiaa ja symboliikkaa: kun mustaa ja valkoista sekoittaa keskenään niin syntyy ruskeaa pa-kaa.
Oy Suomi Ab pysähtyisi ilman protestanttisen kapitalismin käyttövoimaa eli kahvetta. Itsekin olen täysi kofei-nisti ja juon varmaan 20 kupillista päivässä. Koskaan ei ole närästänyt, koska juon niin paljon vettä ja marjamehua sumpin kera ja ohella. Kyllä kahvia pitää olla, tee on pääosin pelkkää värjättyä vettä!
Säästämisen olen huomannut kyllä. Kahvinjuojat myös siirtyvät halvempiin laatuihin. Tämän seurauksena kalliimpien laatujen hinta on pysynyt paikallaan, koska kysyntä on vähentynyt.
Niinpä itse olen siirtynyt «kokeilijaksi». ostan vähän mutta kalliita laatuja. Kyllä niissä on eroja ja hyviä löytöjäkin voi tehdä.
«Luontosertifioituja» laatuja en missään tapauksessa osta, koska sertifiointi itsessään on järjestäytyneen rikollisuuden kiristysbisnestä, jossa paahtimot maksavat lunnasrahat, jotta heidän mainettaan ei pilata julkisuustempuilla.
Mutta älä osta ikinä kahvipajua ja jauha niistä kahvia, sillä siihen jää koukkuun eikä paluuta ole, on niin helkutin hyvää, mutta lompakko tyhjenee kuin suoli pahimmassa ripulissa.
Jos kahvipaketti maksaa 6-6,5e niin kupillisen hinnaksi tulee 10-15 senttiä. Että eipä se nyt vielä kallista ole.
Sen sijaan kahviloissa ei tahdo enää saada kupillista tavallista kahvia alle 3e, se on jo kallista.
Kuumeneminen tapahtuu vain ja ainostaan ilmastohullujen tyhjissä pääkopissa ja sitä hyväksikäyttäen kahvin pyörittäjät voi nostaa hintoja ihan vapaasti ja nauraa päälle.
Paha artikkeli, byrokraatit saa ajatuksia. Vakio veron nostojen, alkoholi ja tupakka, joukkoon lisätään kohta kahvi, tietysti jollakin terveydellisellä perusteella. Kaikki joka tuo mielihyvää kansalaisille on verojen nostojen uhan alla. Tulevaisuudessa yhä enemmän. Jos talous on kuralla eiköhän lopeteta ensin kehitysapu yms. turhanpäiväiset menot. Tuntuu turhanpäiväiseltä ostaa esim. vaikutusvaltaa Afrikasta kun koko ajan valitetaan että rahat ei riitä. No toisten rahoilla jne…Ja sitten voi sanoa että minä olen saanut tuon aikaan.