Hollantilaisessa tuomioistuimessa on nostettu syyte siemennestettä luovuttanutta miestä vastaan. Mies on luovuttanut spermaa monia kertoja, ja luovutetuilla siittiöillä on saanut alkunsa jopa 550 lasta ympäri maailmaa.
Mies on satojen erimaalaisten lasten biologinen isä, ja Hollannin gynekologiliitto teki ilmoituksen miehestä jo 2017. Miestä kiellettiin luovuttamasta enempää spermaa. Kielto oli voimassa vain Hollannissa, ja miehen mahdollisia luovutuksia ulkomailla ei ole kyetty estämään.
Hollannissa yhden luovuttajan siemennestettä voidaan antaa korkeintaan 12 naiselle, ja yhdellä luovuttajalla saa olla maksimissaan 25 lasta. Oikeuteen haastettu 41-vuotias mies on luovuttanut siemennestettä Hollannin lisäksi ainakin Ukrainassa ja Tanskassa.
Syytteen lapsensa biologista isää vastaan nosti yhden lapsen äiti Donorkind- säätiön avustuksella. Nainen haluaa tuomioistuimen estävän miestä luovuttamasta enää siittiöitä.
Miehellä uskotaan olevan biologisia lapsia myös Pohjoismaissa.
Tuomiolla olevaa miestä syytetään spermanluovutuskiellon kiertämisestä ja hänen luovuttamaan siittiöitä vaaditaan tuhottavaksi.
Lähde Dagens Nyheter
Tainnut Kansalainen -lehdeltä into hiipua vaalien jälkeen. Putkosuutimet sen sijaan kirjoittelee lukuisia artikkeleita joka päivä.
Tiedottamalla vaikutetaan. Jos haluaa pärjätä seuraavissa vaaleissa, pitää tiedotuksen toimia koko ajan katkotta. Pitkä tauko saa ihmiset unohtamaan lehden ja silloin vaikutusmahdollisuudet kutistuvat. Menetettyä lukijakuntaa voi olla vaikeaa saada takaisin.
Meillekin näitä ” luovuttajia ” on saapunut runsaasti, osa kylläkin istuu vankilassa, muutama on saatu kovan taistelun jälkeen heivattua takaisin isiensä maille, lampaita kaitsemaan, siinä on niiden puuhat, vastaa hyvin ko. henkilön syvintä olemusta.
Jossakin uutisessa mainittiin että ”luovuttajan” alkuperä on jossain afrikassa.
Hyvä että luovuttelee sentään tumputtamalla eikä jossain puistikossa.
Globalistisessa Suomessa hänet presidentti palkitsisi isänpäivänä korkeimmalla arvomerkillä.