Lapset ovat noin kolmevuotiaita, ja ainakin kaksi heistä on hengenvaarallisessa tilassa. Ainakin yhdeksän ihmistä, mukaan lukien seitsemän pientä...
Tagi - lapset
Ruotsissa on poikkeuksellisen paljon räjähdeiskuja sekä ampuma-aseväkivaltaa, myöntää poliisijohtaja Anders Thornberg Ruotsin Radion haastattelussa...
Hollantilaisessa tuomioistuimessa on nostettu syyte siemennestettä luovuttanutta miestä vastaan. Mies on luovuttanut spermaa monia kertoja, ja luovutetuilla...
Syntyvyys Japanissa on ennätyksellisen matalaa. Helmikuussa julkaistun raportin mukaan maassa syntyi 800 000 lasta, samaan aikaan kuin 1,58 miljoonaa...
Uuden Meksikon osavaltiossa Yhdysvalloissa toimiva saatananpalvojien kirkko The Satanic Temple aikoo laajentaa toimintaansa avaamalla aborttiklinikan...
Keinohedelmöityksellä alkunsa saanut ruotsalainen nainen halusi tietää biologisen isänsä nimen. Hedelmöityksen suorittanut Halmstadin sairaala ilmoitti 1986...
AR-15-rynnäkkökivääreillä ja käsiaseilla aseistautuneet, naamioituneet Antifan jäsenet saapuivat vartioimaan pohjois-teksasilaisessa tislaamossa järjestettävää...
Skellefteåssa tapahtunut 9-vuotiaan tytön raiskaus ja murhayritys on saanut seudun vanhemmat toimimaan. Alueella on ollut jo aiemmin erilaisia rikoksia ja...
Britanniassa on todettu useita lasten maksatulehdus- eli hepatiittitapauksia huhtikuun alun jälkeen. Toukokuun alkuun mennessä varmistettuja tapauksia oli...
Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan Covid-19 vaikutti 13% aborttipäätöksistä. Tutkimuksessa oli mukana noin 600 naista. Uppsalan yliopiston professori Tanja...
Ukrainan sodan uutisointi on aiheuttanut epävarmuutta ja pelkoa monissa lapsissa ympäri maailmaa. BBC julkaisi englanninkielisen videon oululaisista lapsista...
GoFundMe-joukkorahoitusalusta veti rajan siihen, että se keräsi rahaa “Freedom Convoy”-rekkakuskeille. Alaikäisten lasten sukupuolenvaihdoshoidot eivät...