Kotimaa Rikos

Esitutkinta Kirkkonummella tapahtuneesta poliisiin kohdistuneesta epäillystä murhan yrityksestä valmistunut

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan liittyen helmikuussa tapahtuneeseen epäiltyyn murhan yritykseen, joka kohdistui Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisiin.

Keskusrikospoliisi on tutkinut tapahtumia, jotka saivat alkunsa Kirkkonummen terveyskeskuksen edustalta 24.2.2022. Esitutkinnan mukaan terveyskeskuksen edustalta alkanut tilanne päättyi lähistöllä sijaitsevaan kahvilaan. Tehtävän yhteydessä poliisi joutui käyttämään ampuma-asetta epäillyn pysäyttämiseksi. Epäilty loukkaantui tilanteessa. Poliisi epäilee vuonna 1995 syntynyttä miestä murhan yrityksestä, kahdesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä vahingonteosta. Epäilty on edelleen vangittuna.

– Poliisi on saanut esitutkinnassa selkeän käsityksen tapahtumien kulusta. Miehen epäillään lähestyneen poliisimiestä veitsen kanssa hyökkäystarkoituksessa, jolloin poliisimies on käyttänyt ampuma-asetta epäillyn pysäyttämiseksi, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo Keskusrikospoliisista.

Syyttäjä selvitti poliisin virka-aseen käyttöä tilanteessa ja teki 14.3.2022 päätöksen, että asiassa ei aloiteta esitutkintaa poliisin toiminnan johdosta. Murhan yrityksestä epäillyn miehen osalta esitutkinta siirtyy nyt syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle. Syytteen nostamisen määräaika on 4.5.2022.

Lähde: poliisi

2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Laki on vain viranomaisille ja rikkaille

Lahdessa taas poliisit murhasivat putkaan, no herättivät kuitenkin henkiin, laki ei ole suomessa kaikille sama..

murre riepunen

Pussihousuinen vai burkhaan sonnustautunut…