Kotimaa Politiikka Uutiset

Kansalainen haastattelee eduskuntavaaliehdokkaita: Milka Ojala

Kuva: SML

Kansalainen julkaisee 2.4. asti eduskuntavaaliehdokkaiden haastatteluita.

Milka Ojala: Sinimusta Liike, Varsinais-Suomi

Olet politiikassa mukana ensimmäistä kertaa. Kerrot esittelyssäsi olevasi 29-vuotias kirjanpitäjä ja tärkeimpiä arvojasi ovat aitous, yhteisöllisyys ja luonnollisuus. Mikä sai sinut liittymään Sinimustaan Liikkeeseen?

Vuoden 2015 pakolaisaalto ja siitä seuranneet terrori-iskut muuttivat maailmankatsomustani aika lailla. Vielä tänäkin päivänä kun joku puhuu Pariisista, ensimmäinen kuva mielessäni on ranskalaiset nuoret Bataclanin teatterin lattialla. Aluksi poliittinen kantani rakentui vain maahanmuuton vastustamiseen, ja olin keskiverto perussuomalaisten äänestäjä. Mutta kahdeksassa vuodessa perussuomalaisten linja on lepsuuntunut; puhutaan jo rajattomasta työperäisestä maahanmuutosta, ja siitä että myös afrikkalainen voi olla suomalainen. Oma linjani on taas koventunut, ja myös laajentunut ideologisesti etnonationalismin puolelle. Siinä vaiheessa Sinimusta Liike tuli sopivasti mukaan. Luin puolueohjelman, ja vakuutuin paitsi kovasta maahanmuuttolinjasta, mutta myös luonto- ja eläinarvoista, sekä kapitalismikriittisyydestä. En miettinyt sen kummempia vaan tiesin, että tämä on minun poliittinen koti, ja laitoin jäsenhakemuksen. Tässä sitä sitten lopulta ollaan, ehdokkaana eduskuntavaaleissa.

Mitä käytännössä teet nykypäivinä?

Töissäni kirjanpitäjänä olen paljon tietokoneella, joten vapaa-aikana yritän välttää ruutuaikaa. Käyn kuntosalilla ja liikun paljon luonnossa. Liikunta on osa isompaa elämäntapamuutosta; viimeisen vuoden sisällä olen laihduttanut lähes 30 kiloa. Luen jonkin verran poliittista kirjallisuutta. Viimeksi luin David Duken kirjan nimeltä Olipa kerran Eurooppa. Siinä käsitellään rotujen välisiä eroja tilastojen ja tutkimusten kautta. Vahva suositus, jos sen sattuu jostain löytämään. Ja vaikka sanoin välttäväni ruutuaikaa, niin myönnän olevani koukussa Instagram-tarinoihin. Ne on hauskoja!

Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät epäkohdat, joihin Suomessa tulisi lainsäädännöllä puuttua?

Monikulttuurisuuden ihanne tulee poistaa lainsäädännöstämme. Avoimet rajat, monikielisyys sekä massiiviset tuet lobbausjärjestöille ovat myrkkyä Suomen kielelle ja kulttuurille. On hulluutta maksaa oman identiteettinsä tuhoamisesta. Brittibändi The Smithsin laulaja Morrissey sanoi hyvin: ”Jos kaikesta yritetään tehdä monikulttuurista, jäljelle ei jää mitään kulttuuria.” Kaksikielisyydestä tulee myös luopua. Ruotsin kieli voi olla vähemmistökieli kuten saame. Toinen asia johon tulee puuttua on perhepolitiikka. Syntyvyyden korjaantuminen kestää aikansa, ja siksi on tärkeää tehdä perheistä ykkösprioriteetti nyt eikä myöhemmin. Mallia voidaan ottaa vaikka Unkarista, jossa on käytössä valtion takaama perhelaina ja lukuisia eri verohelpotuksia lapsiperheille. Median vaikutusta ei voi myöskään sivuuttaa. Ylen sisältöä tulee kehittää suuntaan, jossa korostuvat perhekeskeisyys, terveet elämäntavat ja ennen kaikkea suomalaisuus.

Mihin asioihin henkilökohtaisesti haluat olla vaikuttamassa?

Haluan esimerkilläni kannustaa myös muita naisia osallistumaan kansallismieliseen toimintaan, tai vähintään äänestämään kansallismielisesti. Valitettavasti politiikkakeskustelu naisten keskuudessa on vahvasti kuplautunut, ja liberaaleista arvoista poikkeavat mielipiteet tuomitaan turhan nopeasti. Tiedän kuitenkin, että naiset eivät ole yhtenäisesti ajatteleva monoliitti, ja meitä kansallismielisiä naisia on paljon.

Eläinsuojelulain uudistusta on valmisteltu 12 vuotta ja sen pitäisi pian olla valmis. Onko se mielestäsi onnistunut muutos?

Kaikki parannukset eläinten oikeuksiin ovat tervetulleita, mutta en voi olla muuta kuin pettynyt koko uudistukseen. Perustuslakivaliokunta poisti uudistuksesta rituaaliteurastuskiellon vedoten uskonnonvapauteen. On käsittämätöntä, että näin väkivaltaisen toiminnan sallitaan jatkua. Mikään ei oikeuta aiheuttamaan eläimille kärsimystä. Jos saisin päättää, kieltäisin turkistarhauksen, eläimiin sekaantumisen ja rituaaliteurastuksen sekä rituaaliteurastetun lihan maahantuonnin. Lisäksi eläinsuojeluun tarvitaan lisää resursseja, jotta jokainen eläinrääkkäysepäily voidaan tutkia.

Miksi juuri sinua kannattaa äänestää?

Nykypolitiikassa naiset edustavat yksitoikkoisen liberaalia linjaa, eikä eduskunnassa ole vielä ketään kaltaistani. Äänestä minua niin rikotaan muutamat lasikatot!

Mitä odotat tulevilta eduskuntavaaleilta?

Kyseessä on ensimmäiset vaalit pitkään aikaan, joissa voi äänestää aidosti suomalaisten puolella olevaa puoluetta, joka ei myöskään harjaa jäseniään liiallisen etnonationalismin takia. Toivon, että ainakin yksi Sinimustan Liikkeen ehdokas pääsee läpi, ja se on myös aivan realistinen tavoite.

Haluatko sanoa vielä jotain muuta äänestäjille?

Käytä äänesi fiksusti, ja mieti myös miten voisit itse vaikuttaa positiivisesti omaan yhteisöösi.

9 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
jep

Peukutan Milkaa. Kaunis daami, jolla oivat näkemykset.
Valitettavasti realiteetti on kuitenkin tällä hetkellä edelleen se, että ääni sinimustille on ääni vihervassuille ja muille liberaaleille.

Huume-Haaberi

”Samu Haberin UMK-esityksestä nousi kohu ULE:n kanavalla debytoinut Haber esitti UMK-finaalissa Syödään sieniä -kappaleensa.”

Tämäkin ohjelma täynnä huumehörhöjä ja nappikorva h. omostelijoita. Onneksi
tämä basa tulee sen verran myöhään, ettei lapsia katsomassa!

Satu

Tällä oli joku tyttöjen hame päällä. Mikä mahtaa olla miehiään..?

Maria Matupatjasalo

Ja joku patja yrittää vielä puolustella tätä Haberia netin iltapäivälehdissä.

JFK

Jälleen siis meni arvaus oikein. Valtamedian hehkuvista uutisotsikoista pystyi päättelemään, että on taas tuutattu jotakin uusliberaalia pashaa. On vaikea uskoa, että tämäkin verovaroilla tuettu rappiokulttuuri saattaa hyvinkin edustaa Suomen kansan henkistä mediaania. Tragikoomista.

mansekin matuttuu

Poliisi: Jengit eivät ole ongelma Tampereella – Tampereen seutu – Ilta-Sanomat
Alle 15-vuotiaiden tekemien väkivaltarikosten määrä Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella on silti jopa kaksinkertaistunut neljässä vuodessa.

Johtunee siitä kun poliisien ”nokialainen” on vaihdettu puhuttelijoiden ”lempääläläiseen”.

”Tampereen jengeistä puuttuu kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien jakolinja. Täällä porukat ovat sekoittuneina toisiinsa.”

No ovatkos ne jengit kuitenkin jonkinlainen ongelma ?
Viimeistään tulevina vuosina ovat, kunhan nykyisin Tikkurilan korkeudelle kiivennyt ”kemuraja” saavuttaa Tampereen.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by mansekin matuttuu
Nationalisti

” Viimeksi luin David Duken kirjan nimeltä Olipa kerran Eurooppa. Siinä käsitellään rotujen välisiä eroja tilastojen ja tutkimusten kautta.”

Tämä on hyvä kirja, suosittelen jokaista lukemaan myös Duken kirjoittaman kirjan ”j–talainen ylivalta”.

” Valitettavasti politiikkakeskustelu naisten keskuudessa on vahvasti kuplautunut, ja liberaaleista arvoista poikkeavat mielipiteet tuomitaan turhan nopeasti. Tiedän kuitenkin, että naiset eivät ole yhtenäisesti ajatteleva monoliitti, ja meitä kansallismielisiä naisia on paljon.”

Tämä on totta, mutta samalla on ollut hienoa huomata, että naisten määrä kansallismielisissä tapahtumissa on viime vuosina noussut hurjasti.

GLGL

”naisten määrä kansallismielisissä tapahtumissa on viime vuosina noussut hurjasti.”

Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että on oivallettu, missä se ”turvallinen tila” oikeasti on.

Ilkka Forsten

Kunhan ei sitten jossain vaiheessa käänny feminismin ylistykseksi. Ikävä sanoa mutta sitäkin ilmenee aina kun jossain konklaavissa alkaa olemaan paljon naispuolista osallistujaa.