Kotimaa Politiikka

Nato-kansalaisaloitteet vastustavat sotilaallista liittoutumista

Kuva: Flickr.

Suomen Nato-jäsenyyttä vastustava kansalaisaloite on kerännyt neljässä päivässä yli kymmenen tuhatta allekirjoitusta. Kansalaisaloite tarvitsee 50 000 allekirjoitusta jotta se etenee eduskunnan käsiteltäväksi.

Kansalaisaloitteessa ehdotetaan ryhtymistä kiireelliseen lainvalmisteluun, jossa Suomen perustuslain ensimmäiseen pykälään lisätään lause: ’Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton.’

Aloitteessa perustellaan liittoutumisen vähentävän Suomen perustuslain merkitystä

Suomen perustuslain ensimmäisen pykälän ensimmäinen lause kuuluu: ’ Suomi on täysivaltainen tasavalta.’ Tämän lauseen merkitys vähenee, jos Suomi liittyy jäseneksi Natoon tai johonkin muuhun sotilaalliseen liittoumaan.

Sotatoimet Ukrainassa eivät ole hyväksyttäviä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Suomi olisi sidottava suurten valtojen mahdollisiin keskinäisiin sotiin sotilasliittouman osana. Suomi pystyy huolehtimaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa omasta puolustuksestaan itsenäisesti.

Yksi aloitteen vastuuhenkilöistä on Ossi Tiihonen (Vapauden Liitto), joka puhui lauantaina 12.3. Tampereella Suomen Kansa Ensin -puolueen järjestämässä Nato-vastaisessa mielenosoituksessa. – Nato-jäsenyyden eräs huono puoli on se, että meidät alistettaisiin jälleen yhdelle globalistieliitin järjestölle. EU:sta pukkaa jo nyt todella fasistista lainsäädäntöä, esimerkkeinä muun muassa suunnitellut vihapuhelait joilla meistä tehdään ajatusrikollisia, sanoo Tiihonen. – Suomen armeija alistettaisiin isojen maiden sotapeleihin, pahimmassa tapauksessa Suomesta tulisi idän ja lännen välinen sotatanner.

Katso mielensoituksen taltiointi täältä. 

Kansalaisaloitepalvelussa toinenkin Natovastainen aloite

Toisen sotilasliittoa vastustavan aloitteen allekirjoittajat esittävät, että eduskunta ryhtyy lainvalmisteluun Suomen puolueettomuuden ja sotilaallisen liittoutumattomuuden kirjaamiseksi maan perustuslakiin. Sen perusteluissa todetaan: ”Nato-jäsenyyden myötä Suomen alueesta muodostuisi uhka Venäjälle. Nato-jäsenyys tekisi maastamme atlanttisen sotilasliiton eteen työnnetyn tukikohdan Venäjän rajalle ja samalla tämän suurvallan ensi-iskun kohteen missä tahansa sen aseellisessa konfliktissa Euroopassa.”

Kaksi Nato-myönteistä kansalaisaloitetta etenee jo eduskunnan käsiteltäväksi

”Suomen haettava NATO-jäsenyyttä perustuslaissa säädettyjen ihmisoikeusvelvoitteiden toteuttamiseksi” -aloite keräsi vaadittavat 50 000 kannatusta nopeasti. Aloite, joka vaatii kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan viidessä päivässä ja kaikkiaan allekirjoituksia kertyi yli 76 000.

Voidaanko siis päätellä, että suomalaiset haluavat Natoon? Ainakin Ylen kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Edit: lisätty klo 9.50 maininta toisesta Natovastaisesta aloitteesta, sekä muutettu otsikkoa.

 

 

34 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kolmossivun tyttö

Minusta natossa pitäisi olla sellainen parin vuoden ilmainen kokeiluaika, jolloin natoa voisi testata vailla sitoumuksia. Jos alkaisi näyttää, ettei se suojelekaan Suomea Venäjän aggressioilta, maksaa ihan tautisesti ja Suomi joutuu osallistumaan litiumin, uraanin, öljyn, muslimi- ja afrikkalaisorjuuttajien hankintasotiin, niin sopimuksen voisi sanoa irti heti. Loppuisi tämä kansallismielisiä eri leireihin jakava juupas-eipäs väittely, kun on mustaa valkoisella.

John Quiman

Nato maksaa jäsenmaksun verran. Jäsenmaksu on jotain 150 miljoonaa vuodessa. Se on hyvin pieni osa puolustusbudjetista. Vastineeksi saa sitten alennuksia aseostoista ym., joten eipä tuo kalliiksi tule.

Ruupo Kustaa

Natoon pitäisi pystyä liittyymään myös henkilöjäsenenä. Heti lähtisi anomus vetämään. Jäsenkortilla tietysti saisi alennusta mm. polttoaineista. Oma ohjussiilo tontilla asiaan kuuluvine henkilöistöineen näyttäisi komealta. Naapurikaan ei enää kolaisi lumia kadun yli meitin puolelle, oppisi sekin prkl olemaan ihmisiksi

Bling Bling

”Kremlin Nato-kansalaisaloitteet vastustavat sotilaallista liittoutumista.”
Korjasin otsikon.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Bling Bling
John Quiman

Naton pitää olla aika paljon turvaa tuova ratkaisu, koska Putin pelkää sitä kuin ruttoa. Ei olisi Suomi enää kiva puskurivaltio, jonka voi miehittää kohtuukustannuksin niin halutessaan.

ike

Tottakai Venäjä vastustaa Ruotsin ja Suomen Natojäsenyyttä, se vähentää huomattavasti Putinin toimintamahdollisuuksia. En nyt puutu tuohon että Nato on puolustusliitto, selvästi ainakaa Venäjä ei niin koe. Miksi meidän pitäisi ottaa Venäjän tuntemukset enemmän tosissaan kuin omat tuntemuksemme. Toki se on suurvalta ja kykenevä aikaansaamaan suurta tuhoa kuten olemme nähneet. Ensin sanovat että Suomi on epäystävällinen maa mutta sitten haluavat puuttua tekemiimme ratkaisuihin joilla yritämme turvata oman elämäntapamme. En oikein vieläkään tiedä kuinka paljon Suomen maaperälle voitaisiin sijoittaa rauhanaikana esim Naton aseistusta, tuskin mitään jos emme halua. Meillä on kykenevät asevoimat mutta pelkkä mahdollisuus saa Putinin ottamaan kierroksia. Kyllä Halla-aho oikeassa oli. Jossakin vaiheessa Putin on pysäytettävä. Valitettavaa että se näyttää tapahtuvan näin, se ei suinkaan ole edes venäläisten tahto. Putinin lähtölaskenta on alkanut, tavalla tai toisella.

John Quiman

Putin ehkä ymmärtääkin, että Nato on puolustusliitto, mutta luodakseen kansalleen mielikuvaa vaarallisesta Venäjän saartajasta, saadaan venäläiset pelastavan johtajan tueksi. Puheista ei koskaan voi tietää, että miksi ne niin ja niin puhuvat, koska ne puhuvat aina ketunhäntä kainalossa.

Jos Venäjä myöntäisi, että Nato on heille vaaraton, ei olisi sitä ulkoista uhkaa, jonka vuoksi Venäjä tarvitsee vahvan johtajan ja niinpä kansan tuki heikkenisi.

Venäläiset tuskin haluavat sotia, he haluavat rakentaa omia elämiään rauhassa, mutta valtion johto haluaa hallita ainaisella pelolla ja haluaa myös kasvattaa Venäjän vaikutusvaltaa. Kansa ja poliittinen johto pelaavat ihan eri peliä, eikä kansaa saa poliittisen johdon imperialistiseen peliin ilman manipulointia.

juu

Nyt siellä natossa annetaan taas tyhjiä lupauksia, sanotaan että Suomi ja Ruotsi voisi halutessaan liittyä yhdessä yössä.
Ei ole ollenkaan varmaa että kaikki maat edes hyväksyisi Venäjän naapurin naton jäsenmaaksi, varsinkaan nyt yhdessä yössä.
Pahimmassa tapauksessa haetaan ja hakemusta ei hyväksytä, mikä sitten antaa venäjälle syyn hyökätä.
Siitähän se osittain Ukrainan sotakin tuli, halusivat natoon ja sitä heille luvattiin.
Ei kuitenkaan kelvannutkaan natoon eikä sitä apuakaan tule.

pää määrää

Voi olla että Nato haluaa heikentää Venäjän merkitystä. Sota on paras keino ja pakotteet jokin yritys. Naton todellinen piilojohto on ainakin minulle epäselvä.
Miksi Ukrainaan lietsottiin 14000 ihmistä tappanut sisällissota vai lähtikö se ukrainalaisista oma-alotteisesti? Mikä siinä oli mahdollinen Naton osuus?

John Quiman

Kyllä tuo sodan lietsonta on ihan Venäjän itsensä luoma juttu. Hehän sinne hyökkäsivätkin. He loivat itäisen Ukrainan konfliktin, pitävät sitä yllä ja miehittivät Kriminkin.

Venäjä olisi voinut jättää väliin nuo kriisien luomiset.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
Katteettomia lupauksia

Lienee sukua vappusatas- populistipekalle.

Ilkka Forsten

Jos sinne on päästetty Turkki, ( islamilainen valtio ) niin ei Suomen kohdalla ole mitään estettä.

John Quiman

Nato on Ukrainalle kertonut alusta asti, että jäsenhakemusta ei oteta käsittelyyn. Ei siis luvattu. Natoon ei voi liittyä, jos on konflikteja päällä. Ukrainassahan on idässä ja lisäksi Krim.

Kata

https://www.youtube.com/watch?v=WthlNwOad_g

Mutta kamala ei tiiä ettei Ukraina ole Natossa…miten kukaan voi uskoa näitä pellejä maailman tässäkin tilanteessa?Ja tuo kaklatus ei juma….vaarallisten pellepolitiikkojen maailma.

Rudi

Jotenkin tullut sellainen tunne että nää kansalaisaloitteet on kärsineet inflaation. Hyvähän se tietysti on että tälläinen kanava on olemassa, mutta onko näillä minkäänlaista vaikutusta, kun tuntuu että ne siirtyy sen 50.000 allekirjoittajan jälkeenkin mappi ööhön toinen toisensa perään.
Niistä saattaa olla hyvälle asialle jopa haittaa jos ei saada jo ennen sen kansalaisaloitteen avaamista jotenkin varmistettua että ensimmäisenä päivänä tulee ne 50.000 ja toisena saman verran. Jos allekirjoituksia ei kerry kuin tuskalla 10.000 niin se on vahva merkki että asia ei kiinnosta juuri ketään.

pää määrää

Kansalaisaloitteessa pitäisi olla myös vastalause mahdollisuus. Se kuuluise demokratiaan, että kansalaisten mielipide molempiin suuntiin tulisi esille.

Ilkka Forsten

Juuri näin. Suomen hallitus ei tee päätöksiä NATO:n suhteen perustuen kansalaisaloitteisiin. Ja ei pidäkään tehdä.

murre riepunen

Omaan puolustukseen aloitettava satsukset, haihahtelijat suljettava päätöksenteon ulkopuolelle, rakentakoon pilvilinnoja saasteettomasta maailmasta, jonka suurimpana sankarina suomi on..vihreiden mielstä. Näillä miljardeilla sekä solkenaan ja vailla valvontaa miljardien lappaminen ” kehitystyöhön ” ambomaille saadaan kotimaahan sellainen puolustusjärjestelmä jonka tiedetään suojelevan meitä tulipa vihulainen mistä suunnasta tahansa. Järjestelmä joka suojelee omaa kansaa tunkeutujilta ei pidä tuudittautua unelmaan jossa vieras kuolee hellästi ja kivuttomasti, lähdön kuuluukin tapahtua suurta tuskaa tuntien ja hitaasti, ehtiipä vihulainen edes hetken katua lähtöään suomen valloitukseen, jos puhelin vielä kunnossa lähettää viestin sukulaisilleen ja kiittää hänen eteen tehdystä työstä, elämän viime henkäysten myötä näyttää kasvatus ja sotataidot valuvan suomalaiseen perinnemaisemaan veren imeytyessä varsin hapokkaaseen maaperään ikiajoiksi.

Piikkilampaat

Oi jiisus sentään.
Piiloryssät ja putinin kätyrit!
Kertokaapa montako kertaa ryssä on hyökännyt natomaahan, miettikääpä sen jälkeen erittäin hartaasti montako kertaa ryssä on hyökännyt natoon kuulumattomaan maahan.

Rudi

Tuo ryssän hyökkäämättömyys natomaahan ei ole oikeastaan kovin hyvä peruste kun kolmatta maailmansotaa ei ole vielä koeponnistettu. Voidaanhan sitä samoin kysyä että milloin nato on hyökännyt Venäjälle. Jokainen on varmaan samaa mieltä siitä että sitä WW3:a ei kannata aloittaa, mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan sotastrategi niin Itämeren karttaa katsoessa selviää että Suomen ja Ruotsin liittyessä natoon niitä naton turvatakuita aletaan koetella. Ei välttämättä Suomessa eikä Ruotsissa mutta on Venäjän jotenkin siihen reagoitava, tuli mitä tuli. Sellaista en itse haluaisi olla näkemässä.

Kkdk

Huomaa että nato on nimenomaan puolustusliitto.

Rudi

Minun huomaamisella ei ole siihen vaikutusta, mutta kun Venäjä ei niin koe, vaan kokee naton viholliseksi joka aikoo hyökätä Äiti Vennäälle.

Piikkilampaat

”joka aikoo hyökätä venäjälle” Niin mikä sinne ryssiin meinaa hyökätä.
Eli olet yhtä vainoharhainen kun ryssien diktaattroti putin.
Nato ei hyökkää vaan on puolustusliitto, pitäsi kyllä tajuta.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Hyvinpä puolustivat Jugoslaviassa , Libyassa, Irakissa…Mitä ne puolustivat? Demokratiaa vai pankkimafiaa?

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Montako miljoonaa sivuiliä on kuollut Naton ilmapommituksissa ? Ja minkä takia?

Ilkka Forsten

Niitä ei ole miljoonia, ja toisekseen miksi kiskot tähän asiaan NATO:n tekemiset, kun sodat joihin viittaat on olleet lähinnä USA:n käymiä. Ei Ukrainaan hyökännyt nato, mutta kommunismista voimaansa ammentava ääliö kylläkin.

Ilkka Forsten

Miten niitä ei koitella vaikka siinä liitossa on jo Tanska ,Viro ja Norja ? Kaksi näistä rajautuu itämereen siinä kuin Suomi tai Ruotsikin. Tuo uskomaton sinisilmäisyys oli koitua Suomen kohtaloksi 1930 luvulla, kun väitettiin ettei itänaapuri koskaan hyökkää jos olemme kiltisti ja luotamme heidän puheisiinsa.

Se vi*****n miniatyyripelle kuvittelee koko ajan olevansa maailman napa. Jos kumartelet sinnepäin niin hulluus vaan lisääntyy. Kun lyöt nyrkin pöytään,niin tulet huomaaman ettei itänaapuria enää kiinnostakaan esittää vaatimuksiaan. Ja älä sano että mikäli liitymme osaksi natoa, tulee rajoillemme vakava uhka. Se on siellä jo nyt. Paljonko hyödytti selittää AH:le paheksuntaa kun hän liitti euroopan maita saksan vaikutuspiiriin, ei mitään. Nyt meillä on samanlainen tilanne mutta idän suunnasta työntyvänä.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten
Rudi

Jos Suomi ja Ruotsi liittyy Natoon niin Itämerestä tulee naton sisäjärvi jonka pohjukassa on Pietari. Se on sen osalta silloin shakki ja matti. Veikkaan ettei se onnistu kuten Strömsöössä. Voin olla toki väärässäkin, mutta veikkaan että juuri nämä näkökohdat ovat tällä hetkellä puntarissa niin Suomen ja Ruotsin valtiojohdossa kuin Natossakin. Jos asia olisi ongelmaton niin olisi jo toimittu.

Ilkka Forsten

Asia ei luonnollisesti ole ongelmaton, aina on mietittävä eri näkökulmat mutta jos otetaan ihan tämän hetkiset faktat huomioon Suomen ja Ruotsinkin osalta, niin olemme natoyhtenäistettyjä jo nyt. Ruotsi on ollut sitä aina ja suomesta tuli sellainen kun hankittiin Hornetit yhdeksänkymmenluvun alussa. Siitä lähtien kaikki on pikku hiljaa muuttunut niin että natoon liittyminen on helppoa. Jopa armeijamme koodisanastoon on tullut suorat lainaukset USA:n armeijasta. Meille tuli prikaatinkenraalin sotilas-arvo, jota ei ollut aiemmin. Tämäkin siis nato:n tarpeita silmälläpitäen.

Ei Venäläiset ole olleet tämän suhteen pimennossa, he tietävät realiteetit. Nyt kun Putinin sota Ukrainassa ei sujukaan paraatimarssina länteen, on koittanut hetki jossa alkaa näkymään venäjän armeijan todellinen tila. Vaikka moni kuvittelee että siellä riittää miehiä ja kalustoa joka paikkaan, on fakta ettei näin ole. Ukrainassa kohdattu vastarinta on verottanut punakonetta. Putin yrittää tällä hetkellä luoda itselleen vahvaa taustaa uhkailemalla pohjoismaista suomea ja ruotsia sodalla, jota hän ei aloita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että meillä olisi varaa jättää asia oman onnensa nojaan. Hän pönkittää valtaansa tekemällä venäjästä jälleen kommunistista diktatuuria, tajuamatta ettei se onnistu. Kun näkymät huononee, ja kansa alkaa kapinoimaan hän vierittää syyn ongelmista suomen tai ruotsin harteille. Tätä taustaa silmälläpitäen on hyvä vakavasti miettiä tarjoaako nato meille suojan, ja vastaus on kyllä. Natomaahan putin ei uskalla hyökätä, mutta puolueetonta maata leikkivään suomeen kylläkin.

Tätä ei kannata nyt tulkita niin ettenkö luottaisi suomen armeijaan tai suomalaisten puolustustahtoon, se on korkealla ja nousee kaiken aikaa. Aivan samoin kuin ukrainassa, mutta sielläkin tarvitaan muilta saatua apua ja he ovat suurempi kansakunta kuin me. Putin ei usko muuhun kuin voimaan ja väkivaltaan. Hän on valmis neuvottelemaan kun näkee olevansa voitolla ja voivansa sanella ehdot. Jos suomi joutuisi siihen tilanteeseen, mitä luulet tapahtuvan ?

Ukrainassa hän ehdotti täysin mielipuolista ratkaisua humanitaarisen ongelman ratkaisemiseksi. Ukrainalaiset voisivat siirtyä venäjälle.. Tajuatko mitä se todellisuudessa tarkoittaisi ? Hän siirtäisi ukrainan kansan venäjän rajojen sisään, kansoittaisi ukrainan venäläisillä ja pystyisi näin varastamaan kaiken + tuhoamaan ukrainalaiset kansanryhmänä. Jotain tällaista hän meillekin tarjoaisi, mutta kun emme anna hänelle mahdollisuutta edes kokeilla sotaa, pysymme itsenäisinä. NATO ei ole mikään salamasodan hyökkäysarmeija, eikä se velvoita meitä ottamaan minkäänlaisia ydinaseita maaperällemme. Tänne ei tule USA:n armeijan tukikohtia jne. Me voimme kieltää sen kaiken, niin on tehnyt Norjakin. Putin ei sanallakaan maininnut norjaan suuntautuvaa uhkaa, tai tanskaan. Siinä näkyy se oleellinen syy sille miksi nato on hyvä ratkaisu. Ei pidä toistaa 1930 luvun virhettä, ja kuvitella että suurvalta on ja pysyy rauhallisena. Jos venäjän kehitys olisi jatkunut kohti länsimaista elämäntapaa, enkä siis tarkoita maan amerikkalaistamista, vaan sitä, että hyvin vauhtiin päässyt uusiutuva näkemys olisi pysynyt ja kehittynyt kohti yhtenäisyyttä muun maailman kanssa, olisin varmaan natovastainen. Putin tuhosi oman maansa orastavan kehityksen, ja tuhoaa nyt silmittömästi ukrainaa. En pidä siitä, joten kannatan natoa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten
Nat(o)ler

Nato on hyökännyt monta kertaa siviilien kimppuun ilmaiskuilla. Naton symbolikin muistuttaa aatun käytössä ollutta symbolia, mikä on hieman arveluttavaa.

Ilkka Forsten

Mikä siinä muistuttaa aatusta ?

Yrjö T.McKara

Ei pidä olla tyhmä. Katso karttaa ja mieti, monellako Nato-maalla on 1300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Ja tuon rajan tuntumassa monimiljoonainen suurkaupunki. Olemme tähänkin asti saaaneet olla rauhassa ilman Natoa ja tästä eteenpäinkin samme olla rauhassa ilman Natoa. Karhua ei pidä ärsyttää ja se ärsytys on juuri se Nato ja varsinkin USA. Ja USAn läsnäolo on se syy miksi Venäjä meni Ukrainaan. Vai miltä kuulostaisi Naton ohjustukikohta Lappenrantaan? Ja pitää muistaa nyrkkisääntö, että olipa kriisi, konflikti tai sota missäpäin maailmaa tahansa, on USAlla on tavalla tai toisella sormensa pelissä. Luottamus ja kaverit on itäisessä kultuuurissa tärkeitä, eli parempia suhteita Venäjään, kiitos!

Ilkka Forsten

Miksi oletat että Suomeen tulisi NATO:n ohjustukikohta, ei niitä ole Norjassakaan, ja sieltä on varsin lyhyt matka Kuolan niemimaalle jossa on ydinsukellusveneiden satama. Kun kiittelet Venäjää, mieti samalla mihin leiriin itsesi laitat. Suomalaiset ei kumarra niitä joiden ajatuksena on mielistellä Putinia. Se valtio tuossa itänaapurissa pyrkii takaisin kommunistiseksi diktatuuriksi. Oliko se jollakin tavalla hyvä asia vaikkapa Puolalle, Unkarille, Tsekille jne..? Kun alatte trollata venäjän puolesta, valitsette sen surkeimman vaihtoehdon.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

On se Putin hyökännyt Venäjäänkin. Ainakin seniili-Joen mukaan. https://youtu.be/2SJ_wDJr8sU