Kotimaa Kulttuuri Politiikka

Operaatio Kotkanpesä -seminaari veti talon täyteen 188-Kukkavirta -kulkueen jälkeen Turun seudulla

Kuva: Kansallismielisten Liittouma.

Kansallismielisten liittouma järjesti 19.8.2023 koko päiväksi ohjelmaa Turun seudulla. Perinteinen 188 Kukkavirta -kulkue järjestettiin kuudennen kerran Suomen ensimmäisen jihadistisen terrori-iskun uhrien muistoksi, sekä muistuttamaan terrorismin uhreista kaikkialla Euroopassa. Iltapäivällä jatkettiin kansallismielistä ohjelmaa ”Operaatio Kotkanpesä” -seminaarissa.

Kukkavirrassa väkevää puhetta ja herkkää laulua

Tänä vuonna 188 Kukkavirta -kulkueen jälkeen Aurajoen rannalla puheen piti Kansallismielisten liittouman puheenjohtaja ja tapahtuman alkuunpanija Terhi Kiemunki.

Aiempina vuosina puhijina ovat olleet kansanedustajat Mauri Peltokangas ja Vilhelm Junnila, Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru, Suomen Sisun puheenjohtaja Henri Hautamäki ja Sinimustan Liikkeen varapuheenjohtaja Tapio Rantanen.

Ennen puhetta vietettiin hiljainen hetki keskuudestamme poistuneen kansallisaktiivin Tiina Wiikin muistolle. Tiina ja puolisonsa Junes Lokka ovat antaneet kansallismielisille suomalaisille paljon aihetta kiittää omistautuneesta työstään ja sen tuloksista.

Kiemunki kohdisti puheessaan vahvaa kritiikkiä mm. mediaan, poliitikkoihin ja oikeuslaitokseen, jotka hänen mukaansa vääristelevät totuutta ja tuomitsevat suomalaisten mielipiteitä, pyrkien näin alistamaan ja ohjaamaan pelolla ihmisiä, jotka ovat monikulttuurisuudesta eri mieltä.

”Meitä tuomitaan kiihottamisesta erilaisia kansanryhmiä vastaan. Samaan aikaan te, median edustajat, poliitikot, ylevät virkamiehet ja vasemmistoaktivistit kiihotatte kansaanne omaa vertaan vastaan. Te puhutte ihmisoikeuksista, mutta unohdatte suomalaisten oikeudet. Te luulette, että tuomitsemalla ja sensuroimalla suomalaisten mielipiteitä saatte heidät nöyrtymään ja hyväksymään alistamisen ja halveksunnan kulttuurinne. Teidän luulonne on valheellinen ja vääristynyt utopia ja kupla, jossa itse elätte. Te sanotte, että joukko rohkeita suomalaisia, joita te tituleeraatte äärioikeistoksi, on uhka. Kyllä. Me olemme uhka valheelle ja vääristelylle.”

Kiemunki päätti puheensa sanoihin: ”Lopuksi siteeraan ystäväni James Hirvisaaren vuonna 2015 eduskunnassa lausumia sanoja. ”Miten halpa tämä maa teille on?” Jatkan tätä kysymystä kysymällä teiltä: Miten halpa oma verenne teille on?”

Puheen jälkeen kuultiin Freya Snown kaunis ja herkkä laulu ”Suomen neidon maa”, jonka hän on itse sanoittanut ja säveltänyt.

Neljännessä Operaatio Kotkanpesä -seminaarissa käytiin läpi hankkeen etenemistä ja tulevia suunnitelmia

Kansallismielisten liittouman toista päivän tapahtumaa vietettiin Turun lähikunnassa iltapäivästä myöhään iltaan. Ensimmäinen Operaatio Kotkanpesä -seminaari järjestettiin vuosi sitten samassa paikassa myös Kukkavirtakulkueen jälkeen. Seminaarit ovat edistäneet huomattavasti rahankeräystä, joka on järjestetty kansallismielisten oman kiinteistön hankkimista varten. Tuotto on joka kerta tuhansia euroja ja saa mukaan joitakin uusia kuukausilahjoittajia.

Tälläkin kertaa seminaarin ensimmäisen puheenvuoron aloitti yhdistyksen puheenjohtaja Terhi Kiemunki, joka on myös tämän hankkeen alullepanija. Kiemunki esitteli hankkeen syntyä, lainsäädäntöä ja nykytilannetta sekä tulevia suunnitelmia.

Tulossa on taide- ja käsityöhuutokauppa, johon kerätään lahjoittajilta taideteoksia ja käsitöitä. Huutokaupattavat tuotteet julkaistaan sitä mukaa kun niitä kertyy, ja niille määrätään lähtöhinta. Lopullinen kauppapäivä järjestetään, kun myytävää on tarpeeksi. Lahjoitettavat teokset voi ilmoittaa kuvan kanssa sähköpostiin Liittouma@protonmail.com. Ilmoituksen yhteydessä olisi tarpeen olla tekijän nimi (ilmoitus myös, jos ei halua nimeä julkaistavan), valmistusvuosi ja tekniikka/materiaali (esim. ”öljyvärimaalaus kankaalle”, ”hiilipiirros”, ”pronssiveistos”, ”kangaspuilla kudottu ryijy”, ”villasukat/Seitsemän veljestä -lanka”, ”puukko, damastiterä, kahva visakoivua, helat pronssia”, ”seinäkello, visakoivu/tervaleppä, käsin sorvattu”, ”lintulauta, kuusi/vesivaneri”, jne.)

Vain mielikuvitus ja kädentaidot ovat rajana sopivien tuotteiden valmistuksessa. Teoksen ei tarvitse olla uusi tai käyttämätön, kunhan se on käsityönä tehtyä.

Vierailevilla esiintyjillä mielenkiintoisia näkökulmia

Illan toinen esiintyjä oli Werner Toivonen, joka esitteli kirjoittamansa 327-sivuisen ainutlaatuisen teoksen ”Kansallissosialismi – luonnonsuojeluaate”. Kirjan voi ostaa Kielletyt Kirjat -kirjakaupasta.

Esittelyn jälkeen kuultiin upeaa laulantaa Ari Järviöltä.

Kolmantena Suur-Suomen Sotilaat -ryhmä esitteli toimintaansa ja visiotaan Karjalan vapauttamisesta Venäjän federaation alta.

Tuukka Kuru painotti esityksessään kansallismielisten tukikohtien tarpeellisuutta

Jo perinteisenä seminaariesiintyjänä ollut Tuukka Kuru toimi myös seminaarin juontajana. Kurun laaja esitys käsitteli asenneilmapiirin merkitystä kulttuurilliseen yhtenäisyyteen, poliittisen vallan suhdetta siihen ja teoriaa siitä, miten yhteiskunta tulee muuttumaan, kun valkoiset lakkaavat olemasta.

”Asenneilmapiiri määrittelee, mikä on moraalisesti oikein ja väärin, politiikka sen, mikä ryhmittymä pääsee soveltamaan poliittista valtaa oman ryhmänsä ulkopuolisiin ihmisiin. Voimattomuus muokata asenneilmapiiriä johtaa omien päämäärien epäilyyn ja vastustajan termistön omaksumiseen.”

-Keskustelu ihmisoikeuksista ja rasismista menettää merkityksensä, kun valkoiset lakkaavat olemasta. Yhtenäisen kulttuurin sijasta syntyy kielten, tarinoiden ja päämäärien sekamelska, ja niiden välinen reviiritaistelu. Kansallismielisten pitää varautua tähän kaaoksen aikaan, joka tulee keskushallinnon kaatuessa ja sitä varten tarvitaan omia etnisiä enklaaveja, eli ”etnovaltioita”, tälaisia ovat teorisoineet rhodesialainen Arthur Kemp ja saksalainen Johannes Scharf. Näitä turvasatamia käytettäisiin valkoisen olemassaolon linnakkeina tulevaa uudelleenvaltausta varten, Kuru painotti esityksessään Operaatio Kotkanpesää yhtenä separatismin mahdollistajana.

Nykyisin esiintyy Suomen suurissa kaupungeissa valkoista pakoa monietnisiltä asuinalueilta valkoisiin nukkumalähiöihin, jolloin suuret kaupungit muuttuvat entistä selvemmin ei-suomalaisiksi. Operaatio Kotkanpesä on Suomessa ensimmäinen tämän mittakaavan projekti, jolla pyritään luomaan julkinen tukikohta kansallismieliselle toiminnalle ja kulttuurille.

Kiinteistöhankkeen lisäksi tarvitaan aatteellista kypsymistä. Kansallismielisten on ideoitava valmiiksi tulevia päämääriä, sekä kyettävä muodostamaan kestäviä sosiaalisia verkostoja. Esitys herätti yleisössä aktiivista keskustelua.

7 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Tuntuu vähän romantisoidulta kansallismieleltä. Kuin menneisyyttä yritettäisiin herätellä. Realismi kärsii siitä. Kansallismieli toimii paremmin nykypäivässä ilman menneitä aikoja matkien. Kansallismieli ei tarvitse koristeita, eikä ideologioita. Kansa ei tarvitse ideologiaa määräämään kansakuntaa. Kansa tarvitsee vapautta toimia, ajatella ja tehdä. Mitä kansalaiset sitten tekevät, ei kuulu hallinnolle, eikä ideologiaan perustuva tekeminen ole vapautta muuhun kuin toisten alistamiseen.

Ilkka

Suur Suomen Sotilaat. ” Äl yli päästä perhanaa. ” Siinä voi taas Koljonvirran penkereellä Sven Tuuva käydä pas****la ja pidätellä yli soutavia russakoita ihan yksin. Saavat tulevat sukupolvet lukea uuden version vänrikki stoolin tarinoista. Odottelen tässä sitä suur-suomen syntyä vaikka turha on toivoni.

Ilkka

Ehkä joku nykyajan Elias ” himobloki ” tuottaa loistavia visioita siitä mihin suur-suomen rajat jälleen piirretään. Mutta toisin kuin ennen, nyt meillä on liittolaisena NATO, nerokkaan johtajansa Joe Bidenin kautta. Tällä menolla ryssä on pian lyöty, poikamme pääsevät ” heinähän.” Sitä kun kuuluu olevan salamasotaa tämä nykyinen ja mökkejä peritään jo Smolenskissa asti.” Mie noista molenskiloista välitä, mut karjala myö otetaa, ja sitte myö lähetääki kottiin. Ja tuolle mie annan hitot, tuos ku ois käksalm, sie älä antti muuta virka.”

Ilkka

Minulla olisi lahjoittaa vanerinen käsin sorvattu lintulauta.

John Quiman

Jostain on aina aloitettava. Kotimaiset lintulajit kaipaavat ruokintaa ja huolenpitoa, etenkin talvisin. Ne ovat kauniita silmälle ja rauhoittavia mielelle. Vieraslajeja ei onneksi linturintamalla juurikaan änkeydy lintulaudalle syömään ilmaiseksi.

Ilkka Manttari

??? Miten ihmeessä. Ethän edes käsitykseni mukaan ole ”työllistynyt” maahanmuuttaja. 😂

Ilkka

Mina puhu aikka huvin soumi, muta toisinaan ola vaikkeita asioita sanota. Mina aloiti kaarvenepuolela, tehda kirkovene paperile josta suunitella koko paatti. Oli huvin lähelä mennä vityiksi muta linttulauta onnistua jo parempi.. Sinne pysty laskeutuman myoskin telkät, se ola mitoitetu vesilintuille. Suurin lautalla ollut oli valkoposkihanhhi joka syotiin klaanin toimesta kun ensin halalteurasta koko räähkä. Vaimoni Zuleima keitä hyvää kanakeito johon hanhhi sopi samala tavala.. Bataati sopi huvin lisukeeksi sekä pala kebablettua. Minula ola aina soumipaita päällä, olen integroitunu huvin, vain rasistit kiusata aika ajoin. Täma huvin rasistinen maa, paljon rasismi jota on suvaitava. Mina niin kaipan sanna marini, hän ola kaunnis, huvin huvin pantava muta ei zuleima veroinen.