Eurooppa Maahanmuutto Politiikka Rikos Uutiset

Ruotsi: koulun varoja kavallettiin Somaliaan

Kuva: Pixabay.

Göteborgilaisen Ramösseskolan-koulun aiempi rehtori Abdirizak Waberi tuomittiin 4,5 vuodeksi vankeuteen törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Rehtori Waberi oli kavaltanut koulunsa varoja noin 12 miljoonaa Ruotsin kruunua (1,3 miljoonaa euroa).

Rahat siirrettiin muun muassa Somaliaan.

Abdirizak Waberi on entinen Ruotsin Maltillisen Kokoomuksen kansanedustaja. Hän on kieltänyt syyllistyneensä rikokseen ja valitti käräjäoikeudessa saamastaan tuomiosta.  Hovioikeus on nyt vahvistanut Waberin saaman vankeustuomion.

Lähde SVT

32 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Tiku

Nämä siirtelee sosaalihuollon maksamia korvauksia miljoonien edestä ulkomaille, viranomaiset kyttää jos joku mummo lahjoittaa lapsenlapselle Joululahjaksi muutaman satasen. Saatetaan mummolta ainoa eläketili sulkea pahimmassa tapauksessa.

Jukka

Rahanlähetyspisteitä onkin syntynyt kuin sieniä sateella varsinkin äh…..läh…meitten kauppojen yhteyteen. Suomen euro on Somaliassa 30 euroa. Lomailevat somp….pu….liinit elävät herroiksi meidän verorahoilla vaarallisessa maassa. Kyllä meitä kus….etetaan!

kartsa

Ruattissa on kaikki päin p……ä samoin tulee käymään täällä Suomessakin liian löysän maahanmuutto-pakolais poliitiikan seurauksena.

Eetee

Maltillinen kokkarisompe kavalsi maltillisesti.

"Saisinko tulta" 🚬

Marakateille tyypillistä vähä-älyistä toimintaa odotettavissa tänään Ranskassa ja paljon. Toivottavasti sikäläinen poliisi valmistautuu kovilla otteilla ja nykyistä kyynelkaasua voimakkaammilla kaasuilla, ja kovat vaan poliiseille piippuun!

GLGL

Vähä-älyisyyttä tässä on erityisesti se, että vaikka hemmo on päässyt urallaan rehtorin asemaan, niin silti pitää sössiä kaikki laittomuuksilla.

Buaaah! 😂

Matu koksuissa, ihan oikeesti? Taitaa tosiaan olla sutki puolue, jossa akat matupatjoja…

Kaik' on mennyt

Se on ihan oikein, pöllikää ruotsilta koko maa ja senhän te teettekin. Suomi seuraa perässä, ellei tule atomisotaa väliin pilaamaan femakkojen märkää päiväunta.

rajaa 4 - 5 vaimolle kotimaahan

Muistaakseni oli joku kohu, koskien näiden rahansiirtoja kotimaihinsa. Oliko ruotsissa? Eli että saavat niin paljon massia tukien muodossa, jotta lähettävät niitä sukulaisilleen Afrikkaan yms. Tämäkin vaiettiin. Kaiken muun lisäksi.

rajaa 4 - 5 vaimolle kotimaahan

Siis rahaa 4-5 vaimolle kotimaahan mistä paettu kidutusta, vainoa, sortoa sekä sotaa.

luvunlaskija

Nukkumassa ollut ryöstettiin Presidentin sviitissä (iltalehti.fi)
”…havahtui siihen, että toisessa seurueessa ollut ulkomaalaistaustainen mies piti puukkoa hänen kaulallaan.”

”Puolustusasianajajan yli 4 600 euron lasku jäi yhteiskunnan maksettavaksi johtuen Ahmedin heikosta taloudellisesta tilasta.”

Migrikirurgit ovat ammattinsa gangsta-arvostuksesta huolimatta yllättävän pienituloisia.

maahanmuutto bisnes

Kun/jos selvitettäisiin näiden voimavarojen sekä geenien uudistajien ( suvakkien mukaan ), sekä niiden kivojen pelihetkien aiheuttamat kustannukset, pelkästään oikeusasteissa, mukaan luettuna kaikki tulkit, asianajajat jne, niin ollaanko voitolla vai tappiolla?

ike

Taas tulee mieleen tuo työleirin mahdollisuus. Kyllä nuo kulut jollakin tavalla pitäisi pystyä keräämään. Tietkin on surkeassa kunnossa kun rahat ei kuulemma parempaan riitä. Ei ole oikein että kaikki kaatuu veronmaksajien niskaan. Tosin se taitaa olla enemmän sääntö, kuin poikkeus. Vasta hallituksen suulla lohduteltiin kansaa että kyllä ne sähköyhtiöiden ylisuuret voitot yhtiöiltä saadaan pois, siis verotetaan. En kuitenkaan ymmärrä miten tuo auttaa tavallista sähkönkäyttäjää, tosin vapaaehtoisuuteen vedotaan 😂 . Meillä ei ole enää varaa samanlaiseen hallitukseen joka ei ole saanut muuta aikaan kuin lopottomasti velkaa. Turha väittää että tämä on Ukrainan sodan syytä, tähän on syynä ainoastaa kelvoton politiikka.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Galina Manttari
lyön vetoa, että ennen vaaleja

Niin. Samaa mieltä. Mutta kun ne sopimukset. Oletteko huomanneet, ettei mannekiini Marin ole asettunut ehdolle? Ja on ollut täysin hiljaa? Veikkaan, että miettivät parhaillaan, että mitä tehdä? Esim urpilainen komissaarina. Sitä ne miettivät. Mikä olisi sannalle parasta.

ike

On luvattu jokin virka josta pitää olla hiljaa.

Ilkka

Yksi syy sähkön järjettömälle hinnoittelulle on ainakin se, että hinta määrittyy huonoimmin tuottavan energiamuodon mukaan. Se ei ole mitään muuta kuin poliittisen suhmuroinnin tulos, ei todellinen vaikutin. Jos tehdään poliittiset päätökset vain siltä pohjalta, mennään täysin vihreiden saneluvallan alla ja he eivät tajua asioista mitään, koska puolueen kiusana ei ole koskaan realismi vaan tarve esittää maailman pelastajaa.

Pääministerimme hehkutti kuinka hallitus tulee verottamaan sähköyhtiöitä kovalla kädellä. Vaikka he sen tekisivät, siitä ei seuraa kuluttajalle mitään hyötyä koska sähkön siirtohintaa nostetaan samassa suhteessa. Taas kerran valoa kannetaan säkillä tupaan. Vaalit on kuitenkin tulossa joten nyt on mahdollisuus vaikuttaa. Suosittelen jokaista tekemään niin.

ike

Olet oikeassa, tilanne on omituinen ainakin markkinatalouden kannalta, vaikka siihen aina vedotaan. Eivät taida tietää minkä on markkinataloutta. Heidän käsityksensä on kai että kun hinnat maailmalla nousee ne siirtyvät ilman muuta hintoihin suomessa, kun ne laskevat niin markkinatalous ei sitten toimi suomessa hintoja laskevasti, sehän vaikuttaisi verotuloihin. Kenelle niitä veroja kerätään. Tuntuu vähän että valtiolle ja heidän määrittämilleen hyväsignalointikohteille. Kyllä niitä pitäisi kerätä suomalaisten hyvinvointia varten, ei johonkin kehityspukohteisiin, puhumattakan omiin tai itseä lähellä olevien organisaatioiden taskuihin. Minusta olisi järkevää jos huonoimmin tuottava energiamuoto putoaisi pelistä pois. Nyt tosin kaikkia tarvitaan mutta tilanne on vähintäänkin kummallinen. Siitä siis tuo politiikan osuus nykyisiin ongelmiin. Soita ja turvetta suomessa riittää.

Ilkka

Suomi on aina ollut siitä merkillinen valtio, että se toimii joka tavalla kansalaisten hyvinvointia vastaan. Kuten sanoit, jos maailmalla jonkun tuotteen hinta kohoaa, sitä yritetään välittömästi lisätä meidän maksettavaksi, kun muissa maissa pyritään löytämään keinoja hinnoittelun kohoamista vastaan. Kun sitten palataan normaaliin tasoon, palautuu myöskin kauppahinta samassa suhteessa, mutta meillä ei sitä ihmettä tapahdu. Kun meillä sitten ensivuoden jälkeen ( 2024 ) polttoaineiden jakeluvelvoitetta nostetaan 28 prosenttiin, saat olla varma että jo ennen sitä hinta kohoaa tolkuttomasti, ja kun ihmiset sekä yritykset sitten valittavat mahdottomasta yhtälöstä, lasketaan näennäisesti litrahintaa viisi senttiä, ja kerrotaan ettei ole varaa suurempaan pudotukseen, valtio tarvitsee rahaa. Sitä ei kitenkaan kukaan kerro mihin ? Maksetaanko sillä kertymällä velkaa pois, vai laitetaanko se menemään kehitysapuun kertoen että se on parasta ilmastotyötä ?

Sen kaiken tuuban lisäksi julistetaan meidän yhä olevan sotaa käyvä valtio, ja meillä on sota-ajan hinnat. Miksi se sota-ajan hinnoittelu ei koske muuta EU:ta ? EU rohmusi kaiken nesteytetyn kaasun satamiinsa, jossa se nyt seisoo tyhjän panttina kun ei ole terminaaleja joissa lasti voidaan purkaa. Jos laivayhtiöt jossakin vaiheessa kyllästyvät odotteluun ne kuljettavat kaiken kauko-itään, ja sitten ollaankin taas tilanteessa mikä on pakottavinaan nostamaan energian hintaa. Vihreät ajaa koko ajan maataloutta ahdinkoon, ja omavaraisuutta halutaan kaventaa sanoen että EU tuottaa enemmän joten ostamme sieltä.. Niin, paitsi että mistä ostat jos nykyisenkaltainen tilanne jatkuu ja millä hinnalla ? Kun sota Ukrainassa päätyy, lähtee EU maat yhdessä tuumin talkoisiin jälleenrakennuksen nimissä. Kuka siitä hyötyy, ei ainakaan suomen kansa, mutta verotusta toki on kiristettävä koska raaka-aineet maksavat ja rakennettavaa on paljon. Itänaapuri joka kaiken rikkoi, ei maksa yhtään mitään eikä EU pysty vaikuttamaan asiaan millään tavalla.

Anomaster

Kilpailu ei ole vapaa. On kovin valvottua ja luvanvaraista, joten mikään pörssi ei voi toimia, koska tilanne muistuttaa enemmän monopolia kuin vapaata kilpailua.

Vapaa kilpailu on sellaista, että kuka tahansa saa rakentaa millaisen tahansa voimalaitoksen. Ei muita vaatimuksia kuin, että laitos täyttää vallalla olevat vaatimukset. Sitten saa rakentaa reilusti voimaloita. Ja silloin putoaa huonoimmin tuottavat kilpailusta. Silloin on myös hintakilpailua, eikä pörssikartellia.

Letunviuhake

Paljon onnea vaan Ruotsille että ovat valinneet hyvältä näyttävän reitin uljaaseen monikulttuurisuuden kehtoon!

Sepeteus

Joo,sopii oikein hyvin kokoomukselaiseksi🥳

Letunviuhake

Tuolla tempauksella irtoaisi Suomesta pääministerin paikka välittömästi😂 kysykää vaikka entiseltä pm:ltä Antti anis Rinteeltä miten kavalletaan taloyhtiön rahat omaan taskuun😂

juu

On täysin selvää että suurin osa sadoista somaliyhdistyksistä vetää rahat ihan muuhun kuin ovat hakeneet.
Helsingin Kallion osoitteessa olevaan yksiöön oli rekisteröity useita somali/mamu yhdistyksiä, jotka kaikki sai isot tuet RAY/veikkaus voittovaroista.
Ei tarvitse ihmetellä kun rahaa riittää mustakaavuilla ajella uusilla kalliilla autoilla, vaikka ei ole päivääkään röitä tehty.

Giljotiini

Harmi, kun islam lietsoo ja vihapuhuu mm. varastamaan vääräuskoisilta. Muutenhan tässä olisi islamin rangaistuksena varkaan kohtalo..

murre riepunen

Maltillisen Kokoomuksen kansanedustaja sekä koulun rehtori abiritzihirizz jotain on jo valinta tilanteissa taatusti syyllistynyt puijaamisen, elvistellessään rehtiyttään sekä monimuotoisuuden kiihkeänä kannattaja,lypsylehmän asemaan joutuneen ruotsin kulttuurin alasajoon keskittyvä somali joutaa linnaan, sovittamaan hyvin ansaittua tuomiota.

Sari Saarela

Jos täällä lähdettäisiin systemaattisesti ruotimaan kaikkien somalisitäsuntätä -yhdistysten varainkäyttöä, niin lopputulos olisi tasan sama.

lomalle turkkiin jne

Luultavasti sen vuoksi niitä ei aloiteta selvittämään. Hys hys. Ja kauhea rasismi ja mitä niitä nyt oli.

Ilkka

Jo aikoja sitten joku silloin vielä tutkiva journalisti selvitti somaliyhdistysten toimintaa, ja mitäs sieltä löytyi. Yhdistys jolla on ” toimitilat ” vuokrattuna, siellä ei tosin toimita ollenkaan on vain tyhjät seinät, jäsenet ovat kaikki sukua toisilleen jolloin saadut varat jaetaan yhden ja saman suvun kesken, ja siitä vielä lähetetään suuri osa somaliaan järjestöille kuten Al – Shabaab. Jos suomalainen tekisi tämän tempun, siitä tulisi syytös petoksesta ja rahan kavalluksesta yhdistyksen tileiltä. Mutta kun tekijällä on tavallista soikeampi pää, ja hipiä soveltuu yötyöskentelyyn, on kaikki bueno. Tätä ilmiötä ei saa tutkia yhtään pidemmälle, koska syyllistytään etniseen profilointiin.. Ihanko totta, mutta näin tämä valtio nykyään toimii, ja sitten puhutaan kantaväestölle ettei saa hermostua, suvaitsevaisuus on sivistyneisyyttä.

Anomaster

Se on sitä suvakkien rasismia ja se onkin rasismin ainoa muoto, mitä Suomessa on mainittavasti.

Ja N EEKERI !

Missä matu, siellä ongelmat!

patton

Onko tässä jotain ihmeellistä, kyllä somput osaavat rahansa saada, aina vo kertoa hyvän tarinan kurpitsasta jonka sisällä seilasi yli valtamerien Ruotsiin ja rahaa piti lähettää kotiin!

Kusetusmäärät tulevat kasvamaan entisestään..

juu ja eikä ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta ja loiset kuppaavat täällä meillä pölhölässäkin, valitettavasti