Eurooppa Politiikka Uutiset

Ruotsi kouluttaa ukrainalaisia sotilaita

Pixabay

Ruotsin puolustusvoimien kouluttajat kouluttavat Isossa-Britanniassa Ukrainan kansalaisia. Koulutus tapahtuu Britannian aloitteesta ja useita maita on kutsuttu mukaan. Kouluttajat on kutsuttu brittien johtamista Joint Expeditionary Force (JEF)- maista, joihin myös Suomi kuuluu, sekä Kanadasta.  Kouluttajat aloittavat toimintansa ensi viikolla ja jatkavat mahdollisesti jopa vuoden loppuun.

Ruotsi lähettää kouluttajiksi noin 120 henkilöä. Maksimissaan 60 ruotsalaista toimii Britanniassa samaan aikaan.

Kaikkiaan koulutetaan 10 000 ukrainalaista, jotka koulutuksen loputtua palvelevat Ukrainan puolustusvoimissa.  Kouluttajia tulee osallistumaan ukrainalaisten kouluttamiseen yhteensä noin 1000.

Projekti maksaa Ruotsille noin 500.000 euroa.

”On erittäin tärkeää Ruotsille ja Ruotsin kansalle, että Venäjä ei voita tätä sotaa”, sanoo Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson (sdp).

Lähde SVT

55 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
jo riittää

Suomi, Ruotsi, Viro. Kaikissa nainen päämisteri. Kaikki maat mädätetty.

Repe

Hyvä juttu, Ukraina tulee niillä opeilla takuuvarmasti häviämään, onnittelen koomikko Zelenskyä kouluttajiensa valinnasta.

Eka Kettunen

Mikäli ruotsalaisten kouluttajien opit ovat saman tyyppisiä kuin maan poliisilla, niin silloin suunta on ojasta allikkoon.

first things first

Ne kyllä muistaa kertoa hiusverkon tärkeydestä.

juu

USA:ssa vaaditaan venäjän julistamista terrorismia tukevaksi valtioksi 😀
En väitä vastaan etteikö se olisi oikein,mutta järkyttävää tekopyhyyttä mitä USA:ssa harrastetaan.
USA on aiheuttanut tässä maailmassa pahaa niin paljon että häpeäisivät edes.
USA sai aikaan al-qaidan, kymmenien miljoonien pakolaiskriisit, puolimiljoonaa tapettua irakilaista lasta jne jne..
Voi tsiisus tätä tekopyhyyttä.

juu

”Ukraina: Venäjä jatkanut ydinvoimalan pommittamista”Miksi venäjä pommittaisi ydinvoimalaa joka on ollut heidän hallussa sodan alusta asti?
Ihan kaikki huuhaapuheet mitä ukrainasta tulee niin uskotaan ja uutisoidaan.

gameover

Kiovan haamu on kuulemma taas ampunut alas 60 venäläiskonetta. SU35, SU25, SU30. Jne. Jne. Venäjältä loppuu kohta koneet. Miehiä niillä ei edes enään ole. Vain 18v räkänokkia joilla ei mitään kunnon taistelukoulutusta saati taisteluvarustusta.

Timppis

Ruotsi on jo hävinnyt islamille veetunko väliä miten ukrainan venäjän mittelössä käy.

Observer

Jos Ukraina kaatuu, kuka on seuraava? 1340 km rajaa…

juha II

”On erittäin tärkeää Ruotsille ja Ruotsin kansalle, että Venäjä ei voita tätä sotaa”, sanoo Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson (sdp).

Ruotsi on tosi asiassa suhteellisen kaukana Venäjästä ja Ukrainasta. Joten käsittääkseni vielä normi-aikoina Ruotsi olisi perinteiseen tapaansa soittanut suutansa ja lähettänyt vastalauseita sekä korkeintaan vanutuppoja Ukrainalle.

Ukraina on JO hävinnyt sodan halutessaan tehdä sen liki yhtä hyvin kuin Saksa WWII:ssa. Nyt kaiketi koko Ukraina paloitellaan kuin Saksakin. Vain hullu vittuilee Venäjän kokoiselle valtiolle, joka on käynyt historiansa aikana paljon vaikeampia ja suurempiakin armeijoita vastaan. WWII aikana ”Suuressa isänmaallisessa sodassa” kuoli 20 miljoonaa ihmistä ja I,kävä kyllä luonnossakin on tietty hierargia vaikkapa Afrikan juomapaikoilla, jossa eri eläimet sammuttavat siinä järjestyksessä kuin koko ja voima sen määrittävät. Kun yksittäinen norsu laumasta nyt puhumattakaan tulee. On muitten siirryttävä syrjään vapaaehtoisesti tai sitten kärsän vaativan töräytyksen jälkeen. Ei siinä antilooit tai seeprat keskisorkkaa tai keskikaviota näyttele vaan se kuuluu luonnonjärjestykseemn.

Ukraina ei ollut ”yksin” ja se olikin se kaikkein PAHIN asia. Suomi oli Talvisodassa yksin korkeintaan muutaman sadan ulkomaisen vapaaehtoisen kanssa. Kun Neuvostoliitto oli aikansa käynyt ”salamasotaansa” ja suostui kuuntelemaan Helsingissä sijaitsevaa (oma) hallitusta. Rauha saatiin raskaiden tappioiden uuvuttamina, mutta kuitenkin maan vapaus ja itsenäisyys säilyi. Suomen poliittinen ja sotilaallinen armeijan ylipäällikkö tekivät ITSE ja ITSENÄISESTI päätöksen hyväksyä rauhanehdot. Kyllä Mannerheimiäkin kävi sodan viimeisillä viikoilla lirkuttelemassa Ison-Britannian sotilasasiamies kertomassa ettei rauhaa pidä tehdä, koska ranskalaiset ja englantilaiset ovat tulossa. Se oli TÄYTTÄ kusetusta, sillä 50 000 suuruinen siirtoarmeija olisi vain jäänyt Norjaan ja Ruotsiin turvaamaan sikäläiset malmikaivokset itselleen Saksan nenän ede4stä. Mannerheim näki wanhana sotilaana pelin lävitse ja ymmärsi logistiset ja sotilatekniset lainalaisuudet. Likimain heti vieraan lähdettyä Mannerheim soitti Suomen hallitukselle, että rauha on solmittava heti.

Ja niin paljon kuin Ukrainalla on ”ystäviä” onkaan. Se sotii yhä tapattaen omia tyttöjään ja poikiaan päivästä toiseen kuin Josef Göbbels kertoillen sitä ”Kuinka uudet ihmeaseet tuovat kohta lopullisen voiton” iloiten loputtomassa kuoleman tanssissaan!, joka EI johda muuhun kuin helvetin syövereihin siviilien kärsiessä kun ”isot pojat” ovat ringissä ympärillä kannustamassa nyrkkitappelua, jossa veri ja hampaita lentää!

otto suni

Jälleen faktoja, kiitos! Toisen Maailmansodan aikana syntyneenä ja isän taistellessa USA:n tukemaa Neuvostoliittoa vastaan tulen olemaan aina USA:n hallinnon vastustaja, samoin Britannian joka tuki punaisia Muurmannin Legioonan aseistamisessa 1919! Valheellinen liittolainen on kuin rotta viljavarastossa!

Jegros

Mites sanoisit jos noita faktoja tuon valhe tai vääristely 50%/ melkein fakta tai ostatotuus 50% sijaan olisi joskus oikeasti totta oleva kirjoitus, joutuisitko informoimaan päämajaa ryhmänjohtajan loikkaukseta vai miten siinä vaiheessa toimitte? Saisitko itse mahdollisesti ylennyksen?

Puolueeton

Miksi talvisota päättyi aselepoon, jossa Suomen joukot perääntyivät jossakin jopa 100 km?
Vastaus on selvä ja yksinkertainen. Saksasta tuli ohje: ”Tehkää rauha millä ehdoilla hyvänsä ja säilyttäkää armeijan taistelukyky. Kohta saatte kaikki korkoineen takaisin.”
Suomalaiset tottelevat aina muiden valtioiden ohjeita, jos kuvittelevat saavansa siitä hyötyä. Koskaan ei oteta huomioon, että nämä valtiot hankkivat vain etuja itselleen, oli valtio NL, Saksa, Venäjä tai USA tai jokin liitto EU tai Nato.
Nytkin Niinistö kertoo, että Suomi odotti parempia aikoja, mutta tulossa onkin suuria ongelmia. Kaikki johtuu taas itsenäisten tavoitteiden hylkäämisestä ja EU nöyristelystä Ukrainan sota verukkeella. Luotetaan muiden apuun eikä pyritä omaan etuun. Tässä oma etu olisi vaatinut kieltäytymistä pakotteista ja pysymisestä puolueettomana ja pitämällä hyvät suhteet Venäjään riippumatta Venäjä omien etujen tavoitteista.

Jegros

Turhaa tuota venäjän propagandaa ja edunpuolustusta levität ihan samaa venäjän tavaraa se on eri paketissa vaikka olisittekin luopuneet venäjän ehdottomasta syyttömyydestä tuotoksissanne. Kyllähän tuo jo on ennakoitu, että nämä ovat seuraavat juttunne ja vaatimuksenne. Ei mitään uutta..

Heh

Sinähän kaakatat kuin panikoiva häkkikana.
Pyydä rauhottavia Kellokosken henkilökunnalta.

Runtiti-pou

Niin se ohje tuli Stalinille. Hitler uhkasi pommittaa puna-armeijaa, jos rauhaa ei tulisi. Miksi muuten Stalin olisi tehnyt rauhan, kun SUomi oli juuri hävinnyt?

Jegros

Sun täytyy antaa nuhtee noille sun apumiehillesi, >10 tuntia ei ole hyväksyttävä aika, ylistys kirjoituksen tulee tulla max tunnissa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Jegros
Ilkka Forsten

Miten Ruotsi ” kouluttaa ” onkin ihan eri asian kuin se että opittaisiin sotimaan. Maa joka ei ole Kustaa Waasan jälkeen tehnyt muuta kuin tuhonnut omaa kulttuuriaan, ja kiihdyttää sitä kaiken aikaa, ei taida olla maanpuolustuksen parasta antia. Heidän opeillaan Ukrainan tulee suvaita erilaisuutta, ja mieltää valloittajat hyväntekijöiksi. Missään tapauksessa ei saa tehdä mitään mikä voisi vahingoittaa tai toiseuttaa hyökkääjää, koska jakamattomat ihmisoikeudet ja vapaus liikkua paikasta toiseen on kirjattuna YK:n artikloihin.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

😂

Kolmossivun tyttö

No mutta onhan se varmasti kiva Ukrainan pojille ja tytöille, että raskaiden sotahommien ohella on jotain keveämpää, kuten hiusverkkojen ja föönin käytön opettelu tai tanssahtelu vaaleanpunaisessa tutussa.

Tietysti Ruotsissa olisi noille 500 000 eurolle käyttöä omissa lähiöissä, mutta toisaalta kun tietää, että ne menisivät kahvitteluun jengipomojen kanssa.

Kata

Tuli mieleen joku sketsi kun vielä oli sketsejä..haastattelija kysyi ruotsisoltuilta miksi heillä on heijastimet sotilasasussaan…Niin Börje sanoo että:”Pitää vähän näkyä.Ei sitä tiedä kuka on kiven takana mmmmmmm..” 😀 Oisko ollut Kummeleissa.

Suomenlahden tuolla puolen

No kyllä. Juuri tulin Ruotsista ja ainakin Tukholmassa asunnottomat nukkuivat kirkoissa ja kaduilla. Laittaisivat nyt ainakin heidän asiansa kuntoon ensin, ennenkuin lappaavat rahaa Ukrainan sodan tukemiseen.

Tuumailija

Tässä sitä ruåtsin mallia, ja syy asian tilaan oli? : https://www.youtube.com/watch?v=Vav2UX7cW-Q&ab_channel=ARTE.tvDocumentary

Kata

Voi tuhannen tulimmaista missä tilassa tuo maa on….Aivan käsittämätöntä!

Tuumailija

VAstikkeeksi katselin reissublogia jewtubesta, jossa kaveri kiersi syyriassa ja muuallakin ei niin turnipsivetoisissa maissa, niin syyriassa vanhan kauppiaan kanssa jutusteli ja ihmetteli että tällä on kanadan passi, miksi et ole kanadassa?
Kauppias vastasi että täällä on koko hänen elämänsä, perhe, sukulaiset etc. ja jos tarvitsee apuja jossain, huikkaa vain kadulle tiedoksi niin kohta on joku jeesaamassa, että kaikki on hyvin omassa maassa.
Kumma kun muilla ei ole moinen tullut mieleen, heti kun tulee sössittyä omat asiat eikä työkään maistu, niin ei kun pohjoismaihin koko suvun voimalla sössimään toisten asioita.

Kata

No just,niinpä!

Eka Kettunen

Puoli miljoonaa rahaa ja 120 työntekijää, tuo raha ei riitä kuin parin kolmen viikon kuluihin palkat, lennot ym. kulut. Mutta ehtiihän siinä ajassa sentään käymään läpi pride hommelit ja ompelemaan maastopukuihin heijastimet.

Ilkka Forsten

Ruåtsalainen tapa ladata konekiväärin patruunavyö. Ensin huulikiillepuikko, sitten huulipunapuikko, sitten tamppooni ja taas huulikiille, huulipuna, tamppooni.. Sillä hurmataan vihollisen hyökkäävä osasto. Vahinkoa ei saa aiheuttaa, se on ihmisoikeusrikkomus, vakava sellainen, ja voi johtaa nuhteluun tai pahimmassa tapauksessa niin radikalisoitunut henkilö erotetaan muusta komppaniasta, jolloin tehtäväksi jää kuorintavoiteen jako ennen maatemenoa. Jos henkilö on nuhteeton, hänet voidaan ylentää pusi pusi hetken jälkeen kontramatruusiksi, ja kuningas myöntää korkeimman ansiomerkin, eli peräruttu-ruusun ritarikunnan vaaleanpunaisen sukkanauhan saatesanoillla Min pojkar alli huuppa..

Morjens

No tuohan kuulostaa aika hurjalta juuri lukemani perusteella. Nimittäin lehdessä, jota luin, kerrottiin että ruotsin armeija pitää transujen oikeuksia yhtä tärkeänä kuin maanpuolustusta. Kyllä luit ihan oikein. Siinä se.

GLGL

Onhan se kovin mahdollista, että ukrainan riveihin ollaan liittämässä transupatalioonaa, ja niiden kouluttamiseen on vain ruotsalaisilla kokemusta. Siksi ovat mukana.
Kuvastaa nykytilannetta hyvin, että länsimaat kouluttavat ukrainalaisia sotimaan synnyttämiään sotia. Kolonialismia pahimmillaan. Taputtelevat toisiaan selkään, kun taas koulutettiin 10000 kohtaamaan varma kuolema. Ja sitten avaavat shampanjapullot.
Ruotsin demaripääministeri on hyvä ja avaa karttakirjan ja mielessään miettii, millaisessa tilanteessa voidaan sanoa, että Venäjä hävisi. Andersson ei taida juurikaan kyetä käsittelemään isoja asioita. Kommentti vihjaa vahvasti sitä.

Rudi

Venäläiset kun kohtaa ruotsalaisten transupataljoonan niin lähtee karkuun ku hauki rannasta, tai sitten nukettaa sen. Veikkaan jälkimmäistä.

GLGL

Ei taida tarvita nukettaa. Riittää, että kovaäänisillä kuuluttaa 24/7 väitteen, että sukupuoli määräytyy kromosomien perusteella. Humaani tapa neutralisoida eliittipataljoona.

Ilkka Forsten

Ehkä lukita oiken, minula lukihieriö ?

juu

Rotsissa on muuten ainakin puolimiljoonaa terroristisodissa karaistunutta juhlapaikanhakijaa, eikö ne vois lähettää sinne Ukrainaan sotimaan?
Jos hengissä selviää takasin niin sitte on ansainnut sen loppuelämän ilmaisen elätyksen.
Ruotsissa tapahtuu enemmän pommi-iskuja ja ammuskeluja kuin somaliassa tai irakissa, kannattaiskohan ruotsalaisten panostaa enemmän oman maansa turvallisuuteen?

Jegros

Teikäläiset aina ensin myötäilee näitä maahanmuuttoa kritisoivia ym. juttuja kovaan ääneen uskottavuuden vuoksi sitten kun on tarpeeksi saatu niin alkaa pikkuhiljaa idänihmeiden puolustelu tarpeeksi kauan kun on tehnyt ja meriitit kovana pakolaisvastaisena kirjoittelijana tarpeekisi kovat voi jo käyttää ”kovaa” propagandaa eli pitkiä artikkeleita puhtaasti valheellisia ja vääristeltyjä väittämiä täynnä jotka sitten esitetään satunnaisen faktan ja saavutetun statuksen(esim. pakolaisvastaisuus) avulla suurena paljastuksena..

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Jegros
juu

En nyt ihan tiedä ketä tarkotat ”teikäläisillä”? Kyllä mä olen hyvässä ja pahassa ihan oma itseni, en aja minkään puolueen asiaa enkä enää koskaan edes äänestä ketään.

juu

”On erittäin tärkeää Ruotsille ja Ruotsin kansalle, että Venäjä ei voita tätä sotaa”, sanoo Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson (sdp).”
En ole venäjän puolella, mutta tää koko touhu on saanut aivan sairaat mittasuhteet kaikinpuolin.
Aiemmin oli vähän ikäänkuin huono vitsi että USA sotii viimeiseen ukrainalaiseen.
No nyt se ei ole enää vitsi, eikä edes USA vaan koko läntinen maailma.
Ikävä kyllä Suomi on jossain vaiheessa ihan samassa tilanteessa kuin Ukraina nyt, ja se johtuu vain ja ainoastan meidän läpimädistä poliitikoista.

Puolueeton

Venäjä ottaa ja saa tavoitteensa kuitenkin, joten sodan kiihottaminen vain lisää myöskin Ukrainalle tulevaa vahinkoa. Ainoa hyötyjä voisi olla Nato, joka yrittää ylläpitää USAn ja Britannian mahtiasemaa maapallolla.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Pekka Viherä
Piikkilampaat

Niimpä ottaa juu. Se on varmaa että ryssät luokitellaan kohta jokaisessa järkevässä maassa terroristeiksi, sillä mitään muuta nuo elukat ei ole.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Montako piikkiä/boosteria olet ottanut? Tunnetko itsesi terveeksi?

Piikkilampaat

En yhtään. Mites itse, miltä maistuu ryssän peräkarvat?

Jegros

Ei se ehtinyt niitä maistella kun oli kiire jo nielemään seuraavia.

jari

Ainoa hyötyjä on että nato ei puolusta valkoihoisia euurooppalaisia
STOPPA INTE VÅLDET MOT VITA

juu

Tässäkin asiassa olisi ihan selkeää löytää oikeat syylliset ”follow the money”.
Koska yhtään sotaa ei maailmassa olisi jos ei siitä joku hyötyisi.

John Quiman

Syy löytyy Venäjän halusta kasvattaa valtaansa ja siinä ohessa napata Krimin ja Itä-Ukrainan runsaat luonnonvarat itselleen. Ainakin sen verran, elleivät saa koko Ukrainaa ja samalla sen valtavia viljelysmaita, joilla on korkea arvo monella tavalla.

Jegros

Vastasit väärin tuohon luultavasti oli tarkoitus jonkun tulla myötäilemään ja kertomaan, että sota johtuu ylikansillisesti sijoittavista sionisteista ja toiseen maailman sodan aikaan vessaa puhdistamassa olleessa puolalaissta jne.. ja sen takia venäjä on uhrina pakotettu hyökkäilemään ja sikailemaan kuten jo aikojen alusta asti on tehnyt, ehdit kommentoida jopa ennen väittettä myötäilevää lumefaktualisaattoria koska päivystävä propagandisti nähtävästi myöhässä tai sunillä tekohampaat huollossa, minkähän rangaistuksen saa vastausvuorossa ollut.. Luultavasti odotettavissa on kuitenkin ripeämpiä vasteaikoja.

Rudi

Olet oikeassa. Ja samojen asiain perässä on myös jenkit. Proxysota sen varsinaisimmassa merkityksessä.

John Quiman

USA ei ole sotimassa Ukrainassa. Vain Venäjä tarttui aseisiin tekosyillään, joihin monet haluavat uskoa, kun puhuvat esim. proxysodasta, välillisestä sodasta, jos osataan suomea. Ei tuossa ole muuta kuin se, että ukrainalaiset eivät halua olla osa Venäjää, eikä edes Venäjän tahdon mukaisesti Euraasian talousliitossa Venäjän lypsylehmänä.

Ukraina halusi länsimaistua, mutta Venäjälle ei kelvannut Ukrainan tahto. Lopulta Venäjä tarttui aseisiin. Niin yksinkertaista se on.

Rudi

Kunnioitan mielipidettäsi ja se onkin osin totta mutta mielestäni hieman kapea ja kuten sanot, yksinkertainen. Itse en olisi niin sinisilmäinen vaikutteista. Mikä olisi helpompi tapa jenkeille heikentää Venäjää sotilaallisesti ja samalla sitä ja Eurooppaa myös taloudellisesti, ilman ainoatakaan sinkkiarkkua? Vai ukrainalaisten kyynelienkö ja suuren oikeudentunnonko vuoksi ajattelit jenkkien panostavan tähän sotaan satoja miljardeja? Saattaapihan se niinkin olla mutta itse en siihen usko.

John Quiman

USA panostaa luonnollisesti siksi, että sen mielestä on parempi, jos Venäjä ei nappaa Ukrainaa, vaan Ukraina saa länsimaistua tahtonsa mukaan. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että USA olisi sodan luoja. Saattaa hyvinkin ajatella myös, että Venäjä heikkenee samalla, ja se on hyvä.

Ei tämä auttamisen syy ole mitenkään olennainen asia, joka pitäisi aina mainita, kun sodan syytä pohditaan. Se ei ole sodan syy.

Länsimaat tukivat Ukrainan länsimielisiä voimia, jotka olivat paljon suuremmat kuin venäjänmieliset voimat Ukrainassa. Venäjä puolestaan tuki venäjänmielisiä voimia. Molemmat laittoivat siihen rahaa, vaan Venäjä laittoi huomattavasti enemmän. Länsimieliset voittivat ja heittivät pihalle Venäjän korruptoiman presidentin, joka torjui sopimuksen EU:n kanssa ja meinasi liittää Ukrainan vastoin kansan tahtoa Euraasian unioniin, siis Venäjän lypsylehmäksi. Venäjä siis kärsi tappion tuossa vaikuttamiskisassa.

Venäjä loi sodan, kun ei halunnut tyytyä heikkoon menestykseen pyrkimyksessään määrätä Ukrainaa olemaan Venäjän mieliksi. Muut toimivat Venäjän synnyttämässä tilanteessa tavalla, jonka katsovat olevan heille edullista. Venäjä olisi yhtä hyvin voinut antaa Ukrainan kulkea omaa reittiään ja jättää alunperinkin Krimin ja Itä-Ukrainan miehittämättä.

Asioita ei kannata monimutkaistaa omalla mielikuvituksella ja pohtimalla, että mitähän kaikkea on tämän takana ja sitten uskoa, että ne kuvitellut syyt tai teot ovat todellisia.

Se, että joku toimii jossain tilanteessa omaksi edukseen tai pyrkimystensä eduksi katsomallaan tavalla ei suinkaan osoita, että se joku olisi luonut tilanteen, syyllinen tilanteeseen.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
John Quiman

Ukrainalaiset jaluavat itse puolustaa itsenäisyyttään. Kovinpa on monta venäjänmielistä suosittelemassa antautumista ja alistumista.

Ukrainalaiset hyötyvät voidessaan pitää itsenäisyytensä, jonka nämä Venäjän tukijat ja Venäjä mielellään heiltä riistäisivät.

Venäjä ei tule saavuttamaan tavoitteitaan. Ehkä petyt pahasti hyvä nimimerkki.
Nimimerkkisi puolueettomuus on samaan tapaan puolueeton kuin 60-luvun Neuvostoliiton ihailijatkin olivat puolueettomia puhuessaan Neuvostoliiton rauhanohjuksista.

Puolueeton

Puolueeton yrittää saada näkemyksiä useammalta taholta ja muodostaa ajattelunsa sen perusteella. Eihän sekään aina johda oikeaan mutta johtaa ehkä parempaan tulokseen, kuin uskominen ainoaan oikeana pitämäänsä tahoon.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Pekka Viherä
Jegros

Älä jaksa tuota jargoniasi, ”katson asiota useilta kannoilta ja sen takia olen kierosilmäinen venäläinen” Tuo on lukemattomissa kommenteissasi hyvin tullut ilmi, että joka ainut ”puolueeton” usemman tahon kannalta katsottu juttu ja kirjoitus on sulla 100 prosenttisesti jostain syystä valikoitunut juuri venäjän edun mukaiseksi duuman hyväksymäksi totuudeksi ja voit niitä hieman muokata jos liian läpinäkyvää ja joku kritisoi mutta taustalla on kuitenkin tasan ja ainoastaan venäläinen totuus ja agenda.

otto suni

Oletko Jegros UPI:n kouluttama tai vain muutoin kokkelia nenääsi vetänyt parikymppinen nörtti joka istuu mamman ”budoaarin” nurkassa niin seinästä vedettyjä provoja esität!

Jegros

Hmm.. katsotaas mun kirjoituksista faktaa on ~ 80% ja 20% sarkastista nihilismiä vs. otto suni venäjän duuman hyväksymää totuutta 60%/40% venäläistä suolen tuotetta, jos tuomaristo koostuisi teidän joukkueestanne niin varmasti häviäsin koska teillähän on vain yksi totuus ja se on päätetty jo aikoja sitten venäjällä, kaikki eivät vain ole niin viisaitta kuin sinä sitä ymmärtämään.
Jos sä olet suomalainen niin et varmasti ole tarvinnut mitään kemikaaleja tuohon tilaan päästäksesi, osanottoni siitä mutta kaikki eivät voi perintötekijöiltään olla samanvertasia ja luultavasti toistelet tuota suuren ja mahtavan venäjän propagandaa juuri sen takia, että saat siitä itsetuntoosi kohennusta kuvitellen olevasi viisaskin kun totuuskin on kaukaa sieltä, oikea intelligentsijan jäsen vaikka todellisuudessa olet maksimissaankin vain Izborskin klubin fanaatikkojen tuotosten luoma muuli.