Eurooppa Politiikka Uutiset

Ruotsi: Pulaa upseereista

Suomalaisten joukot Uudenmaan prikaatista, Trident Juncture -harjoitus 2018. Kuva: Flickr / (CC BY-NC-ND 2.0) / NATO Photo By WO FRAN C.Valverde.

Ruotsi purki puolustuskykyään Kylmän sodan loputtua 1990-luvun alussa. Ukrainan sodan ja lähestyvä Natojäsenyyden myötä Ruotsin puolustusvoimat rakentaa sotavoimaansa uudelleen. Yksi sotaan varustautumisen ongelmista on pätevien upseerien puute.

”Kun sukupuolineutraali asepalvelus otettiin käyttöön, hakumäärät nousivat mutta nyt upseerikoulutukseen hyväksytyt luopuvat opiskelupaikastaan, tai hakijat keskeyttävät hakuprosessin”, kertoo Christer Mildenberger upseereita kouluttavasta Puolustuskorkeakoulusta.

Upseerikoulutukseen haetaan enemmän kuin aiemmin, mutta yli puolet Puolustuskorkeakouluun hyväksytyistä luopuu opiskelupaikasta.

Vuonna 2022, lähes 1000 henkilöä pyrki Puolustuskorkeakoulun upseerilinjan 250 koulutuspaikalle, mutta lopulta vain 209 henkilöä aloitti koulutuksen upseeriksi. 220 kadetiksi hyväksyttyä torjui saamansa opiskelupaikan, ja loput, noin 500 hakijaa, eivät täyttäneet pääsyvaatimuksia.

Viiden viime vuoden aikana vain yhtenä vuotena upseerikoulutuksen kaikki paikat ovat olleet täynnä.

”Meillä on suuri haaste”, pohtii Ruotsin Upseeriliiton puheenjohtaja Lars Fresker. ”Jo nyt kaikissa yksiköissä on vapaita upseerin vakansseja, ja tilanne pahenee”.

Kymmenen vuoden kuluessa noin 70% Ruotsin nyt palveluksessa olevista upseereista jää eläkkeelle.

Päteväksi upseeriksi ei pääse ilman pitkää kokemusta ja koulutusta. Kestää noin 12 vuotta kouluttaa kadetista majurin arvoinen upseeri. Ruotsin puolustusvoimissa majuri toimii komppanianpäällikkönä, ja komentaa 80-200 sotilasta.

Ruotsin hallitus torjuu upseeripulaa parantamalla kadettien etuja. Opintokorvausta nostetaan 100 eurolla noin 510 euroon. Ruoka, asuminen sekä matkat lomille kotiin kuuluvat jo kadettien etuihin.

Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson (Maltillinen Kokoomus) pitää upseeripulaa Ruotsin puolustusvoimien suurimpana haasteena. Ministeri Jonson haluaa upseereitten lisäksi myös enemmän varusmiehiä Ruotsin puolustusvoimiin.

Lähde SVT

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Elettiin sinisilmäisessä uskossa, että maailma on muuttunut hyväksi, eikä herätty edes silloin, kun Putin alkoi panostaa vahvasti armeijansa kehittämiseen. Samaan aikaan pitkin Eurooppaa puolustusmenoja supistettiin ja armeijat kutistuivat.

Trump muistutti siitä, että puolustukseen tulee panostaa sovitulla tavalla, niin kaikenlaiset merkelit vain kauhistelivat, että miten tuo oranssi hirviö julkeaa puhua sellaisia. Saavat syyttää itseään aika raskaasti siitä, että nyt on ongelmia.

Hupaisimpia ovat venäjämielisten puheet, joiden mukaan länsimaat ovat suunnitelleet hyökkäävänsä Venäjälle ja anastavansa Venäjän luonnonvarat. Vain Venäjä on panostanut asevoimien kehittämiseen. Lännessä asevoimat ovat heikentyneet koko ajan. Miten tuosta voi kehitellä ajatuksen, että länsi on Venäjälle uhka. Vähän on heikoilla venäjämielisten ajattelukyky.

Ilkka

Putleri sääti nyt lain että kouluissa on opetettava kuinka suuri menestys ukrainan sota on ollut. Hän tosin valitteli että on ongelmia saada sodasta kertovaa esineistöä museoiduksi josta olen vahvasti eri mieltä. Hinaisivat vaan kaikki ukrainaan jääneet tankinromut vitriiniin ja luukkuun roikkumaan pari hiileksi kärähtänyttä rekryyttiä, niin oheismateriaali olisi jopa ajankohtainen.

Ilkka Manttari

Venäjällä poliittinen luokka vain pelkää että kansa huomaa että eivät tarvitse tuollaista poliittista yläluokkaa. Ei kukaan ole hyökkäämässä Venäjälle kyllä sen tuo poliittinen porukka tietää, kyse on vallasta. Venäjällä ihmisten suhtautuminen esim. natoon on vuosikymmenien aivopesun tulosta, no ei se ole kummaa, samaahan se oli täällä kotomaassakin ja pienemmällä aivopesulla.

Ilkka

Suurin haaste syntyi jo Kustaa Waasan jälkeen, silloin kun ei enää voitu juoksuttaa suomalaisia valloitusretkille ruotsin puolesta.