Eurooppa Muu maailma Politiikka Rikos Uutiset

Ruotsi: Volvossa ei salaisuus pysy salassa

Kuva: Pixabay/Unif

Kiinalaisyhtiö Geely osti ruotsalaisen autonvalmistaja Volvon vuonna 2010. Viime aikoina on herännyt huoli ihmisten tarkkailusta älyautoissa.

Uusissa autoissa on teknologiaa, joka mahdollistaa autossa olevien kuuntelun sekä heidän liikkeittensä kartoittamisen. Ruotsalainen kybertutkija pitää uhkaa vakavana.

”Jos käy salaisia keskusteluja liikkuvassa autossa, niitä ei ehkä kannattaisi käydä kiinalaisessa autossa”, varoittaa Ruotsin Kyberpuolustuksen ja tietoturvallisuuden keskuksen päällikkö,  professori Pontus Johnson.

SVT:n kyselyn perusteella useat ruotsalaisviranomaiset ovat liisanneet autoja kiinalaisomisteiselta Volvo Cars-yhtiöltä.

”Suosittelen, että Volvossa ei puhuta salaisuuksista”, sanoo professori Johnson.

Yksi kiinalaisia Volvoja liisanneista viranomaisista on Kistassa sijaitseva Puolustustiedustelutuomioistuin (Försvarsunderrättelsedomstol), joka käsittelee Ruotsin viestitiedustelukeskus FRA:n toimintaan liittyviä juridisia kysymyksiä. Tuomioistuin muun muassa päättää, mitä FRA voi ja ei voi laillisesti salakuunnella.

Volvo Cars on kiistänyt yhteydet Kiinan hallintoon ja viranomaisiin. Yhtiö painottaa olevansa yksityisesti omistettu yritys.

Kommunistisessa Kiinassa on sinologien mukaan vaikea erottaa yksityiset yritykset valtion omistamista.  Tämä pätee erityisesti vuoden 2017 turvallisuuslakien astuttua voimaan. Näitten lakien mukaan jokaisella kiinalaisella on velvollisuus antaa tietoja Kiinan tiedustelupalvelulle.

Volvo Cars kertoo tiedotteessaan deaktivoineensa Ruotsin tullille ja poliisille toimittamistaan Volvoista laitteiston ja ohjelmat, jotka voisivat siirtää tietoa Volvo Cars-yhtiölle tai jollekin muulle osapuolelle. Muilla viranomaisilla on yhtiön mukaan mahdollisuus samaan deaktivointiin.

Ruotsin puolustustiedustelutuomioistuin on omassa tiedotteessaan kertonut, että salaisia keskusteluja käydään vain valvotuissa ja turvallisiksi tutkituissa tiloissa, ja että auto ei missään olosuhteissa ole sellainen tila.

Lähde SVT

16 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
n/a

Volvo – Maailman turvallisin auto

Vappu Simanen

Uutisen mukaan Volvon kommunikointilaitteisto on kuitenkin poistettavissa ilman että sen ensisijainen toiminta (liikkuminen paikasta toiseen) estyy. Mutta yritäpäs samaa Teslassa: auto jää siihen paikkaan. Myös osamaksun viivästyminen voi pysäyttää Teslan.

Kaikki Euroopassa myytävät autot on varustettava laitteistolla, jolla auto voidaan pysäyttää etänä, siis hallituksen tai naton sotilaskomentajan määräyksellä.

Lännen autoissa on tietenkin eduksi laskettava, että ne kuuntelevat keskusteluja ja videoivat matkustajien kasvoja vain «liikenneturvallisuuden edistämiseksi». Ja takuumiehenä salaisuuksien säilymiselle on tietenkin MicroSoft.

Nykyisessä informaatioympäristössä on tämäntyyppisten uutisten julkaisemisessa kysyttävä myös: miksi uutisen julkaiseminen on tullut ajankotaiseksi juuri nyt ja: kuka maksoi uutisen. Usein nopein ja halvin tapa edistää omia bisneksiä on ostaa viranomaiselta päätös kilpailijan toiminnan lopettamiseksi.

John Quiman

Älypuhelimetkaan eivät ole täysin luotettavia, ellei sitten asenna puhelimeensa jotain Jollaa. Siinä ei kai ole vakoiluominaisuuksia. Sitten pitää olla tarkkana mitä sovelluksia puhelimeensa ottaa.

Tulevaisuudessa jääkaappiakin vakoillaan, miksei leivänpaahdintakin.

Parempi, että ei osta turhan moderneja nettiin liitettäviä laitteita. Kaipa jatkossa saa vielä vähän aikaa ilman nettiliittymää kodinkoneita, mutta jonain päivänä tuskin enää saa. Saattavat julistaa sellaiset laittomiksikin, kun valtio haluaa seurata kaikkia tekemisiäsi. Ja kaikki on tietysti ihan omaksi parhaaksemme.

Siinä vaiheessa on jo ihmisiä, jotka kokevat olonsa turvattomaksi, jos valtio ei seuraa kaikkea. Onhan valtio jumalan kaltainen holhoaja, joka varmistaa turvallisuuden. Kun ei ole enää nimeksikään vapautta, ovat ne ihmiset onnellisia orjia. Jotkut toiset tekevät kaikkensa välttääkseen valtion valvovan silmän. Heitä pidetään vaarana yhteiskunnalle ja he menettävät sosiaaliset pisteensä, joita tarvitsee voidakseen ostaa yhtään mitään ja voidakseen liikua. Ilman pisteitä olevan astuessa autoon, lakkaa auto toimimasta.

Ah, niin ihana tulevaisuus tiedossa ja ihmiset ovat aivan innoissaan.

Ilkka

Toisaalta kannattaa myöskin muistaa ettei missään eikä kenelläkään ole sellaista reserviä joka ehtisi analysoimaan jokaisen puheet tai tekemiset. Toisin sanoen, vaikka puhelimessa yms olisi joku mahdollisuus kuunteluun, miksi kuunneltaisiin 24/7 jonkun taviksen tyhjänpäiväisiä puheluita, tai arvuuteltaisiin oliko joku vähänkin kryptiseltä kuulostanut viesti muuta kuin kylähullun muutenkin sekavaa jorinaa.

Jos puhelinta kuunnellaan, siihen on olemassa perusteet ja tällöin kyseeseen tulee ensisijaisesti rikosten ehkäiseminen. Kiina tai vastaava maa kyllä voi harjoittaa kansalaistensa kyttäämistä minun puolestani, ja uskon että miljardin puhelun analysoiminen joka tunti käy kyllä työstä, että onnea vaan.

John Quiman

Kiinassa onkin paljon porukkaa töissä valvomassa sisäistä turvallisuutta. Ei tästä ole kauan, kun Kiinassa kului rahaa sisäisen turvallisuuden armeijaan enemmän kuin puolustusvoimiin. Saattaa olla vieläkin se tilanne.

Tuskin kukaan kuuntelee jokaista puhelua, mutta tekoälyn kehittyessä valvonta kasvaa siten, että tekoäly kuuntelee jokaisen puhelun ja arvioi kuin vaarallisia mielipiteitä on vaihdettu. Varmaan tekoäly luovuttaa työntekijöille suurimman riskin puhelut tarkempaa valvontaa varten. Vähäisemmistä lähtee sosiaalisia pisteitä.

n/a

Ei pidä paikkaansa, se on sellainen pöytäkoneen kokoinen se boksi joka seuloo kaiken datan miljoonista käyttäjistä reaaliajassa. Kehitysmaissakin on jo sellaiset eiköhän kyberturvallisuuskeskuksessa ole jo jotain vähän päivitettyä

n/a

Joo riittää et on TikTok tai Facebook puhelimella, siinä on se takaportti puhelimeesi

Ilkka Manttari

Oletusarvona siis on että kuunteluominaisuus on aina päällä. Voihan sitä sitten pyytää poistamaan jos haluaa. Onneksi olkoon uuden Volvon omistajat, olette ostaneet sanelukoneen joka on jatkuvasti päällä 😂.

Ilkka

Kun ajaa kesät takuuvarmalla rapakon takana valmistetulla autolla, siinä ei tarvitse sanoja säästellä eikä jättää kertomatta mitä ajattelee kiinasta ja kiinalaisista. Etelävaltioiden lippu takaikkunalla vielä sinetöi sen, ettei edes BLM jutut kulkeudu autoon. Ennen oli kaikki paremmin sanokaa minun sanoneen.

n/a

Joo ei ollu h_moilla ja n_kruilla asiaa alabamassa

Ilkka

Sweet Home Alabama.

-Lynyrd Skynyrd-

Ilkka

Eilen oli uutinen jossa autokauppiaat ovat esittäneet huolensa siitä kun täyssähköisten autojen myynti ei lähde nousuun, He ovat omien sanojensa mukaan huolissaan erityisesti siitä ettei vihreä siirtymä tunnu siirtyvän autokauppaan. Kun lukee rivien välistä mistä oikeasti ollaan huolissaan, ei kysymys olekaan enää vihreästä siirtymästä, vaan siitä ettei kassakone kilkata toivotulla tavalla. Naurattaisi jos ei itkettäisi tämä nykymaailman tyhmyys. Täyssähköiset lelut pitäisi nyt pakottaa kaikille vedoten ympäristön tilaan, ja kuitenkaan siitä ympäristöstä ei välitä yksikään autokauppias hevon v***ua.

Autokauppias tietää ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa asioita aseuraava, ettei sähköautot ole vastaus tulevaisuuden autoilulle, se on typerä välivaihe jossa ihmiset pakotetaan ostamaan romua koko rahalla, ja kymmenen vuoden kuluttua niistä ei pääse eroon tekemälläkään kun hypetys on ohi. Se kymmenen vuotta on sikälikin hyvä rajapyykki, että silloin akut on niin lopussa, että auton omistajalle on tulossa kymmenien tuhansien huolto jos meinaa vielä pelleillä vihreässä siirtymässä. vaihtoehto B on romuttaa auto, sillä sen jälleenmyyntiarvo on nolla.

John Quiman

Ainakin nykyiset sähköautot ovat mitä kerroit. Saa nähdä kehittyykö akkuteknologia vielä niin paljon, että autoissa voi olla helposti vaihdettavat akut, eikä niiden hintakaan päätä huimaa. Tänä päivänä ne ovat erityisen kalliita, joten kun akku on loppu, on käytännössä autokin loppu, koska akkujen vaihto maksaa maltaita. Joissain autoissa piilotetaan akku alustaan. Mahtaa olla hankalaa akun vaihto.

Viimeksi muokattu 10 kuukautta sitten by John Quiman
Ilkka

Siihen akun vaihtoon juuri otinkin kantaa, koska kaikissa nykyisissä sähköautoissa akku on osa alustan rakennetta. Se ei ole vaihdettavissa tyyliin ” + ja – karvat irti, akku kouraan ja uusi paikalleen.” Se homma purattaa koko auton kirjaimellisesti. Sitä ei saa vaihdettua alakautta, jolloin lapsikin käsittää mitä kaikkea on edessä ennen kuin päästään näpelöimään lattian alla olevaa akustoa. Tämän lisäksi sitä ei saa vaihtaa kuka tahansa, se on tehtävä yleensä merkikorjaamossa ja kaikki tietävät millä tuntitaksalla ne putiikit pelaavat. Uusi akku voi maksaa jopa 30 000 euroa, kenties ylikin ja sitten ne työt päälle niin loppulasku on takuulla jotain suurempaa kuin säästöporsaan vuotuinen kasautuma. Akku on sen lisäksi ongelmajätettä, josta velotetaan myöskin erillinen maksu, joten onnea vaan Teslakuskit. Jos olette vielä hommanneet lelunne velaksi niin sitten vasta velat alkaakin pyörimään.

Nykyisiin katsastus sääntöihinkin tuli muutos koskien täyssähköistä autoa. Jos alustassa on painauma joka on yli kuusi milliä syvä, ( 6 mm ) hylätään auto ja vika on korjautettava. Palovaara on liian suuri sillä kennosto on voinut vaurioitua ja kuumenee aiheuttaen vaaratilanteen. Kukaan ei siis edes tiedä onko kennosto vaurioitunut, riittää kun niin oletetaan ja asiakas saa hylätty leiman kotteroonsa. Uutta leimaa et saa ellei ole akustoa vähintään tarkistettu ja painauma korjattu. Lienee turha sanoa ettei sitä painauma saa korjattua ottamatta akkua pois paikaltaan. Että nauttikaa nyt vihreän siirtymän autoilusta, siinä tule vielä itku ennen kuin olette pelastaneet maapallon ilmaston kunniahimoisella hölmöydellänne.

John Quiman

Autojen valmistajat tienaavat ja hyväuskoiset ostajat maksavat, vaikka itkisivät, kumminkin maksavat.

Muistan lukeneeni tuosta, että jos katsastuksessa havaitaan pieni painauma auton pohjassa, siis akussa, menee akku vaihtoon, eli puretaan auto ja rakennetaan uudestaan uuden pohjan päälle tms. Kyllä tosiaan tulee hintaa. Siinä kohden se itku tulee monilla. Jos on tavattoman rikas, voi vaikka jättää saman tien romutettavaksi ja ostaa uuden, mutta niitä on hyvin vähän.

Ilkka

Viime kesänä edelläni ajoi täyssähköinen Porche Carrera.. Mitä v****n järkeä on ostaa urheiluauto täyssähköisenä ? Jos jätkällä on varaa laittaa kyseiseen autoon siitä vaadittavat dinaarit, olisin hänen sijassaan ostanut kunnon bensiinikoneella metelöivän auton, ja käyttänyt ylimääräiset rahat bensiiniin. Miltä kuulostaa urheiluauto joka pihisee ? Sehän on kuin keuhkoahtaumasta kärsivä entinen tupakoitsija. Urheiluauton pitää meluta, sen pitää kuulua, se on osa koko kupletin juonta. Kuvittele Drag Racing kisat sähköautoilla ? Kuka haluaa katsoa vinkuvaa putkea vaikka se olisi miten nopea. NE ÄÄNET on osa sitä maailmaa, erittäin tärkeä osa koska desibelien järjetön rallatus jo tyhjäkäynnillä nostaa fiilikset kattoon. Kun äänitaso on sitä luokkaa mitä nitrokoneista lähtee, se laittaa koko ilman tärisemään. Jos sitä ei ole koskaan kokenut, ei ymmärrä miten mahtava kokemus se on. Siinä kokenutkin moottorimies lirauttaa hunajaa muutaman tipan. Kun tallataan lappu lattiaan, tärisee katsomossa asti, silmät kirvelee nitrometaanin pakokaasuista koska moottori pärskäisee osan raakana pihalle pakosarjoista, ja kumin käryä on niin ettei eteensä näe. SE ON ELÄMYS. ELÄMYS JOTA EI SÄHKÖHIMMELIT KOSKAAN TARJOA.

USA:n markkinoille on tosin tullut uusikoppanen Dodge Challenger jossa äänisyntetisaattori tuottaa V8:n äänimaailman, mutta silti se on feikki. Tietyssä mielessä aseisiin liitetty vaimennin tekee myöskin psykologisen vaikutuksen, eli ampuja ei miellä asetta täysitehoiseksi kun se aito ja oikea laukaus ääni jää puuttumaan.