Kotimaa Politiikka

Sosiaali- ja terveysministeriö: Toisiolain muutosehdotukset lausunnolle

Sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetun lain (ns. toisiolain) tietoturvallisia käyttöympäristöjä koskevia vaatimuksia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vaatimukset mahdollistaisivat toisiolaissa määriteltyjen tietojen luovuttamisen Suomen ulkopuolelle. Tarkoituksena on mahdollistaa suomalaisten rekisteritietojen käyttö kansainvälisissä tutkimuksissa ja samalla varmistaa korkeatasoisen tietoturvan ja -suojan toteutuminen. Esitys on lausunnolla 29.7.2022 asti, kerrotaan Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa tiedotteessa.

Toisiolain tarkoituksena on mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon hyödyntäminen tietoturvallisesti muun muassa tutkimuksessa, opetuksessa, tiedolla johtamisessa ja kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Laki mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon hyödyntämisen muussa kuin tiedon alkuperäisessä käyttötarkoituksessa (ns. toisiokäyttö).

Toisiolaissa tarkoitettuja henkilötietoja voidaan luovuttaa tietoluvan nojalla käsiteltäväksi ainoastaan tietolupaviranomaisen (Findata) tietoturvallisessa käyttöympäristössä tai toisiolain mukaisesti auditoidussa tietoturvallisessa käyttöympäristössä.

Vaatimus henkilötietojen käsittelystä toisiolain mukaisessa tietoturvallisessa käyttöympäristössä voi aiheuttaa haasteen erityisesti kansainväliselle tutkimusyhteistyölle, jossa haluttaisiin käyttää Suomen sosiaali- ja terveystietoa osana muista maista kerättävää tietoaineistoa. Ulkomaisilla toimijoilla ei ole kattavaa tietoa toisiolain auditointivelvoitteesta, eikä kukaan ulkomainen toimija ole ryhtynyt auditoimaan omia järjestelmiään toisiolain perusteella.

Ehdotuksen tavoitteena on mahdollistaa suomalaisten rekisteritietojen käyttö kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä ja samalla varmistaa korkeatasoisen tietoturvan ja -suojan toteutuminen. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetun lain tietoturvallisia käyttöympäristöjä koskevia vaatimuksia siten, että vaatimukset mahdollistaisivat toisiolaissa tarkoitettujen tietojen luovuttamisen muihin kuin Suomessa sijaitseviin tietoturvallisiin käyttöympäristöihin.

Lisätietoa

lausuntopyyntö lausuntopalvelussa

lakimies Essi Suonvieri, etunimi.sukunimi@gov.fi
hallitusneuvos Joni Komulainen, etunimi.sukunimi@gov.fi

Sosiaali- ja terveysministeriö

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
gfgy

THL keräsi ja tallensi koronanäytteiden mukana ihmisten dna-näytteitä. Lain mukaan ne pitäis hävitää.

Ilkka Forsten

Niinpä, sittenhän osaavat Pfizerilla valmistaa paremmat aineet että valkoiset saadaan loppumaan euroopasta.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten
Tuumailija

Ja mikähän hyöty tässä asiassa on kansalaiselle? Yksityisyydensuojaa puretaan raivolla ja näitä tietoja sitten myydään kaikenlaisille koijareille ympäri maailmaa. Missä se korkeatasoisuus on muuta kuin lentokorkeudessa pois maasta?
Nämä tiedot ovat sitten hyviä mille lie tahoille, jotka haluavat hybridivaikuttaa yksittäiseen kansalaiseen, samalla heikennetään sisäistä turvallisuutta.

Eikö riitä että windows imuroi kaiken digiliikenteen ja jakaa sen maksaville tahoille ,pitää päästä vielä syvemmälle ihmisten elämään joka taas ei muille maan/kodin seinien ulkopuolisille kuulu.

Kata

Hyvin tuumailit.Kansalainen pitää pitää pelossa josko joku kyttää ja vaatii tietoja.😠Ja joku taho hyötyy taas kuin lapsosista rajalla…🤔

Ilkka Forsten

Hinuria ei saa sanoa hinuriksi, mutta ihmisten yksityiset asiat koskien terveyttä voikin luovuttaa kenelle tahansa.

Matti

Se on juuri näin taitaapi tuolla päättävissä elimissä esim oikeuslaitos olla suuri osa hinureita, lesboja ja todennäköisesti polliisi laitoksella myös hehän ovat hienoja nuhteettomia sontaläjiä