Kotimaa Politiikka

Sotilaiden palautuminen on varmistettava kaikissa valmiustiloissa

Puolustusvoimien henkilöstö ei ole sillä suorituskyvyn tasolla, jota tulevissa haasteissa vaaditaan. Sotilaat eivät ole halunneet kriisiyttää ongelmaa, mutta tilanne uhkaa muodostua kriittiseksi ja se pahenee jatkuvasti, kerrotaan Upseeriliiton antamassa tiedotteessa.

Puolustusvoimissa työskenteleviä ei koske yleinen työaikalaki, joka uudistettiin kaksi vuotta sitten. Sen sijaan noudatetaan vuonna 1970 säädettyä työaikalakia, joka ei vastaa nykypäivän työelämän vaatimuksia.

”Kekkosenaikainen työaikalaki ei turvaa henkilöstön jaksamista. Ammattisotilaiden johtamat kertaus- ja sotaharjoitukset venyttävät työpäivän jopa 16–20 tuntiin. Kun sellaisia työpäiviä on takana useita, palautumisesta on huolehdittava”, painottaa Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita.

Ukrainan sota lisää entisestään harjoituksia ja valmiustehtäviä. Tämä ilmenee myös Upseeriliiton maaliskuussa tekemästä jäsenkyselyssä. ”Olemme onnistuneet luomaan valmiusjärjestelmän, missä arjessa olemme 100 % kuormittuneita koulutuksen ja valmiuden kanssa.”, kuvataan eräässä vastauksessa.

”Henkilöstö tekee töitä jopa sairaana, sillä sijaisia ja korvaavaa henkilöstöä ei ole. Upseerit päivystävät osin vapaaehtoisesti vapaa-ajallaan”, Viita kertoo.

Suomessa on varauduttava kaikkiin tulevaisuuden skenaarioihin

Huoli työaikasuojelun heikkoudesta ei ole vain upseereiden, vaan kaikkien Puolustusvoimissa työskentelevien. Tästä ovat henkilöstöjä edustavat järjestöt viestineet useasti valtioneuvostolle, komentajalle ja lakeja säätäville kansanedustajille.

”Turvallisuustilanteen heikkeneminenja Ukrainan sota osoittavat, että kaikkiin tulevaisuuden skenaarioihin on valmistauduttava. Palautuminen on hoidettava kuntoon kaikissa valmiusoloissa”, Viita huomauttaa.

Samoin on valmistauduttava liittoutumiseen niin henkilöstön kuin palvelusuhteiden ehtojenkin osalta.

”Jäsenkyselyssämme 91 prosenttia kannattaa liittymistä Natoon. Upseereita tarvitaan Naton rakenteisiin 100–200 upseeria. Se on merkittävä panostus, sillä upseerivaje on tälläkin hetkellä 300 tehtävää”, Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita muistuttaa.

 

Upseeriliitto ry

31 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Caitlan Conroy

Thanks for sharing such a great information.

Ilkka Forsten

” Palautuuhan ” Iivanatkin, mutta sinkkiarkussa ja omaisilta salaa.

Jope

Kun kaatuu niin siitä ei enää palauduta.

Bling Bling

Eiköhän tähänkin saada ajanmukaiset päivitykset, kunhan NATO-jäsenyytemme on ratifioitu. On hieno asia, että Puolustusvoimat tukee henkilötasollakin NATO-jäsenyyttämme vailla soraääniä; se kertoo yhtenäisestä ja vahvasta voimasta, jota vihollisen ryssän tulee syystäkin pelätä.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Bling Bling
Sami

Jos olemme NATO:n jäseniä, niin voimmeko sitten enään saada Venäjältä apua, jos Bryssä hyökkää Suomeen?

Jos emme voi saada Venäjältä apua, niin sitten Ursula pommittaa Suomen takaisin kivikaudelle silmittömällä raivollaan.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Sami
ike

😂 Kommenttisi sivusi jo melkein unohtamaani taidemuotoa, sarkasmia.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
Ei välttämättä raskasta

Kun nyt puhutaan näistä sotaharjoituksista ja nukkumisista niin tesiesittekö että:

  • kun antaa negatiivisen huumetestin
  • ja antaa urheilusta hyväksytyn suorituksen

…niin pääsee osallistumaan sotaharjoituksiin. Ja aina kun jossain päin Suomea on sotahrjoitukset, sinä ole ”sotaharjoituksessa”. Palkka kohoaa sen 30% vaikka tekisit konttoritöitä 500km päässä sotaharjoituspaikasta.

Niin että ei ne sotahajoitukset mitenkään raskaita ole kaikille. Jos lasketaan sotaharjoituspäiviä niin niitä kertyy, mutta moniko oikeasti on sielä metsässä ryynäämäässä. Ja moniko tekee klo 9-14 työpäivää jossain konttorissa?

otto suni

On täysin selvä, että nuorille upseereillemme on tehokkaasti esitelty USA:n aseiden tehokkuutta ja siksi on erittäin uskottavaa luku 91 % Natoon liittymisn puolesta. Valitettavasti sotilaan tehtävä on luottaa siihen, että esimies on aina oikeassa, joten myös historiallisesti Suomessa ei ole koskaan vuosien 1918-1994 välisenä itsenäisyytemme aikana ole näin tehokkaasti myös massamedian avulla ajettu kansalaiset uskomaan USA:n mahtavuuteen!
Upseerien jaksaminen on todella vaarntunut nykyisin, ero on siinä, että upseeri ei enää asu kasarmialueella yhdessä aliupseerien kanssa perheineen vaan siviilinä siviilien joukossa! Upseeri ei enää pidä kotonaan palvelusasetta kuten vielä 60-,70-ja 80-luvulla sillä kantahenkilökunta riisuttiin aseista ampuma-aselain 1998 voimaan tullessa! Upseeri on nykyisin vain Valtion virkamies kuten kuka tahansa muu virkamies!
Sotaan valmistautumien merkitsee henkilökohtaisista mukavuuksista luopumista, joten Karjalan männyt kutsuvat!
otto suni

Piikkilampaat

Suomi ei ole liittymässä Usaan vaan natoon joka koostuu lukemattomista maista, se teiltä putinisteilta jostain syystä unohtuu aina.

Hessu

Jaa, ihanko lukemattomista maista, minusta Natoon kuuluu 30 jäsenmaata joista USA on tärkein. Ilman USA:ta ei olisi Natoa

Puolueeton

USA panee sotilastoimiin 7 kertaa enemmän rahaa kuin muut yhteensä. Kaikki tietävät, raha määrää kaiken toiminnan. Sitä ei antiputinisti piikkilammas tiedä väittäessään, USA ei komenna natoa vaan pikkuosakkaat.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Pekka Viherä
Deputinization

Teillä tuntuu olevan Kremlin kanssa samat huolenaiheet!

otto suni

Eivät ongelmat liity Kremliin vaan kykyyn vastata sotilaallisesti mistä suunnasta tahansa tulevaan uhkaan. Enin osa näillä sivustoilla uhoavilla ei ole mitään käsitystä upseerien ja aliupseerien elämästä kasarmeissa jolloin vasteaika oli todella lyhyt. Sotilaat Suomessa olivat kaikki minun aikanani miehiä, naiset olivat sotilaskotisisaria, keittiöiden hoitajia ja sotilassairaaloissa toimivia.
Kaikista pahin operaatio tuhota armeijan iskukykyä on yksityistäminen ja se ymmärtää kun tarkistelee tilannetta ennen 90-lukua. Puolustusvoimain kiinteistöt olivat puolustusvoimain, samoin ampumaradat ja niitä oli runsaasti, samoin varuskuntia. Kuinka joku vakavissaan kuvittelee meillä tänä päivänä olevan 700.000 tai jopa 900.000 sotilaan reservi. Palvellessani panssarivaunupataljoonassa, asuin kasarmialueella, kuten lähes kaikki kantahenkilökuntaan kuuluvat. Joukkomme oli silloin puolustusvoimain iskukykyisin joukko-osasto. Olisimme pystyneet saamaan kokoon sota-aikana 3 täysin varustettua panssariprikaatia.
Vaunupataljoonan komentajana toimiessaan eversti Kantakoski kehitti erittäin toimivan varastointimenetelmän ylimääräisille vaunuille, mutta tämä kaikki tuhottiin EU:n kiimassa. Käsitys armeijan iskukyvystä perustuu siihen ja ainoastaan siihen, että suomalainen varusmies on motivoitunut ja hyvin koulutettu, valitettavasti heitä on liian vähän. Naisarmeijalla emme voi korvata kovakuntoista miestä ja transuja on vaikea hyväksyä naissotilaiksi. USA:ssa kaikki on mahdollista myös armeijassa joten voit ilmoittaa olevasi nainen vaikka sinulla on miehen elin housuissa!
Odotellen tässä kutsua!
otto suni

Sami

Kyllä minä ainakin olen motivoitunut puolustamaan Suomea.

Heti kun käsky käy, olen valmis ampumaan jokaisen Bryssän, ja omin kätösin hirttämään Ursulan Brysselin torilla. 🙂

Deputinization

Eli teillä on yhteinen tavoite Kremlin kanssa tehdä sotarikoksia ja kansanmurhia!

Deputinization

Sen verran on kokemusta noista hommista, että koulutus ja motivaatio eivät riitä ellei ole kunnon aseita ja Ukrainassa se todistetaan joka päivä. Natomaista löytyy ylivoimaiset työkalut ja niitä me ensisijassa tarvitaan sodankäynnin joka osa-alueelle. Tämän päivän naiset on tehty eri ”puusta” kuin ennen ja kokemusta on, että heillä on kanttia siinä missä miehilläkin. Se vanha viisaus, että ne on eri miehet jotka ruumiita tekee ja eri miehet jotka niitä pesee pätee vieläkin ja myös naisiin.

Ilkka Forsten

Odotat siis miehen elimen kutsua.. Hmmm.

Kata

😀

Sami

Kyllä meillä on.

Piikkilampaat

Haluat Suomen olevan samassa jamassa kun Ukraina.
Teillä putinisteilla yllätys, yllätys, kun ryssistä tulee kyse ja noiden tekemistä terroriteoista, aina teidän puolustus asiaan on, usa, usa ja usa.
Samaa lässystä aina.

otto suni

Mikä on sinun tehtäväsi sotatilan aikana vai oletko ainoastaan Naton trolli?
otto suni

Ilkka Forsten

Ykkösluokan marjanpoimija.

otto suni

Itse olet lässyttäjä, tosiasiat tosiasioina eli Nato on täysin ja yksinomaan riippuvainen USA:n tuesta. Yksikään muu Natoon kuuluva maa kuin Turkki ei voi käydä omaa sotaa ilman USA:ta. Ainoastaan Turkin armeijalla on koko ajan sodanajan vahvuus rivissä. Turkkilaisilla sotilailla on vielä erittäin merkittävä etu meihin suomaisiin verrattuna, he pääsevät taistelussa kaaduttuaan paratiisiin ja siellä heitä odottavat kaikki paratiisin neitsyet. Sama etu on tsetseenitaistelijoilla Ukrainassa. Millä maalla on isäntämaasopimus USA:n kanssa, satutko tietämään vai meneekö jälleen lässyttelyksi?
otto suni

Juha

Pelokkaat harhaatikot aivopesty tykinruuaksi.

”Finland Joining NATO Means ’Destruction of Their Country”

https://www.newsweek.com/russia-finland-dzhabarov-ukraine-stoltenberg-nato-retaliation-1695854

Ryssän pelko on kova. Saakohan nuo pelkurit yönsä nukuttua.

Sami

Putin puolustaa Ukrainassa ihmisoikeuksia, demokratiaa, sekä hävittää joukkotuhoaseita.

Kiitos Putin 🙂

Ilkka Forsten

ja ilman neuvostoliittoa ei olisi ollut varsovanliittoa. Siihen pakkokuuluttiin, natoon on mahdollista mennä vapaaehtoisesti.

Sami

Mitäs vikaa Putinissa on?

Deputinization

Vain muutama ”pieni” vika kansanmurhaaja, sotarikollinen ja huono historiantuntemus.

Ilkka Forsten

Tänään viimeksi katselin uutislähetystä jossa kysyttiin kansalaisilta pitääkö suomen liittyä natoon ? Vastaajista kaikki, paitsi yksi teini-ikään ehtinyt sanoi kyllä. Teinin mielipide oli ettei meillä ole näköpiirissä mitään uhkaa.. Samaa sanoi demarit vielä vuonna 1939, ennen kuin itänaapurille tuli suunnaton tarve luoda uhka ja toteuttaa se.

Ilkka Forsten

Meitä ajettiin sodanjälkeisenä aikana uskomaan varsin tehokkaasti itänaapurin mahtavuuteen. Suomessa ei saanut tehdä edes sodasta kertovaa elokuvaa, ellei ensin hyväksyttänyt sitä politrukkien saunaillassa. Tuntematon Sotilas, se Väinö Linnan versio nimittäin retusoitiin monen kohtauksen osalta, ja vain siksi, ettei itänaapuri suuttuisi. Eikö se huoleta sinua, minua huolettaa. Nyt se sama itänaapuri selittää ettei meillä ole oikeutta päättää omista asioistamme, mutta nytpä me päätämme, ja Putin pitäköön turpansa kiinni.

Kata

Ihan sammaa mieltä!