Kotimaa Politiikka Talous

Suomen Nato-jäsenmaksut sisällytetään julkisen talouden suunnitelmaan

Lockheed Martin F-35A Lightning II. Kuva: Wikimedia Commons / (CC BY-SA 2.0) / Flickr by TDelCoro.

Tiedote 23.3.2023 | Puolustusministeriö

Hallitus on päättänyt 23.3.2023 teknisestä julkisen talouden suunnitelmasta (JTS) vuosille 2024-2027. Puolustusministeriön hallinnonalan osalta tekninen suunnitelma on jatkumoa vuoden takaiselle julkisen talouden suunnitelmalle, jossa hallitus päätti korottaa maanpuolustuksen määrärahoja merkittävästi turvallisuusympäristön muutoksen vuoksi.

Puolustusministeriön hallinnonalan määrärahataso vuonna 2024 on noin 6,0 miljardia euroa ja se laskee 5,6 miljardiin euroon vuonna 2027. Muutos aiheutuu pääosin F-35-hankkeen rahoituksen vuosivaihteluista.

Julkisen talouden suunnitelma sisältää rahoitusta Natoon liittyviin suoriin kustannuksiin. Tästä Suomen maksuosuuksia (ns. jäsenmaksua) Naton yhteisrahoitukseen on noin 20 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi hallinnonalan henkilöstötarpeisiin kohdennettavat lisäpanostukset ja jäsenyyden edellyttämä johtamisjärjestelmien kehittäminen kasvattavat kehyskauden lopulla menoja yhteensä noin 40 miljoonalla eurolla.

Tekninen suunnitelma sisältää rahoitusta Puolustusvoimille Ukrainaan toimitetun tuen korvaushankintoihin. Lisäksi siihen sisältyy vakiintuneita indeksi- ja ostovoimakorjauksia, joiden euromääräinen vaikutus on inflaatiosta johtuen aikaisempaa korkeampi.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2024-2027 ei sisällä uusia poliittisia linjauksia, vaan se pohjautuu nykylainsäädäntöön ja siinä on otettu huomioon pääministeri Marinin hallituksen aiemmin tekemien päätösten vaikutukset tulevien vuosien meno- ja tulotasoon tuoreimman talousennusteen lisäksi. Tekninen julkisen talouden suunnitelma on pohja sekä hallitusohjelmaneuvotteluihin että seuraavalle julkisen talouden suunnitelmalle, josta eduskuntavaalien jälkeen nimitettävä uusi hallitus päättää syksyllä 2023.

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa talousjohtaja Kristiina Olsson, p. 0295 140 220.

Puolustusministeriö

 

5 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka Manttari

Vähän vielä muistuttaisin noista vanhoista hävittäjistä. IS tentissä Sanna puolusteli Hornet-keskusteluja (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009468681.html n. kohdasta 52.30) Ukrainan presidentin kanssa. Ajatelkaa nyt, voidaanko tuollaisen ihmisen antaa jatkaa suomen johtopaikoilla. Hän puhuu mitä sattuu, milloin sattuu. Kun ei ymmärrä asiasta voi kai noin toimia. Tuollaiset koneet vaativat melkoisen huolto-organisaation. Noita tempauksia on Sannalla jo vähän liikaa.

Ilkka

Satuitko tänään lukemaan miten vihreiden Ville Niinistö nyt valittaa demareista julkisesti, vaikka on ollut yhtä pataa koko hallituskauden ajan siellä EU:n keskiössä. Niinistön suurena huolena näyttäytyy marinin tapa politikoida. Väitehän kuuluu että marin haluaa vain valtaa, ja yrittää hämätä äänestäjiä pois vihreiltä sekä vasemmistoliitolta.. Niin, mutta hyvänen aika, eikö jokainen puolue loppupeleissä pyri valtaan, ja tekee sen aina siitä piittaamatta onko joku toinen saamassa tyhjiä lupauksia tai tippumassa pelistä ?

Toisin sanoen, Niinistö kitisee nyt että marin ei olekaan kunnon vihersosialisti vaikka on luvannut olla, ja mikä vieläkin pahempaa, hän voi puheillaan johtaa äänestäjät hylkäämään vihreitä arvoja. Minusta niillä arvoilla ei ole tähänkään asti tehnyt mitään, ja se mitä marin höpisee on niin menneen talven lumia ettei häntä kukaan järkevä äänestäjä mene valitsemaankaan. Marin EI OLE mitään muuta kuin selfiekeppi, joka koittaa uskotella sekä itselleen että koko EU:le olevansa taivaan lahja vailla puutteita.

Jos marin vie ” vihreiltä arvostusta ” ja kääntää äänestäjät pudottamaan Ohisalon kaltaiset pois päivän politiikasta, hänelle pitäisi myöntää Mannerheim risti. Marin ei ole seuraava pääministeri, ja kun linjaus kuuluu ettei hän suostu olemaan muutakaan, eikä mene PS:n kanssa samaan hallitukseen, niin sittenhän jää enemmän aikaa tapella siellä kulissien takana siitä kuka on suurempi ja innokkaampi kommunisti, hän vai niinistö / ohisalo. Niinistö paljasti siinä sivussa, tosin tahtomattaan myöskin sen, ettei vihreillä ole EDELLEENKÄÄN mitään muuta tarjottavaa kuin kalllis bensiini / diesel, kaiken maailman energialuokituksia joilla yritetään saada omakotiasujat kolhoosiin, ja yksityisomistus valtiolle mitä johdetaan vihreiden puoluetoimistosta ilmastohätätilaan nojaten. Koville tuntuu ottavan kun suuntana on oppositio, vaikka demokratian kautta. Sehän onkin liian ” valkonormatiivista ”.. Voi sentään.

Ilkka

Puoli kolumbiaa sieraimissa vapaa ajalla, voi aiheuttaa hallusinaatioita myöskin työaikana. Minä uskon ettei hän tarvitse niitä stimulantteja, hän on vaan demari josta näkyy harvinaisen selvästi miten vallanhalu sumentaa loogista ajattelua, ja tuottaa ohessa ajatuksen että kaikki maan asiat kulkevat hänen kauttaan. Edes se että Presidentti huomautti aiheen olevan ulkona marinin toimivallasta, ei näytä menneen perille. Sanna the great, EU:n supersankaritar ei huomaa koska kytkin luistaa, sillä hänelle on neljä vuotta suotu mahdollisuus kytkimen luistatukseenjosta kiitos kuuluu paljolti medialle. Niin no, tiedämmehän mitä media on. Puppugeneraattori jossa ” faktat ” tarkistetaan copy paste menetelmällä.

Siitä ei nyt kuitenkaan ole pidetty suurta numeroa, että sannan aviopuoliso kouri jotain teiniä kapakkaillan hämyssä, ja miksi siitä nyt puhuttaisikaan, sannahan on halunnut julkisuuskuvakseen jotain mikä suvaitsee moisen, eli voimmeko nyt sanoa että seura on tehnyt kaltaisekseen ? Eihän teinien kouriminen ole ollut mitenkään kiusallista kun lemmikit ovat sitä tehneet, ja jos nyt oma siippa tekee sitä, se on näyttö suvaitsevaisuudesta vailla vertaa.

John Quiman

Saamarin on oiva esimerkki ihmisestä, joka haluaa valtaa hinnalla millä hyvänsä, mutta ei todellista osaamista millään hinnalla.

Ilkka

Ollessaan Veitolan kanssa samassa ohjelmassa, marin esitti koko ajan korvaamatonta poliitikkoa. Häneltä on vaan kansan keskuudessa olevat ja hyvin suivaitsemattomat tahot kieltämässä tansimisen, josta hän on pahoillaan. Kun sitten joku kysyy miksi teidän hallituskaudellanne on otettu mielipuolisesti velkaa, ei pääministerillä ole nyt juuri aikaa puuttua niin pieniin asioihin, hänellä on kiire Dubaihin ilmastopaneeliin puhumaan viisi minuuttia siitä, kuinka suomi on päättänyt toimia kunnianhimoisesti ilmastoa suojellen. Sitten hänellä onkin jo kiire pitämään kymmenen minuutin puhe Brysseliin, ja siltä hän lähtee lomalle Italiaan, joten älkää häiritkö näillä turhilla kysymyksillä minua, avustajani voi vasta toimittajille.

Hän menee lupaamaan omissa nimissään suomelta asekalustoa ukrainaan, vaikka toimivalta ei riitä siihen. Kun sitten Presidentin kautta tulee kehotus käväistä juttelemassa aiheesta, sanna menee, mutta on jo ulko-ovella antamassa lausuntoa että hänen mielestään tästä on nyt syytä käydä keskustelua ja todellakin pohtia hävittäjien lahjoittamista sotaa käyvälle maalle. Näin on kaikki EU:n sivistysvaltiot sitoutuneet tekemään. Niin varmaan, en yhtään epäile tätä lauseen loppu osaa, mutta tuskin yhdessäkkään maassa henkilö jolla ei ole valtaa päättää asiasta, julistaa sopimuksia tehdyn, ja samalla tulleen ohittaneeksi maan presidentin jolla se valta on.

Ai niin, kävin tänään äänestämässä, mutta en demareita, en vihreitä, en kommunisteja, en myöskään ruåtsalaisia. Enkä ole koskaan olut jyväjemmari, joten sekin jäi pois listalta. Taisi vastoin Ville Niinistön harrasta toivetta äänestää ihan Perus-Suomalaisia, juu, kyllä se niin oli.. Ihan välihuomautuksena, jonossa käymäni keskustelu antoi viitteitä siitä, ettei siinä ollut kovin montaa edellä mainittujen puolueiden kannattajaa. Tunnelma oli enemmänkin sellainen että nyt lähtee tämä kalkkunalauma pihalle ja otetaan toiset naamat päättämään maan asioista. Miten hyvältä se tuntuikaan kuulla. Niin, ja nyt oli kynätkin kuulakärkikyniä, ei ollut enää sitä perinteistä helposti muuteltavaa lyijykynäversiota tarjolla.