Kotimaa Talous

Suomessa sähkö liian halpaa – Olkiluoto 3:n ydinvoimala jouduttiin kääntämään säästöliekille

Olkiluodon ydinvoimalat ja tuulivoimala. Kuva: Wikimedia Commons / Public domain / (CC0) / kallerna.

Ydinvoimalan tuotannon jarruttaminen halvan sähkön vuoksi on erittäin harvinainen, mutta yleistyvä ilmiö.

Vasta muutaman kuukauden toiminnassa olleen Olkiluoto 3:n reaktoriyksikön 3 (OL3) tuotantoa on jouduttu rajoittamaan tuntuvasti.

Teollisuuden Voiman viestintäpäällikkö Johanna Ahon mukaan syynä on sähkön liian halpa hinta.

– Sähköntuotannon pitää myös ydinvoimalaitoksilla olla kannattavaa ja silloin, kun hinta on erityisen alhaalla voi tulla tilanteita eteen, jolloin sitä tuotantoa meilläkin rajoitetaan.

Tänään aamuyöllä sähkön pörssihinta laski useiden tuntien ajan miinukselle ja oli silloinkin korkeimmillaan vain 0,3 senttiä kilowattitunnilta. OL3:n tuotantokapasiteettia laskettiin yli kolmasosalla eli 550 megawattiin.

Tavallisesti Suomi on säätänyt sähköntuotannon määrää lisäämällä tai vähentämällä vesivoiman tuotantoa. Nyt vesivoimaa on kuitenkin ollut vaikea vähentää Pohjois-Suomen tulvien vuoksi.

Ydinvoiman tuotannon leikkaaminen liian halvan sähkön hinnan vuoksi on hyvin harvinaista, mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu.

– Ydinvoimalaitoksia on hinnan takia joskus aikaisemminkin muutamia kertoja hieman säädetty, mutta lähtökohtaisestihan ydinvoima on perusvoimaa ja sillä tuotetaan sähköä pääosin täydellä teholla ympäri vuorokauden ja vuoden, Aho sanoo.

Ydinvoimasta ei tule pysyvästi niin sanottua nopeasti hintoihin reagoivaa säätövoimaa, mutta suunnitellussa OL3:ssa pyritään jo nyt suurempaan tuotannon joustavuuteen kuin vanhemmissa laitoksissa.

Suuren ydinvoimalaitoksen säätäminen ei pohjaudu sähkömarkkinoiden muutamaan tuntiin, vaan kokonaisiin vuorokausiin.

Nykytilanteen poikkeuksellisuutta korostaa se, että OL3:n toimintaa on rajoitettava, kun samaan aikaan OL2:ssa tehdään huoltotöitä ja se otetaan tuotantoon vasta huomenna.

Energiateollisuus ry:n asiantuntijan Janne Kaupin mukaan ydinvoimalaitoksen tuotannon leikkaaminen alhaisen sähkön hinnan vuoksi on Suomessa myös hyvin harvinaista.

– Viime vuosina ei ole ollut montaa tilannetta, joissa ydinvoiman tehoa olisi säädetty nimenomaan alhaisten hintojen takia.

Esimerkiksi Ranskassa, jossa ydinvoimalla tuotetaan valtaosa maan sähköstä, tuotantoa säädetään useammin kuin Suomessa.

– Kun sähkömarkkinoilla hinta menee negatiiviseksi niin lähtökohtaisesti kaikki, jotka pystyvät säätämään omaa tuotantoaan niin myös tekevät, jotta omasta tuotannosta ei joutuisi maksamaan, Kauppi summaa.

Tulevaisuudessa ydinvoiman tuotantoa voidaan joutua säätelemään yhä useammin. Pelkästään tänä vuonna Suomessa on saatu markkinoille 500 megawattia uutta tuulivoimaa. Se tarkoittaa, että hinnat painuvat yhä useammin nollaan tai miinukselle.

Lähde: Yle

Lue lisää aiheesta: Suomessa OL3:n ydinvoimalan myötä sähkön hinta laski huhtikuussa 75 prosenttia
9 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka

Ydinvoimaloihin näyttää vielä pätevän Tytti Tuppuraisen aatteet. ” Oman kansan etujen ajattelu on vaarallista. ”

Tästä saankin hyvän aasinsillan sille että marinin hypetys sen kun jatkuu vaikka hän ei ole enää millään tavalla poliittinen tekijä. Nyt hän kävi lässyttämässä rapakon takana sosialismin ihanuutta. Puheista sai jokainen sen käsityksen että suomessa on äärimmäisen vaarallista olla nainen joka vaikuttaa politiikassa. Sanoman sisältönä oli siis haukkua suomea yhdysvalloissa, ja korostaa miten hän sankarillisesti ja vahvalla johtamisella pystyi viemään asioita eteenpäin. Hän myöskin esitti että markkinatalous ja talouden kasvu ei ole tie onneen. Vain sillä saavutetaan hieno tulos kun arvostetaan ” kaikkia ” erilaisuuksia, ja turvataan NUORILLE NAISILLE mahdollisuus vaikuttaa maan asioihin. Joopa joo, kyllä siinä nähtiinkin miten neljä vuotta ” nuorten naisten ” ääliömäisyys tuotti mahtavan tuloksen. Velkaa tolkuttomasti, kaikki asiat päin vi****a ja vihreät arvot joilla ohitettiin kaikki järjenkäyttö. Sekö oli sitä hienoa johtamista ?

On kai sanomattakin selvää kuinka mustat otti vastaan marinin puheet, Ihailua, ihailua, ihailua, jees mustille lisää oikeuksia ja valta naisille mitkä korostaa mustien oikeuksia olla mitään tekemätön osa yhteiskuntaa. Jos joku vielä väittää että sanna marin ei ole kommunisti, niin todistakoon väitteensä ennen kuin jatkaa keskustelua. Marin korosti kaiken aikaa ” rohkeutta ” olla erilainen, olla uskalias, mennä tekemään päätöksiä vaikka ilmapiiri on äärimmäisen uhkaava ja heteronormatiivinen, sillä koko euroopassa on nousussa voimia mitkä saattavat muuttaa tämän avoimen suunnan… Missä ne euroopan tai suomen uhkaavat tekijät ovat, kun niistä ei koskaan kuule mitään paitsi SDP:n tai vihreiden puheissa. Ilmastonmuutos ja ” luontokato ” lisääntyy ellei naiset saa lisää valtaa. Minusta tuntuu että kansalaisten varallisuus vähentyy sitä mukaa mitä enemmän kalkkunoille annetaan mahdollisuus selitellä olemattomia. Minä perustan väitteeni faktoille, toisin kuin marin joka on Isänmaan petturi numero uno.

John Quiman

Marin kuuluu joukkoon, jolle faktat ovat vain kiusallisia ja ne tulisi lainsäädännöllä kieltää vihapuheena ja vääränä informaationa. Heille ideologia on kaikki kaikessa, se on ylin totuus.

Mediakin toimi isen mukaisesti. Tapahtumia ei tarkastella faktojen valossa, vaan ideologian valossa ja sitten julkaistaan ideologian kannalta katsoen sopivat tarinat ja ideologialle haitalliset asiat jätetään huomiotta.

Mitäpä muuta voi tulla tuloksena kuin toimimattomuus, kun todellisuus ei kumminkaan seuraa ideologiaa, vaan todellisuutta.

Kehujen säestämänä se Sri Lankakin romahti vihreän siirtymän ansiokkaan toteuttamisen seurauksena. Todellisuus ei kehunut.

Heille yksilön vapaus on vapautta olla heidän ehdoillaan ja toimia heidän tahtonsa rajoissa. Jos he ovat sitä mieltä, että et tarvitse autoa, et voi ostaa autoa. Jos heidän mielestään käytät varojasi väärin, he ottavat ne pois. Jos et taivu heidän ideologialleen, tulee sinusta lainsuojaton.

Viimeksi muokattu 11 kuukautta sitten by John Quiman
Ilkka

Eilen taisi olla tarjolla uutinen jossa hypetettiin sähköautoilua oikein kympillä. Tutkimus, siis ” tutkimus ” siitä miten nuoret suhtautuvat asiaan tuotti tulokseksi, että ikähaarukassa 17 – 22 vuotiaat ovat valmiita maksamaan enemmän töpseliauton latauksesta koituvia sähkölaskuja, ja he ovat hyvin ympäristötietoisia. Tutkimuksen tehnyt taho pitää kehityksen suuntaa hyvänä, koska niin moni osaa ajatella ympäristöystävällisesti.. Näinkö todella on ? Ensinnäkin kannattaa muistaa että 17 vuotiaalla EI OLE mitään autoa, vai olettaako tutkimuksen tehnyt taho että 100 000 euroa maksavat Teslat löytyy penskojen käyttöön tuosta vaan. Yksikään 17 vuotias ei maksa euroakaan sähkölaskuja, ne maksaa hänen vanhempansa. Olisiko ollut hyvä saman tien kysäistä ovatko he tyytyväisiä sähkön hintoihin, tai siihen että niitä korotettaisiin kun pikku ympäristötietoinen päättää ajaa yötä päivää korttelirallia. Viime talvena kehotettiin Ohisalon toimesta kansalaisia olemaan lataamatta sähköautoja ettei vaan loppuisi virta valtakunnan verkosta.. Samaan aikaan ihmetellään miksi MT ongelmat lisääntyvät vauhdilla. Kyllä ne lisääntyvät kun pakotetaan istumaan kämpässä tyhmien poliitikkojen mieliksi.

Miten litiumkaivosten aiheuttamat haitat ovat ympäristöystävällisiä, sitäkään ei kukaan kysynyt. Siitä ei myöskään puhuttu, onko edes mahdollista että pilttien autoiluun löytyy litiumia sillä ainakin minulle on kerrottu että se ei ole uusiutuva luonnonvara. Koska meillä mahtaisi olla kattava latausinfra, ei olikein riitä että Helsingin alue katetaan ja muu suomi maksaa kulut kun ympäristötietoiset rullaa aikansa kuluksi.

Otanta jolla tämä valtava kannatus määriteltiin, oli luokkaa 1500 sierainparia, josta voi laskuataitoiset päätellä miten suuri prosentti haluaa itselleen sähköauton, ja on valmis maksamaan lystistä koko ajan kasvavia kuluja. Jos vertailun vuoksi olisi sanottu että valittavana on bensiinikäyttöinen auto, polttoaineen hinta on suht halpaa, ja sitä riittää maailman tappiin, olisko tämä suuri ympäristöön kohdistuva suojeluntarve yhtä korkealla. Mitä minä olen nuoria tavannut, heistä hyvin moni on sanonut että V8 on makee, siinä on auton äänet, mutta tyhmät ituhipit vie senkin pois heidän ulottuviltaan. Voisiko siis olla, ettei ” kunnianhimoiset ” ilmasto asiat olekaan niin suosittuja jos otanta tehdään helsingin ulkopuolella ?

John Quiman

Sähköautohuuma on tyypillistä ideologista fanatismia. Ei edetä asiassa harkiten ja sähköautoa kehitellen, vaan halutaan ideologisista syistä pakottaa sähköauto kaikille, vaikka sähköauto on vasta kehittyvä tuote.

Akkuteknologia on tällä hetkellä litiumista riippuvaista ja kallista. Ajan kanssa akuista tulee halvempia, tehokkaampia ja keveämpiä. Mielestäni akut alkavat olla tarpeeksi kehittynietä, kun ne voidaan vaihtaa helposti ja edullisesti uusiin, kun ne ovat ikääntyneet. Ottaa vaan aikaa, ennen kuin sähköauto on tuotteena kehittynyt. Ei se ole auton kehittyneisyyttä, että lisätään itseohjautuvuutta, hieno kuvaruutu karttoja ym. varten jne. Ne liittyvät auton lisälaitteisiin, eivät itse auton perustekniikkaan. Auto, jossa nuo makeat lisät ovat, on edelleen kehityksessään alkutaipaleella.

Sähköauto ei ehkä koskaan kykene korvaamaan kaikkia autoja, eikä siihen pitäisi pyrkiäkään. Sen tulisi kehittyessään voittaa ostajien suosio hyvyydellään, eikä lainsäädännöllä. Kun lailla pakotetaan ostamaan sähköauto, luodaan täysin toimimaton tilanne, typerä tilanne, jossa ei valita järjellä parasta, vaan ostetaan pakosta sähköauto. Tuollainen kehityksen edistäminen lailla on ideologista kehityksen ohjaamista, joka ei ole koskaan, eikä missään toiminut.

Ei sähköauto kehity hyväksi pakottamalla laeilla. Se kehittyy hyväksi, kunhan sillä on aikaa kehittyä ja menestys perutuu sen kehittyneisyyteen, ei pakkomyyntiin.

Bensalla toimiva polttomoottori ei suinkaan ole ilmastonmuutoksen aiheuttaja, kuten ei ole hiilidioksidikaan. Eikä siitä tulevat haitalliset päästöt ole hiilidioksidia, vaan ne ovat oikeita saasteita, myrkkyjä. Niitä vaan ei tule niin paljon, että ne pitäisi kiireesti kieltää.

On tulossa myös vetyautoja, jotka olisivat toimivampi, koska se olisi sama kuin bensalla toimiva polttomoottori, mutta bensan sijaan on vety. Kuulostaa kyllä vaaralliselta. Vähän vanhemmat ovat varmaan tehneet ainakin koulussa, ehkä kotonakin, vetyä itse ja tietävät kuinka iloisesti se palaa. Ei kuulu kuin poksahdus, niin se on tipotiessään. Nykynuoret eivät kai saa mahdollisuutta tehdä itse vetyä. Eletään aikoja, jolloin kaikki ennen normaali on niin vaarallista. Kaipa autoille tarkoitettu osataan pakata turvallisesti, en sitä pelkää, mutta vedyn tekeminen ottaa paljon energiaa, joten tulee paljon energiatappiota.

Edessämme on pitkä tie ennen kuin nykyinen bensamoottori jää parempien ratkaisujen vuoksi historiaan.

Viimeksi muokattu 11 kuukautta sitten by John Quiman
Ilkka

Minä uskon sähköautoilun olevan pelkkä vedätys, sillä saksalaisten kehittämä synteettinen polttoaine on oikeasti täysin itse itsensä korvaava, siis uusiutuva mahdollisuus. Nyt tilanne on kuitenkin se, että ihmisille on syötetty harha maapallon äkillisestä tuhoutumisesta koska se ajatus edes-auttaa vihreää politiikkaa. Kyse ei siis ole mistään muusta kuin hysterian luomisesta, tai kuten ennen olisi sanottu, maailmanlopun ennustamisesta joka ei ole kertaakaan mennyt kohdalleen. Sinällään omituista koko hössötyksessä on, että ne tahot jotka nyt puhuvat puhtaan ja terveellisen maailman luomisesta jättävät kokonaan huomioimatta teknologian kehityksen. Teknologia kehittyy koko ajan, näin on aina tapahtunut, nyt sen vauhti on jopa nopeampaa koska tiede kykenee ratkomaan asioita suuremmalla skaalalla. Vaikka näin on, ruokitaan ajatusta ettei pelastusta ole näköpiirissä ilman yhden poliittisen puolueen, ( tai lahkon kuten vihreitä nimitän ) äänestämistä ja joka paikassa sen agendan liputtamista. Valtaa tavoitellaan epärehellisin perustein, joissa välillä puhutaan siitä miten kehitys mahdollistaa asioita, ja perään sanotaan että vain meidän tarjoamamme malli toteuttaa sen. Ei vihreät ole mitään tiedemiehiä, he ovat aivan samalla tavalla valtaan ja nimen omaan yksinvaltaan kallistuvia kuin mikä tahansa diktatuuri.

Kun saksalaiset ilmoittivat kehittäneensä kyseisen polttoaineen, oli EU:n vihreiden ensimmäinen vastaus, ei käy, se ole riittävän ” kunnianhimoista ” ilmastotyötä, vaikka se nimen omaan ratkaisisi autoilun kohtalon hyvinkin nopeasti. Kannattaa aina muistaa että vihreän aatteen takana on tulipunainen kommunismi, ja siellähän ei silloin ole yksilön vapauksia kuten vapaus liikkua missä haluaa milloin tahansa itse valitsemallaan tavalla.

John Quiman

Niin minäkin käsittäisin tuon vihreiden vouhotuksen. Eivät osaa edes puhua totta, eivätkä kelpuuta kuin vihreän ideologian mukaista ”tiedettä”. Missään kohden mitään ei perustella todellisin tosiasioin. Kaikki on yhtä suurta vihreää valhetta.

Vihreät eivät olekaan minkään kehittäjiä. Osaavat vain väittää jotain ongelmaksi ja sitten kieltää sen. Ei mitään yritystä, eikä kykyäkään keskittyä ongelmiin ja ratkoa niitä.

Jo tuon pitäisi saada kansa käsittämään, että ei niiden touhuissa ole järjekä, eikä niistä hyvää seuraa. Erityisesti niistä touhuista ei seuraa mitään hyvää luonnolle tai ihmiskunnalle.

On ollut esillä myös mahdollisuus tehdä polttoainetta nykyisiin autoihin ilmasta, siis siitä mitä hengitämme. Siitä voi erottaa hiilidioksidia ja muuttaa sen polttoaineeksi. Tiedä kuinka toimivaa se olisi, mutta ajan kanssa tulee uusia keksintöjä.

Kaikenkaikkiaan vihreiden päämäärä ei liity mihinkään muuhun kuin heidän totalitaristiseen diktaturiaansa. Kaikki heidän hyvää tarkoittavat puheensa ovat vain kulissia vallanhimon välineenä.

Rivivihreät ovat kai vain hyväuskoisia hyödyllisiä idiootteja vihreiden taustavoimien käsissä. Ovat kyllä hyvin onnistuneet nostattamaan ideologista hurmosta monissa.

On kyllä uskonnon kaltainen hyvinkin. Ovat lainanneet kristillisten kirkkojen joskus käyttämät perisynti-ajatukset, syyllistämisen, kadotuksen ja syntien anteeksi saamisen. Nämä on vain muokattu poliittiseen ideologiaan sopiviksi.

Ilkka

Siitä keksinnöstä juuri puhuin synteettisenä polttoaineena minkä mainitsit. Hiidioksidin muuttaminen polttoaineeksi, joka tuottaa ” palaessaan ” uutta hiilidioksidia. Keksintö on mielestäni suorastaan mullistava. Vertaisin sitä tilanteeseen jossa bensiinikäyttöinen moottori tuottaisi koko ajan lisää bensiiniä, mutta ei haitallista pakokaasua. Tämä ei kelpaa vihreille, ei tietenkään, sillä tuloksena olisi yhä autoistuva maailma jota he eivät halua. Sen sijaan he haluavat kasvattaa populaation määrää joka tuottaa koko ajan lisää saasteita, ja tarvitsee koko ajan kehittyneiden maiden tukea. Kun saastumista ylläpidetään kasvavan väkimäärän avulla, sillä saadaan aikaan ” tarve ” vihreille poliittisena aatteena, joka vastaa kutsuun tarjoamalla lisää suita ruokittavaksi. Se ei ole millään tavalla älyllistä, koska ei pyritä ratkaisemaan mitään vaan ylläpitämään heidän kannaltaan suotuisaa asennetta. Luodaan siis jatkumo pahoinvoinnille, mihin tarjotaan omaa poliittista ideologiaa lääkkeeksi.

Ihan samalla tavalla vihreä aate on työntynyt seksuaalivähemmistöjen maailmaan näyttääkseen miten suvaitsevaisia ollaan. He ovat politisoineet asian, jolloin tuloksena on että itsenäiseen päättelyyn kykenemättömät kokevat olevansa turvallisessa tilassa joka mahdollistuu vain äänestämällä vihreitä. Samaan aikaan vihreä aate pyrkii tuhoamaan rationaalisen ajattelun perusteet, eli luomaan kuvitelman turvallisuudesta mutta ainoastaan silloin kun he saavat määrittää mikä on turvallista. Toistuva väitehän on että kaikki muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän homofobisia, eikä niiden kautta voi saavuttaa tasa-arvoista yhteiskuntaa. Kukaan ei tässä vaiheessa huomaa ajatella, ettei vihreät ole mikään vanha tekijä politiikassa. Suvaitsevaisuus ja hyväksyntä oli olemassa paljon ennen vihreää lahkoa. Tasa-arvon perusteet luotiin aikoja sitten, ei ne ole vihreiden ajatushautomosta lähtöisin. Tasa-arvo kehittyi tasaiseen tahtiin, ja kehittyy edelleen, paitsi nyt kun vähemmistöjen puolustajaksi ryntäsi poliittinen vähemmistö jolle on annettu enemmistön valta. Se synnyttää paljon enemmän suvaitsemattomuutta kuin ne vähemmistöt, koska puolue tietoisesti korostaa näennäisiä epäkohtia ja lietsoo vastakkain asettelua. He luovat polarisaatiolle maaperän, josta sitten syytetään muita.

Ilkka Manttari

Laki jossa kaikki tuotanto täytyy olla 100% käytössä. jos hinta menee negatiiviseksi se palautetaan suomalaisille kuluttajille. Sähköyhtiöillä on varaa maksaa vai onko se oikea tilanne että menee yhtiöillä hyvin tai huonosti niin aina maksaa. Eiköhän noita tukia ole sähköyhtiöillekin maksettu.Suurimmat tumpelot löytyvät hallituksesta, mutta senhän jo kaikki tiesivät.

John Quiman

Ydinvoimalan pyörittäminen maksanee käytännössä ihan saman verran, olipa tuotanto täysillä tai puolessa. Siksipä sen pitäisi pyöriä kansakunnan edun vuoksi täysillä aina, eikä jarrutella hintojen nostamiseksi.

Jos hinta menee välillä negatiiviseksi, on se hetkellinen ilmiö, joka ei merkitse paljoakaan. Eivät voimalat joudu maksamaan, koska voimaloiden tulot ovat se, mitä sähkö keskimäärin maksaa, eikä hinnan huiput tai pohjat.

Viimeksi muokattu 11 kuukautta sitten by John Quiman