Kotimaa Maahanmuutto

Syntyvyyden kasvu Suomessa jatkui, suomalaisten osuus syntyvyydestä ei

Wikimedia Commons

Suomen väestönkasvua ylläpitää maahanmuutto. Viime vuonna myös syntyvyys kääntyi kasvuun yhdeksän vuoden laskun jälkeen. Suomalaisten hedelmällisyys ei ole kasvanut. Kansalainen pyrki selvittämään mihin syntyvyyden kasvu perustuu.

Maahanmuutto kasvattaa väkilukua vuosittain

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku kasvoi tammi-marraskuun aikana 15 806 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 20 432 enemmän kuin maastamuuttoja.

Marraskuun 2021 ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi-marraskuussa 31 557 henkeä ja Suomesta muutti pois 11 125 henkeä. Suomen kansalaisia noin 31 000:sta maahanmuuttajasta oli 7 572. Lähes yhtä monta suomalaista muutti maasta.

Syntyvyys jatkaa kasvuaan

Vuonna 2020 kasvuun kääntynyt syntyvyys Suomessa jatkoi viime vuonna nousuaan. Tammi-marraskuun aikana syntyi 45 847 lasta eli 3 050 lasta enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2020. Yhdeksän vuoden syntyvyyden laskun jälkeen jo vuonna 2019 lasku alkoi hidastua merkittävästi. ”Korona-ajalla” on aprikoitu olleen merkitystä ns. ”vauva-buumiin”, mutta todellisuudessa hedelmällisyysluvut lähtivät kasvuun jo ennen virusta.

HUS tiedotti maanantaina synnytysten määrän kasvusta alueensa sairaaloissa. Kun vuonna 2020 synnytyksiä oli 15 753, vuonna 2021 synnytettiin 17 269 kertaa. Edellisvuoteen verrattuna kasvua oli 9,6 %. Vauvoja syntyi 17 606, joista 9473 Naistenklinikalla, 4558 Espoon sairaalassa, 2170 Hyvinkään sairaalassa ja 1405 Lohjan sairaalassa.

Erityisen suurta synnytysten määrän kasvu oli Hyvinkään sairaalassa (+ 15,4 %) ja Lohjan sairaalassa (+ 21,9 %). Naistenklinikalla nousua oli 8,3 % ja Espoon sairaalassa 6,5 %. Pääkaupunkiseudun synnytyksistä 79,4 % hoidettiin Naistenklinikalla ja Espoon sairaalassa.

Taysissa syntyi viime vuonna 400 lasta enemmän kuin edellisenä vuonna, yhteensä yli 4 700 lasta.

Syntyvyyden kasvu kasvatti perhekokoja, ei uusien perheiden määrää

Vaikka syntyvyyden lasku taittui vuonna 2020, uusien lapsiperheiden syntyminen ei suhteellisesti yleistynyt. Lapsiluvun mukaan laskettu esikoisten syntyvyys pysyi vuonna 2020 edellisvuoden tasolla, kun hedelmällisyys 2., 3. ja 4. lapsissa nousi hiukan. Kokonaishedelmällisyyden taittuminen selittyy vahvimmin 2. lasten syntyvyyden nousulla: Naisten hedelmällisyys 2. lapsissa nousi 5 prosenttia. Kolmansien lasten syntyvyys nousi 2 prosenttia ja neljänsien lasten 8 prosenttia. (Tilastokeskus)

Tarkemmin tarkasteltuna suomalaisten hedelmällisyys ei ole kasvanut

Kokonaishedelmällisyysluvulla mitattuna suomalaistaustaisten naisten osuus syntyvyydestä pysyi vuonna 2020 ennallaan, 85 prosentissa. Koko maan kokonaishedelmällisyysluku oli 1,37, josta suomalaistaustaisten osuus oli 1,16 lasta naista kohden. Vuonna 2010 koko maan kokonaishedelmällisyysluku oli 1,87 lasta naista kohden, josta suomalaistaustaisten osuus oli 1,72. Tämä vastasi 92 prosentin osuutta koko maan syntyvyydestä. (Tilastokeskus)

Kansalainen tiedusteli HUS:n syntyvyyden jakautumista kieliryhmittäin vuonna 2021. Viestintäasiantuntija Suvi Pärnasen mukaan asiointikieli muuttujana ei ole tällä hetkellä käytettävissä, eikä etnisestä taustasta voida hakea tietoja.

Helsingissä syntyneitä on kieliryhmittäin tilastoitu vuonna 2019, jolloin Helsingissä syntyi yhteensä 6 332 lasta. Tuhatta 15–49-vuotiasta naista kohden syntyi 38 lasta. Suomen- ja saamenkielisillä syntyi 34, ruotsinkielisillä 35 ja vieraskielisillä 53 lasta tuhatta kieliryhmän 15–49-vuotiasta naista kohden. Vuonna 2019 vieraskieliset 20−24-vuotiaat naiset saivat 47 lasta kieliryhmän tuhatta vastaavan ikäistä naista kohden, kun suomen- ja saamenkielisillä vastaava luku oli 10. Myös 25–29-vuotiaiden vieraskielisten hedelmällisyys oli huomattavasti korkeampi kuin saman ikäisten kotimaankielisten. Tätä vanhemmissakin ikäryhmissä kotimaankielisten hedelmällisyys oli matalampi kuin vieraskielisten. Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten kokonaishedelmällisyysluku on Helsinkiäkin suurempi.

Suurista kieliryhmistä venäjän-, viron- ja englanninkielisten hedelmällisyys ei juuri poikkea kotimaankielisten hedelmällisyydestä. Somalinkielisten kokonaishedelmällisyysluku on sen sijaan selvästi yli kaksinkertainen verrattuna koko väestöön. Somaleiden jälkeen kakkospaikalla on arabiankielisten hedelmällisyys, kolmannella sijalla kurdit.

Tilaa
Ilmoita
guest
13 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Tonttu

Tämä saattaa muuttaa tämänkin uutisen sisältöä aika rajustikin, mutta eihän nyt vain kukaan sattuisi muistamaan, miten ”ulkomaalaistaustainen” määritellään tilastoissa?

(Syntynyt Suomessa?
Toinen vanhemmista ulkomaalaistaustainen? Toinen vanhemmista syntynyt Suomessa?
Ainoalla vanhemmalla Suomen kansalaisuus? Jne….)

-Tässä tuntuu olevan joskus HIEMAN vaihtelua…

Totuus esille

Ihmissalakuljettajat ja Rotschild-agentti Soroksen avokätisesti tukemat ”hyväntekeväisyys”-järjestöt kuljettavat tummapintaisia synnytyskoneita Välimeren yli Eurooppaan ja osa niistä päätyy taikasanan ”asylum” voimalla Suomeen – elämään lokoisasti Kelan tarjoamalla sosiaaliturvalla, joka käytännössä rahoitetaan suomalaisten veronmaksajien piikkiin otetulla ULKOMAANVELALLA.
”Turvapaikanhaku on perusoikeus” sanoo Suomea maailman sosiaalitoimistona pitävä viherkommunisti Ohisalo!
Somalit ovat tunnettuja ahkeruudestaan ja yritteliäisyydestään – tilastojen perusteella.

Tehkää lapsia!

Onneksi somalit pääasiallisesti pariutuvat keskenään.Kurdeilla on taas paha tapa yrittää sekoittua suomalaisten naisten kanssa.
Huomio hedelmällisessä iässä olevat suomalaiset naiset! Kurdeista noin 60% on sisäsiittoisia johtuen satoja vuosia kestäneestä serkkuavioliittojen kierteestä ja tämä on tehnyt peruuttamatonta tuhoa kurdien perimään. Ssäsiittoisuus näkyy heikkoina oppimistuloksina, impulssiivisuutena ja tietenkin perinnöllisinä sairauksina kuten skitsofreniana.
Suosittelen perhettä perustavia suomalaisia muuttamaan haja-asutusalueille, jossa lapset saavat elää turvallisen lapsuuden ja oppivat elämään kuin valkoinen suomalainen.
T: kahden lapsen isä

Neiti Marple

Kurdien kulttuurin sisäsiittoisuus on normaalia, Irakissa, Iranissa, Syyriassa ja Turkin kurdeilla. Kurdien kulttuurin normaali on serkusten välinen avioliitto. Kurdien kulttuurissa serkukset ovat lähisukulaisia yleensä on normaalia että serkusten kesken solmitaan avioliitot.
Lähisukulaisten avioliitot ovat vahingollisia populaatiolle. Suomen kurdien yhteisöissä on normaali lähisukulaisten avioliitot. Suomesta avioliittoon järjestetään kurdien nuoria tyttöjä irakin kurdeille- Avioliitto solmitaan yleensä Irakissa.
Sisäsiittoisuus on ongelma ihmiskunnalle ja voi aiheuttaa vaikka vähämielisyyttä. En usko että yksikään täysjärkinen syntyperältään suomalainen tahtoisi pariutua lähisukaisensa, serkkunsa kanssa?

Suomeen syntyneet

kartsa

Siihen vielä kaikki Lampaiden ja Kameleiden N……t kaikki kelpaa potkurista kanaan.

Lieväasteinen

”Väestönvaihto on äärioikeiston myytti ja salaliittoteoria.”

Terv. YLE ja Hesari

ike

🤣

vesku

Aisaa ja Matikkaa on kiva liottaa,,,,toiset harvemmin, toiset useammin,,,,numerot osoittavat,,,joillakin se likoaa ilmeisesti suuremman osan päivästä sekä yöstä,,,,aikaa on,, kun eväspussit odottavat valmiina ja KELA-GOLD on toimiva,,,,,

ike

Tiedämme että Yhdysvalloissa Demokraatit (eli Bidenin hallinto) rahoittavat sen etelä-rajoilla tapahtuvaa laitonta maahantunkeutumista, YK:n avulla. Taas yksi syy erota YK:sta, EU:hun ei olisi pitänyt koskaan liittyäkkään.Sama tilanne kuin mitä punavihreät tekee suomessa. Kun kannatus laskee alkuperäisen väestön keskuudessa niin aletaa tuollaiseen touhuun. Yhdysvalloissa vakavuutta lisää vielä se että laittomatkin saavat äänestää koska Demokraattien mielestä henkilötodistuksen kysyminen äänestyspaikalla on rasismia. Tähän on tultu ja samaan pyrkivät punavihreät suomessa. Kannattaa katsoa https://www.youtube.com/watch?v=6YuO7FHANzg

Viimeksi muokattu 4 kuukautta sitten by Galina Manttari
Dementia

Nythän, Joe Biden, oli toivottanut myös hyvää alkavaa vuotta 2020 vuodenvaihteessa. Että tämä sitten on USA presidentti.

FIXIT

Trumpin aikana ei sytytetty sotia ja kriisejä, nyt dementikon aikana on annettu vapaat kädet joka puolelle hillua sotakirveiden kanssa ja ennakkoon on aseteltu askelmerkit, joilla aletaan mainilan laukauksia laukomaan ja oikeuttamaan uusia sotia. On karseaa, että sotahulluus leviää meillekin ja poliitikoissa on paljon näitä puupäitä, jotka kuvittelevat jotain voittavansa, kun intoilevat liikekannallepanoilla ja joukkojen vahvistamisella idän suuntaan. Olisi vielä aikaa järkeville tahoille pysäyttää tämä perikato, ennen kuin rytisee ja laajasti.

Kata

https://www.instagram.com/reel/CY7lDB8ICuV/?utm_source=ig_web_copy_link

Pakko nyt laittaa, jos siis saa olla,lisäyksenä tähän sun juttuun….

ike

Oikeastaan käy jo sääliksi vanhaa sairasta miestä. Jotkut eivät vain osaa lopettaa ajoissa mutta paras minäkin suomalaisena sanomaan. Ei siitä niin kauaa ole kun meillä oli Kekkosen kanssa sama tilanne. No aina näissä tapauksissa löytyy naruista vetelijöitä.