Muu maailma Uutiset

Taikonautit takaisin Maahan

Pixabay

Kolme kiinalaista avaruuslentäjää, niin kutsuttua taikonauttia, on palannut Maapallolle vietettyään 183 päivää avaruudessa, kertoo Kiinan valtion televisioyhtiö CCTV. Kyseessä on kiinalaisten taikonauttien pisin avaruuslento tähän mennessä.

Kaksi miestä ja yksi nainen viettivät puoli vuotta keskeneräisellä Tiangong- eli ”Taivaallinen palatsi”- avaruusasemalla.

Kiinalaiset lähetettiin avaruuteen Gobin autiomaassa sijaitsevasta avaruuskeskuksesta lokakuussa. He laskeutuivat samalle seudulle lauantaina.

Lähde SVT

8 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

183 pv. CCP.n ulkopuolella fyysisesti, muttei psyykkisesti!

John Quiman

Näin se Kiinakin ottaa ensiaskeliaan avaruusteknologiassa.

Jotkut Kiina-fanit ovat sitä mieltä, että kohta Kiina on ykkönen avaruudessa, mutta tosiasiassa ei se heidän intonsa tee menestystä Kiinalle. Kiinalla on pitkä matka päästä Venäjän tasolle ja vielä pitempi matka päästä USA:n tasolle. Ainakin USA kehittyy koko ajan avaruusteknologiassaan, joten menee ehkä sata vuotta ennen kuin Kiina alkaa olla samalla tasolla, ellei maailma sitten muutu niin, että avaruusraketteja ja planeettamönkijöitä ostetaan tehtailta siinä kuin lentokoneitakin tulevaisuudessa.

ike

Saattaahan se olla että tuo vakoilu kehittyy, siihenhän se kiinan avaruusteknologia paljolti perustuu.

SinimustaFani

Höpö höpö. Kiina saattaa hyvinkin olla ensimmäinen joka lähettää ihmisen kuuhun muutaman vuoden päästä. Kiinan avaruusasemakin on huippu moderni verrattuna ISSään. Kiina ja Intia ohittavat myös taloudessa USAn muutaman vuoden päästä.

John Quiman

Kiina on teknologisesti reippaasti jäljessä USA:sta, ei se tuolla Kuuhun lentämisellä muutu. USA lähettää porukkaa Kuuhun muutaman vuoden päästä, tiedä milloin Kiina, mutta Kiina ei kykene lähettämään mönkijöitä Marsiin.

Kiinan avaruusasema on varmaan moderni, koska se uusi. Näin on aina, kun tehdään uutta. USA on myös valmistelemassa uuden avaruusaseman tekemistä. Se tulee luultavasti olemaan suurempi ja monipuolisenpi kuin Kiinan.

Kiina ei voi kuroa kiinni noin vain USA:n etumatkaa, joka on valtava avaruuteen liittyen. Sellainen ottaa aikaa, vaikka panostaisi paljonkin vakoiluun. Kiina saattaa ohittaa Venäjän ehkä jopa vuosikymmenessä, koska Venäjä on taantumassa ja kehitys saattaa pysähtyä, kun ei ekonomia ole oikein kuosissaan, ainakaan juuri nyt.

Jos vaikka Kiina ja Intia ohittaisivatkin taloudessa USA:n, on paljon merkittävämpää se, että mikä on bruttokansantuote per kapita. Sillä mitataan vaurautta. Jos on esim. miljardi köyhää, ei niillä ole niin paljon voimaa kuin esim. sadallamiljoonalla vauraalla.

Olen kuullut näitä Kiinan noususta kertovien tarinoita, joiden mukaan Kiina on muutamassa vuodessa taloudellisesti ja teknologisesti maailman huipulla, jo pari vuosikymmentä sitten. Näiden vuosikymmenten aikana ei ole tilanne erityisen ratkaisevasti muuttunut.

Luoja meitä varjelkoon Kiinan noususta maailman merkittävimmäksi suurvallaksi, koska se tietäisi kaikkialle kiinalaista politiikkaa, eli totalitaarista mallia.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
SinimustaFani

USA on konkurssissa. Kiinassa on miljardöörejäkin kaksi kertaa enemmän kuin USAssa. Kiina omistaa USAn. NASA on konkurssissa. Eurooppa rahoittaa NASAn kuumatkaa mutta Kiina saattaa ehtiä ennemmin kuuhun kuin Usa. Ei Venäjä ole taantumassa, rupla on vain vahvistunut Ukraina operaation jälkeen vaikka länsi yrittää säälittävillä pakotteilla kaataa Venäjän. USA on taantumassa niin taloudellisesti kuin älyllisesti. Maailman historian velkaisin maa USA ei heillä ole ollut varaa ampua edes raketteja avaruuteen moneen vuoteen. Jos jenkki haluaa ISSlle joutuu hän matkustamaan Siperiaan. Intia lisäsi juuri Venäläisen öljyn ostamista. Suurin osa maapalloa on Venäjän puolella tai eivät aseta pakotteita.

John Quiman

No, tuollaista ”oikeaa tietoa” on kuultu varsin innostuneiden suista jo vuosikymmeniä. Ovat vaan olleet aina väärässä.

Kannatat ukrainalaisten teurastamista ihan vaan siksi, kun eivät taivu olemaan Venäjän alamaisia?

Kyllähän USA:ssa avaruusteknologiassa tapahtuu koko ajan ja ihan toisella tasolla kuin aloittelevalla Kiinalla ja taantuneella Venäjällä.

Rupla on vahvistunut Venäjän keskuspankin toimien ansiosta, mutta sellainen on kallista ja jossain kohden se keinotekoinen arvon pitäminen loppuu.

ike

No perehdy nyt kuitenkin kiinalaisiin jotka nyt avoimesti myöntävät että tuota amerikkalaista teknikkaa ja tiedettä varastettiin. Varastetaan yhä. Kiinalla sama ongelma kuin Venäjällä. Ihmiset ovat tottuneet toimimaan joukoissa, aivan samoin kuin venäläiset toimivat sodassa, ei sieltä juuri yksilöitä nouse. Siksi sota meni kuin meni. Aika moni tuon tietää, siksi Suomen osalta sota meni kuin meni vrt Eesti.On kuitenkin niin että kaikkea ei voi kaataa yhteiskunnan niskoille, etenkin jos se on väärennetty. Kuinka monta ”neroa” on löytynyt esim. autistista lapsista. En tuota asiaa oikein hyvin tunne mutta he kuitenkin ajattelevat toisin kuin valtavirta, ja sitä tarvitaan. Aina tarvitaan toisinajattelijoita.