Torstaiaamuna 30.11.1939 klo 6.50 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodan julistusta. Aamuvarhain puna-armeija avasi tulen Karjalan kannaksella ja pommikoneet saapuivat Suomen ilmatilaan aloittaen Helsingin, Viipurin, Turun ja muiden kaupunkien pommitukset.
Stalin oli päättänyt valloittaa Suomen kahdessa viikossa ja lähetti koko rajan mitalle yli puolen miljoonan miehen joukkonsa.
Talvisodan taisteluja käytiin ankarassa pakkasessa koko pitkällä rintamalla Karjalan Kannakselta Petsamoon.
Sodan 105 päivää kestäneet taistelut päättyivät 13. maaliskuuta 1940.
Sotatoimissa kaatui yli 25 000 suomalaista ja noin 44 000 haavoittui. Sodassa menehtyi yli tuhat siviiliä. Neuvostoliiton tappiot sotatoimissa olivat moninkertaiset.
Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle 11 prosenttia maa-alueistaan. Tämän seurauksena noin 430 000 suomalaista, eli 12 prosenttia väestöstä, menetti kotinsa ja asutettiin muualle Suomeen.
Suomea ei yllätetty
Suomi oli valmistautunut hyökkäykseen. Jo lokakuussa kutsuttiin koolle noin 300 000 reservin sotilaan koollekutsumista ylimääräiseen kertausharjoitukseen.
Kutsu saapua harjoituksiin kosketti lähes kaikkia palvelusikäisiä miehiä ja se toimitettiin heille henkilökohtaisesti. Siitä ei ilmoitettu radiossa, lehdissä tai kadunkulmissa.
Käytännössä kyse oli täydestä liikekannallepanosta. Peitenimeä käytettiin, jotta Neuvostoliitto ei ärsyyntyisi ja jotta suomalaiset pysyisivät mahdollisimman rauhallisina.
Sotilaat harjoittelivat yhteistyötä myös Lotta Svärd -järjestön maanpuolustusnaisten, lottien kanssa. Lottien tehtävä oli avustaa sotilaita aseettomasti tai vapauttaa miehiä sotilaiksi muista tehtävistä.
Sunnuntaina 26.11. Neuvostoliitto lavasti Mainilassa välikohtauksen, jonka tarkoituksena oli saada Suomi näyttämään hyökkääjältä.
Suomelle ilmoitettiin, että neljä rajalla ollutta neuvostosotilasta oli kuollut Suomen puolelta tulleeseen tykki- ja heitintuleen.
Venäläiset ovat sittemmin myöntäneet lavastuksen.
Ensimmäinen päivä
Marraskuun 30. päivänä Helsingissä ensimmäinen ilmahälytys annettiin kello 9.15.
Koululaiset siirrettiin sirpalesuojiin tai lähetettiin kotiin, aikuiset siirtyivät kuka mihinkin. Kaikki alle 16-vuotiaat lapset lähetettiin pois kaupungista. Eduskuntakin pakeni.
Ne palvelusikäiset miehet, jotka eivät vielä ylimääräisissä harjoituksissa olleet tai olivat sieltä jo kotiutuneet, ilmoittautuivat palvelukseen. Kaupungit hiljenivät ja pimenivät.
Jo ennen sodan syttymistä satatuhatta suomalaista jätti kotinsa itärajan lähettyvillä. Sodan aikana lukumäärä nousi liki puoleen miljoonaan.
Karjalasta pakenevat ristittiin kansan suussa nopeasti evakoiksi. Evakkoon lähtijät olivat useimmiten naisia ja lapsia, miehet olivat rintamalla.
Lähtöpäätös piti tehdä nopeasti, juuri mitään ei mukaansa saanut. Evakkomatkoihin sisältyi paljon epätietoisuutta, surua ja kuolemaa.
Sillä välin miehet rintamalla tiesivät, mitä tekivät.
Lähde: Yle elävä arkisto
Tulipa vielä mieleeni tänään isoisästäni pari asiaa ja unta. Hän oli sanonut 70-luvulla lapsilleen, että odottakaahan vain kun se nk. vapaa kasvatus pääsee valloilleen, sitten seuraa helvetti.
Unet ovat seuraavanlaisia: puolustin Juvan kirkkoa ensimmäisessä maailmansodassa punaisilta hampaisiin asti aseistautuneena sen sisällä. Unessa (aidostikin punainen demari) tuli tarjoamaan rauhan eleenä PUNAISTA MAITOA. Tähän liittyvä syvä symboliikka olui havahduttava, kun miettii maidon valkoisuuden ja punaisen värin syvää yhteyttä, ja koin että integroin hyvän vasemmistolaisen ja oikeistolaisen impulssin mielessäni. Isäni puolelta valkoista sotilassukua, ja äitini puolelta punaista työläisen kunnioitusta.
Toisessa unessa, kun iso-isäni oli kuollut jo, olin suuressa tuvassa, jossa pöydässä istui sukulaisiani ja iso-isäni pöydän päässä. Iso-isäni tarjosi minulle tuoliaan ja sanoi: ”Sinun vuorosi on nyt Ismo istua tälle tuolille.” Sain siis isoisältäni suoranaisen velvollisuusen siirtyä suvun pääpaikalle. Olin häkeltynyt tästä vaateesta ja istuuduin tuolille. Unen lopuksi isoisäni häipyi pimeyteen.
Isäni Kalle taisteli Talvisodan Sallan rintamalla konekiväärikomppaniassa.
Jatkosota samalla suunnalla sakemannien alaisuudessa ja pahanteossakin Murmanskin radalla.
Lapin sotaa yli Vuotson!
Ei paljon isä puhunut sodistaan ja taisteluistaan. Vaikeni. Piti sisällään!!! Loppuunsa saakka!
Se piti vielä lisätä, että vihaksi meinaa pistää päivittäin, kun katsoo mitä globalistit niin vasemmalla kuin oikealla ovat tehneet edesmenneen isoisäni ja veteraanien puolustamalle ja rakentamalle maalle.
Ukkini lähti sotaan 16-vuotiaana vapaaehtoisena ja oli rintamalla kaikkiaan 5 vuotta, niin talvisodan kuin jatkosodan. Palasi sodasta vakavasti traumatisoituneena.
Hän muisti aina kertoa siitä kokemuksestaan, kun oli ylittänyt vuoksea joukkueensa kanssa ja selviytyi ainoana toiselle rannalle; muut ammuttiin vuokseen. Tämän jälkeen hän oli juossut alasti 19 kilometriä omille asemille.
Ukki ei koskaan pitänyt ryssittelystä. Hän on yksi sankareistani, vaikka en koskaan kerennyt tutustua häneen kunnolla, kun hän oli jo niin vanha ollessani pieni poika. Pelottava vanha mies hän oli minulle.
Lakki päästä ja veteraanin iltahuuto soimaan.